Ladataan...
NytKu

 

 

 

 

Äidilläni on laaja, mukava kotikirjasto, jossa vierailen lainaajana säännöllisesti. Uutuuksia löytyy paljon paremmin kuin Kuopion kaupungin kirjastosta. Viimeksi mukaani tarttui Kristine Barnettin Ihmeellinen mieli -Poikani tarina sekä Cecilia Samartinin Senor Peregrino.

Lukijana minulla on omanlaiset kriteerit kirjalle. Kirjan pitää olla oikea, paperinen ja pahvinen, ei mikään tabletti-härpäkkeeltä tihrustettava. Kirja ei saa olla liian paksu. Sellaiset 2-2,5cm selkämyksestä mitattuna on hyvä, pokkariversioissa hieman enemmän, koska ne ovat muuten kooltaan hieman pienempiä. Hyllyssä on odottamassa muutama 4,5cm paksuinen pokkari, jotka olen hankkinut alennusmyynnistä kiinnostavien kansien vuoksi(joo!!) Niiden aloittaminen ja selvittäminen taitaa kaivata todellista lukunälkää.

Kirjaisinkoko ei saa olla kuin pienin muurahaiskeskonen vaan normaalein silmin haltuunotettava. Tekstin pitää sisältää dialogia eikä liikaa henkilöiden päänsisäistä tajunnanvirtaa. Myös liialliset maisema/ulkonäkö/vaate-kuvailut eivät ole suotavia. Siirappisuus ei kiinnosta, eikä kaamea kauhu. Hauskuus on aina plussaa.

En ole kovin tunnollinen lukija vaan hyppään rennosti yli jos kirjassa on tylsä kohta. Ja jos sattuu kohdalle oikein tylsä kirja niin jätän koko kirjan kesken ja luen lopusta muutaman viimeisen sivun. Näillä eväillä en siis tunnustaudu minkään tietyn kirjallisuuslajin ystäväksi, vaan mikä tahansa kirja voi olla hyvä, jos se on hyvä;)

Alussa mainitsemani kirjat olivat hyviä. Etenkin Samartinin Senor Peregrinossa oli mukaansatempaava tarina, jota ei millään malttanut jättää kesken. Aina oli pakko aloittaa seuraava ja seuraava luku. Arvatkaa innostuinko, kun huomasin myöhemmin kirjan olevan trilogian ensimmäinen osa, joten tarina jatkuu.

Ihmeellinen mieli on tosi tarina yhdysvaltalaisen Kristine Barnettin autistisesta Jacob-pojasta, joka osoittautuu esim. matematiikan ja fysiikan alalla huippu-älykkääksi. Tätä ennen äidin on pitänyt omalla toiminnallaan ja pojan luontaisia voimavaroja hyödyntäen saada lapsi syvän autismin muurin takaa takaisin arkiseen elämään. Erityistarpeisen lapsen elämä ei ole itsellenikään vierasta, joten kirja liikutti kovasti.

Pokkari-tarjouksesta löytämäni Alan Bradleyn Piiraan maku makea sekä Kuolema ei ole lastenleikkiä ovat hyvänmielen kirjoja vaikka ovatkin dekkareita. Päähenkilönä on 11-vuotias tyttö 1950-luvun englantilaisella maaseudulla. Flavia de Lucen ratkomat murhamysteerit miellyttävät paljon enemmän minua kuin pää murskana-, suolet pihalla-, huume piikki suoneen-, raiskaus-, prostituoidut-aiheiset äklö-dekkarit. Makunsa kullakin, inho-realismia saa tarpeeksi kun katsoo uutisia. En siis katso kovin usein.

Lopuksi, mikä omassa pokkarissa on mahtavaa?  no se, että siihen voi rauhassa ja vapaasti taitella koirankorvia sivumerkeiksi. Kovakantisiin en raaskisi sellaista tehdä.

Ladataan...

Ladataan...
NytKu

 

Ihanaa, upeaa, kesäloma loppui! Päästään kunnon arkirytmiin taas kiinni. Teinit nirhais mut kun näkisivät tämän;) Mutta äidin sydäntä niin lämmittää ettei tarvitse enää kuin kaksi kertaa viikossa patistella jälkikasvua miljoonaan kertaan sängystä ylös ja aamupalalle/lounaalle. Ja on se huippua, että syövät sen lounaansakin siellä koulussa. Minä saan ihan rauhassa vetää salaattia ja feta-juustoa eikä kukaan valita lihaisamman ruuan perään.

Uutuutena koulunaloituksessa on vanhemman teinin lukion aloitus. Nuorempi neroilee vielä muutaman vuoden peruskoulua. Minä ja Mies tahkotaan teinien vanhemmuutta. Lopputuloksesta ei kaivata stipendiä, pelkkä hengissäselviytyminen olisi suotavaa.

Käytiin Miehen kanssa kirjakaupassa ostamassa lukion kirjoja ja selailtiin pää tukossa eri aineiden tietotulvaa. Oikeesti hämmästeltiin sitä miten ihmeessä me itse joskus aikoinaan on suoritettu lukio loppuun ja saatu lakit nuppiin. Tällä iällä ja aivojen koostumuksella kirjojen sanat olisivat yhtä hyvin voineet olla sanskriittia, koska mitään niistä ei jäisi päähän. Meidän teini valitsi pitkän matikan välttyäkseen reaaliaineiden liialta kuormalta. Koska etenkään äitinsä puolelta(terve vaan kertotaulut, edelleen...) hänellä ei ole niin minkäänlaista perintötekijää matemaattiseen välkkyyteen, odotan siis kauhulla mielenkiinnolla.

Elokuu voisi koulunaloituksesta huolimatta pysyä lämpöisenä. Tänään auringonpaisteen lisäksi on puhaltanut ihan syksyisen tuntuinen viima. Säiden haltija tuumi varmaan että hemmetti, olihan tässä jo viisi päivää lämmintä, kyllästyvät raukat tollaseen kuumuuteen, laitetaanpa vähän virkistävää tuuletusta. Hmm, no ei kyllästytty.

 

Ladataan...

Ladataan...
NytKu

 

Blogissa on ollut viime aikoina hiljaista. Johtuen siitä, että kärsin kirjoituslukosta. Tai en kärsi, koska asia ei juurikaan vaivaa. Alkoi vaan tuntumaan siltä ettei minulla ole kirjoittamisen arvoista asiaa yhtään mistään. Toiset ovat kirjoittaneet asioista jo niin tyhjentävästi etten voi muuta kuin nyökytellä ja painaa sydän-tykkäyksen.

Ja pitääkö kaikista asioista olla niin kauheasti jotain mieltä? Se on rasittavaa. Pääni kaipaa tyhjää tilaa. Joo, naurakaa siellä vaan että läpiä päähänsä se nyt tarttee. Joidenkin kovalevy saattaa tiltata, jos pitää ajatella ja pohdiskella liikaa. Kyllä, kyllä, mä olen yksi niistä.

Kantaaottavuus on nähdäkseni arvostetussa asemassa nykyisin, uutisia tulee joka tuutin täydeltä ja ihmiset ottavat kantaa immoseen, feminismiin, putiniin, kreikkaan, suomen uuteen hallitukseen, talvivaaraan, lähi-itään..... On niistä joihinkin mielipiteeni minullakin ja joistakin en ymmärrä hevonhäntää. Joten tyhjää tilaa kaipaavassa aivokopassani olen niin laiska etten jaksa kaikista asioista edes ottaa selvää. Niin, tunnustan. Otan kantaa kannattomuuden puolesta. 

Joten ettei kävisi tylsäksi itselleni tai lukijoille, kirjoitan silloin jos/kun korvieni välissä ei humise vapaa tuuli ja koen tarpeelliseksi jakaa tänne jotain muuta kuin heräsin, ihmettelin, kävelin koiran kanssa, tuumailin teinien sielunelämää, pesin pyykkiä, pohdin päivän ruokavalintaa-tyyppistä tylsää jorinaa.

Hauskaa kesänjatkoa kaikille, lomailijoille ja työssä ahertaville sekä päätänsä hoitaville/aukoville;-)

Ladataan...

Pages