Kasvojen muotoilua Nyxillä

Nyx rantautui Suomeen muutama viikko sitten Sokokselle! Tätä uutista ei monikaan varmaan ole onnistunut välttämään, sillä sarja on odotettu tuotesarja monen kauneusbloggarinkin suosikkisarjoista.

Itse en ole toistaiseksi uskaltautunut menemään pisteelle kuin hankkimaan varjostus/korostuspaletin ja jätän muihin meikkeihin tutustumisen siihen kunnes alkuinnostus vähän laantuu ja tuotteisiin pääsee tutustumaan toivottavasti rauhassa. 

 

 

Contour-meikki eli kasvojen voimakas muotoilu varjostus ja korotusväreillä on tullut jäädäkseen näytöslavoilta ns. tavallisten meikkareiden keskuuteen, jos ei nyt ihan arkimeikkeihin niin ainakin voimakkaisiin juhlameikkeihin. Meikillä luodaan varjoja kasvoille ja korostetaan korkeimpia kohtia, jotta esim. poskipäät saadaan nousemaan uusiin ulottuvuuksiin ja posket saadaan kuopalle tummien varjostuvärien avulla. 

 

 

 

Itse suosin luonnollisempaa kasvojen meikkaamista, joten olen omistanut ainoastaan aurinkopuuterin, jolla varjostan kevyesti poskikuoppia samalla kun se tuo väriä ja lämpöä kasvoille. Nyxin Contour-paletti on kuitenkin sen verran edullinen ja sisältää niin montaa varjostus ja korotusväriä, että se oli pakko käydä noukkimassa avajaispäivän jälkeisenä päivänä ihmismuurien lävitse itselle. 

Puuterimainen varjostus/korostuspaletti on helppokäyttöisempi kuin voidemaiset ja sillä saa muotoiltua kasvot nopeasti. Paletissa on kahdeksan väriä, ylärivin sävyt ovat korostamiseen ja alarivin värit varjostamiseen tarkoitettuja sävyjä. 

 

 

Varjostusten voimakkuudesta riippuen, alarivillä löytyy sävyjä lämpöisistä neutraaleihin ja vaaleista tummempiin sävyihin. Itse käytän poskikuopan varjostukseen oikeanpuoleista sävyä, joka on sen verran tumma, että otan sitä viistopäiseen kapeaan varjostussiveltimeen niin kevyesti kuin mahdollista ja sipaus sitä riittää hyvän "kuoppa-efektin" tekoon.

Alarivin sävyt käyvät myös aurinkopuuterina, mutta varoituksen sana: sävyt ovat sen verran pigmenttisiä, että ne kannattaa levittää kevyesti ja hyvässä valossa, jotta lopputuloksena ei ole oranssin läikikkäät kasvot. 

 

 

Ylärivillä ovat valkoinen hohdepuuteri, norsunluunvärinen sävy, kellertävä puuteri, joka sopii tummien ja sinisten silmänalusten vastaväriksi silmän alle ja kevyesti hohtava persikkaisempaan taittava puuteri, joka sopii esim. poskipäille tuomaan kuultoa. 

 

 

Paletin hinta oli hieman yli parinkympin ja sitä on saatavilla Nyx-pisteistä Sokoksista. 

Onko joku hankkinut jo kyseisen paletin itselleen?

 

 

 

Share

Kommentit

Ilona/Eyeshadow and flame (Ei varmistettu) http://eyeshadowandflame.purkkimafia.fi/

Jep, täältä löytyy! Oon tykännyt tosta paletista ihan älyttömästi, se on mun mielestä markkinoilla olevista se helpoin! Ja toi kylmä helmiäissävy, se on niiin täydellinen korostuksiin! <3_<3

ohsomanyreasons

Arvelinkin, että tämä on ollut suosituimpia tuotteita Nyxiltä :) Ja mun mielestä paletti on myös hyvä "harjoittelukappale" contour-meikkileikkeihin sen vuoksi, että se on niin edullinen. :) Jos ei sitten jaksakaan muotoilla kasvoja harva se päivä :) 

Xiiun (Ei varmistettu)

Täytyypä käydä poistamassa, mutta mistähän saisi tunarillekin sopivat ohjeet contourhommiin, tuntuu vaikealta kun valokynä ja aurinkopuuteri on ainoa jota olen koskaan korostukseen käyttänyt:)

ohsomanyreasons

Kiitos kommentistasi :) Netistä löytyy onneksi pilvin pimein tosi hyviä tutorial-videoita, josta homma voisi ehkä aueta vähän paremmin. Tumman varjostuksen kanssa kannattaa olla varovainen, joten suosittelen harjoittelemaan päivänvalossa, ettei tule pahoja ylilyöntejä :)  

Kommentoi