Päivän meikki - UD Gwen Stefani Steady & Punk

Näin ennen joulua palaan hetkeksi vielä joulukuun alussa myyntiin tulleeseen Urban Decayn Gwen Stefani palettiin, sillä sain toiveen, että tekisin meikin paletin ylärivin värejä käyttäen. Testailin aiemmin paletin itselle haasteellisempia luomivärejä, kuten sinistä (täällä) ja hempeää roosaa (täällä), joka vaikutti ensin itselle vieraalle sävylle, mutta osoittautuikin lopulta kivaksi vaaleanpunaiseksi sävyksi. 

 

 

Gwenin paletista tuli heittämällä lempipalettini. Paletissa on ihania nudesävyjä ja hyviä perusruskeita, joita esittelin (täällä). Arkikäytössä käytän eniten juurikin vaaleita helmiäisiä ja ruskean sävyjä, mutta Gwenin paletissa on lisäksi muitakin kauniita sävyjä.

 

 

Yksi tällainen sävy on ylärivin Steady, joka on metallinkultainen keskiroosa. Yhdistin värin ylärivin toiseen sävyyn nimeltä Punk, joka on mattainen punaruskea. 

 

 

Tämän simppelin kahden sävyn meikin tein niin, että levitin yhdellä isolla ja pullealla siveltimellä Steadya koko liikkuvalle luomelle. Levitin värin luomivaon yli kulmaluuta kohden ja lopuksi lisäsin Punkia silmän ulkonurkkaan, luomivakoon ja silmän alapuolelle. 

 

 

Pimeästä vuodenajasta johtuen, käytän voimasta valoa kuvauksissa, joka syö vähän värejä meikistä. Toivottavasti pääsitte kuitenkin edes vähän jyvälle väreistä Steady ja Punk näiden kuvien ja luomiväriswatchin avulla. Aiemmin kerroin paletin suosikkiväreikseni keskirivin neljä ensimmäistä väriä, mutta itseasiassa ei Steady ja Punk olleetkaan yhtään sen huonompia sävyjä. 

 

 

Kuka muu ihastui Gwenin palettiin?

Näihin kuviin ja tunnelmiin toivotan teille ihanaa joulun aikaa ja palaillaan taas joulun jälkeen. :)

 

HYVÄÄ JOULUA! 

 

Share

Kommentoi