Tehokosteutta ja huumaavaa tuoksua: Lierac Hydragenist Moisturizing Rescue Mask

Talven lähestymisen huomaan ihostani, sillä se on alkanut osoittamaan kuivumisen merkkejä. Se tietää sitä, että siirryn pian kosteuttavien tuotteiden lisäksi öljyihin, meikkivoiteisiin sekotan mukaan tipan kosteusvoidetta ja suihkin kasvoilleni pitkin päivään kosteuttavia kasvosuihkeita. Iltaisin kasvoilleni eksyy myös yhä useammin kosteuttavat naamiot. 

Kosteuttavat naamiot ja minä emme aina olet olleet ylimpiä ystävyksiä. Naamioita on lojunut peilikaapissani, mutta jostain syystä ne jäävät usein käyttämättä, sillä koen saavani jotenkin paremman lopputuloksen kerrostamalla muunlaisia tuotteita iholleni. Kesäisin en oikeastaan edes käytä naamioita.

 

 

Naamio jos jokin on siis tuote, jonka täytyy olla minulle jotain enemmän kuin pelkästään hoitava tai kosteuttava. Sen täytyy tuoksua ihanalla, hemmotella aisteja tai tehdä todella taikoja, jotta tarttuisin siihen kerran tai pari viikossa. 

Olen huomannut, että suurin koukuttava tekijä naamioissa on tuoksu. Viime vuonna rakastuin Originsin superkosteuttavaan Drink Up Intensive- naamioon (täällä) sen ihastuttavan tuoksun vuoksi. Osalle tuoksu tuo kuulemma mieleen nuoruusvuodet ja hedelmäiset drinkit, mutta itse olen ihan hulluna tuohon pirtsakkaan hedelmäiseen tuoksuun. 

 

 

Tänä vuonna ihastuin toiseen kosteuttavaan naamioon, joka tuli uutena jäsenenä lempisarjani Lieracin Hydragenist- sarjaan. Jos joku ei vielä tiedä, niin r-a-k-a-s-t-a-n Hydragenist-linjan tuoksua. Suosittelen tuotteita usein kavereilleni osittain sen tuoksun vuoksi ja toistaseksi kaikki ovat siihen rakastuneet. Sen lisäksi tietysti, että tuotteet ovat superhyviä.

Hydragenist-linja on tarkoitettu kosteusköyhälle iholle ja ikääntymisen ensimerkkeihin anti-age-tuotesarjaksi. Ensimmäisen steppi ikääntyvän ihon hoidossa on huolehtia ihoa kosteuttamisesta, sillä kuiva iho muuttuu sameaksi ja siihen muodostuu ryppyjä. Viime talvena kauhistuin kaulani ihosta (joka helposti jää hoitamatta), kun asuin puolet viikosta superilmastoidussa asunnossa ja ihoni kuivui pahasti. Kaulan iho tuntui vanhenevan kaksikymmentä vuotta, se oli eloton ja ryppyinen, kunnes rupesin hoitamaan sitä kunnon tuotteilla. 

 

 

Onnekseni Hydragenist Moisturizing Rescue Mask tuoksuu sille samalle ihanalle tuoksulle, joka muodostuu ruusun ja jasmiinin kukkasista. Tuote on koostumukseltaan geeli-balsami ja se sisältää mm. kameliaöljyä, kosteuttavaa kasviperäistä glyseriiniä sekä öljymäistä jasmiinitiivistettä, jonka tanniinit ja flavonoidit parantavat ihon pintaverenkiertoa ja solujen aineenvaihduntaa. 

Täytyy myöntää, että odotin silti naamiolta vähän enemmän. Odotin sen olevan mitä täyteläisin, jopa tahmaisin kosteuspommi, mutta geeli-balsamikoostumus tekee siitä kevyemmän. Naamio humahtaa ihooni ihan täysin, eikä siitä jää mitään ylimääräistä pyyhittävää. Toisaalta se on kiva, ettei naamio jää superkiiltävänä kasvoille ja pyyhkiydy yön aikana tyynyyn. Itse tykkään uida rasvoissa ja öljyissä iltaisin, joten ei olisi haitannut vaikka koostumus olisi ollut rasvaisempi. Niille, jotka eivät tykkää rasvaisesta tai kiiltävästä lopputuloksesta saattavat tykätä naamiosta enemmän. 

Naamio tuntuu kuitenkin kosteuttavan ihoani riittävästi ja toimii sellaisenaan, mutta tykkään itse tehostaa hoitoa lisäämällä kosteuttavia kasvovesiä ja seerumeita naamioiden alle. Näin saa extrakosteutta ja hoitoa iholle. Tämän kanssa sopii yhteen myös syväkosteuttava Morning Moisturizing Mist, joka on samaa Hydragenist-perhettä.

Lieracin tuotteita on myynnissä Yliopiston apteekeissa ja verkkokaupassa täällä

*tuote saatu testiin 

*affiliate-linkki 

 

 

 

 

Share

Kommentit

SariBP (Ei varmistettu) https://zazaspetals.blogspot.fi/

Originsin Drink-up Intensive yönaamiosta olen samaa mieltä; tuoksu on suorastaan jumalaisen ihana, ainakin minun nenääni, eikä naamio itsessään ole yhtään hassumpi:)
Lieracin Hydragenist -sarjan tuotteet tuoksuvat nekin todella hyviltä, mutta en valitettavasti koe niitä omalla kohdallani mitenkään ihmeellisinä.

Kommentoi