Yllättävä savinaamio ja muita Colosén tuotetestailuja

Kerroin muutama viikko sitten  (täällä) päässeeni huhtikuussa tutustumaan sveitsiläiseen hoitolasarjaan Coloséen. Testailin suosikkituotteeksi noussutta puhdistusemulsiota ja ruusukasvovettä ja tänään pureudun kolmeen muuhun tuotteeseen, jotka sain testiini.

 

 

Huhti-toukokuun aikana juuri ennen Coloséen tutustumista ihoni kuivui jostain kumman syystä hilseileväksi ja ajoittain kuivuuden vuoksi ihoni jopa punoitti ja kutisi ja jouduin ottamaan tehokuurin kuivan ihon tuotteista. Tästä syystä minun ei alkuun tehnyt mieli ottaa käyttöön testiini saamaa savinaamiota, sillä kokemukseni mukaan ne ovat tujua tavaraa, kuivattavat ihoa eivätkä näin ollen ole sopivia tuotteita kuivalle iholle. 

 

 

 

Ollakseen savinaamio Colosén naamio ei olekaan koostumukseltaan savinen vaan sen on vaaleanvihreää voidetta, joka kuivuu muutamassa minuutissa iholle, muttei kovetu samalla lailla kuin savinaamiot yleensä tekevät. Naamio saattaa aluksi nipistellä iholla, kuten se hetkellisesti teki minunkin ihollani, mutta se on vaaratonta ja on yleensä sen merkki, että tuote imeytyy ihoon.

 

 

Naamion voi antaa vaikuttaa iholla hyvin 10-60 min. ajan. Itse olen pessyt sen pois jo parinkymmenen minuutin jälkeen, mutta se ei ole vaarallista mikäli naamio unohtuu kasvoille iltapuuhien ajaksi. Yllättävää kyllä, ihoani ei kiristänyt eikä se punoittanut yhtään huuhtelun jälkeen vaan se tuntuu sen sijaan pehmeältä, virkistyneeltä ja jopa kosteutuneelta. Ollakseen siis savinaamio, olin yllättynyt lopputuloksesta, sillä oletin niiden kuivattavan ihoa entisestään. 

Colosén savinaamio syväpuhdistaa ihoa kuorien sitä kevyesti, mutta sen kerrotaan sopivan myös couperosaiholle, jolle ei yleensä suositella kuorivia tuotteita. Rasvaiselle iholle naamiota kannattaa käyttää useammin, mutta kuivaihoisille suosittelen ylipäätänsä tämäntyyppisten naamioiden käyttöä maksimissaan kerran viikossa käytettäväksi. Koska naamio raikastaa, tasoittaa ihon sävyä ja punaisuutta, sen voi myös käyttää kasvoilla vaikka ennen juhlameikkiä freesaamassa ihoa.

Naamio sisältää mm. antioksidantteja, aloea barbadensia sekä luonnon mineraaleja yhdessä puhdistetun saven kanssa. 

Savinaamion lisäksi Colosélta löytyy mm. kiinteyttävä tyrninaamio, elvyttävä ja ravitseva vehnänalkionaamio ja puhdistava ja rauhoittava yrttinaamio epäpuhtaalle iholle. 

 

 

Sain testiinin myös Liposome Gel-tuotteen, joka on ihon rakenteita​ vahvistava tehotuote, jota käytän seerumin tavoin päivä- ja yövoiteen alla. Tuotteen yksi raaka-aineista on ginkgo biloda eli neidonhiuspuu-uute, joka sisältää A-,B- ja C-vitamiineja sekä flavonoideja, jotka parantavat ihoaineenvaihduntaa, ehkäisevät tulehduksia, vähentävät turvotusta ja vahvistavat vastustuskykyä. Tämä geeli on erinomainen myös iholle, jossa on värivirheitä, sillä tuote vaalentaa mm. aknearpia ja maksaläiskiä.

Seerumi on koostumukseltaan geelimäistä ja liukuu kivasti iholla. En tiedä oliko tuotteen tarkoitus myös napakoittaa ihoa, mutta hetken aikaa seerumi tuntuu kosteuttavan tahmaiselta iholla ja kun se imeytyy ihoon, iho tuntuu napakammalta. Voisiko se olla tuo turvotusta vähentävä ominaisuus, joka saa tuon tunteen? 

Liposome Gel sopii hyvin myös meikin alle, sillä sen kanssa meikkivoide ei ala rullaamaan levittäessä. Tuote myydään pumppupullossa ja on riittoisaa, 1- 2 pumpun painallusta riittää kasvoille ja kaulan alueelle hyvin.

 

 

Viimeisempänä testissäni oli Vitalisente Hyalyronivoide, joka on  syväkosteuttava anti-age voide. Voide sisältää tehokkaita ainesosia mm. antioksidantteja, passionhedelmää, hyalyronihappoa, panthenolia ja A-vitamiinia sekä keramideja. Hyalyronihapon kosteuttavat ominaisuudet tekevät ihosta kosteutetun pehmeän ja passionhedelmä toimii ihoa elvyttävänä ja sävyn parantajana. Voide on siis erinomainen aikuiselle iholle, joka kaipaa kosteutta ja jos iho tuntuu samealta. Voide on päiväkäyttöön tarkoitettu ja sisältää UVA ja UVB-suojat, mutta sitä voi käyttää myös aamuin illoin. Tämän tuotteen kerrotaan sopivan myös miehille!

Voide on ihanan täyteläistä koostumukseltaan, vaikka se ei ole koostumukseltaan missään nimessä liian paksua tai rasvaista. Voide kosteutti ihoani, mutta huomasin varsinkin iltaisin noin puoli tuntia voiteen levittämisen jälkeen, että kuiva ihoni kaipasi enemmän rasvaa ja tuote ei siis riittänyt kosteuttamaan hilseilevän kuivaa ihoani. Nyt kun ihoni on palautunut taas normaaliin pintakuivuuteen, tuote on riittänyt kosteuttamaan ihoani hyvin. Sanoisinkin tämän voiteen sopivan kosteusköyhälle, normaalille ja pintakuivalle iholle paremmin kuin hyvin kuivalle iholle.  Päivävoiteeksi tuote on kiva, sillä se ei jää kiiltelemään iholle rasvaisena. 

 

 

Lempituotteikseni Colosén tuotteista pääsivät puhdistusemulsio ja savinaamio. Liposomigeeli tulee hyvänä kolmosena, mutta se oli sellainen tuote, joka ei aluksi sykähdyttänyt, toisinkuin nuo kaksi muuta, mutta ajan kanssa aloin pitämään siitä ja huomasin tuon ihon "napakkuuden" muutoksen. Ehkäpä Liposome Geelillä tai näillä tuotteilla yhteensä oli jotain vaikutusta asiaan, tiedä häntä, mutta kaiken kaikkiaan tykästyin kyllä Colosén tuotteisiin ja voisin hyvin kuvitella testaavani myös sarjan muita tuotteita. Minua houkuttelisi kokeilla esim. Pro Intensif Lifting eli "botox-seerumia" kuuriluonteisesti, sillä sen raaka-aineen tiedetään tehoavan kasvojen linjauksiin. Se kuulostaa tehokkaalta!

Colosén tuotteiden jälleenmyyntipaikkoja voi tiedustella osoitteesta: careliana@colose.fi.

Tuotteita voi myös tilata maahantuojalta ja yli 50 euron tilauksista ei veloiteta toimitusmaksua. Mainitsemalla olevasi blogini lukija, saat heinäkuun loppuun mennessä -20% alennuksen verkkokaupasta. 

Postaus ei sisällä mainoslinkkejä, enkä hyödy tilauksista millään lailla. 

*tuotteet saatu testiin 

 

Share

Kommentit

SalkaT (Ei varmistettu) https://inthislightandonthisevening.blogspot.fi/

Mulla oli se alppiyrttitiiviste ja olen tykännyt siitä! Sekin napakoittaa ihoa :) Huomaan selkeän eron. Onneksi napakoittaminen ei ole sellainen kiristävä tunne, mitä jotkut napakoittavat seerumit tekevät. Siis sellainen, että kasvot tuntuvat jäävät kuivan kireiksi. Naamio on kyllä mahtava, kun se ei ole kuivattava savinaamio :)

Kommentoi