Ladataan...

Vaihteeksi pieni kampaustutoriaali kieputusponnarista, eli Twisted bunista. Tällä tekniikalla voi piristää tylsää perusponnaria ja se saa astetta tyylikkäämmän lookin. Kampaus tehdään kahta osiota kieputtamalla, eikä vaadi sen kummempia letitys- tai kampaustaitoja. 

 

 

1. Laita jakaus niskaan saakka keskelle päätä.

2. Ota etuhiuksista ohimolta osio ja jaa se kahtia.

3. Ala kieputtamaan hiuksia niin, että otat aina alhaalta hiuksia mukaan ylimenevään osioon ja kierrä se toisen osion alle. Jatka näin, alhaalta lisää hiusta mukaan osioon, eli kieputat vain kahta osiota toisensa ympäri. Jatka kunnes kaikki niskahiukset on mukana. 

 

 

4. Laita valmis puoli ohuella kuminauhalla kiinni ja tee sama kieputus toiselle puolelle.

5. Yhdistä molemmat puolet kumilenkillä poninhännäksi ja kiepauta kumilenkki piiloon pienellä osiolla hiusta. 

 

 

6. Halutessasi lisää rusetti tai muu koriste, jos haluat kampauksesta juhlavamman. Hiuskoristeet, joissa on iso solki myös levittävät poninhäntää leveämmälle, kun laitat koko poninhännän soljen sisälle ja näin ollen latva näyttää paksummalle. 

 

 

Youtubesta löytyy tosi hyviä tutorial-videoita erilaisista kieputusponnareista hakusanoilla Twisted bun tutorial, käykääpä kurkkimassa, jos kaipaatte lisää kampausvinkkejä. 

 

Share

Ladataan...

Vuoden lopulla alkoi Instagramissa vilkkumaan salaperäisesti kuvia jostain Lumenen* uutuustuotteesta ja sen vihjailtiin olevan jotain mystistä kuin pohjolan yön revontulet. Tuote paljastui lopulta Lumenen uudeksi ripsiväriksi nimeltä True Mystic Volumeksi, joka ilmestyy kauppoihin tammikuun aikana. 

True Mystic Volume on saanut inspiraationsa pohjoisen revontulista ja sekä pakkauksen, että ripsivärin sinivihreä värimaailma muistuttaakin öisen taivaan ja revontulien värejä. Ripsiväri lupaa mustaakin mustemmat, mystisen tuuheat ja ylöspäin nousevat ripset.

 

 

Lumenen tai muiden markettimerkkien ripsivärit eivät ole kuuluneet suosikkeihini oikein koskaan ja olen vuosia ostanut selektiivisen merkin ripsivärejä, sillä ripseni ovat onnettomista onnettomimmat. Toisinaan testaan edullisempia ripsivärejä, mutta toistaiseksi en ole löytäyt yhtä hyvää ripsiväriä suosikkini Lancômen Hypnôsen korvaajaksi. Voisiko Lumenen ripsiväri vihdoin haastaa lempiripsivärini? 

 

 

Ensinnäkin täytyy sanoa, että ripsivärin pahvinen pakkaus tekee tuotteesta jo astetta luksuksemman, sillä harvoin markettimerkkien ripsivärejä nähdään pakkauksissa. Ripsivärin harjasosa, joka on malliltaan tähden muotoinen tiheä kuituharjas, näytti myös ensinäkemältä lupaavalta. Massa on vahamaista koostumusta ja siinä on käytetty mustaakin mustempia pigmenttejä. 

 

 

Omalla kohdallani tuuheisiin ripsiin pääseminen vaatii yleensä monta levityskertaa, joten olen tottunut käyttämään aamuisin muutaman minuutin pelkästään ripsivärin levitykseen, joten en odottanut tältäkään ripsiväriltä ihmeitä ensilevityksellä. Hyvää tuuheuttavaa ripsiväriä voi kuitenkin levittää kerros kerrokselta, ilman että ripset alkavat menemään paakkuihin ja hyvä harjasosa harjaa samalla ripsiä erilleen. True Mystic Volumen harja on mielestäni juuri sellainen, joka mahdollistaa tämän usean levityskerran, eikä massa kuivetu levittäessä, joten sitä voi työstää ripsiin kerros kerrokselta.

Kuvassa näette onnettomat ripseni luonnontilassa ja ripset muutamien ripsivärikerrosten jäljiltä. Ripsivärillä saa selkeästi sekä tuuheutta, että pituutta, jopa näihin ripsiin.  Pidin myös siitä, että ne ripsistä tuli oikeasti mustat. Vertailukohteena tässä olisi tietysti hyvä olla jokin kehnompi ripsiväri, jotta eron näkisi selkeämmin.

 

 

En voi siis muuta kuin todeta, kuin että mahtavaa Lumene! Kerrankin ripsiväri, joka tuuheuttaa tällaisia tynkäripsiäkin, kunhan sitä vain jaksaa työstää hetken ripsiin.

 

 

Onko joku jo kenties ehtinyt kokeilla True Mystic Volumea? Erityisesti kiinnostaisi tietää, millaisia ripsivärituloksia syntyy, jos sinulla on tuuheammat ja pidemmät ripset luonnostaan, pääseekö räpsyripsiin kertalevityksellä?

*Tuote saatu testiin blogin kautta

 

Share

Ladataan...

For English-speaking readers, the text is in the end of the post.

Tänään ajattelin kertoa meikin tärkeistä työvälineistä, siveltimistä ja esitellä saksalaisen Zoevan ihania ja hinta-laatusuhteeltaan hyviä siveltimiä. Zoevan sivellinsettejä on hehkutettu blogimaailmassa jo pitkään, mutta Suomessa brändi ei vielä ole kovin tunnettu. Sarja on tunnettu nimenomaan ihanista sivellinseteistään, mutta siveltimiä voi tilata nettisivujen kautta myös yksittäisinä. Zoevalta löytyy myös ihania meikkejä ja aionkin esitellä teille myöhemmin yhden ihanan luomiväripaletin. 

 

 

Zoevan verkkosivusto on oikea meikkaajan (tai meikkisiveltimiä rakastavan) unelmakauppa, sillä siveltimiä löytyy monessa eri värissä mustista ruusukultaisiin ja synteettisistä aitokarvaisiin. Tänä päivänä synteettiset siveltimet ovat niin laadukkaita, että ne ovat menneet pehmeydessään jopa aitokarvaisten siveltimien ohitse, joten tämä on ihan jokaisen makuasia kumpaa sivellintyyppiä haluaa sitten käyttää. 

Sivellinsettejä löytyy erilaisia, joista osa on painottunut enemmän silmämeikkisiveltimiin, osassa on taas enemmän kasvomeikkiin tarkoitettuja siveltimiä. Testaamani siveltimet ovat Luxe Prime Set- sivellinsetistä, johon on koottu sarjan 10 suosituinta sivellintä. Setissä löytyy muutama kasvosivellin, sekä joukko erilaisia silmämeikkiin tarkoitettuja siveltimiä. Siveltimen mukana tulee musta ja tyylikäs meikkipussi pinkillä satiinisella sisuksella, johon kaikki siveltimet mahtuvat, mutta toimii loistavasti myös meikkipussina. 

 

 

KASVOMEIKKISIVELTIMET

101 Luxe Face Definer on pullea ja setin suurin sivellin, joka on korostukseen ja varjostukseen sopiva puuterisivellin. Sivellin on höyhenen pehmeä, mutta silti napakka ja muotoiltu loppua kohden kapenevaksi, joten sillä on helppo työstää tarkemmin myös pienempiä alueita. Pidän siveltimen muodosta, sillä se on tarpeeksi suuri, pullea ja pehmeä ja toimii täten hyvin aurinkopuuterin, poskipunan ja irtopuuterin levitykseen. Koska sivellin on kapeampi kärjestä, saa esim. irtopuuterin levitettyä kivasti nenänpieleen ja silmän sisänurkkaan.

 

 

127 Luxe Sheer Cheek on pienempi ja viistopäinen poskipunasivellin. Sivellin sopii puuterimaisen poskipunan levitykseen, mutta myös tumman varjostusvärin levittämiseen korvalta poskelle, sillä se on vino ja kapeampi kuin puuterisivellin, juuri sopivan kokoinen luomaan varjoa poskiluun alle poskikuoppaan.

 

 

102 Silk Finish on mineraalipuuterin ja meikkivoiteen levitykseen tarkoitettu sivellin. Pehmeä, pyöreäkärkinen ja tiivis sivellin sopii meikkivoiteen levitykseen koko kasvoille. Tämä oli yksi setin lempisiveltimistäni. Meikkivoidetta on helppo työstää kasvoille pyörittelemällä sivellintä ja näin meikkivoide häipyy ihoon huomaamattomaksi.

 

 

142 Concealer Buffer on peitevoiteen levityssivellin. Toinen setin suosikkisiveltimistäni. Olen levittänyt nestemäiset peiteaineet sormin, mutta kun sain käsiini tämän pienen, pyöreäpäisen ja pehmeän siveltimen, se jäi käyttööni samantein ja estän sormiani tuhriintumasta aamuisin. Hyvää tässä siveltimessä on nimenomaan se, että se on pyöreä, vähän kuin sormen pää, joten sillä on helppo työstää peitevoidetta esim. silmän sisänurkkaan ja nenänpieliin. Silmän lähettyvillä myös siveltimen pehmeys on tärkeä asia.

 

 

SILMÄMEIKKISIVELTIMET

Seuraavat kolme sivellintä ovat toisiaan muistuttavia häivitykseen sopivia siveltimiä. Täytyy sanoa, että nämä siveltimet olivat ensinäkemältä oudon mallisia, sillä itse olen tottunut käyttämään häivytyssiveltiminä pulleita, suuria, pehmeitä ja pyöreäkärkisiä siveltimiä. Näiden siveltimien malli levenee hieman ulospäin ja karvan pituus on melko pitkä, mutta nämäkin osoittautuivat loistaviksi siveltimiksi, kun pääsin niitä testailemaan.

En tiedä olisiko koko setti tarvinnut välttämättä kaikkia näitä kolmea sivellintä, mutta totesin tämän olevan ihan hyvä asia vaihdellessani luomivärien sävyjä päivittäin, joten pyrin käyttämään eri sivellintä eri värien kanssa (en jaksa pestä siveltimiä omassa käytössäni päivittäin).

 

 

221 Luxe Soft Crease on keskikokoinen häivytyssivellin, jonka reunat pyöristyvät hieman päässä. Monikäyttöinen sivellin sopii häivytyssiveltimeksi, mutta myös esimerkiksi tumman värin levittämiseen luomivakoon. 

 

 

227 Luxe Soft Definer on hieman suurempi kuin edeltäjänsä, pulleampi ja pyöreämpi sivellin, joka sopii hyvin häivyttämiseen. Oma lempparini näistä kolmesta häivytyssiveltimistä. 

 

 

224 Luxe Defined Crease on pienin näistä siveltimistä ja aluksi ihmettelin tämän siveltimen käyttötarkoitusta. Se käy häivytyssiveltimeksi, mutta on hieman pieni siihen. Toisaalta, mitä enemmän olen käyttänyt tätä sivellintä, sen juju alkaa selvitä minulle. Jos haluan vain aavistuksen verran häivyttää luomivärin reunaa tarkasti, tämä sivellin käy siihen, sillä se on hentoinen ja kapea. 

 

 

231 Luxe Petit Crease on koko setin lempisiveltimeni. Kynäsivellin on napakka, pehmeä ja pyöristyvä ja voisin suositella sitä jokaisen meikkipussiin. Tällä siveltimellä on ihan äärettömän helppo levittää tummat värit luomivakoon, koska se on siihen juuri täydellinen kokoinen ja mallinen. Tämäkin sivellin on napakka, mutta silti pehmeä ja tästä luomiväri ei varise pitkin ihoa, kuten jollain irtonaisempaa karvaa omaavilla siveltimillä on tapana tehdä.

 

 

234 Luxe Smoky Shadow on litteä sivellin, joka sopii monenlaiseen tarkoitukseen. Siveltimellä saa levitettyä väriä joko liikkuvalle luomelle, luomivakoon, silmäkulmaan tai silmän alapuolella luomaan pehmeää rajausta, sillä se on litteä ja kärjestään kapea. Loistava ja hyvä perussivellin, joka on hieman napakampi kuin muut siveltimet ja tällä siveltimellä on hyvä levittää vaikka irtonaiset helmiäisluomivärit silmäluomelle.

 

 

217 Wing Liner  on rajaussivellin, jolla saa luotua helposti rajaukset ja kissanmaiset rajaukset. Viiston pään avulla on helppo työstää väriä ripsirajaan ja sivellin on sen verran napakka, että sillä saa tehtyä siistin ja suoran rajauksen. Sivellin ei ole ihan kaikista kapein, joten se sopii parhaiten hieman paksumpien rajausten tekoon. Siveltimellä voi myös piirtää kulmakarvat.

 

 

Kaikki setin siveltimet olivat hinta-laatusuhteeltaan erittäin hyviä ja ihanan pehmeitä. Luxe Prime Setin hinta on 80 euroa, eli siveltimien hinnaksi tulee 8 euroa säilytyspussi mukaan lukien. Yksittäisinä siveltimien hinta vaihtelee n. 10 - 20 euron väliltä. Lempisiveltimeni tästä setistä olivat ehdottomasti puuterisivellin, peitevoidesivellin, meikkivoidesivellin ja kynämäinen luomivärisivellin

Tämä setti oli todella käytännöllinen ja sisälsi juuri sopivassa suhteessa sekä kasvo-, että silmämeikkisiveltimiä. Siveltimiä saa tilattua Zoevan nettisivuilta (täällä)  ja vaikkei ostoaikeissasi vielä olisikaan uudet siveltimet, suosittelen kurkkaamaan nettisivuja, sillä ne ovat älyttömän informatiiviset ja sieltä löydät mm. selkeän oppaan (täällä) siveltimiin, niiden materiaaleihin ja käyttötarkoituksiin visuaalisesti kauniilla kuvilla. Harvinainen hyvin toteutettu nettisivu mielestäni.

 

 

 

 

In English

I had a change to try Zoeva´s exclusive Luxe Prime Set which includes 10 carefully selected super soft, professional synthetic and natural brushes. The set is a good collection of both face make up and eye make up brushes.  

FACE

101 Luxe Face Definer Contour and apply powder

One of my favourite brushes in this set. Super soft, fluffy and big brush, with rounded end, makes it easier to apply loose powder/sun powder to  smaller areas/eye area. 

127 Luxe Sheer Cheek Apply powder blush 

A good basic brush for applying a blush. I also like using this into the hollows of my cheeks because it´s narrow enough and it´s diagonal ending makes contouring easy.

102 Silk Finish Apply foundation evenly

I hardly ever apply foundation anymore by hand after trying this one. Soft and dense, the brush blends mineral powders and liquid foundations easily to the skin. The brush helps me blend the foundation into my skin and the result looks even and beautiful. These kind of brushes are best for blending mineral powders, but I find them a very good tool to blend liquid foundation. 

142 Concealer Buffer Apply and blend concealer

I´ll been applying concealers using my fingers which is always quite messy. The tip of this brush is rounded so that it looks and feels like a fingertip. By using this brush it easy to apply the concealer near the eye, plus it´s super soft and easy to work with. 

 

EYES

221 Luxe Soft Crease Blending eyeshadow to perfection

 A good standard, soft blending brush. Does the job well.

227 Luxe Soft Definer Softly blend and smooth eyeshadow

A flat, large blending brush. My favourite one of these blending brushes. If you are looking for one blending brush, I´d recommend bying this one.

224 Luxe Defined Crease Blend the crease to a perfect finish

A soft, small brush for blending eyeshadows. This is the only brush I didn´t quite like in the beginning, but after using it for some time, it grew on me. 

231 Luxe Petit Crease  Accentuating and blending in the crease

This pointy pencil brush is my favourite eye brush in this set. A perfect brush for applying colour to the crease.

234 Luxe Smoky Shadow Shading and blending with smoky effect

A good flat brush for blending eyeshadows on the lid and holds the pigment well. I also use this under my eyes to make a soft line/shadow, since it´s flat enough for that.

317 Wing Liner Detailed eyeliner strokes and a perfect wing

Very good eyeliner brush, easy to make an eyeliner even if you don´t have a perfect steady hand. Perfect also for making a wing. 

 

 

I find Zoeva brushes to be of very good quality, and they are reasonable priced.  You can buy brushes either separately, or find the perfect set for your needs. When buying a set, it comes to approximately 8€ per brush, which is nothing for a good brush. Whether you like professional looking black brushes or beautiful, luxury looking rose gold, the Zoeva website has a good selection of different brushes. I found that the Luxe Prime Set includes a very good selection of both eye and make up brushes.

 The clutch (bag) has a cute pink satin inside and looks simple and stylish. The clutch protects the brushes well when you are traveling, but it is also big enough to use as a bag for your make ups. 

All the brushes are super soft and blending brushes feel like a feather on the skin.  Each brush has a written text on the handle, which tells the purpose of the brush.

 

 

Zoeva´s website (here) contains a very good definition of each brush and I must also add that the website is very pleasing to the eye, full of information and the brush catalog is very well made with good pictures.  

Zoeva has an English language site and they deliver to Finland.

https://www.zoeva-shop.de/en

 

Siveltimet saatu testiin

Share

Pages