20. Luukku: Onko kristitty luonnon lapsi vai sen hallitsija?

Ladataan...
Oisko tulta?

 

Minttumari lähetti joulukalenteriimme kysymyksen: ”Kristillisyydessähän korostuu se, että ihminen on luonnon hallitsija. Onko mitään kristillistä näkökulmaa, jossa myönnyttäisiin siihen, että olemme luonnon armoilla, luonnon lapsia ja luontoa on kunnioitettava?”

Ajatus luonnon hallitsijan asemasta voi juontaa juurensa esimerkiksi tästä raamatunkohdasta:
1. Moos. 15: Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.

Nämä sanat ovat peräisin muutaman vuosituhannen takaa historian hämäristä. Niiden tarkkaa alkuperää ja ikää on mahdoton selvittää, mutta tiedetään että ne ovat syntyneet köyhän paimentolaiskansan keskuudessa. Ajatus ”luonnon hallitsemisesta” on ollut mittakaavaltaan tietysti hyvin toisenlainen kuin tänä päivänä. Ihmiset ovat kuitenkin kokeneet olevansa jollakin lailla erityisiä verrattuna muihin olentoihin.

Mitä luonnon herruus on käytännössä sanojen takana olevalle kansalle silloin merkinnyt? Kykyä luoda kulttuuria, hallita tulenteko, voimaa tappaa hurjinkin peto? Meidän näkökulmastamme he ovat olleet eri tavalla luonnon armoilla kuin me. Ei heidän tarvinnut suunnitella toimintaansa kestävän kulutuksen näkökulmasta. Ei silloin puhuttu ”ympäristökysymyksistä”. Ei tarvinnut kirjoittaa ylös vihreitä periaatteita, jotta luonto ei aivan tuhoutuisi. Niinpä näitä kysymyksiä ei juuri käsitellä Raamatussakaan. Ei ollut sellaisia asioita kuin ilmansaasteet ja muovijäte, karjaeläinten tehotuotanto, eroosio, ympäristömyrkyt. Me emme ole enää luonnon armoilla, vaan pikemminkin toistemme. Voimme vain toivoa, ettei kukaan paina väärää nappia.

Siinä mielessä ihminen on ylivoimaisessa asemassa muihin olentoihin nähden, että ihmisellä on kyky nousta luonnon herraksi. Voimme valita hallitsemisen ja "luonnon armoille myöntymisen" välillä, niin kuin kuvasit. Toiset lajit eivät samalla tavalla voi. Ne voivat korkeintaan kehittää kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin.

Mainittujen Raamatun sanojen ensimmäinen pohtija on itse elänyt suuressa harmoniassa luonnon kanssa ja sen ehdoilla – verrattuna meihin.

Millainen luontosuhde Raamatun lehdiltä sitten välittyy?

Jobin kirjassa Jumala kehottaa Jobia katsomaan luomakunnan ihmeellisyyttä, virtahepoa, strutsia, luonnonilmiöitä ja muistamaan kuka ne on luonut. Ei ihminen, vaan Jumala. Luomakunta on siis osoitus Jumalan voimasta. Raamatusta välittyy ajatus, että luonto kutsuu kunnioittamaan Luojaa.

Uudessa testamentissa Jeesus joitakin kertoja ilmaisee, että ihminen on Jumalalle hänen luomistaan olennoista kaikista rakkain ja läheisin. Ihmisen ja Jumalan suhde on kuin isän ja lapsen. Jumalan suhde luontoon ei ole vähättelevä ja tuhoava, päinvastoin. Jeesus vertaa: katsokaa kuinka hyvää huolta Luoja pitää kasveista ja eläimistä, kuinka hän ei sitten pitäisi huolta teistäkin, jotka olette erityisen rakkaita. Raamatusta välittyy ajatus, että Luoja vaalii luomakuntaa. Ja jopa niin, että tätä seuraamalla ihminen voisi ymmärtää että Jumala huolehtii hänestäkin. Tapa jolla Luoja siis luontoa hallitsee, on Raamatussa isällisen hoivaava. Ihmiset ovat hänen lapsiaan, luonnon eläimet elävät hänen huolenpidossaan. Tätä taustaa vasten ajatus, että Raamattu oikeuttaisi luonnon tuhoamisen, on minusta kummallinen.

Selvästikin tyyli, jolla ihminen luontoa on luontoa hallinnut, on hyvin erilainen kuin Luojan. Meillä olisi nyt luonnon vaalimiseen paremmat edellytykset kuin koskaan teknologian kehityksen ansiosta. Mutta mikä onkaan ollut lopputulos?

Olemme siinä pisteessä, että voimme valita suojelemisen tai totaalisen tuhon. Me voisimme pelastaa sukupuuttoon kuolevia lajeja. Meillä on vastuu, jota me emme aina osaa tai halua kantaa. Ehkä tässä tulee näkyviin ihmisen ns. syntisyys. Ihminen valitsee usein luontoa tuhoavan toiminnan sen sijaan että vaalisi sitä.

Suomen evankelisluterilainen kirkko pitää esillä vihreitä arvoja, ja seurakunnat tekevät työtä ansaitakseen ympäristödiplomin. Kirkon luontoa koskevasta opetuksesta voi lukea täältä:

Kristinuskon sanomaan kuuluu ihmisen vastuu luomakunnasta.

Raamatun pohjalta on 1900-luvun alusta lähtien luotu ihmisen ja luonnon suhdetta käsittelevää teologiaa, ekoteologiaa. Kannattaa tutustua:

Pieni johdatus luterilaiseen ekoteologiaan.

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen   mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.  Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa: lampaat ja härät, kaiken karjan, metsän villit eläimet, taivaan linnut ja meren kalat, kaikki vesissä liikkuvat. Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman! Ps. 8:4-10

-Katja-Maaria

Share

Kommentit

Aura
Hyvä yritys

Mä koen että välillä ainakin omien läheisteni ajatusmaailmassa tulee esiin sellainen miete, että koska maailma kuitenkin lopulta tuhoutuu (Ilmestyskirja yms. yms.), ympäristöongelmien kulminoituminen on vähän kuin vääjäämätöntä ja vaikka periaatteessa Luojan luomaa luomakuntaa pitäisi vaalia, käytännössä se ei ehkä ole niin hirveän korkealla tärkeiden asioiden listassa, koska "sehän nyt kuitenkin tulee tuhoutumaan".

Mutta, niin kuin Katja-Maaria tässä jo perustelikin ev.lut. kirkon näkökulmasta, mä kyllä näen sekä kristinuskossa että Raamatussa ihan todella vahvan kehotuksen ja kannustuksen luonnosta huolehtimiseen ja luonnon arvostamiseen. Minusta "viljele ja varjele" on aika selkeä kehotus ja se taas hyvin omituista, jos kristitty ei piittaa Jumalan luomaksi kokemastaan maapallosta.

Lisäksi ympäristöongelmissa ja luonnon kunnioittamisessa on myös hyvin vahva sosiaalinen näkökulma - ympäristöongelmat, esimerkiksi ilmastonmuutos nimittäin aiheuttavat eniten ongelmia yleensä niille ihmisille, jotka eivät ole niitä aiheuttaneet, ja heille, joilla ei ole taloudellisia resursseja selviytyä esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttamista ongelmista. Toisin sanoen, jos katsomme vähän omaa nenäämme pitemmälle, ympäristöasiat ovat usein myös ihmisasioita ja empatiaa kaukana olevien ihmisten hätää kohtaan, ja kaukana olevien lähimmäisten auttaminen kai on jo aika lailla kristinuskon ytimessä.

katja-maaria
Oisko tulta?

Hyviä ajatuksia! Hyvä kun otit tuon näkökulman esiin, että kaikilla ihmisillä ei ole samanlaista mahdollisuutta valita luontoa säästäviä ratkaisuja. Ne tai me jotka tietyissä määrin voimme, voisimme kokea sitäkin suurempaa painetta kantaa oma kortemme kekoon.

Huonon kehityksen muuttaminen vaatii ponnistelua ja tahtoa kaikilta. Toivottavasti me kristityt osaisimme ammentaa tuota tahtoa juuri siitä näkökulmasta, että luonto on ihmeellinen, ihana ja elintärkeä lahja meille. Ei ikuinen eikä itsestäänselvä.

Kommentoi

Ladataan...