8. luukku: Voiko kirkkoon kuulua, vaikkei uskoisi Jumalaan?

Ladataan...
Oisko tulta?

 

Mun elämä milloin siitä tuli näin (ihana) -blogin Emmi Nuorgam kysyi, voiko kirkkoon kuulua, vaikkei uskoisi Jumalaan. No yksinkertaisesti: tottakai voi. Onko se sitten epärehellistä? Ei minusta. Syyt kuulua kirkkoon ovat moninaiset. Jossain Lilyssäkin olen törmännyt näissä keskusteluissa toteamaan, että jos vain tosiuskovaiset, ne, jotka uskovat sataprosenttisesti kirkon opetukseen, kuuluisivat kirkkoon, ei kirkossa olisi väkeä enää paljon. Mustavalkoisessa, johdonmukaisessa maailmassa tuo olisi totta, mutta kirkon opetus on elävää ja muuttuvaa. Toisaalta kirkon opit ovat oppeja siitä, mistä ei voi tietää mitään, tulkintoja Jumalasta.

Jos pitäisi uskoa sataprosenttisesti mihin tahansa jumalaan tai aatteeseen niin en kuuluisi yhteenkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jos pitäisi löytää järjestö, yhdistys tai puolue, jonka linjauksien takana seisoisin sataprosenttisesti, en kuluisi mihinkään. Jos kansalaiseksi voisi liittyä sen mukaan, kannattaako valtion linjauksia, en kuuluisi Suomeen enkä muuhunkaan valtioon. En kuuluisi edes omaan perheeseeni. Perustaisinko oman yhteisön, johon haalisin sataprosenttisesti samanmielisiä ihmisiä? En, koska toista täysin minun tavallani ajattelevaa ja asioista uskovaa ihmistä ei ole.

Argumentti, joka kehottaa liittymään/eroamaan/pysymään kirkon jäsenenä vain, jos uskoo sataprosenttisesti kaikkeen kirkon opetukseen, tulee lähes poikkeuksetta äärilaidoilta – funkkukristityiltä tai funkkuateisteilta. Se ei edes sävyltään ole kehotus vaan melkeinpä vaatimus olla johdonmukainen ja ehdoton. Minulle kirkkoon kuuluminen tai Jumalaan uskominen ei ole mikään johdomukaisuuteen tai ehdottomuuteen perustuva ajatus. Teorioissa pyritään johdonmukaisuuteen, käytännöässä se on, väittäisin, mahdotonta. Mahdotonta ainakin minulle. En halua olla johdonmukainen, se vaatisi minua punnitsemaan kaikkea tekemistäni aina sen mukaan, miten se suhteutuu kaikkeen muuhun, mitä olen ennen tehnyt, tulen tekemään jne. Kuulostaa liian robottimaiselta elämältä minulle. Ehdottomuus luo ääriaatteita. Ei yhtään minun juttuni. En haluaisi nähdä kirkkoa, tai muuta uskonnollista yhteisöä, joka vaatisi ehdotona opeissa ja säännöissä pysymistä jäseniltään. Silloin meillä olisi ääriliike.

Emmin kanssa keskusteltiin kirkkoon kuulumisesta aiemmin tänä vuonna. Emmi kertoi kuluvansa Amnestyyn, koska tukee sen tavoitteita. Minäkin kuulun, vaikka en ole Amnestyn kaikista linjauksista samaa mieltä. Amnestylla ei ole linjausta, jonka mukaan abortin pitäisi olla täysin vapaa tietylle raskausvikolle asti. Amnesty puolustaa oikeutta aborttiin aina, kun raskaus on alkanut raiskauksesta tai vaarantaa raskaana olevan hengen. Minä kannatan täysin vapaata aborttia. Jos olisin johdonmukainen, en kuuluisi Amnestyyn. Enkä kirkkoon. Mutta Amnesty ajaa muuten monia ihmisoikeusasioita minunkn kannattamalla tavalla. Kun olen kuukausilahjoittaja, tuen siinä sivussa minusta epätyydyttävää aborttioikeuslinjausta, mutta hei, maailma ei ole täydellinen ja jäsenenä voin todennäköisesti parhaiten vaikuttaa. Kirkon linjausten kanssa olen vielä useammassa kohdassa eri mieltä, mutta haluan tukea sitä hyvää, mitä kannatan ja vaikuttaa jäsenyydelläni sisältäpäin.

Mitä on kirkon oppi Jumalasta, johon pitäisi uskoa? Onko uskontunnustus tulkittavissa vain kirjaimellisesti? Neitseestä syntyminen – tarkoittaako se kirjaimellisesti että neitsyt synnytti lapsen? Kysymys ei kuulu tieteellisen tutkimuksen piiriin, eikä sillä ole minulle oikeastaan mitään merkitystä, tapahtuiko näin vai ei. Ja kyllä, silti voin ihan hyvin lausua uskontunnustuksen senkin kohdan ääneen, koska mitä se ikinä tarkoittaakaan jossain alkuperäisessä ideassaan, ei muutu siitä, toistanko sen ääneen vai en. Siinä vaiheessa uskosta tulee minulle henkilökohtaista. Minulla on henkilökohtainen jumalasuhde, jollaista ei ole kenelläkään muulla. Minä synnyin Suomeen, kristilliseen kulttuuriin, ja kristillisen kielen kautta osaan sanoa jotain Jumalasta, siitä korkeammasta voimasta, mihin haluan kovasti uskoa, vaikka uskominen on minulle äärettömän vaikeaa. Haluan uskoa. Haluan uskoa, koska pelkkiin aistihavaintoihin, älyyn ja johdonmukaisuuteen perustuva maailma on minulle raskas. Jos mitään korkeampaa voimaa ei olekaan, niin jotain minä horjuvalla uskollani silti saavutin, jotain rauhaa joissain elämäntilanteissa. Jos tällä horjuvalla uskollani menen helvettiin, niin sitten on niin. En minä elä uskoakseni oikein, vaan koska elän, ja joku minussa vetää puoleen ajatusta, että ehkä kaikki ei ole selitettävissä tämän maailman sanoin ja keinoin. Siinä mielessä koko Jumalaan uskomiskeskustelu on huono käydä älyllisessä kontekstissa, koska sillä ei ole mitään tekemistä älyn kanssa. Ei tyhmyydenkään. Se on ulkopuolella niistä asioista, joista tiedetään tai ei tiedetä.

Se, että joillain tahoilla on tärkeää määrittää, milloin on sopivaa tai epäsopivaa kuulua kirkkoon, on aivan samanlaista painostamista kuin uskonto pahimmillaan. Ulkopuolinen ei määritä niitä syitä, miksi minä valitsen kuulua kirkkoon. Onko tähän ristiriidassa lapsikaste? Ei minusta. Kasvattajat tekevät kaikenlaisia valintoja lastensa puolesta. Minua harmittaa, ettei minua kasvatettu kasvissyöjänä vaan mainstream sekasyöjänä, mutta minä voin valita nyt jotain muuta. Kun kastamisesta tulee koko ajan enemmän harkittu asia, tulee meille sukupolvi, jossa enemmistö saattaa olla sellaisia, että he eivät kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. Joitain heitä voi harmittaa, ettei heitä lapsena kastettu. Ei ole mitään neutraalia tilaa kasvattaa. Jos tulemme tilanteeseen, jossa on itsestään selvää, ettei lapsia liitetä mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, voidaan kysyä, että toistavatko vanhemmat laumasieluisesti perinnettä olla liittämättä lasta mihinkään, sama argumentti, mitä nyt käytetään rivikristittyihin liittyen. Maailma, jossa on uskontoja, järjestöjä ja liittoja, joihin jo lapsia voidaan liittää, on maailma, jossa liittämättömyys on myös valinta. Minä en haaveile maailmasta, missä ei ole mitään, mihin voisi liittyä, ei arvopohjia, millä lapsensa kasvattaa. Ei ole olemassa ei-mitään konkreettisessa maailmassa. Ei ole arvoneutraalia. Minä haluan aidosti monikulttuurisen yhteiskunnan, jossa uskonto saa näkyä, kaikki uskonnot, ja sitä myös rakennetaan siten. En ymmärrä haavetta uskontojen kokonaan hävittämisestä. Yhtä vähän ymmärrän, että kaikki pitäisi saada kristityiksi, tai että koulun ja valtion menoissa pitäisi käyttää vain kristillisiä perinteitä.

Minä en usko, että on mitään hyvää tai huonoa syytä kuulua tai olla kuulumatta kirkkoon. Jumalaan uskominen ei ole määriteltävissä kenenkään muun kuin kokijan omasta perspektiivistä. Joku vaatii uskontunnustuksen kirjaimellista tunnustamista. Toiselle riittää, että näkee hyvää, ja uskoo sen olevan heijastuma  Jumalasta. Kolmas ei usko. Kaikki voivat kuulua kirkkoon omista syistään.

Hemuli

Share

Kommentit

Mahdoton Nainen

Ottamatta kantaa kenenkään muun kirkkoon kuulumiseen tai kuulumattomuuteen, niin kyllä itselleni ainakin usko jumalaan oli hyvinkin olennainen kysymys kirkosta erotessani. Olisin voinut hyväksyä ristiriidat kirkon opeissa ja mielipiteiden kirjon kirkon päättäjien ja jäsenien keskuudessa, mutta minulle ateismi muodosti lopullisen esteen kirkkoon kuulumiselle.

Mielestäni Amnesty-vertauksesi horjuu hieman, esimerkiksi tuossa aborttiasiassa (jossa olen muuten kanssasi samoilla linjoilla) kyse on sävyeroista ja rajanvedosta. Mielestäni vertaus olisi osuvampi, jos kysyisit että voiko kuulua Amnestyyn jos ei usko ihmisoikeuksiin (tai ehkä paremmin sanottuna jos ei usko että maailmassa tehdään ihmisoikeusloukkauksia), sen verran kirkon ytimessä toi usko jumalaan mielestäni on.

Mun mielestä kirkon opeissa on paljon tulkinnanvaraa, mutta jumalan olemassaolo ei mielestäni ole yksi niistä. Mä en tietenkään lähtisi kieltämään keneltäkään kirkkoon kuulumista sillä perusteella, tekeehän kirkko paljon hyvää ja yleishyödyllistä palvelua muillekin kuin kirkon jäsenille. Minä kuitenkin koen, että oma aikani, energiani ja rahani tulevat paremmin suunnatuiksi kun valitsen niille jonkun spesifimmän kohteen tai järjestön, jonka ydinasian voin allekirjoittaa, vaikken ehkä ihan kaikista linjavedoista olisikaan samaa mieltä.

Hemuli
Oisko tulta?

Amnesty-rinnastus tulee kirjoitukseeni keskustelusta, jota kävimme Emmin kanssa Lilyn toimituksen blogin kommenttikentässä, jonka linkitin tekstiini.

En tiedä enkä ymmärrä, mitä Jumalan olemassa ololla tarkoitetaan. Asia ei kuulu mielestäni ontologian piiriin. En yksinkertaisesit tiedä enkä ymmmärrä, mitä Jumala on, mitä tarkoittaa Jumalan olemassa oleminen enkä siksi vois siitä puhua siitä saman diskurssin puitteissa, mitä puhun olemisesta yleensä. Voin vain uskoatai haluta uskoa. Mirka kirjoitti Jumalaan uskomisesta hyvin. Mirkan uskokirjoitus puhuu hyvin epämääräisin termein, enemmän tuntemuksista tai kuin siitä, miten käsitämme jonkun olemassa oloa. Uskoa Jumalan olemassa oloon, uskoa Jumalan olemiseen, sukoa Jumalaan. Mitä ne edes tarkoittavat? Minä en tiedä.

Se, ettei usko, on ihan hyvä olla kuulumatta kirkkoon. Se, ettei usko, on myös ihan hyvä lähtökohta kuulua kirkkoon. Mikä tahansa argumentti kelpaa sille ihmiselle itselleen, joka argumenttinsa ansiosta kuuluu tai ei kuulu.

joku vain (Ei varmistettu)

Olen joskus kuullut joidenkin ihmisten sanovan etteivät he kuulu kirkkoon tai etteivät tiedä voivatko kuulua kirkkoon, kun eivät usko "niin kuin kirkko opettaa". Mielestäni määrittely uskoa "niin kuin kirkko opettaa" on monessa mielessä erikoinen ja epämääräinen. Miten kirkko itse asiassa opettaa? Kenellä oikeus määritellä, miten kirkko opettaa?

Tunnen itse eri yhteyksistä useita pappeja ja tiedän, että hekin, vaikka pappeja kaikki ovat, ajattelevat monista uskoon, Jumalaan ja kirkkoon liittyvistä asioista kaikki enemmän tai vähemmän eri tavalla. Voidaanko jonkun heistä sanoa edustavan oikeaa kirkon tulkintaa uskosta? Voidaanko jonkun tulkinnan sanoa olevan ehdottomasti väärä?

Mielestäni ei, kuitenkin kaikki tulkitsevat uskoa omista lähtökohdistaan, omasta elämänkokemuksestaan ja sosiaalisesta todellisuudestaan käsin. Kaikilla varmasti on syynsä tulkintoihinsa. Nämä asiat kuitenkin ovat äärimmäisen subjektiivisia. Moniäänisyys on hieno asia.

Mielestäni sama pätee myös kirkkoon kuulumiseen tai kuulumattomuuteen. Jokaisella on omaan ratkaisuunsa syynsä, eikä mielestäni voi sanoa, että jokin syy kuulua olisi väärä, vaikka jostakin se saattaa siltä tuntua. Jokin syy kuulua kirkkoon voi tuntua jollekin oikealta, vaikkei toinen olisi asiasta samaa mieltä.

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Mahdoton nainen toteaa: Mielestäni vertaus olisi osuvampi, jos kysyisit että voiko kuulua Amnestyyn jos ei usko ihmisoikeuksiin (tai ehkä paremmin sanottuna jos ei usko että maailmassa tehdään ihmisoikeusloukkauksia), sen verran kirkon ytimessä toi usko jumalaan mielestäni on.

Minä mietin: Mutta mitä on usko Jumalaan? Mulle se merkitsee uskoa armoon, anteeksiantoon ja toisiin mahdollisuuksiin, ihmisten yhdenvertaisuuteen ja äärettömän hyvän olemassaoloon. (En oikeastaan usko persoonalliseen Jumalaan, mutta persoonallisesta Jumalasta kertomalla voidaan yhdellä tavalla sanoittaa Jumalaa, jota on mahdoton sanoilla tavoittaa.)

 

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Tiivistäen: Mulle usko on uskomista siihen, että kaikki maailmassa ei ole ihmisen hallinnassa ja tiedossa ja luottamista meitä suurempaan hyvään.  

Enkä tällä sano, etteikö kirkkoon saisi kuulua, vaikka näkemys tästä olisi eri tai olla kuulumatta, vaikka ajattelisi samoin. Yritän vain avata uskomisen ja Jumalan käsitteitä, koska ne eivät ole niitä kaikkein yksinkertaisimpia. 

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Jumala tai me ei kadota minnekään! Voimia! Ja ota aikaa just niin paljon kuin tarvitset, tähän vastaaminen ei ole edes to do -asioiden listalla. Sillä listalla on tasan vaan sun ja sun perheen hyvinvointi.  <3

SMaaria (Ei varmistettu)

Aivan sairaan hieno teksti, kiitos!

joulupallo (Ei varmistettu)

Minä kuulun kirkkoon, koska haluan maksaa kirkollisveroa. Seurakunnilla on mielestäni niin tärkeä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa sosiaalityön ja perhepalveluiden saralla. Seurakunnan palveluiden piiriin ovat tervetulleita kaikki, uskontokunnasta riippumatta. Diakoni on usein se tyyppi, joka auttaa sitä nälkäkuolemanpartaalla olevaa narkkaria sitten kun kukaan muu ei enää auta. Kirkko levittää sanomaa lähimmäisenrakkaudesta, auttamisesta ja anteeksiannosta: tai tämä on se tärkein sanoma minulle. En ole koskaan tuntenut huonoa omatuntoa siitä, että en usko siihen hengelliseen puoleen, kirkon konkreettiset teot riittävät minulle syyksi kuulua kirkkoon. (Jotkin negatiiviset teot/kannanotot painavat vaakakupissa vähemmän). Haluaakohan kirkko minut jäsenekseen tästä huolimatta? En ole ajatellut asiaa tätä ennen. Kirkollisissa tilaisuuksissa ruokoilen mukana, jotta papille ei tulisi paha mieli.

Hemuli
Oisko tulta?

Tottakai voit kuulua kirkkoon. Eikä pappien takia tarvitse rukoilla. :) Kirkollisiin tilaisuuksiin voi osallistua kuka tahansa, ei siellä kysellä ihmisten motiiveja, kaikki ovat tervetulleita!

minttumari
Taiteilijaelämää

Jumalasuhde on aina henkilökohtainen. Sillä ei ole mielestäni mitään tekemistä kirkkoon kuulumisen kanssa. Kirkkoon kuulutaan, jos halutaan identifioitua sellaiseen ihmisyhteisöön kuin kirkko on, kaikkine historiallisine kommervenkkeineen. "Jumalan" tai selittämättömän kanssa taas voi seurustella parhaiten yksin hiljaisuudessa. Omasta mielestäni uskonto tai kirkko vain hankaloittaa henkilökohtaisen hengellisyyden syntyä.

Ylipäätään se, että ihmiset kyselevät aina ja aina vain joltakulta muulta: "voinko tehdä näin? Voinko olla niin? Voinko kuulua kirkkoon vaikka en usko Jumalaan?" on aika surullista ja kertoo ehkä vain siitä, miten huonosti osaamme tai uskallamme kuunnella oman sydämemme ääntä.

Jos kirkkoon kuuluminen ja uskontunnustuksen lausuminen tuntuu hyvältä ja turvalliselta, kannattaa kuulua. Jos kirkkoon kuuluminen ja uskontunnustuksen lausuminen tuntuu siltä kuin sisin jäätyisi ja sielu huutaisi "tämä on väärin", ei kannata kuulua. Ihan riippumatta siitä, uskooko johonkin vai ei. Usko on kuitenkin aina vain uskoa; oman ruumiin ja mielen kokemus on ainoa totuus, jonka varassa voimme suunnistaa. Jotkut se vie kirkkoon, toiset pois sieltä.

Hemuli
Oisko tulta?

Kiitos kommentistasi. :)

Kommentoi

Ladataan...