Elämä ja työ

Oisko tulta?

Tää oli kiva duuni!
 

Olen viime kuukaudet yleensä herännyt siihen, kun koira on pyytänyt aamulla ulos, kävellyt sitten suunnilleen koko päivän pitkin peltoja ja metsiä, antanut ajatusteni vaellella ja tuntenut itseni joltisenkin onnelliseksi. Joinakin päivinä olen kirjoittanut tai piirtänyt jonkun tilatun työn, käynyt ystävän kanssa lounaalla, tehnyt vapaaehtoishommia, hoitanut lapsia tai eläimiä, maalannut mielikuvia, kokeilla uusia ruokareseptejä ja istuttanut yrttejä. Vain kun joku ihminen, sanomalehti tai vaalikojun poliitikko on muistuttanut minua, miten palkkatyö on ihmisen elämän perusta, olen ahdistunut vähän paljon, sillä minua ei huvita mennä töihin. 

 

Aina tällaisten muistutusten jälkeen olen herännyt keskellä yötä siihen, että sydän takoo rinnassa lujaa ja henkeä salpaa. En halua mennä töihin. Luulen, että gradunikaan ei valmistu, koska sen jälkeen koittaisi työläisen elämä. (Ai niin, nämä blogithan kuulemma käyvät nykyään työhakemuksista. Ei tarvitse tämän postauksen jälkeen pelätä, että töitä olisi tarjollakaan...) 

 

Ihmisen työhaluttomuuteen voi olla monia syitä. Tässä joitakin, joista tiedän jotain: 

1. Peruslaiskuus

2. Yleinen väsymys ja loppuunpalaminen

3. Sitoutumiskammo

4. Väärä ala

5. Huono kokemus työyhteisöistä ja epävarmuus omasta jaksamisesta sellaisessa

6. Nykyisen työelämäkulttuurin inhoaminen, paheksuminen ja pelkääminen

Minun haluttomuuteni syynä on varmaan kaikki edellä mainitut. Jotenkin tämä tilanne pitäisi ratkaista, koska opintotukikuukaudet loppuvat puolen vuoden päästä ja perustulo tuskin toteutuu ennen sitä. 

 

Totta puhuen haluaisin olla ihminen, jota kiinnostaa mennä töihin. Tahtoisin löytää elämäntehtävän, sellaisen työn, että liki jokaisena aamuna aukaisisin onnellisena silmäni, koska saisin ryhtyä tekemään sitä, mihin minulla on lahjoja ja minkä koen tärkeäksi. Hyvä lukija, onko sinulla sellainen työ? Ilmianna se! Vai oletko yhtä työhaluton kuin minä? Ilmianna sekin ja syysi siihen. 

 

- Mirka Maaria, joka on tänäänkin työnteon sijaan ehtinyt lypsää vuohen, helliä muutaman päivän ikäistä karitsaa, käydä päiväsaunassa, vierailla hyvien ystävien luona, puhua äidin kanssa puhelimessa, tiskata(!), tehdä ahvensushia, lenkittää koiria, ottaa selvää sinkun mahdollisuudesta inseminaatioon, roikkua facebookissa ja kirjoittaa yhden blogin

Share

Kommentit

IlonaSV
Saattaen vaihdettava

Musta kuulostaa siltä, että olet ollut ihan kauhean aktiivinen! Kyllähän tuollainen jo työstä käy. ;) Mä elän vielä niin vahvasti opiskelijuutta, että varsinainen täyspäiväinen työelämä kuulostaa tosi kaukaiselta, vähän pelottavalta ja onneksi myös kiinnostavalta. Työntekoa on kiva vähän kokeilla silloin tällöin, mutta hui, jos pitäisi kokonaan luopua yliopiston kirjastolla istutuista päivistä ja venyvistä lounastauoista... Tsemppiä oman elämäntehtävän etsimiseen!

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Sehän se onkin kun ei muulta elämältä ehdi käydä töissä! :) Täytyy myös olla aktiivinen, ettei vaan tule gradua kirjoitettua... Kiitos tsempeistä, moni asia on alkanut järjestyä sen jälkeen, kun olen voihkaissut sen täällä blogissa ääneen. Nauti pitkistä lounaista, ne on opiskelijaelämän parhaita juttuja! 

Polyanna (Ei varmistettu)

Olen yläasteen kotitalousopettaja ja nautin työstäni. Kouluun on lähes joka päivä kiva mennä, vaikka säästöt ovat suurentaneet ryhmiä ja opettajille on siunaantunut paljon uusia palavereja, muistioita, tiimejä, raportteja. Siltikin. Ne nuoret on vaan niin ihania.
Tunnistan nuo tunteesi ja fiiliksesi oman gradunkirjoiutuksen ajoilta. Pelotti hypätä tulevaan, kun oli juuri oppinut pääkaupungin tavoille ja ominut opiskelijaelämän. Siksi moni varmaan venyttää valmistumistaan...
Luota itseesi! Saat siivet, jotka kantaa. Usko pois, työn ohessa ehtii tehdä myös kaikkia niitä mukavai asioita, joita nytkin päiviisi sisältyy.

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Ihana kuulla! "Ne nuoret on vaan niin ihania." Tämän näkemyksen jaan täysin. Mutta kun se koululaitos... en meinaa kestää sitä. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä pelkään mennä töihin, koska vuosien masennus on vienyt itseluottamuksen tosi pohjalle. En ole tehnyt oman alan töitä, koska en koskaan uskaltanut hakea niitä. Nyt olen työtön ja sairaslomalla. Haluaisin hirveästi päästä töihin, joka olisi mielekästä ja jossa olisin hyvä ja jonne ei tarvitsi raahautua vaan siksi, että saa muutaman roposen pysyäkseen hengissä. Koska en enää pysty siihen, koska en enää jaksa vaan selviytyä. Mutta pelottaa niin, että toivon sairasloman vaan ja jatkuvan... Koska työelämää varten tarvitsisin uudet aivot ja uuden, itsevarman minuuden. Taikasauvan, joka muuttais kaiken toisenlaiseksi.
Voisin tulla sun kanssa kuljeskelemaan pitkin peltoja ja rapsuttamaan lampaita. Se kuulostaa elämältä.

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Voi sinnuu <3. Saman epäluottamuksen kanssa täälläkin taistellaan. Ei ole luottoa itseen, ei tulevaan, ei elämään. Mä olen tehnyt oman alan töitä ja jokainen niistä on päättynyt stressiaamuoksentelun kautta loppuunpalamiseen. Ei sen takia, että ne olisivat olleet välttämättä erityisen vaativia, vaan koska minä olen (ollut) sitä. 

Yhteiskunnan tasolla toivoisin systeemin sairasloman ja töihinpaluun/menon välillä olevan joustavampi. Ettei tarvitsisi sen takia olla kokeilematta, että pelkää uupuvansa. Että ei tarvitsisi saman tien olla täydessä iskussa ja ennen kaikkea, että työpaikalla saisi riittävästi ohjausta siihen saakka, että työ alkaa kannattelemaan tekijäänsä. Luulen, että riittävällä mentoroinnilla saataisiin sairaslomat vähenemään, työssä jaksaminen lisääntymään, työpaikkojen ilmapiiri paranemaan ja parempia tuloksia, mitä ne sitten milläkin työpaikalla ovat. 

Toivon sulle voimia, rohkeutta ja hyvää hoitoa. 

Tunnistin tästä tekstistä vahvasti itseni. Olen 36-vuotias ja ollut vuosia työelämässä eri työpaikoissa, mutta yhtä lukuunottamatta kaikissa olen voinut huonosti, monissa jo ihan alusta asti. Jo teini-iässä kesätyön saaminen oli aina enemmänkin kauhistus kuin iloinen asia. Koin vahvaa syyllisyyttä siitä, että kun kaikki muut teinit olivat aina innoissaan kesätöistä, itse vain ahdistuin ja koin kesälomani menevän siltä osin piloille. Raha ei korvannut menetettyä vapaa-aikaa, tosin olin kieltämättä sillä tavoin hyvin toimeentulevasta perheestä, että sain järjellisiin hankintoihin tarvittaessa vanhemmilta rahaa.

No, oikea työelämä ei ole tuntunut yhtään paremmalta. Valitsin väärän opiskelualan ja olen päätynyt aina töihin, jotka eivät joko sisällön tai työympäristön ja -yhteisön puolesta sovi minulle ollenkaan. En pysty "käymään vain töissä" ja "elämään sitten vapaa-ajalla", vaikka olen miten yrittänyt. Työuupumukseen olen päätynyt ainakin kolmessa työpaikassa, mukaan lukien nykyinen työni. Sairauslomalla olen silti ollut vain kerran viikon ajan, kun en ole älynnyt työuupumustilaani kuin vasta jälkeenpäin ja olen vaan luullut, että ainoa vaihtoehto on irtisanoutua ja vaihtaa työpaikkaa. Stressaannun herkästi ja työpaikan vaihtokin on siis stressin paikka - tosin niin on aina sitten siellä työssä pysyminenkin!

Ymmärrän täysin, miksi työtä pidetään tärkeänä ja olen iloinen, jos/kun valtaosa ihmisistä jaksaa työssä hyvin tai edes kohtuullisesti. Tiedän, että talous ei pyöri ja hommat ei hoidu, jos ihmiset eivät tee töitä. Siltikin varsinkin nyt vaalien alla jatkuva työn eetos alkaa ahdistaa, kun työtä tunnutaan yleisesti pidettävän asiana, joka pitää ihmisen elämässä kiinni, terveenä ja pinnalla. Ok, noin se toki pääpiirteissään onkin, mutta kun itse kuuluu siihen porukkaan, ketä ainakin perus-8-16-palkkatyö 5 päivää viikossa ahdistaa, vie henkisen ja osittain fyysisenkin terveyden ja enemminkin vetää sinne pinnan alle, työpuhe lähinnä lamauttaa, tai ahdistaa lisää.

Viime aikoina olen lukenut kirjoja mm. herkkyydestä ja työssä jaksamisesta ja alkanut tajuta, että kokemukseni ja reagointini työhön ja olosuhteisiin niissä ovat tavallaan minulle normaaleja ja saan tuntea niin, vaikka valtaosalla muista ihmisistä ei samoja kokemuksia olisikaan. Ja on ollut todella hyvä lukea ihmisistä, jotka kokevat samoin kuin minä! Periaatteessa tiedän myös, mitä minun pitäisi tehdä: pitäisi opiskella uusi ammatti ja/tai yrittää hakeutua luovempaan työhön, sellaiseen, johon koen aitoa kiinnostusta ja paloa. Vielä, kun saisi tehdä töitä vapain työajoin, mieluiten vähän lyhyempää työviikkoa ja vaikka vain osittainkin kotoa, saattaisi työelämä jopa olla sellaista, jota jaksaisin. Ja jossa ei koko ajan tuntuisi siltä, että olen se palikka, jota yritetään väkisin tunkea vääränmuotoiseen reikään. Ja jotain tässä olisi tärkeää keksiä, kun ei elämä saa olla jatkuvaa ahdistumista ja uupumista hamaan eläkeikään - jos meillä sellaista joskus on - saakka.

Tsemppiä meille!

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Sun psalmisi olisi voinut olla minun. <3 Kirjoitit paljon minua paremmin kaiken sen mitä mielessäni asiaan liittyen on pyörinyt. Tsemppiä tosiaan meille, ihan oikeanmuotoisille palikoille, joiden pitäisi vain löytää itselle sopiva kolo maailmassa!

Minuus (Ei varmistettu) https://kuusiakoivujalehmuksia.wordpress.com

Toisaalta koen, että palkkatyönä papin työ on vaan kertakaikkiaan paras mahdollinen valinta minulle. Sitten on ne toiset valinnat. Asiat, joita sinäkin luettelit tekeväsi. Metsä, koirat jne. Että jos tekisi sitä, mikä todella antaisi, vaikkei siitä saisi rahaa. Olisi onnellinen ilman työn ongelmia ja paineita. Olisin toisella tapaa oikea minä.

Kommentoi