ERO!

Oisko tulta?


Keskimäärin suomalaisilla on nykyisin kolme pitkää parisuhdetta. Näin väittää 35 vuotta psykologina toiminut parisuhdeguru Kari Kiianmaa. Nopea empiirinen katsastus ympärille vahvistaa väitteen. Jos kolme pitkää suhdetta on keskimäärä, on hyvin todennäköistä, että jokainen kokee eron jollain lailla. Ainakin kuoleman kautta.


Liittyminen ja eroaminen ovat koko elämän mittaisia haasteita. Toisille se on helppoa, he tulevat ja menevät kuin kalat luontevasti uiden eri ryhmien välissä ja kotiin omaan perheensä luoksekin he tulevat toisista maailmoista suitsaitsukkelaan. Ja kokevat yhteyttä riittävästi näissä eri maailmoissaan.


Monille oleminen toisen ihmisen kanssa kaksin tai ryhmässä persoonallisella henkilökohtaisella tasoilla on kiusallista.  Monelle kotiin tulemine tai kumppanin vastaanottaminen on vaikeaa. Tulee helposti riitaa, vaikka toisen näkemistä on odottanutkin. Niin koska liittymiset ovat hauraita ja ihmisten maailmat niin monimuotoisia nykyisin.


Erityisen vaikeaa on saada kontakti toiseen, jos ei ole kertynyt lapsena kokemusta siitä, millaista on viettää  jonkun kanssa kaksin aikaa. Useimmiten kahdenkeskistä aikaa ovat antaneet ensimmäisinä äiti, isä, sisko tai veli. Mutta jos vanhemmilla ei ole ollut mistä antaa läsnäoloaan ja sisaruksiakaan ei ole ollut, niin vaikea kahdenkeskisyyttä on yksin oppia.  Kasva siinä sitten tulevaisuuden parisuhdeosaajaksi. Niin.


Tästä taustasta käsin ei ole minusta yllätys, että suomalaiset nykyään eroavat niin paljon. (Vaikkakin sekin on mielestäni taito osata erota ja moni suhde olisi pitänyt päättää jo ajat sitten). Mutta monet myös eroavat paljon haavoja jättäen ja niin, että erosta ei tunnu toipuvan. Aika itsessään ei paranna mitään, mutta asioiden purkaminen ja käsittely ajan – ja toisen ihmisen kanssa kylläkin.


Eroamistakin pitäisi päästä harjoittelemaan, muutenhan sitä on ihan kökkö eroaja. Lapsuuden eroharjotuksia ovat  ne, kun hyvästellään äiti tai isä päiväkodin ovella, kun ystävä muuttaa toiselle paikkakunnalle tai vaikka kun leikit on illalla lopetettava. Kaikki ei jatku ikuisesti. Se on elämän laki.  Pitäisi oppia suremisen taito, muuten suru jää päälle ja jumittaa.


Minun seurustelusuhteitteni eroista on aikaa. Jotkut erot olivat tosi tökeröitä, ne jutut varsinkin, jotka eivät kunnolla edes alkaneet. Silti muistan jokaisen, jonka kanssa olen yrittänyt seurustella. Jokainen tärkeä kohtaaminen on jollain lailla jättänyt jäljen. Pääsääntöisesti myönteisen. Ihastus on upea tunne ja ihastuksen kohteitaan lämmöllä muistelee. Jotkut jutut vähän myös hävettävät.


 Nuorena en itse ymmärtänyt, että olisi pitänyt päästä jonkun ulkopuolisen kanssa puhumaan seurustelusuhteen päätyttyä. Se olisi tehnyt hyvää ja nopeuttanut elämässä eteenpäin menoa. Olisi ylipäänsä tehnyt hyvää jo nuorena pohtia jonkun  vanhemman kanssa kaksin, kuka minä oikeastaan olen ja haluaisin olla. Varsinkin eron jälkeen identiteetin rakennus menee aina uusiksi.  


Oma työni on nykyisin paljon opiskelijoiden tukemista seurustelusuhteiden päätyttyä. On arvokasta  kun ihminen uskaltaa avata omaa sisintään ja jakaa vaikeita tuntojaan. Koen nämä sisimmän avaamiset aina lahjana.  Ihmisten oikeisiin asioihin ei kyllästy. Ja vaikka toisen tukemiseen ei ole  olemassa jotakin yhtä  kaavaa, on paljon asioita, jotka ovat ihmisille yhteisiä. Kriisin keskellä voi myös hämärtyä sellaisetkin asiat, että on hyvä muistaa syödä ja vaikka nyt tuntuu kipeältä, kipu lievittyy. Jonain päivänä voi nauraa taas - ja ihastua uudestaan.


Usein vertaistuki auttaa  enemmän kuin pappi-terapeutti.  Yksi kanava löytää apua ovat netin vertaisryhmät. Meillä Helsingin seurakuntayhtymässä on avattu tällä viikolla erosivu. Täällä voi käydä kirjoittamassa oman erotarinansa nimettömänä ja kertoa, mikä auttoi erosta eteenpäin.  Erokertomuksia kommentoimme me Helsingin seurakuntayhtymässä työskentelevät psykoterapeutit.


Pistä oma elämänviisautesi kiertoon.  Elämässä on lupa voida hyvin ja uskoa tulevaisuuteen. Kriisinkin keskellä.


 


Kuva sivulta www.uskotoivorakkaus.fi

Share

Kommentit

Pilgrim_ (Ei varmistettu) http://piilosillamaailmassa.blogspot.fi

Minusta ihmiset eroaa liian heppoisin perustein. Ei kaikki mutta melko monet kyllä. On tärkeää oppia arvostamaan puolisoa vikoineen päivineen, emmehän itsekään ole täydellisiä.

MinnaT

Hei Pigrim_ ! Kiitos viestistäsi! olen samaa mieltä, että monet eroavat liian helposti. Ja hyvä kysyä aina, kun toinen ärsyttää kovasti, että mitä se kertoo itestäni. Miksi minua ärsyttää juuri tuo piirre? Toista ja itseä voi opetella arvostamaan  ja "virheissään" voi kehittyä. Mä olen ainakin ollut usein ihan äimänä kun puolisoni on kertonut mikä minussa ärsyttää, en olisi itse tajunnut edes toimineeni ärsyttävästi. Jos ei tiedä toimineensa tökerösti, ei voi edes yrittää muuttaa käytöstään. Puhuminen toiselle on hyvä juttu.

ennustajaeukko (Ei varmistettu)

Luulen, että ikisinkkujen määrä tulee kasvamaan rajusti tulevina vuosina. Kun on nähnyt vanhempiensa, isovanhempiensa, setiensä ja tätiensä erot, täytyy nuoren aikuisen olla tyhmääkin tyhmenpi blondi, jos yhä etsii itselleen elämänkumppania. Parisuhdemarkkinoilta jäävät vähän kerralla pois kaikki ne, joille parisuhde on ennen kaikkea ihmissuhde, ja jäljelle jäävät ne, joille parisuhde on ennen kaikkea seksisuhde. Jälkimmäiset saavat myös lapsia, mutta sekstailijoista ja oman nautinnon etsiskelijöistä ei useinkaan ole omia lapsia kasvattamaan eikä heihin sitoutumaan.

Niinpä (Ei varmistettu)

Niinpä, miksi etsiä itselleen parisuhdetta, jos parisuhteeseen ei enää usko.

Toisaalta ihan hyvä, että ihmiset jättäytyvät sinkuiksi ylikansoittuneessa maailmassa.

MinnaT

ennustajaeukko ja Niinpä. Onpa kurja kuulla. Ja olette valitettavasti varmasti oikeassa (mm. tuo, että oman nautinnonetsiskelijöistä ei ole vanhemmaksi ja parisuhdemarkkinoilta vaikea löytää kunnon ihmisiä.) Silti olen vihkinyt useamman "ikisinkun" ja sellaisen, joka oli toivonsa menettänyt. Jostain ihmeen paikoista hyviä luotettavia elämänkumppaneita voi kuitenkin löytää. Siksi en kannustaisi menettämään toivoa. Vaikka kriittinen on ihmisten suhteen pakko olla. Varmaan sinkkumarkkinoilla tuntosarvet luotettavien ja epäluotettavien suhteen kasvavat.

Ihmisen peruskaipuu on löytää rinnalle joku kumppani ja silti sinkkuna voi elää hyvää elämää. 

Katkeroitua voi sekä yksin että parisuhteessa. Sellaista pitkäaikaista katkeruutta ei toivoisi kellekään.

Pilgrim_ (Ei varmistettu)

Raamattuhan ei varsinaisesti kehota avioliittoon. Oliko vielä niin että Paavalin (tai jonkun muun) mukaan osa on avioon kelpaamattomia. Mutta jos kokee että seurustelu ja pariutuminen on ok niin siihen olisi hyvä panostaa. Ja hienoa olisi jos oppisi näkemään toisen kokonaisuutena. Niin. Mikä siinä muuten on että ystäviä ja perheenjäseniä ei hylätä mutta puoliso on asia erikseen? Hyötysuhde?

Nipsuliini (Ei varmistettu)

Minulle yksi parhaimpia erosta ja sen aiheuttamista peloista eteenpäin auttaneita kirjoja on Egil Lignen (psykologi ja psykoterapeutti) ja Dan Josefssonin (toim.) kirja "Kestävän suhteen salaisuus". Terapeuttini suositteli sitä minulle, kun kävin läpi vanhojen erojen heijastumia uusissa suhteissani ja pelkäsin tulevaisuutta ja suhteiden kestämistä.
http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=282&component=/ACBoard/uutise...
Ennen tuntui, että mikään suhde ei ollut luotu kestämään. Silti jostain syystä halusin suhteeseen edellisen päätyttyä. Nyt uskon, että toivoa on! Ja tuo kirja auttoi ymmärtämään vähän paremmin, että miksi ja mitä voin tehdä itse. Jospa siitä olisi apua myös jollekin täällä.

MinnaT

Kiitos Nipsuliini kommentista ja kirjasuosituksesta! Olen joskus miettinyt Pilgrim_ samaa, miksi perheenjäseniä ja ystäviä ei niin helposti hylätä kuin puolisoa. Veri on vettä sakeenpaa (?).  Viime aikoina olen törmännyt kyllä myös vanhempiensa hylkäämiin  (aikuisiin) lapsiin :(

Kommentoi