Hyväksikäytön haavat eivät vanhene koskaan

Oisko tulta?


Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva uutisointi herättää tunteita. Suututtaa ja itkettää vuorotellen.

Viikolla julkaistiin Johanna Hurtigin tutkimus Taivaan taimet, jonka mukaan 140 vanhoillislestadiolaisen kerrotaan syyllistyneen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Hyväksikäyttäjistä 27 kuuluu liikkeen johtoon. Tutkimus kuvaa myös, miten vanhoillislestadiolainen yhteisö sääntöineen, teologian painotuksineen ja toimintamalleineen voi pahimmillaan suojella vakavaan rikokseen syyllistyneitä ihmisiä.

Miten liikkeen johto reagoi? Uutisten mukaan he kyseenalaistavat tutkijan motiivit, vähättelevät asiaa, kantavat huolta syyttömistä lestadiolaista, jotka tulevat tässä prosessissa leimatuiksi ja syyttävät mediaa leimaamisesta. Suututtaa. Hyväksikäyttökeskustelua on käyty jo vuosia. Päästäänkö tästä asetelmasta ikinä eteenpäin?

Vanhoillislestadiolaistaustainen kirkkohistorian dosentti Seppo Lohi sanoo, ettei ”Kristillisyydessä (vanhoillislestadiolaisuudessa) ole koskaan hyväksytty lasten hyväksikäyttöä. Se, että tekijä pyytää lapselta anteeksi eikä aio vastata lain edessä rikoksistaan, ei ole aito rippi. Liikkeessä ei ole missään tapauksessa hyväksytty tällaista ripin väärinkäyttöä.” Näin minäkin uskoin, kunnes toimitin kirjaa Maijan tarina, joka kuvaa kipeän paljaasti, miten juuri näin on toimittu. Eikä Maija ole ainoa.

Odotan virheiden tunnistamista ja vastuunkantoa. Odotan rakenteiden purkamista, avaamista. Ja vielä lainsäädännön muuttamista. Arkkipiispa sanoi viisaasti: ”hyväksikäytön uhrien haavoilla ei ole vanhenemisaikaa.” Hyväksikäyttö jättää ihmiseen loputtoman syvän jäljen. Niin totaalisen, että elämän rakentaminen uudelleen on vaikeaa, mutta mahdollista.

Lasten hyväksikäyttöön auttaa ainoastaan, että asiasta puhutaan, rohkeasti, oikeilla nimillä. Se, ettei uhria leimata missään tapauksessa. Syy tai häpeä ei ole sen joka tulee hyväksikäytetyksi. Syyllisen tulee saada rangaistus ja tuon rangaistuksen pitäisi olla raskas, ja se pitäisi voida langettaa vuosienkin päästä. Vanhempien pitää uskaltaa puhua lapsilleen ja lapsien vanhemmilleen näistäkin asioista. Uskonnollisten vastuunkantajien ei kerta kaikkiaan pidä suojella tekijöitä.

Liikkeen johto on myöntänyt tehneensä virheitä. Hyväksikäyttäjinä on liikkeen puhujia, vallankäyttäjiä. Kuka kantaa vastuun? Pahoittelu ei muuta mitään. Vallankäyttäjän vastuuta on se, että epäonnistuessaan se osaa tehdä johtopäätöksiä. Tilanne edellyttää niiden henkilöiden vaihtamista, jotka näitä virheitä ovat tehneet. Se mahdollistaisi luottamuksen uudelleen rakentamisen. Se mahdollistaisi sen, että yksittäinen vanhoillislestadiolainen saisi elää rauhassa. Ja se olisi erityisen tärkeää uhrien näkökulmasta.

Tämä on yhteispostaus Mari-Inkalta ja Minna J:ltä.

Share

Kommentit

AnLottanen

Mun mielestä on tärkeää muistaa se, että ei lestadiolaisuus ole ainoa suuntaus, jossa hyväksikäyttöä esiintyy tai on esiintynyt. Väittäisin omalla elämän- ja työkokemuksella, että seksuaalisen hyväksikäytön uhreja löytyy jokaisesta mahdollisesta uskontokunnasta ja herätysliikkeestä.

Olennaista olisi jatkuvasti tuoda esiin sitä, että hyväksikäyttö ei ole uhrin vika ja että se on aina rikos, josta vastuu on tekijällä. Eikä sitä voi mitenkään puolustella tai vähätellä tai selittää näkymättömiin.

Hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta väkivallasta voi toipua, mutta tekijää ei armon perusteella voi jättää tuomitsematta lain edessä. Se on koko yhteisön väkivallan teko uhria kohtaan.

On hyvä, että rikoksen vanhenemiseen otetaan kantaa. Kyllä seksuaalinen väkivalta on verrattavissa tappoon. Ja on niin irvokasta, että tekijä yleensä jatkaa omaa elämäänsä normaalisti, kun uhri kerää sieluaan ja mielensä sirpaleita vuosia, vuosi kymmeniä teon vankina.

Mari Inka
Oisko tulta?

Emilia kirjoittaa siinä hyvin: "Lestadiolaisuus on tässä tutkimuksessa kuitenkin ”vain esimerkki”. Samat ongelmat, ilmiöt ja rakenteellisen väkivallan mahdollisuudet on löydettävissä erityisesti monista erilaisista uskonnollisista yhteisöistä, mutta myös muunlaisista yhteisöistä. Aina kun yhteisössä on valtarakenteita, hierarkioita, ”oikeita, ehdottomia totuuksia” sekä vakiintuneita tapoja ja käytänteitä, on myös mahdollisuus siihen, että ne aiheuttavat vääristymiä ja mahdollistavat pahimmassa tapauksessa hirvittävän väkivallan, joka kohdistuu niihin, joilla valtaa ei ole."

miakuusisto, hienoa kuulla, että sinä olet saanut rakennettua elämäsi palaset paikoilleen ja voit hyvin!

opiskelija (Ei varmistettu)

Lestadiolaisista ( Suomessa varmaan n. 70-80 tuhatta) n.140 hyväksikäyttäjää ja se todella on liikaa ja hirveää. Yksikin on liikaa, mutta missä tahansa uskonnossa. Suomessa paljastuu joka vuosi n.1000 hyväksikäyttäjää. Mitähän uskontoa ne edustavat? Suurin osa luultavasti ihan "normaalia" evankelisluterilaista suuntausta. Mitä pitäisi tehdä? Varmaan keskittyä ehkäisemään näitä tapahtumia!!!! Eikä vain yleistämällä tiettyä uskontokuntaa. Oli se sitten mikä tahansa uskonto.

Kommentoi