Ihmeen helppo selittää järjellä
Vuosia sitten, kun olin vasta muuttanut Helsinkiin opiskelemaan, menin illalla kotiin palatessani vahingossa väärään bussiin. Kun huomasin bussin kurvaavan vieraalle reitille siltä totutulta, soitin heti kelloa. Jäin pois seuraavalla pysäkillä, mutta en tiennyt missä olin. Tämä johtui siitä, että en tuntenut kaupunkia vielä yhtään. En edes oman asuintaloni lähinurkkia.
Minä hätäännyin, koska yhtäkkiä kaupunki tuntui valtavan vieraalta, pelottavalta ja suurelta. Ja matka jonka bussi oli kulkenut tutulta reitiltä harhaan tuntui öiseen aikaan kovin pitkältä. Todellisuudessa olen ollut koko ajan kotinurkillani. Pelokkaana minä rukoilin, että löytäisin kotiin. Siinä samassa kotitaloni viereisen kirkon ristiin syttyi valo. Kun näin valon ristissä tiesin tuntevani reitin kotiin.
Juttelin eilen tovin naisen kanssa, joka oli kymmenen minuutin sisällä kokenut omasta mielestään kolme ihmettä ihan vain kadulla kävellessään. Hän luki ihmeeksi jopa feissarin, joka tuli hänelle puhumaan. Häntä kuunnellessa minua alkoi tympiä, että miten joku voi kokea olevansa niin etuoikeutettu, että Jumala syytäisi ihmeitä hänen kohdallensa jatkuvalla syötöllä. Teki mieli sanoa, että eivät ne kuule olleet ihmeitä, mitä sinä koit. Se kaikki oli vain tavallista elämää.
Kirkoissa muistetaan säännöllisesti sotien jaloissa olevia ihmisiä, silti sodat eivät maailmasta lakkaa. Kirkoissa rukoillaan lapsiperheiden jaksamisen puolesta, kuitenkin perheissä uuvutaan ja perhesurmia tapahtuu. Vaikuttaisi, ettei Jumala eivätkä naapurit eikä kukaan muukaan kuule. Mutta hieman harhautuneiden iltakävelyillä risteihin syttyy onnekkaasti valoja. Mikä saa ihmisen katkeamaan, luopumaan toivosta, uskomaan, ettei valoisampia risteyksiä tule?
Elämässä isot kysymykset voivat naamioitua pieniin sattumuksiin. Joku välittää ja kysyy vointia oikealla hetkellä. Feissari hymyilee ja juuri silloin joku päättää katkaista hiljaisuuden, ja löytää ulos epätoivosta. Hyvin ajoitettu voileipä voi muuttaa päivän suunnan ja perhosen siipi käynnistää hurrikaanin. Ei pidä vähätellä mitättömän tuntuisia yksityiskohtia. Se voi olla viimeinen naula arkkuun tai ensimmäinen valonsäde pitkän pimeän jälkeen.
Kommentit
<3
toi on niin mun lempielokuvakohtauksia.
Se on hieno kohtaus. Kuvastaa jotenkin elämän sattumanvaraisuutta. Mutta myös sitä, että joku suurempi tuuli ohjaa pieniäkin sattumia.
Oon jotenkin überherkällä tuulella, ku tulee tippa linssiin tästä tekstistä. Hyvä niin.
♥
Kiitos Nanna. Tää toimi tosi hyvin just nyt mulle iltahartautena <3
Toivo on pinnalla pitävä voima silloin kun on "pimeässä yössä". Kriisillekin pitää antautua ja rukous on on ollut se keino minulle.
Niin hieno, niin hento! Ja menee minne joku tahtoo...
Postaustasi lukiessa alkoi barrikaadilla tömistä: älä ihmishyvä ime ihmettä kuiviin! Mikä oikeus on puhkoa unelmakuplat tai runnoa ihmeen höytyvät? Onko kyynisellä etuoikeus jyrätä ihmettelijä ja se, joka irrottautuu hallinnan harhasta? Ärsyttää, että kaikki on ihmettä mutta ärsyttää sekin, että ei ihmeenä saa mitään pitää. Jos elämä itsessään on ihme, eikö silloin ihan tavallinen elämä ole ihmettä ihan satasella?
Ihan tavallisen elämän pitäisi riittää ihmeeksi, meille kaikille.
Keskustele