Luukku 1: Unelmien seurakunta?

Oisko tulta?

 

 

Rakkaat kyselijät ja muut lukijat, on joulukalenterin eli vastausten aika! Kiitos monista, monista hienoista kysymyksistä. Me tarjoamme vastaukseksi aina yhden monista, monista mahdollisista vastauksista. Sinä voit jakaa omat ajatuksesi blogien kommenteissa. Nyt minulla on kunnia avata ensimmäinen luukku. Luukussa kysytään: Millainen on unelmiesi seurakunta?

On totisesti helpompi sanoa, mitä unelmieni seurakunta ei ole. Se ei ole sitä, minkä olen tähän elämäni päivään mennessä kokenut ahdistavana. Se ei ole itseriittoisia seurakunnan vanhimpia, tiukkasuisia mummoja, pelottavan palavakatseisia nuorukaisia, kaikkia niitä, jotka kertovat minulle, miten minun tulisi ajatella. Seurakuntani ei lopeta rakastamasta ihmistä, joka astuu rajan yli. Seurakunnassani ei edes ole rajoja, joiden yli astua. Se ei synny sulkemalla muita ulos, nimeämällä heitä toisiksi ja vieraiksi.

Minun unelmieni seurakunnassa jaetaan vapaata rakkautta. Siellä ei ole oppia, ei ainutta oikeaa tapaa harjoittaa hengellisyyttä, ei luuloa tietynlaisesta Jumalasta. Minun unelmieni seurakunta on armoa, laupeutta ja rauhaa kaikkien ihmisten kesken. Siellä keskitytään tutkimaan muiden sijaan itseä. Siellä ei ole johtajaa, ei pappia. Jokainen on yhtä kelvollinen lukemaan kirjoituksia, aloittamaan laulun, soiton, rukouksen tai tanssin. Kukaan ei usko kenenkään kertovan totuutta, mutta jokainen voi luottaa toisen puhuvan totta. Seurakuntani voi tiivistää yhteen sanaan: kunnioitus. Seurakuntani on utopioiden maasta, se taitaa olla taivaassa.

Jeesus ei mainitse seurakuntaa sanallakaan. Paavali sen sijaan puhuu seurakunnasta paljon. Jotkin hänen kuvauksistaan ovat käsittämättömiä, toiset taas kauniita. Yksi kauneimmista on Kolossalaiskirjeessä:

Silloin ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa. Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. (Kol. 3: 11-14)

Unelmoin seurakunnasta, jossa uskonnolla ei ole väliä, jossa me kaikki olemme sisaruksia. Siitä seurakunnasta laulaa John Lennon:

 

http://www.youtube.com/watch?v=yRhq-yO1KN8

 

Lähimmäs unelmieni seurakuntaa olen päässyt Taizé-yhteisössä. Sen tavassa tuoda ihmisiä yhteen on jotain suurenmoista. Sitä samaa olen kokenut myös suviseurojen yhteislaulussa, lapsuuteni ompeluseuroissa ja nykyisen paikkakuntani pyhäkouluissa, jotka alkavat jonkun kodissa puoliltapäivin ja jatkuvat yhdessäololla iltaan saakka. Missään näissä tai missään muuallakaan täydellisyys ei kuitenkaan ole pysyvää. Vain hetkittäin täydellinen seurakunta voi häivähtää näkyvissä, olla tietyssä ajassa ja paikassa. Silloin tuntee olevansa rakastavassa yhteydessä toisiin. Ajoittain taivas koskettaa maata.

(Lukuohje: Tämä on utopiani. Ymmärrän, että todellisuudessa me tarvitsemme rakenteita, kirkkoa ja pappeja. Arvostan kirkkoa ja pappeja. Itse en ole pappi. Tämän loppulauselman tarkoitus on sanoa: älä vedä hernettä nenään. Ymmärrä tämä unelmanani ja jaa oma unelmasi. Sinun unelmissasi voi olla seurakunnan rakenneuudistuksia, häitä ja hautajaisia. Jostain syystä minun unelmieni maassa niitä ei ole.)

- Mirka Maaria

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Minusta tämä kirjoitus oli hauska. Nauratti. Tässä on vain yksi propleemi. Tämä kirjoitus ei edusta kristinuskoa vaan teosofiaa. Onko tämä teosofinen palsta?

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin, mihin sitä armoa sitten tarvittaisi, jos me (=seurakunta) olisimme niin hyviä ihmisiä? ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Armoa tarvitaan kai juuri siksi, että Mirkan kuvaamaa ideaalitilannetta ei voi saavuttaa. Jotenkin ihmiset osaavat sössiä elämänsä. :)

Matteus
Oisko tulta?

Vierailijat 22.05 ja 22.22:

Mutta eikös kristinusko tähtää opetuksessaan juuri seurakunnan ja ihmiskunnan synnittömään elämään -> eihän unelmiemme synnitön yhteisö armoa kaipaa. Pahaa kuitenkin tehdään ja tapahtuu.. sen takia kristinusko pyrkii synnittömyyteen juuri julistamalla syyllisiä armahdetuiksi.

unelmoida saa ja pitää. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Minun unelmien seurakunta on myös tällainen.

Ja: "Siellä keskitytään tutkimaan muiden sijaan itseä." Tästä on hyvä lähteä. Aika nopeasti muiden unelmatkin saisi tuomittua... =)

Ihana teksti, kiitos Mirka. <3.

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Kiitos kommenteista! Eilisilta meni pikkujouluissa, joten ehdin vasta nyt vastaamaan ajatuksiinne.

Tiesin, että tämä kirjoitus jakaa mielipiteitä juuri utopistisuutensaa takia. Minä tartuin "unelma"-sanaan, jonka ajattelin oikeuttavan minut lähtemään lentoon ja unohtamaan realiteetit. Minun unelmissani ei ole syntiä, joten siellä ei tarvita myöskään armoa. :) Yhtä hvyin olisin voinut pysytellä maanpinnalla ja hahmotella sellaista seurakuntaa, jossa olisi mukava työskennellä. Silloin kirjoitus ei olisi ollut samanlainen taivasnäkymä kuin tämä on. Nyt en vain tehnyt niin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Keskustelunherätys:

Miksi Paavalin sanomisia pitää vähätellä? Onko jokin uusi uskonsuunta olemassa, joka haluaa laittaa Paavalin pois viralta? Paavali oli sentään Jumalan valittu ase, joka oli tarkoitettu auttamaan ihmisiä pois juutalaisen lainsäädännön koukeroista. Paavali ei ollut ihan vähäinen mies. Muunmuassa se mitä hän sanoo seurakuntajärjestyksestä, ei voi olla ihan vähäinen neuvo. Vai monelleko teistä Kristus on ilmestynyt?

Ekumenia näyttäytyy minulle lähinnä New Age:na. Kristus itse varoitti varomaan harhaoppeja ja eksytyksiä. Siinä mielessä kysymys unelmien seurakunnasta on hyvä. Onko kuitenkin kyse usein enemmän meidän unelmistamme kuin siitä, minkä Jumala on sanassaan säätänyt. Vai ilmestyykö Jumala kaikille. Missä vaiheessa voidaan kysyä, onko jonkun ihmisen saama ilmoitus tai kutsumus Jumalan lähettämä?

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Kiitos keskustelunherätyksestä Vierailija 09.19! Kysyt juuri niitä kysymyksiä joista keskustellaan koko ajan ja jatkuvasti kirkossa ja sen laitamilla. Kysehän on tavasta tulkita Raamattua ja ymmärtää kristinuskoa ja sen historiaa. Kirjoittamasi perusteella ajattelet ns. perinteisesti, joka ei kuitenkaan ole ainut mahdollinen tapa eikä minun nähdäkseni edes se kaikkein perinteisin eli alkukirkollinen ja vielä sitäkin varhaisempi tapa.

Oman käsitykseni mukaan Raamattua täytyy tulkita aina ja koko ajan Kristuksesta käsin. Luen Paavalin kirjoituksia kaikella kunnioituksella, mutta miettien samalla, mikä on ihmisestä lähtevää ja mikä Kristusta kirkastavaa sanomaa. Paavali puhuu itse ristiin monista asioista, joten hänen kirjoituksiaan ei voi lukea aina yhtä totena.

Minulle taas ekumenia näyttäytyy sinä asiana, mihin Kristus meitä kehotti. Meidän tulisi rakastaa toinen toisiamme niin kuin Jumala on meitä rakastanut. Ja toista ihmistä ei todella rakasta, jos ei samalla kunnioita. Rakkaus ilman toisen ihmisen mihinkään sitomattoman ihmisarvon ja ajatuksenvapauden tunnustamista saattaa helposti muuttua vallankäytöksi ja vaatimuksiksi.

En siis koe saaneeni Jumalalta erillistä ilmoitusta, mutta uskon Jumalan puhuvan omassatunnossani niin kuin Hän puhuu kaikkien häntä kuuntelevien ihmisten sisimmässä. En voi puhua, kirjoittaa enkä toimia vastoin omaa käsitystäni oikeasta, vaikka se jatkuvasti herättää ihmisissä vastustusta. Se koetaan helposti liian avaraksi, ekumeeniseksi, epäkristilliseksi. Kuitenkin minulle Kristus on kaiken olemassaolon perusta.

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse ajattelen, että Paavalilla oli ns. syvempää tietoa Jumalan salaisuuksista, olihan hän sentään juutalaisen tradition asiantuntija. Juutalaisuus on se, mistä kristinusko ponnisti. Jeesuskaan ei tullut kumoamaan juutalaista lakia, vaan tekemään sen täydelliseksi. Tämä usein unohdetaan, kun puhutaan Jeesuksen roolista. Jeesus jopa kehotti kuuntelemaan lainoppineita, ja elämään niin kuin he opettavat. Ketkä olisivat tämän päivän lainoppineita? Hasidijuutalaisetko? Eli meidän pitäisi elää kuten hasidijuutalaiset opettavat, ei siksi, että se toisi pelastuksen, vaan siksi, että sen on Jeesuksen kehotus.

Raili (Ei varmistettu)

Ihan pieni korjaus: Jeesus sanoi Pietarille, että sille kalliolle hän perustaa kirkkonsa. Mistähän hän puhui? Ja mitä hän tarkoitti?

Ja toinen asia: kovin itsekeskeiseltä vaikuttaa unelmasi. Missä on lähimmäisen rakkaus, heikompien auttaminen?

Minulle seurakunta on nimenomaan paikallisella tasolla toimiva yhteisö, joka Jumalan rakkauden innostamana toimii toisten auttamiseksi. Jumalan rakkautta käydään tankkaamassa jossain kokoontumisessa, joita on monia erilaisia. Ihmisten on helppo löytää se, minkä kokee omakseen. Toisten auttaminen on haastavaa ja joskus vastenmielistä. Sitä varten on palkattu pappeja ja muita työntekijöitä, mutta muusta toiminnasta, kokoontumisista vastaavat ihan tavalliset seurakunnan jäsenet.

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Vierailija 12.55: Juutalaisuus on se, josta kristinusko ponnistaa, olihan Jeesus itsekin juutalainen. Mutta Kristuksena Hän on kotoisin Jumalasta, Hän on Jumala, eikä näin ollen ole sidottu tähän maailmaan ja tämän maailman tapaan hahmottaa uskontojen rajoja.

Raili, ihan totta! Jeesus puhui kirkosta! En muistanut sitä kohtaa, kun ajattelin vain miten Jeesus ei maininnut seurakuntaa. Kristuksen kirkon voi ajatella olevan kristittyjen yhteys, ei niinkään mikään yksittäinen instituutio tai rakennus.

Vaikka pelkäänkin toistavani itseäni, niin sanon vielä kerran: Kirjoituksessa minä unelmoin, minun unelmissani ei ole elämänkipeyttä ja haurautta, jota varten tarvitsemme seurakunnan roolia köyhien ja särkyneden auttajana. Se, etten maininnut sitä tässä kirjoituksessa ei tarkoita, etten arvostaisi sitä. Kuten totesin, kirjoitukseni on yksi mahdollinen monista. Hyvä, että kerrotte omia ajatuksianne seurakunnasta.

Esimerkiksi täällä voi toteuttaa konkreettisia rakkauden tekoja kaukaisten lähimäisten hyväksi: http://omakampanja.kirkonulkomaanapu.fi/kaivo-afrikkaan/aloita-keraeys.aspx?col=5-218#.ULw6jenifjE.facebook

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ehkä se olisikin mahdollinen? Ehkä kannattaisi ottaa askelia siihen suuntaan, että saisit nauttia tuollaisesta yhteydestä. Tiedän kotiseurakuntia, joissa mainitsemasi toteutuu ainakin hyvin pitkälle - itsekin käyn sellaisessa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos Mirka!
Kuvailit juuri minunkin unelmien seurakuntaa, ihmeellisen paljon näen sen samoin kuin sinä.

Toivottavasti unelmamme eivät kuole, sillä unelmat ovat osa toivoa, jota tarvitaan paljon elämässä. Unelmien ei ole silti tarkoitus toteutua. Toteutunut unelma lakkaa olemasta unelma.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä kait unelmia saa olla, vaikka miten villejä!

Tärkeää lienee kyetä erottamaan unelma ja reaalitodellisuus. Kun tietää, mikä on totta ja mikä unelmaa, en pysty näkemään unelmissa mitään pahaa saati uhkaavaa - pikemminkin päin vastoin. Ilman unelmaa harvoin syntyy mitään kaunista ja hyvää uutta.

Minun korvaani särähti myös tuo itsensä tutkimiseen keskittyminen. Ensi lukemalta koin sen kovin epäkristilliseksi ja vahingolliseksikin ajatukseksi. Mutta sitten yritin uudemman kerran eläytyä kirjoittajan ajatteluun ja tulin toisenlaiseen lopputulemaan: Ehkä tässä ei ajettu takaa itsekästä oman navan ympärillä pyörimistä ollenkaan vaan pikemminkin sitä ajatusta, että ei lähdetä arvostelemaan ja arvioimaan muiden hengellistä elämää ja uskon määrää tai laatua, vaan keskitytään näissä asioissa lähinnä itsetutkisteluun.

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Kiitos kommentoinnista!

Onpa ihana, että sinä, Vierailija 18.10 olet löytänyt kotiseurakunnan lämmön! Kyllä minullakin on siitä lämmöstä kokemuksia, mutta elämäni on ollut niin liikkuvaista, ettei kotiseurakuntaa ole ehtinyt vielä kunnolla muodostua. Monet seurakunnat ovat varmasti ihania, ehkä niistä jostakin löytyy myös minun kaltaiselleni (toisin)ajattelijalle paikka. 

Vierailija 07.23 ja 23.45, unelmointi kai ajaa meitä kohti parempaa tulevaa. Elämässäni on ollut ajanjaksoja, joissa unelmointi on hiipunut. Koen, että ne ovat aika toivottomia aikoja. Siitäkin unelmoin, että osaisin itse toimia niin, että mahdollisimman paljon unelmistani voisivat käydä toteen.

Itsensä tutkiminen on ihmisen olemisen tapaan ja Jumalan luo pyrkimisen kannalta oleellinen asia. Se ei tosiaan ole oman navan ympärillä pyörimistä, vaan Jumalan äänen kuulemista itsessään. 

Kommentoi