Luukku 12: Elämä on kärsimystä

Oisko tulta?

Kärsimys elämässä on mietityttänyt ihmisiä aina. Luukussa 12 kysytään miten minä olen ratkaissut suhteeni kärsimyksen ongelmaan. Raamatussa kärsimystä pohtii Job kirjassaan. Uskontunnustuksemme kuvaa Jeesuksen elämää maan päällä syntymän ja kuoleman välillä vain yhdellä verbillä: kärsiä. Ja monet kysyvät voiko hyvää Jumalaa olla olemassa, jos maailmassa on näin paljon kärsimystä?

Kärsimystä on monenlaista. Kärsimystä jonka aiheutamme toisille, kärsimystä jonka aiheutamme itsellemme ja kärsimystä jota ei voida selittää. Jos ihminen tekee pahaa toiselle ihmiselle, siitä tuskin voi Jumalaa syyttää. Me emme ole Jumalan sätkynukkeja. Meillä on lupa valita myös paha ja näin aiheuttaa toisille kärsimystä. Jumalaa on turha osoittaa syyttävällä sormella myöskään silloin, jos on itse pilannut terveytensä, ihmissuhteensa ja tulevaisuutensa tekemällä huonoja valintoja tai olemalla ilkeä toisille. Se on kärsimystä jonka aiheutamme itsellemme.

Selittämätön kärsimys elämässä on kuitenkin se, mikä saa meidät kyseenalaistamaan Jumalan. Miksi pieni vauva kuolee? Miksi tsunami vie tuhansien kodin ja hengen? Miksi joku syntyy vammaisena? Miksi joku ei koskaan löydä rakkautta? Miksi Jumala sallii sellaisen kärsimyksen tapahtua, jonka hän voisi estää puuttumatta kenenkään vapaaseen tahtoon?

Minä en tietenkään tiedä vastausta tähän kysymykseen. Mutta jos sen perusteella tulisin siihen tulokseen, että Jumalaa ei ole, niin mitä minulle enää jäisi? Jäljelle jäisi edelleen se sama kärsimys tässä maailmassa, mutta toivo otettaisiin pois. Minun on uskottava, että jossain on siltikin hyvä Jumala, koska muuten tämän maailman kärsimys on vain mielettömyyttä. Minun on uskottava, että jossain on taivas, jossa kaikki kärsimys lakkaa. Äidit saavat pitää lapsiaan sylissään jälleen, perheet ovat koossa ja kaikilla on koti, jokainen keho ja mieli on ehjä ja kaikki saavat rakastaa. Toivo siitä että jossain on Jumala, saa minut kestämään sen, että maailmassa on kärsimystä. Ja ymmärtämään sen, että kärsimyksensä alla joku toinen ei jaksa enää uskoa.

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos kirjoituksesta. Elämässä tapahtuvaa pahuutta ei voi käsittää, ja ilman uskoa minä en jaksaisi elää. Siksi suosittelen uskoa, lämpimästi:)

Mariainen

Hyvin kirjoitettu! Minusta on lohdullista, että uskomme Jumalaan, joka tuli itse ihmiseksi kärsimään ihmisten kanssa. Jumala ei poista kärsimystä, vaan hän on ihmisen rinnalla kärsimyksen keskellä, myös huutamassa "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?"

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä noihin "kärsimyksiin", kuten vauvan kuolemaan, vammaisuuteen ja tsunameihin ja muihin luonnonkatastrofeihin on syynä ihan luonnontieteelliset seikat. Kannattaa joskus lukea vähän biologiaa, fysiikkaa ja vaikkapa maantiedettä niin oppii ymmärtämään elämää. Ei siihen mitään jumalaa tarvita.

Nanna H.
Oisko tulta?

Vierailija 11:51: se että olen uskovainen ei tarkoita, että olen idiootti. Se että olen uskovainen ei tarkoita, että en allekirjoittaisi tieteen aikaansaannoksia. Ja se ei tarkoita, ettenkö olisi lukenut biologiaa, maantiedettä ja fysiikkaa. Olen nähnyt useamman kuolleen vauvan ruumiinavausraportin ja tottakai kuolemalla on aina lääketieteellinen syy. Ja toki tiedän mitä mennerlaattojen liikahtelu tarkoittaa maanjäristysten ja tsunamien kannalta. Mutta jos kuolleen vauvan vanhemmille sanoo, että kuulkaas, tässä on kysymys kehityshäiriöstä, niin en ole koskaan kuullut heidän sanovan, että kappas kappas, johan suru helpotti.

Minä en tarvitse Jumalaa selityksesksi kuolinsyylle tai luonnonktastrofille. Ne liittyvät tieteen piiriin. Minä tarvitsen Jumalaa lohduksi kipuun, jonka kärsimys jättää. Jos sinä et tarvitse, niin se on minulle ok. Niin pitäisi olla sinullekin ok, että jotkut uskovat ilman, että siitä pitää tulla vinoilemaan. Minun uskoni tuskin kuormittaa sinua millään tavoin.

Hemuli
Oisko tulta?

Hyvä kirjoitus Nanna! Vammaisuus ja kärsimys samassa lauseseessa vähän saa oloni kiusalliseksi, sillä en näe vammaisuutta ei-ehjyytenä.  Aisti-, liikuntakyky- ja henkisenkehityksenenemmistö ei määrittele sitä, mikä on ehjyyttä.

Mutta tiedän, että tarkoitat sellista vammaisuutta, joka tuottaa vammaiselle ihmiselle itselleen tuskaa ja kärsimystä, etenkin fyysistä, ihan omasta asenteestaan tai muiden asenteista riippumatta.

Hemuli
Oisko tulta?

Ai niin, edelliseeen kommenttiini liittyen kirjoitin täällä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Nanna kirjoitti tästä vaikeasta aiheesta mielestäni hyvin! En todellakaan fanita kärsimyksiä itsekään, mutta jos minun pitäisi valita, että kärsinkö kärsimykseni yksin vai luotanko siihen, että Jeesus on minun kanssa myös kärsimystenkin keskellä, niin jälkimmäinen on paljon lohdullisempi vaihtoehto.

Jeesus oli Raamatussa "kipujen mies ja sairauden tuttava", joten Hänelle ei inhmillinenkään tuska ole vierasta. Vaikka Jeesus oli Jumala, niin Hän tunsi konkreettisesti mitä on olla ihminen, ja Hän kykenee myös ymmärtämään ja jopa säälimäänkin meidän heikkouksiamme (ei tosin tarkoita sitä, että vääryydet muuttuisivat hyväksyttäviksi heikkouksien tähden):
"Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan." (Hep 4:15-16)

Välillä voin myös erehtyä luulemaan, että kärsimys elämässäni on sen seurausta ettei Jumala enää rakasta minua syntieni paljouden tähden. On totta, että olen syntinen ja raadollinen ihminen (sekin toki aiheuttaa kärsimystä), mutta Raamatun mukaan Jumala rakastaa minua kaikissa olosuhteissa:
"Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina". Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room 8:35-39)

Itseäni myös lohduttaa elämän raadollisuuden keskellä ainakin vähän se, että kaikki tuska ja ahdistus on kerran päättyvä, ihan viimeistään kuolemassa:
"Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia." (2 Kor 4:16-18)

Näkyväiset (tuska, kärsimys, ahdistus siinä missä ilokin) ovat ajallisia asioita ja siis päättyvät kerran vaikka kieltämättä joskus tuntuukin että ne eivät lopu koskaan, kun ne saavat otteeseensa. Jumalan Sana puolestaan on näkymätöntä mutta ikuista. Jumalan Sana on mm. luvannut meille näin:
"Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet". Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi." (Ilm 21:3-6)

Vierailija (Ei varmistettu)

Arka aihe ilmeisesti kun noin provosoiduit. :P

Nanna H.
Oisko tulta?

Toista tuntematta ei voi etukäteen tietää, mikä on kenellekin arka aihe. Kuka on joutunut oman lapsensa hautaamaan ja kenen ystävä kuoli Tapaninpäivänä 2004. Mutta provosoimista varten kommenttisi oli varmasti tarkoitettukin.

Nanna H.
Oisko tulta?

Hemuli, hyvä pointti. Minä ajattelin pikemminkin asiaa sitä kautta, että minkälaisia tuntemuksia ja miksi-kysymyksiä vanhemmilla usein on oman lapsen vammaisuuden edessä. Kenenkään vammaisen puolesta ei tietänkään voi sanoa, että he kokevat oman elämänsä kärsimyksenä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä uskon,että nuo selittämättömiltä tuntuvat kärsimykset ovat kuitenkin vapaasta tahdosta valittuja. Uskon, että me kaikki ennen tänne syntymistä sieluina päätämme, mitä haluamme kokea. Ja koska sielu haluaa kokea olevansa puhdasta rakkautta / valoa, sen pitää kokea myös "pimeyttä", voidakseen olla se valonliekki keskellä pimeyttä. Jos olisi vain pelkkää valoa, ei pieni valonliekki näkyisi ja tuntuisi.

Anne

Hemuli
Oisko tulta?

Olipa kaunis ajatus, Anne, ihan uusi mulle, kiitos.

Kommentoi