Luukku 20: Meditaatio, mindfulness vai rukous?

Oisko tulta?

Tämän päivän joulukalenteriluukusta tulee kysymys “Miten kristillinen rukous eroaa meditaatiosta ja mindfulnessista?”

Kivaa että sain näin helpon kysymyksen. Vastaus on, käyttäjän kannalta, ei mitenkään.

Hengityksen tunteminen, ympärillä olevien äänten aistiminen, kylmän ja kuuman, karhean ja sileän kosketuksen huomaaminen iholla vievät pään sisäisestä kokemisesta keholliseen elämään.

Kivaa että saan vastata tähän, koska merkittävää Jumalasuhteelleni on ollut jooga ja meditatiivinen rukous.

Väitän että ihmiset elävät liikaa ajatuksissaan. Meditoimalla, mindfulnesilla ja rukouksella vahvistuu toinen yhtä tärkeä osa kokonaisuudesta, kehon todellisuus ja ajatusten sekainen sotku kirkastuu.

On niissä kyllä erojakin. Meditaatioperinteitä on vaikka kuinka monen uskonnon perinteessä ja jokainen niistä on tarkemmin katsottuna omanlaisensa, tähtää omanlaiseensa lopputulokseen harjoittelijan kannalta. Mindfulnessista minulla on niin vähän kokemusta, että sen päämäärästä en osaa esittää tarkempaa arviota.

Minä ajattelen, että kristillisen rukouksen tarkoitus on tehdä tilaa Jumalan kuuntelemiselle. Sen takia kannattaa tuijotella kynttilän liekkiä, tunnustella ilmavirran viileyttä sieraimissa ja päästää, päästää ja taas kerran päästää lihasten jännityksistä tai jos siihen ei pysty niin tuntea ne sitten kunnolla.

Tutumpaa kristillistä rukousta on sanojen tai ajatusten kertominen Jumalalle. Joskus se toimii samaan tapaan kuin meditaatiossa, jossa ajatukset huomioidaan, mutta niihin ei takerruta. Jumalalle kerrotut asiat voi jättää hänen murheeksensa.

Minulle se tapa ei sovi, ajatukseni täyttävät puheellaan kaiken tilan. Nautin hiljaisessa rukouksessa satunnaisista hetkistä jolloin oma pääni hiljenee ja kuulen tai aistin sellaista mitä ajatusten pintapuheessa ei kuulu. Se on minun tulkintani mukaan Jumalan puhetta.

Toisin kuin meditaatiota tai vielä enemmän mindfulnessia, kristillistä rukousta ei ole osattu tuotteistaa myyväksi paketiksi. Sitä ei ole brändätty trendikkääksi tavaksi, jonka kuka tahansa julkkis voi naistenlehden palstalla mainita omaksi stressinhallintakeinokseen.

Sille meidän kirkon ihmisten pitäisi tehdä jotain, koska annettavaa olisi, muutaman tuhannen vuoden tutkimuskokemuksella.

Jumalan kannalta, ajattelen, ei ole eroa minkä menetelmän avulla Luojan, Todellisuuden ja Kaiken elämän lähteen yhteyteen päätyy. Sanotaan, että sinne on yhtä monta tietä kuin maailmassa on ihmisiä.

P.s. Hyvä kirja yhdestä kristillisestä tavasta rukoilla on Anthony de Mellon Sadhana - tie Jumalan luo. de Mello soveltaa synnyinmantereensa Intian rikasta perinnettä Jeesuksen elämään eläytymisen keinona.
 

Share

Kommentit

Nettan

Hei, kiitos tästä! Oon viimesen reilu vuoden aikana joutunut totetamaan, ettei se "perinteinen" rukous ehkä ole ihan mun juttu ja siitä seuraten tietysti saanut (joutunut, siltä se on välillä tuntunut.. :D), että mistäs sen jumalyhteyden oikein löytää. Itse pidän myös hiljentymisestä, mutta varsinkin silloin, kun on vain jokin tunne, jonka haluaa Jumalalle purkaa, on laulaminen se "mun juttu". Ei niin väliä lauleskeleeko sitä vanhoja riparibiisejä, virsiä, gospelia vai ihan "maallista musiikkia", biisin ja tilanteen fiilis on tärkein (:

Kuten siteerasitkin, teitä on monia ja harmillista on, että monet pelkäävät esim. joogaa, pitäen sitä jotenkin epäjumalanpalvontana. Koska onhan se ihan älyttömän kivaa myös ilman mitään henkistä aspektia, jos ei halua edes kristittyjen Jumalaa siihen sekoittaa! : D

Vierailija (Ei varmistettu)

Täytyy ottaa huomioon että meditaatiossa ja muussa tällaisessa rukoillaan epäjumalia, jotka ei ole tosia. Niitä riivaajat esittävät. Tuskin me haluaisimme riivaajia palvoa.

Vanamoinen (Ei varmistettu)

Ihanaa! <3 Olen jo pidempään miettinyt, onko sellainen ns. meditaatio (hiljaa oleminen, omien ajatusten kuunteleminen ja niiden rauhoittaminen Jumalan edessä) kristillistä, mutta aika monet ovat sitä mieltä, ettei se ole sallittua. Olen kuitenkin ollut koko ajan sydämessäni sitä mieltä, että se on oikein. En kuitenkaan ole uskaltanut sitä tehdä enää ensimmäiset kiellot aiheeseen liittyen luettuani, jos se kerran ei ole varmuudella ollut oikein. Enhän halua tehdä tietoisesti syntiä Jumalaa vastaan. Mutta ehkä voin jatkaa sitä hiljaista rukoiluani tästä eteenpäin. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

''Jumalan kannalta, ajattelen, ei ole eroa minkä menetelmän avulla Luojan, Todellisuuden ja Kaiken elämän lähteen yhteyteen päätyy. Sanotaan, että sinne on yhtä monta tietä kuin maailmassa on ihmisiä.''

Jumalan, Isä Yahuweh:n luokse on vain yksi tie: Yahushua ha Mashiach (Jeesus Kristus). Muut tiet vie suoraan helvettiin. Meditaatio ja mindfulness ei ole niitä menetelmiä, millä pääsee Isän yhteyteen Poikansa kautta. Uudestisyntyneellä Jumalan lapsella ei voi olla mitään osaa meditaatioon, mindfulnessiin ja joogan harjoittamiseen, koska ne ovat epäjumalanpalvelusta. Koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä hyvää on. Uskovien tulee erottautua maailmasta, eikä mukautua tämän maailman menoon ja trendeihin.

''Kirkon ihmiset'' tarkoittaa niitä ihmisiä, joilla on maallinen jäsenyys kirkkoinstituutiossa. Se että on jäsenenä kirkossa ei tarkoita, että on Jumalan lapsi. Kristuksen ruumis eli seurakunta on Jumalan uudestisyntyneet lapset maailmassa paikkakunnittain. Kirkko ei tarkoita seurakuntaa. Kirkko on maallinen rakennus, mutta seurakunta on uudestisyntyneet uskovat. Kaikki kirkon jäsenet eivät ole uskovia, mutta kaikki Kristuksen ruumiin jäsenet ovat. Kristuksen ruumiin jäsenyys on hengellinen jäsenyys. Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä, vaan niissä ihmisissä jotka rakastavat, tottelevat, tuntevat henkilökohtaisesti ja läheisesti Pelastajan Yahushua:n ja elävät pyhää elämää kilvoituksessa Hänelle. Uskova ei tarkoita sellaista ihmistä, joka tiedostaa Jumalan olemassaolon ja on ottanut pelastuksen vastaan, mutta elää Raamatun vastaisesti. Uskova on ihminen, joka elää uskonsa todeksi totellen Jumalaa. Usko on turhaa, jos ei tottele; se on kuollutta uskoa, mikä ei pelasta.

Kommentoi