Millainen on hyvä mies?

Ladataan...
Oisko tulta?

Kirjoitan Tinder-profiiliin lyhyen kuvauksen itsestäni ja sen jälkeen kolme kriteeriä kiinnostavalle miehelle. Kriteerit ovat sivistynyt, empaattinen ja rohkea. Mietin myös hauskaa, koska se, että murhe hetkeksi väistyy on kuitenkin suurin syy olla jonkun ihmisen seurassa. Mutta koska hauskuutta on niin monenlaisia ja sanan voi ymmärtää väärin ja ajatella, että haluan jonkin vitsinikkarin, jätän sen pois. 

Jään odottelemaan mätsejä. 

Sivistyneen miehen kanssa haluan treffeille suhteeseen, jotta meillä riittäisi keskusteltavaa. On tylsää innostua yksin kaikesta kiinnostavasta. Empaattisen tilalle mietin myös kilttiä tai armollista, mutta ensimmäisellä on vähän huono kaiku, vaikka ominaisuus on sangen hyvä, viimeinen taas kuullostaa liian uskonnolliselta. Rohkeus tarkoittaa minulle ennen kaikkea sitä, että uskaltaa olla rehellinen itselleen ja muille. On rittävän voimakas uidakseen tarvittaessa myös vastavirtaan. 
 

Tunnen monta kuvauksen kaltaista miestä. He ovat kaikki parisuhteessa. Yksi sellaisista on Suomen kirkon ylin johtaja, arkkipiispa Kari Mäkinen. Lukeneisuutensa hän todistaa joka kerta avatessaan suunsa: 

Kirjan varsinainen paikka on yksinäisessä huoneessa, jossa lukija astuu kirjan maailmaan, yhden kirjan maailmaan kerrallaan. Markkinoiden hälinästä huolimatta kirja on ihmisen puhetta toiselle, ja se kuuluu vain jos sitä pysähtyy hiljaa ja tarkasti kuuntelemaan. Kirja on ovi maailmaan, joka on yhteinen ja jossa ihmisen kysymykset ovat yhteisiä. Päästäkseen siitä ovesta sisään ihmisen on vetäydyttävä erilleen, hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen.

Myötäelämisen kyky näkyy hänen yhteiskunnallisessa orientoitumisessaan ja asettumisessaan aina sorretun puolelle: 

Yhteisön ja yhteiskunnan tilaa ja tilannetta on aina katsottava ja arvioitava erityisesti heikoimmassa asemassa olevien silmin.

Rohkeus ei kai ole kenellekään epäselvää hänen pyydettyään anteeksi homojen kohtelua kirkossa ja iloittuaan julkisesti tasa-arvoisen avioliittolain läpimenosta: 

Tiedän miten paljon tämä päivä merkitsee sateenkaariväelle, heidän läheisilleen ja monille muille. Iloitsen täydestä sydämestäni heidän puolestaan ja heidän kanssaan. Käyty keskustelu on ravistellut myös kirkkoa myönteisellä tavalla. Minusta näyttää siltä, että tässä osat ovat kääntyneet. Yhteiskunta saarnaa nyt etiikasta, jossa ei puolusteta instituutioita ja periaatteita vaan ihmisiä. Sellaista saarnaa kirkko tarvitsee.

 Erityisen kiinnostavan ihmisen Kari Mäkisestä tekee se, että hän pukeutuu aina silloin tällöin, sunnuntaisin, mekkoon. Epäilen, että sivistyneitä, empaattisia ja rohkeita mekkoon pukeutuvia miehiä ei löydy Tinderistä. Vielä hankalammaksi asian tekee se, että vaikka Mies löytyisikin, minua ei ehkä kiinnostaisi pussata häntä sen enempää kuin kiinnostaa pussata arkkipiispaakaan. Eli ei yhtään. Ihmettelen, miksi edes odotan mätsejä.
   

 - Mirka Maaria, jonka kuvaus itsestä deittisovelluksessa kuuluu: pirun hankala feministi, hurmaava nainen  


 

Share

Kommentit

Anna Blue Eyes

Välillä myös mietin, että mitä teen Tinderissä ja voisiko sieltä muka löytyä sopivaa tyyppiä. Ajattelen kuitenkin, että jos minä olen siellä, niin on mahdollista, että se minun tyyppinenkin mies on siellä. Vaikka välillä ihmettelisikin, että mitä siellä tekee. :) 

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Saman logiikan vuoksi minäkin siellä vielä olen... Uskoni Tinderiin parinmuodostuspaikkana on samaa luokkaa baaritiskien suhteen. Melko olematon siis. :)

Kommentoi

Ladataan...