Millainen ranta, sellainen kunto

Oisko tulta?

”Joka ikisen tekstin julkaisun jälkeen on aina semmonen olo niinku ois just stripannu internetin edessä. Siitä noin puoli tuntia ja tuntuu että ei sitä varmaan kukaan koskaan lukenutkaan.”

Näin kirjoitin facebookiini kun varmistui että blogimme Lilyssä loppuu. Olen saanut olla mukana huikean hienossa projektissa, kirjoittamassa elämästä ja uskosta, asioista niiden välissä. Miksi tuntuu että strippaan?

Uskonnosta voisi kirjoittaa loputtomasti, ja niin todennäköisesti tässä maailmassa tullaan tekemäänkin. Uskon (hah), että tulee aina olemaan ihmisiä, jotka ajattelevat uskonnosta seuraavan ainoastaan pahoja asioita, enkä itsekään toisinaan ole kaukan siitä. Uskon myös, että aina tulee olemaan ihmisiä, jotka kokevat tarvetta kukin tavallaan heittäytyä selittämättömän edessä luottamukseen ja hiljaisuuteen, sellainen on minun käsitykseni uskonnosta.

Omasta uskosta kirjoittamista taas voisi suomalaisessa keskustelussa verrata vaikka puolueen jäsenyyden tai oman palkkansa julkistamiseen. Siinä asettaa itsensä seisomaan sellaisen tolpan päälle, joka harvoin on mitenkään tasapainoinen. Tekisi mieli ehkä peittää kasvonsa, mutta kun on kerran noussut niin sama laittaa rinta rottingille ja ottaa kivet vastaan. Yllättyä, kun vastaan tuleekin kivien seasta kauniita höyheniä ja viestejä: ”Kiitos kun nousit, olen tässä aivan vieressä sinun kanssasi.”

Sitä riisuu vaatteensa ja toteaa että tämä on rantakuntoni; tällaisen eteen olen tehnyt paljon töitä tai tällaiseksi olen sen päästänyt. Tällä rannalla on toisinaan tosi yksinäistä ja sitä epäilee asuvansa oikeasti autiolla saarella. Sitten löytää poukaman, jossa aurinko ja aallot tasoittavat mielen myrskyä ja minun on hyvä olla, rauhassa ja turvassa, tallessa. Näen muitakin, vilkutamme toisillemme.

Rannalla on aidattuja alueita, joistain kohdin niin tiiviitä että viesti ei kulje sen läpi vaikka kuinka vaihtaisi kieltä ja korottaisi ääntä. Toisissa aidoissa on isot reiät, niistä saa kulkea jos haluaa, keskustelua ne eivät hidasta ja toisinaan niiden olemassaoloa ei edes huomaa.

Rannalla olevia yhdistää meri. Toisaalta se elää ja on joka päivä erinäköinen, toisaalta siinä on joka päivä se valtava vesi, joka tekee merestä meren. Toisia ihmisiä miellyttää sen muuttuminen, toiset saavat rauhansa sen pysyvyydestä. Sen horisontti on parhaimmillaan niin kaunis, että sanat loppuvat kauan ennen kuvailun yrittämistä. Toisinaan se on piilossa, sumussa sitä ei välttämättä edes huomaa.

Minulle se meri edustaa kaikkea sitä maailmassa, mitä en osaa selittää. Se on kasvun ihme ja elämän lahja, se on värit ja äänet. Se on läheisyyden ihmeellinen voima ja kaipauksen kuluttavuus, toivon todellisuus ja epätoivon käsittämätön täydellisyys, uskon varmuus ja uskomattomuuden vapaus. Meren sisältä voi löytää sellaisia elämän muotoja, joiden olemassaolosta ei ollut aavistustakaan. Joskus myrsky puhaltaa ja toisten mielestä olisi viisainta jäädä rannalle suojaan, toiset ryntäävät aina uudelleen aaltoihin, meren kutsu on liian vahva.

Millainen on sinun rantasi, millainen sinun meresi? Mitä meri rantakaistaleellesi tuo? Saatko kulkea rannalla, haluatko pysyä yhdessä paikassa? Minne tuuli kuljettaa?

Lily on ollut yksi kaunis ja hyvä poukama, jossa sain pysähtyä uskomattoman kauniiden, rohkeiden, viisaiden ja rakkaiksi tulleiden blogikollegoitteni seurassa. Kiitos heille, kiitos teille, kiitos meille.

-Juudit

Ps. Kirjoittaminen tuntuu siis vuorotellen yleisön edessä strippaamiselta ja siltä metsässä kaatuvalta puulta, jota kukaan ei kuule. Kirjoittaminen on kuitenkin yksi henkireikäni, jatkan sitä täällä Lilyssä uudessa blogissani Ihmisen kokoinen.

Share

Kommentit

Sumean logiikan lähetti

Ihanaa, että jatkat kirjoittamista täällä Lilyssä! Toivottavasti jatkat uskon merkeissä strippausta sielläkin puolella. ;) t. vakkarilukija, joka jää kaipaamaan Oisko tulta-blogia

Juudit
Ihmisen kokoinen

Varmasti jatkan! ;) 

Ja vau, vieläkin hämmästyn että teitä on. Kiitos olemassaolostasi ja olemassaolostanne, vakkarilukijat! <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Täällä toinen vakkarilukija, joka seuraa mukana. Onneksi jatkat.

Juudit
Ihmisen kokoinen

Aika mieltälämmittävää kuulla etten jatka yksin. Tervetuloa mukaan!

eeka (Ei varmistettu)

Ihanaa, että jatkat! Tämä uutinen oli oikeasti helpotus!

Juudit
Ihmisen kokoinen

Voi ihana sinä eeka! 

Aura
Hyvä yritys

Mäkin jo ehdin huolestua että apua mitäs nyt. Ihanaa että jatkat blogikirjoittamista!

Juudit
Ihmisen kokoinen

Onpas mukavaa että ilahduit siitä, mikä sopii minulle erityisen hyvin :) Kiitos Aura!

hanne_tasteofhoney

"Omasta uskosta kirjoittamista taas voisi suomalaisessa keskustelussa verrata vaikka puolueen jäsenyyden tai oman palkkansa julkistamiseen. Siinä asettaa itsensä seisomaan sellaisen tolpan päälle, joka harvoin on mitenkään tasapainoinen. Tekisi mieli ehkä peittää kasvonsa, mutta kun on kerran noussut niin sama laittaa rinta rottingille ja ottaa kivet vastaan. Yllättyä, kun vastaan tuleekin kivien seasta kauniita höyheniä ja viestejä: ”Kiitos kun nousit, olen tässä aivan vieressä sinun kanssasi.”

Niin hienosti sanottu! Mulla oli just tuollainen tunne eilen, kun kirjoitin oman postaukseni. Ihan spontaanisti ja miettimättä, kunnes tuli aika painaa Julkaise -nappia. Vastaanotto oli kyllä jotain ihan muuta kuin edes villeimmissä kuvitelmissani uskalsin toivoa. Lämmin, ymmärtävä, positiivinen. Tästä on hienoa jatkaa! 

Kommentoi