Mitä jos kuolisin huomenna?

Ladataan...
Oisko tulta?

Picture: Memento Mori" by SozakuNixe

Keskustelin eilen vanhenevien sukulaisteni kanssa kuolemasta. Äitini ja tätini kertoivat toivomuksistaan, miten toimitaan, jos he höperöityvät, eivätkä enää pysty päättämään omista asioistaan, kyselivät hoitotestamentin mahdollisuudesta Suomessa, kertoivat millaisen hautauksen he halauavat, millaisen arkun, millaisen seremonian tai muistotilaisuuden, mihin haudataan tai tuhkat sirotellaan, mitkä asiat ovat heille tärkeitä ja mitkä yhdentekeviä. He halusivat puhua siitä nyt, kun mikään ei terveydellisesti henkeä näytä vielä uhkaavan, ja järki pelaa. Minä olen se, jonka kohdalle näiden toiveiden esittäminen suvussani lankeaa. Muut läheiset kun eivät mielellään kuolemasta keskustele kuulemma, se on monelle liikaa, läheisen kuoleman ajatteleminenkin.

Nauroimme vedet silmissä, kun säästäväiset sukulaiseni miettivät, että onko mahdollista polttaa ruumis ilman arkkua tai edes pahvilaatikossa, sillä heheän haluavat olla mahdollismman vähän vaivaksi myös taloudellisesti meille lapsille sitten mentyään.

Keskustelun sävy muuttui, kun minä katsoin oman vuoroni tulleen. Aina kuolema ei tule niin kuin ehkä toivoisi, että vanhemmat lähtevät ensin ja lapset vasta sitten. En osaa ajatella ihmiselle paljon kamalampaa asiaa elämässä kuin oman lapsen hautaaminen. Kerroin, että minulla on elintenluovutustestamentti, kudosluovutustestamentti sekä ruumistani on lupa käyttää lääketieteen hyväksi niin paljon kuin mahdollista, vaikka anatomian opetukseen lääkäreiksi opiskeleville – kaikki hyöty vaan, mikä irti lähtee, käyttöön! Kerroin, että minut saa polttaa halvimmassa ja ekologisemmassa mahdollisessa arkussa, ja tuhkalle saa tehdä mitä parhaaksi katsovat. Miettikööt sukulaiset ja ystävät yhdessä, minne kiinnittää vaikka laatta uurnalehtoon, missä halutessaan minua voisi käydä moikkaamassa.

Nimesin muutaman papin, joka saisi toimittaa hautaan siunaukseni – ähäkutit, voitte nyt pappiskaverini miettiä, että kuka sen joutuu tekemään. Yritin miettiä, kenelle se ei olisi liikaa, saisi olla oma itsensä vaikka olisi ammattitehtävää suorittamassa. En tiedä, kuinka reilua on jättää viimeiseksi toiveekseen ystävälle hautaan siunaamisen tehtävä.

Kerroin, että haluan kunnon muistotilaisuuden, sellaisen jossa syödään ja juodaan, muistellaan minun hölmöilyjäni ja nauretaan kyyneleet silmissä, pidetään puheita ja yritetään surun ja menetyksen keskellä muistaa, että minä tulin, ja minä lähdin, kun aikani koitti. Etenkin niiltä, jotka tunsivat minut viimeisinä vuosinani, toivoisin kertomuksia aikuiselämästäni, josta sukuni on ehkä vähän pihalla. Ja toisaalta sukulaisiltani muistoja kasvustani, jotta ystäväni voisivat supattaa keskenään, että "ei jumankauta, se oli sellanen jo pentuna!". Iloiset hautajaiset, ehkä liikaa pyydetty?

Ja muistotilaisuuteen pelkkää kasvisruokaa! Kerrankin sekasyöjäsukuni olisi toimittava minun preferenssieni mukaan eikä omiensa. Hähää.

Äitini keskeytti toivelistani, ja sanoi, että nyt hänelle tulee kauhea olo, hän ei pysty ajattelemaan tätä, liian kamalaa. Hän värähäteli kauhusta. Ymmärsin ja lopetin.

Mutta asiasta vaikeneminen ei muuta sitä, että minä saatan kuolla vaikka jo huomenna.

Hemuli

P.S. Ja jos niin sattuisikin, että kukaan läheiseni ei minua haluaisi enää viimeiselle matkallani saattaa, niin kirkolla on kaunis tapa sanoa hyvästit jokaikiselle haudattavalle, kiitos siitä, tiedän jo nyt, etten ole yksin lähtiessäni. Lue tämä juttu hautajaisista, joissa ei ole ketään muuta kuin pappi ja kanttori.

Share

Kommentit

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Hieno teksti, kiitos! Omien kuoppajaisten suunnittelu on varsin inspiroivaa puuhaa, omaa pohdiskeluani asiasta täällä.

Hemuli
Oisko tulta?

Kiitos kiitos. :)

Metsästä törähtää

Minä olen kirkosta eronnut ateisti. Varsinaista muistotilaisuutta en tahtoisi, koska olen muutenkin epäsosiaalinen. Kangistuneen kroppani saisi käyttää opetukseen. Tuhkani voisi ripotella mereen, järveen tai lapin tuntureille, jos joku sen asiakseen ottaisi. Ne ovat minulle rakkaita paikkoja ja niissä tahdon yhtyä maailmaan sikäli kuin ateisti siihen voi kuoleman jälkeen yhtyä. Elämä on kuolemassa ja kuolema on elämässä.

Jos kuolintapani on itsemurha, mikä on näillä näkymin mahdollista, kyseleville saisi lähettää etukäteen kirjoittamani viestin. Läheisilleni kirjoittaisin pitemmän tunteitani kuvailevan kirjeen, muille lyhyemmän, jossa perustelisin, hyvästelisin ja sanoisin sanan kuoleman kauneudesta ja levosta.

Lähelle pyrkivät papit pyytäisin tappamaan. Ärsyttää niin se, että kirkko on ominut kuoleman omaksi asiakseen ja yrittää liittää siihen merkityksiä, jotka ovat tehtyjä eivätkä spontaanisti mieleen tulevia.

Kuolisin mielelläni jo tulevana yönä. Oloni on ihan mukava, levollinen ja myönteinen, mutta aikansa kutakin. Johan tästä joutaisi. Ei haittaisi, jos aamuyöstä suden hetkenä kouristaisi ja ehtisi muutaman sekunnin tajuta, että nyt loppui elon kurjuus. 

Hemuli
Oisko tulta?

Tahtoisin sanoa, jotain rohkaisevaa, ei-kristillistä, mutta sellainen on vaikeaa internetin välityksellä yleensä - siis olipa se kristillistä tai ei-kristillistä rohkaisevaa. Minusta kuulostaa, että saatat olla masentunut  ja tarvitsisit ammattiapua. Jospa menisit lääkärille kertomaan ajatuksistasi? Se ei varmasti tuputa Jumalaa. :)

Hemuli
Oisko tulta?

Tietääkseni tuhkia ei muuten Suomessa saa sirotella ihan mihin tahansa, ainakaan ilman lupaa. Onhan se kai aika ravinteikasta, joten ymmärrettävää, ettei vesistöihin välttämättä haluta kilokaupalla ihmistuhkaa. :)

Metsästä törähtää

Onhan se kai aika ravinteikasta, joten ymmärrettävää, ettei vesistöihin välttämättä haluta kilokaupalla ihmistuhkaa. 

Ei sillä mitään käytännön merkitystä ole. Määrä on niin mitätön. 

Ehkä sitten, jos johonkin pikkulämpäreeseen tuhannet ja taas tuhannet ripottelisivat tuhkansa. 

Kommentoi

Ladataan...