Mitä on olla aikuinen?

Oisko tulta?

 

Täytän kohta kolmekymmentä vuotta ja vaikka ikä on vain numero ja muita kliseitä, minulla on vahva tunne, että olen siirtymässä nuoruudesta aikuisuuteen. Se tuntuu hyvältä. Se ei tarkoita sitä, että olisin sen enempää lukkiutunut ja tylsä tai minulla olisi enemmän vastuuta ja huolia kuin aiemminkaan tai mitä aikuisuuden nyt ajatellaan tarkoittavan, vaan sitä, että minulla on enemmän voimaa olla minä. Minun kohdalla aikuistuminen ei tarkoita edes valmistumista (vaikka saisi tarkoittaa), perheen perustamista (senkin ottaisin mielelläni), vakituista virkaa (kenenpä kohdalla lopulta tarkoittaa) ja omaa asuntoa (no, eipä ole asuntolainaakaan, hahaa), vaan kyse on ennemmin henkisestä aikuisuudesta. 

 

Aikuisuus näyttäytyy minulle ennen kaikkea jonkinlaisena tarpeena ja kykynä rajata, kerätä itseä kokoon. Se on uskallusta katkaista siteitä joihinkin asioihin ja luoda juuria toisaalle. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ostaa sukset, vaikka olisi voinut käyttää rahat lentolippuihin kauas ja lämpimään. Sukset ostettuaan tajuaa, että jossain sisimmässään on tietoiselta minältään salassa tehnyt päätöksen, että asuu tulevinakin vuosina leveyksillä, joilla on lunta. Että, ei haaveile taukoamatta elämästä jossakin muualla, vaan elämä tuntuu omalta ja oikealta tässä ja nyt. (Se ei tarkoita, ettenkö olisi lähdössä reissuun, pitkään reissuun, heti kun gradu valmistuu! Ei, vaan se tarkoittaa, että paikallaan olo ei tunnu enää luovuttamiselta.)

 

Olen jakanut hyvän aikuisen elämän mielessäni kolmeen eri teemaan:

1. Toimijuus eli minä itse päätän. Haluan tehdä omaa elämääni koskevia valintoja ja minulla on mahdollisuus tehdä niitä. En asetu toisten vallan alle enkä uhrin asemaan. Olen älyllisesti rehellinen ja moraalisesti niin itsenäinen kuin ihminen laumaeläimenä voi olla. Olen itselleni uskollinen niin työn kuin ihmissuhteiden suhteen. Sitoudun rakastamaan itseäni pitämällä itsestäni hyvää huolta. Toimijuus tarkoittaa myös asioiden silleen jättämistä, taitoa rajata tekemisensä voimiensa mukaan. Osaan sulkea radion, jos en kestä sieltä tulevia uutisia. Maailman pahuuden edessä masentumisen sijaan voin tehdä jotain sellaista, joka antaa ehkä heille mahdollisuuden päättää omaa elämäänsä koskevia asioita, joilla ei ole sitä aiemmin ollut

2. Osallisuus eli kuulun johonkin, jossa minun on hyvä olla. Minulle se tarkoittaa sisarusparveani, ystäväporukoitani, vapaaehtoistyömaailmaa ja kirkkoa, blogiporukkaamme ja lestadiolaisten pappeuteen suuntautuneiden naisten joukkoa. Haluaisin kuulua vielä jonkinlaiseen taidekollektiiviin sekä perheeseen, jossa olisi enemmän jäseniä kuin vain minä ja koira. Kuitenkin tiedän, että voin elää ihan onnellisen elämän, vaikken koskaan löytäisi sen kummemmin hyvää työyhteisöä kuin elämänkumppaniakaan.

3. Läheisyys eli voin koskettaa ja tulen kosketetuksi. Tällä en tarkoita vain enkä edes ensisijaisesti seksiä, joten kukaan älköön repikö pelihousujaan. Tarkoitan sellaista elämää, jossa ei tarvitse toivoa pääsevänsä lentokentän turvatarkastukseen, jotta edes joku tulisi lähelle. En selviä, enkä tiedä selviääkö kukaan, ilman syliä ja silityksiä. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaa: "Ihminen tarvitsee hitaita kosketuksia, jotka kulkevat syviä hermosäikeitä pitkin ja kertovat, että minä olen hyvä." Jos voisin muuttaa yhden asian maailmassa (ja sen myötä kaikki), muuttaisin maailman sellaiseksi, jossa ihan kaikki saisivat niin paljon hellyyttä kuin tarvitsevat - myös yksin elävät aikuiset. 

 

Huomenna ystävänpäivänä aion olla itseni ystävä. Aion hiihtää itse hankkimillani suksilla oman koirani hölkätessä vieressä sekä tehdä hyvää ruokaa aikuiselle minälleni, sillä hän on niin hyvä tyyppi, että ansaitsee muutakin kuin seisaaltaan syötyjä ruispaloja. 

 

- Mirka Maaria

kuva täältä

Share

Kommentit

Riika123 (Ei varmistettu)

Kaunis kirjoitus, minusta tuntuu vähän samalta. Kaikkea hyvää sinulle.

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Kiitos! Kaikkea hyvää myös sinulle. 

tavantyttö (Ei varmistettu)

Hyvää ystävänpäivää!
Näitä sun tekstejä on aina yhtä hienoa lukea. Joka kerta niitä lukiessani mulle tulee sellainen olotila että "tuossa on ihminen, jonka kanssa voisin keskustella maailmasta määrättömästi". Hykerryttävää! Odotan aina yhtä innolla näitä sun tekstejä. Samaistun niiden suorapuheisuuteen, rehellisyyteen ja pohtivuuteen. Tekisi mieleni sanoa että "mis sie tarviit uutta maailmanparannuskumppania, täs siul on sellanen." Voi hyvin! Toivon maailman kohtelevan sinua juuri sinulle soivasti.

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Oo, kiitos, ihana palaute. <3 Ehkä me voitais järjestää lukijatreffit, jossa parannettais maailmaa oikein urakalla. Ikinä ei ole liikaa maailmanparannuskumppaneita, joten mielellään tekisin sitä sunkin kanssa! Myös sulle hyvää ystävänpäivää, olkoon päivä sulle lempeä. 

Vierailija (Ei varmistettu)

"Tarkoitan sellaista elämää, jossa ei tarvitse toivoa joutuvansa lentokentän turvatarkastukseen, jotta edes joku tulisi lähelle." Just näin. Tietäispä ne satunnaiset koskettelijat kuinka monta päivää/viikkoa on joskus tullut elettyä niiden kännisistä pääntaputteluista tai judotekniikkademonstraatioista.

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Tämän (eli itseni ja muiden) takia kosketan kauniisti aina kun mahdollista. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Suurkiitos Mirka Maaria sekä tästä että muista kirjoituksistasi. Ihailen sinun rohkeuttasi, avoimuuttasi ja herkkyyttäsi. Rohkeani pidetään usein sitä, joka voimalla ja väkivallalla tappaa lohikäärmeen. On kuitenkin myös sydämen rohkeutta, kuten Pyhä Martta joka kesytti lohikäärmeen laulullaan ja ystävällisyydellään. Sinussa on sydämen rohkeutta, rohkeutta avata sydämesi muille. :)

Tunnistin kirjoituksessasi paljon yhtäläisyyksiä omiin ajatuksiin ja aikuistumiseen. Kirjoittamasi maailman pahuuden edessä masentuminen "maailman tuska" on tuttua minullekin. Laitan tässä alle kommentin, jonka kirjoitin alunperin Hemulin tekstin "älä varasta" alle, mutta se on tainnut unohtua sinne uudempien tekstien alle... Kaipaan kovasti muiden ajatuksia ja kokemuksia alla olevista mietteistä...:

Minua kiinnostaisi tietää, miten paljon rahaa ihmiset lahjoittavat hyväntekeväisyyteen. Toki se varmasti on jokaisen oma asia lahjoittaako vai ei ja miten paljon tai millä tavoin hyvää muutoi jakaa ympärilleen. Ja luterilaisuudessa taitaa elää sitkeänä ajatus siitä, että köyhyys ei kuulu yhteiskuntaan, vaan siksi jokainen maksaa veroja, että perusturva ja -toimeentulo ovat jokaiselle turvattuja. Ettei kenenkään selviäminen saa olla kiinni kenenkään hyväsydämisyydestä vaan se kuuluu automaattisesti kaikille.

Kysyn tätä siksi, että aihe on viime aikoina pyörinyt päässäni paljon. Tiedän olevani erityisen herkkä ja hyvin herkkä syyllistymään. Ehkä minusta löytyy myös suorituskeskeisyyttä ja hyväksynnän kaipuuta. (No kukapa ei välillä olisi hyväksyntää kaipaamassa ja sitä vaille tässä maailmassa) Nyt on kuitenkin niin, että joka puolelta tulevat uutiset ihmisten pahoinvoinnista, avun tarpeesta, köyhyydestä, nälänhädästä saavat minut joka kerta ahdistumaan kovasti ja syyllistymään. Erilaisia järjerstöjä mainostaa joka paikassa, on keräyslippaita ja feissareita... annan mielelläni omastani, ennen se tuntui myös luonnolliselta ja hyvältä. Nykyään mietin, miten paljon ja mihin kaikkeen pitää antaa rahaansa ja aikaansa. Tuntuu itsekkäältä ja syylliseltä ohittaa joku keräys tai avunpyyntö. Esimerkkinä voin kertoa, että lopetin joku aika sitten tupakan polttamisen ja palkinnoksi iselleni varasin kasvohoidon. Pian tuli päähäni ajatus, että senkin rahan olisi joku muu voinut tarvita kipeämmin ja mietin, saanko ollenkaan nauttia tuollaisesta hemmottelusta... toinen esimerkki on ostokset. Ostaessani esim. vaatteita tai ruokaa, syyllisyys voi aktivoitua, kun mietin, onkohan tämä ja tämä tuote tehty epäeettisesti, olenko nyt mukana sortamassa heikompia. Sitäkin olen miettinyt, että ei kaikilla (minullakaan) ole varaa välttämättä ostaa aina eettisintä vaihtoehtoa...

Miettiiköhän kukaan muu tällaisia asioita (varmasti monikin) ja millaisia ajatuksia tästä herää?

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Kiitos kauniista kiitoksista! <3 Kysymyksesi ovat tosi tosi tosi tuttuja! Vastaan niihin, jos en tällä viikolla, niin lähiaikoina ihan omassa postauksessa. Kuitenkin halua sanoa nyt heti, että elämästä paitsi saa, myös pitää nauttia. Jokaisen täytyy ratkaista itse suhteensa eettisiin ja ekologisiin kysymyksiin, mutta toki toisilta saa niihin tukea. Minna J. bloggasi viime viikolla Ekopaasto-kampanjasta. Siitä saa esimerkiksi vinkkejä ihan pieniin arjen ekologisiin valintoihin, jotka on mahdollista toteuttaa helposti ja halvasti.

Minä köyhänä olen ratkaissut nuo keräyskysymykset siten, että teen vapaaehtoistyötä, sillä minun on mahdollisempaa lahjoittaa aikaa kuin rahaa. Myyn esimerkiksi Toisenlaisia Lahjoja. Sen lisäksi, että tunnen tekeväni osani, saan vapaaehtoistyöstä itse hyvän mielen, kivaa tekemistä ja sosiaalisen piirin, jossa viihdyn. Mutta tosiaan palaan aiheeseen piakkoin, niin monia askarruttavan kysymyksen äärellä ollaan!

Kommentoi