Mökkirannan pyhyys

Oisko tulta?


 


Tämä on aina yhtä mykistävä tunne, ja taas sain sen kokea.


Pitkän talven jälkeen alkaa vihdoin ja lopulta loma ja vapaat. Ensin väsyneenä miettii, että jaksaako liikuttaa itseään yhtään mihinkään, vai kaataisiko itsensä sittenkin vain sängyn pohjalle. Jostakin saa kuitenkin voimaa kerätä kimpsut ja kampsut kasaan. Yrittää muistaa kaiken, mitä vielä pitikään muistaa. Ja lopulta sulloo perheen ja tavarat autoon ja istuu siellä pitkään. Niin pitkään, että alkaa unohtaa. Matkalla vielä kirjoittaa jonkun sähköpostin, mutta ei montaa enää. Asia asialta pää tyhjenee, töissä kohdatut ihmiset etääntyvät, keskeneräiset asiat menettävät merkitystään. Ja kohta ei ole enää mitään.


Edessä on talven jäljiltä kylmän kostea mökki. Autossa vielä miettii, että onko tässä yhtään mitään järkeä. Maailmassa on niin monta ihanaa paikkaa. Ja kesällähän kaupunki on parhaimmillaan. Mutta joku minussa sanoo, että tämä on juuri nyt oikea suunta.


Kun polku on saatu raivattua pihaan, viileisiin peittoihin on laitettu puhtaat lakanat ja jääkaappi täytetty, suuntaamme saunaan. Ranta raikuu ja kylmä vesi hoitaa vuorollaan lapsia ja aikuisia.  Istumme kuistilla kylki kyljessä tyttäreni kanssa ja hörpimme saunajuomaa. Ajattelen, että tässä on kaikki. Ihan kaikki. Minun pikkuruinen plänttini maailman kaikkeudessa.

Lopulta tienoo hiljenee. Ruumis on raukea ja mieli tyhjä. Raskaan talven hyvät ja pahat on huuhdottu kylmään veteen. Sen jälkeen sauna on uudelleen lämmittänyt kaiken. Herättänyt eloon jälleen. Tässä hetkessä on aina jotain yhtä pyhää. 


 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Hieno kirjoitus! Suomen luonto todella tuntuu pyhältä - ja ei vain kesäisin, vaan itse tunnen monesti samoin myös talvella :)

Kyösti (Ei varmistettu)

Tämä, josta Mari oivallisesti kirjoitit on minulla vielä tänä kesänä edessä.

Jos jossain niin luonnossa, suviyössä, metsässä havupuiden huminassa, veden laineissa on jotain pyhää. Suomalaiseen virsikirjaankin on eksynyt oiva säe luonnon pyhyyttä kuvaamaan: "taas lauhat tuulet soittaa urkuja hongiston ja Herraa kunnioittaa, hän kaiken luoja on."

Kala- ja metsäretkillä mökkimaisemissa mietin usein luomakunnan pyhyyttä ja sitä, kuinka hienoa on olla osa Jumalan suurta luomismosaiikkia. Silloin maailma tuntuu hyvältä paikalta elää. Harvoin sellaista tulee muualla enempää mietittyä. Ei edes suviseuroissa (vaikka viihtyisää ja taas toisenlaista luomistyötä sielläkin ihastella saa.)

Lämpimiä vesiä sinne Savon vesille!

Mari Inka
Oisko tulta?

Kiitos terveisistä!

Kyllä tämä merkillinen maailma, kaunis ja ihana maailma, on jotakin suloisen pyhää, vaalittavaa.

Jälkijä (Ei varmistettu)

Mari Inkan tallentama tovi puhuu yksinkertaisuudesta. Meidän multisupermonipuolisessa elämässämme on veikeää löytää pysähtymisen hetki ja olemisen yksinkertaisuus - joka tarkemmin tutkittuna on mitä monipuolisinta. Samaa on uskossa, joka ylittää ymmärryksen eikä vaadi kommervenkkejä.

Kommentoi