Polyamoria ja kristillisyys?
Dear Eki -palsta vastaa taas lukijakysymykseen, joka tällä kertaa ja Seksiviikon kunniaksi on: miten polyamoria ja kristillisyys sopivat yhteen?
Äärimmäisen mielenkiintoinen kysymys. Jos polyamoria on vieras käsite, niin do your googling ja palaa taas asiaan. No okei, tässä wikilinkki. :)
Kirkollinen ihanne on edelleen kahden ihmisen avioliitto, jossa seksuaalisuutta toteutetaan vain avioparin välillä. Avioliitto ei kuitenkaan ole Suomessa kaikille pareillekaan mahdollinen, ei kirkollisesti eikä juridisesti. Monoamorinen avioliitto on kirkossa ihanne, normi. Ihanteita ja normeja on voitava kyseenalaistaa, jos ne sulkevat ihmisten todellisia elämiä ulkopuolelleen. Kaikki eivät saavuta, halua tai pysty ihanteeseen, ja he ovat yhtä todellisia ja arvokkaita ihmisiä kuin normiin menenvät. Polyamoriset suhteet ovat todellisia, ja siksi aihetta on hyväkin tarkastella kristillisen etiikan näkökulmasta.
Kristillisen etiikan kaksi hyvää kulmakiveä ovat kultainen sääntö ja rakkauden kaksoiskäsky, jotka voisi tiivistää rakasta Jumalaa, itseäsi ja toisia ihmisiä, ole hyvä Jumalalle, itsellesi ja toisille ihmisille.
Minä ymmärrän Jumalan rakastamisen juurikin itseni ja toisten ihmisten rakastamisena, itselle ja toiselle hyvänä olemisena. Olla itselle ja toiselle ihmiselle hyvä = rakastaa Jumalaa, koska Jumala tuli ihmiseksi ihmisten keskelle.
Tuo etiikka on toteutettavissa yhtä lailla polyamorisessa suhteessa kuin perinteisessä parisuhteessakin.
Omissa suhteissani, ystävieni suhteista keskustellessa ja ympäristöä tarkkaillessa olen huomannut, että jokaisessa suhteessa säännöt tehdään suhteen sisällä. Jokaisessa suhteessa on erilaisia sääntöjä ja rajoja. Kun ihmiset kohtaavat, heillä on valmiita sääntöjä päässään, mutta koskaan ei voi tietää, millaiset ne toisella on. On siis keskusteltava siitä, mitkä ovat omat ja toisen rajat. Harvoinpa ne onnellisesti kohtaavat, joten on kunnioitettava toisen rajoja ja keskusteltava, mitkä ovat yhteiset rajat, on tehtävä kompromisseja.
Olettaminen missä tahansa suhteessa on suuren haavoittumisriskin ottamista, sillä se on vähän kuin ajattelisi, että ihmisten pitäisi osata lukea toistensa ajatuksia. Don't assume, it makes an ass out of u and me. :)
Sääntöjen ja rajojen sopiminen, kompromissit ja keskustelu ovat mahdollisia niin kahden ihmisen välillä kuin useammankin.
Kristillinen etiikka kehottaa rakastamaan ja kunnioittamaan toinen toistaan. Ihmiset, jotka tekevät niin seksinkin suhteen omasta tahdostaan, avoimesti ja rehellisesti kaikkia osapuolia kohtaan, toimivat kristillisen etiikan mukaisesti. Se, että ihmisillä on erilaisia tapoja rakastaa toisiaan on todellisuutta. Sen todellisuuden hyväksyminen ja toisten erilaisten tapojen kunnioittaminen ei ole keneltäkään pois, eikä johda mihinkään katastrofiin, ei edes siihen absurdiin päätelmään, että mitä-jos-tämä-sallitaan-niin-seuraavaksi-sallitaan-avioliitto-hauvelin-kanssa.
Tämä ei ole kirkon kanta, ei kehotus eikä kielto eikä kannanotto, vaan minun eettinen pohdintani, joten paheksujat, paheksukaa minun pohdintaani, älkää minua tai kirkkoa. :) Mieluiten haastakaa ajatteluni!
Sitä paitsi Raamatussa on esimerkkejä jos jonkinlaisesta "aviollisesta" suhteesta, tuossa hyvä havaintokuva.
Kommentit
Vaikea kysymys. Faktaa on se että ihminen on omistushaluinen ja mustasukkaisuus on se mitä on varmaan helposti syntyy jos suhteessa on useampi kuin kaksi ihmistä. Ympäristö ei millään tavoin tukisi moniavioisuutta mikä olisi tärkeää suhteen kannalta. Todennäköisesti polyamoriaan jotkut päätyvät tai ainakin haaveilevat siitä tietynlaisten fantasioiden ohjaamana. Onhan meille pornoteollisuudesta tuttu sellainen tilanne, jossa sängyssä peuhaa useampi kuin kaksi ihmistä ja kaikilla näyttää olevan kivaa. Todellisuus vain voi olla karumpi ja ihminen pettyy ja haavoittuu helposti.
Minkäköhän takia se usein tuntuu olevan niin että joku kyllä haaveilisi esim kahdesta vaimosta tai kahdesta miehestä, mutta eri kello on äänessä silloin jos ajattelee sen niin päin, että jakaa rakkaan ihmisen jonkun toisen kanssa.
Polyamoria voisi toimia silloin jos koko yhteiskunta toimisi niin ja siihen olisi kasvettu ja maailma olisi erilainen.
Kiitos vierailija kommentista. Minä ajattelen, että omistushaluisuus ja mustasukkaisuus ovat ominaisuuksia, joita esiintyy myös perinteisissä parisuhteissa. Ehkä polyamoriseen suhteeseen kykenevät ihmiset ovat jopa keskivertoa vähemmän mustasukkaisia ja omistushaluisia, koska ovat valmiita jakamaan kumppanin/kumppaneita, en tiedä.
Ympäristö ei tue polyamorisia suhteita (ja huomautettakoon, että polyamorialla ja moniavioisuudella on merkityseroja), mutta silloin ympäristön on yhtälailla kysyttävä itseltään, miksi se ei tue vähemmistön elämää, niin kuin vähemmistöt joutuvat kysymään itseltään, miksi heidän elämänsä on perusteluta ja oikeutettua.
Pornoteollisuudella minä ajattelen olevan hyvin vähän tekemistä polyamorian kanssa. Joku varmasti fantasioi yhden yön kimppakivasta pornon innoittamana, se ei minusta ole välttämättä edes polyamoriaa, polyamoria on monelle arkea, sitoutumista, ei fantasiaa vaan todellista elämää, joka ei ole seikkailua vaan normaalia, tavallista elämää (anteeksi jos jonkun mielestä banalisoin polyamoriaa :). Ja Polyamorisissa suhteissa on erilaisia muotoja, siihen ei välttämättä kuulu ryhmäseksi vaan seksi voi olla aina vain kahden ihmisen välistä. Kirjoituksen wikilinkissä oli melko hyvin avattu erilaisia polyamorian muotoja.
Todella surullista, että kristillinen blogisivusto alkaa raivata tietä tälle seuraavalle askeleelle kristillisen avioliiton rapauttamiseksi. Tai oikeastaan tuo kristillinen sana tuon blogisivuston edessä pitäisi laittaa lainausmerkkeihin - kristillistähän tämänkaltainen ajattelu ja Raamatun vääristely ei missään nimessä ole.
Ja kummallista myös, kuinka homoseksuaalien avioliittoa vastustaville vielä hetki sitten sanottiin, että on ahdasmielisten fundamentalistien epärealisista kauhukuvien maalailua väittää, että polyamoria on ns. jonossa seuraavana. Näinhän se on, kuten tämäkin juttu sen todistaa. Hullu maailma ja yhä vain hullummaksi menee - kiihtyvällä vauhdilla kohti pimeyttä.
Olen muuten ollut itse mukana Tulkaa Kaikki-liikkeessä sen alkuaikoina, mutta kun tulin uskoon, niin oli pakko erota. Koin liikkeen Raamattua ja Jumalan Sanaa vääristelevänä ja kaikessa vapaamielisyydessään ja jopa aggressiivisuudessaan uskovalle ihmiselle epäsopivana liikkeenä.
Täytyy kyllä Vierailijalle 10:43 kommentoida, että täällä ei puhu "sivusto" tai "kirkko", vaan ihmiset. Eikä Hemuli tekstissään nähdäkseni aja mitään asiaa.
Kirkon jäsenet eivät ole ajassa liikkuvista ilmiöistä erillään, vaan saavat pohtia kysymyksiä olemassa olevan tiedon valossa. Ainakin minun mielestäni saavat.
Yksi kysymys, joka minulle herää, on se, onko kaikki kristillisellä etiikalla perusteltu toiminta kristillistä? Moni ateisti toimii kristillisen etiikan periaatteiden mukaan, mutta ei se heistä kristittyjä tee...
Kiitos, Hemuli! Kun itse yritän hahmotella, mitä ajattelen mistäkin asiasta (kristittynä), niin mietin mihin kategoriaan kysymys kuuluu. Kysymys polyamoriasta on selkeästi eettinen, kuten Hemuli totesi. Eettiset kysymykset muuttuvat aikojen kuluessa, joten niiden vastauksetkin muuttuvat, vaikka periaate vastausten takana on aina sama. Esimerkiksi pelastukseen liittyvät kysymykset sen sijaan eivät ole aikasidonnaisia. Minun, asiasta vain ulkokohtaisesti jotain tietävän, ei kuulu pohtia, mitä minä tunnen (kauhua, inhoa, sääliä, innostusta) asiaa ajatellessani, vaan että miten minun kuuluu suhtautua ihmiseen riippumatta hänen sukupuolestaan, seksuaalisesta suhtautumisestaan, alkuperästään, uskonnostaan jne.
Vaikka ajatus useamman ihmisen liitosta tuntuu vieraalta, niin asiaa pohdittuani minulla ei ole mitään sanottavaa asiaa vastaan. Ihmiskunnan historiaa tarkastellessa ei voi olla huomaamatta miten moninainen avioliitto on aikojen kuluessa ollut, miten eri asioita se on eri aikoina eri ihmisille merkinnyt. Nykyisen rakkausavioliiton ihannekin on ihan mielettömän lyhyt ja monissa maissa sitä ei edelleenkään tunneta.
Vierailija tuossa yllä kertoi miten hän on löytänyt uskon ja sen seurauksena eronnut Tulkaa kaikki -liikkeestä. Minulle on käynyt suunnilleen päinvastoin. Eletyn elämän ja Jumalan lahjoittaman rauhan myötä minulle on avautunut mahdollisuus tutkia asioita ilman paniikkia ja pelkoa, jonka seurauksena ajattelu on lyötävä lukkoon ja asiat näyttäytyvät mustina ja valkoisina.
Vierailija 10:43, ikävää että koet kirjoituksen noin. Mielestäni esitin kuitenkin, että tämä oli pohdinta eikä kannanotto. Minä olen teologi ja minun on kyettävä ajattelemaan asiaa kuin asiaa kristillisen etiikan kannalta. Se ei tarkoita, että pohdinnan alla oleva asia olisi kristinuskon tai kirkon agendalla. Pitää osata erottaa, milloin pohditaan etiikkaa ja milloin subjektiivisia arvoja. Tämä oli edellistä. Minä en ota lainkaan kantaa siihen, miten kirkon pitäisi suhtautua polyamoriaan. Pohdin sen eettisyyttä, ja etsin konkreettisia asiaa käsitteleviä kohtia Raamatusta.
Alla on kai selkein moniavioisuutta koskeva laki Raamatussa, Raamatun tekstit ovat erilaisia, itse olen erikoistunut juurikin lakiteksteihin, ja puhun nyt akateemisen tutkimuksen kontekstissa, en uskonelämän raamatuntulkinnasta.
Jos isäntä ottaa toisen vaimon, hän ei saa vähentää ensimmäisen ruokaa, vaatetusta eikä aviollisia oikeuksia. Mutta ellei mies täytä velvollisuuttaan näissä kolmessa asiassa, vaimo pääsköön lähtemään ilman korvausta. (2. Moos. 21:10-11)
Tuon lain mukaan puolisoita on saanut ottaa, jos mies elättäjänä ja aviopuolisona on pystynyt olemaan tasapuolinen vaimoilleen.
Raamatun lakiteksteistä ei tiedetä, kuinka suurta yhteisöä ne ovat koskeneet, ovatko ne todellisuudessa olleet käytössä ja kuka niitä on laatinut. Tämä on historiallis-kriittistä raamatuntutkimusta, jota tehdään yliopistossa, ja jonka avulla kirkko saa lisää tietoa pyhästä kirjastaan.
Ei tämä maailma kaadu tai ajaudu katastrofiin sen tähden, että asioista pohditaan ja niistä keskustellaan. :) Siinä kohtaa, kun tuntuu, että maailma ympärillä muuttuu liian nopeasti ja se pelottaa antaisin täysin akateemisen maailman uklkopuolelta tulevan neuvon: luota Jumalaan, turvaa siihen, että muutoksessakin hän on sinun kanssasi.
Vierailija 01:22 esittää juuri sen kysymyksen, joka minun mielestäni jakaa ihmiset tässä kysymyksessä oleellisella tavalla. Jos tosiaan haaveilee usemmasta kumppanista, mutta ajatus siitä, että oma kumppani rakastaisi myös jotain toista on kyse ihan vain itsekkäästä halusta syödä ja pitää kakunpala yhtä aikaa. Itse koen ihan yhtä helpoksi tai vaikeaksi ajatuksen siitä, että minulla tai kumppanillani olisi useampi rakas. Seksuaaliset kimppafantasiat taas sitten ovat kokonaan toinen asia, jota en näe tarpeelliseksi tässä yhteydessä edes kommentoida sen enempää.
Mikä sitten ylipäänsä on sitä kiellettyä rakkautta monogamisessa suhteessa, mutta sallittua polyamorisessa? Joissain parisuhteissahan kumppani mustasukkaisuuksiissaan kieltää toiselta ystävyyssuhteetkin, minkä yhteiskunta onneksi yleensä tuomitsee sairaalloisena mustasukkaisuutena. Toisaalta ei ole mitenkään tavatonta, että lähin ystävä on monella tavalla läheisempi ja rakkaampi kuin oma kumppani? Eihän sekään ole ideaaliparisuhteen mukainen tilanne, mutta useissa parisuhteissa aivan hyväksytty tosiasia.
Voiko tuo rakas ystävä sitten olla vastakkaista sukupuolta? Tai muuttuko tilanne, jos kumppani voi kokea seksuaalista halua myös omaa sukupuoltaan olevan ystävän kanssa? Toisaalta taas monessa ns. avoimessa parisuhteessa voidaan sallia oman seksuaalisuuden toteuttaminen myös suhteen ulkopuolella, mutta pidetään tärkeänä, että toveruus ja "sielunkumppanuus" jaetaan pelkästään parisuhteen sisällä.
En voi olla muuta kuin samaa mieltä blogin kirjoittajan kanssa siitä, että koko kysymys on niin monimutkainen ja täynnä harmaan sävyjä, että niistä on pakko keskustella avoimesti suhteen sisällä, jotta omat ja toisen käsitykset rajoista tulevat selviksi. Ei ole realistista olettaa, että parisuhteessa molemmat osapuolet saavat automaattisesti kaikki tarpeensa täytettyä kumppaninsa kanssa. Siksi olisikin pystyttävä käymään tiedostavaa dialogia siitä, mitä tarpeet ovat, kuinka hyvin ne kohtaavat ja mitkä ovat sellaisia tarpeita, joiden täyttymisestä olemme kokonaisuuden vuoksi valmiita tinkimään, mitä asioita olemme valmiita tekemään kumppanin mieliksi ja mitä taas kumppanin on sallittua toteuttaa myös suhteen ulkopuolella.
Mitäs mieltä blogisti on Johannes Kastajasta? Olisitko laittanut Johanneksen vankilaan kun uskalsi nuhdella Herodesta siitä, että tämä jakoi veljensä vaimon?
Rakkauden tähden Herodes leikkautti Johannekselta pään irti.
Blogistin pitäisi löytää Jumalan valtakunta, niin saattaisi uskonkäsityksetkin raikastua hieman :)
Niin... ehkä asiaa voisi pohtia moralisoimatta siltäkin kantilta, miten tärkeälle sijalle seksuaalisuutta sisältävät suhteet ylipäänsä nostetaan ihmiselämän kokonaisuuden ja "hengellisen kilvoittelun" kannalta. Lämpimiä ystävyyssuhteitahan voi olla rajattomasti, mutta rakkaussuhteeseen katsotaan (yleensä) kuuluvaksi seksi. Seksuaalista halua voi tuntea useaakin ihmistä kohtaan, mutta onko tarpeellista tai hyväksi päästä toteuttamaan mielitekojaan? Ehkä enemmän henkistä kasvua tapahtuisikin siinä, jos näitä läheisiksi koettuja suhteita jalostaisi toiseen suuntaan, ei fyysiseen, ja tyytyisi seksuaalisuuden osalta vähempään, esimerkiksi siihen yhteen kumppaniin?
Toinen kysymys on, miten paljon huolta ja huomiota polyamoriset suhteet vaativat, ja mistä se on pois. Joskus tuntuu, että yhdenkin kumppanin kanssa on ihan tarpeeksi tekemistä ja ihmettelemistä...! Jos lapsia on mukana kuvioissa, säätämisen määrä epäilemättä lisääntyy. En sano, etteikö homma voisi toimia loistavasti, ja varmaan se monilla toimiikin. Mutta mitä olen sivusta joitain tällaisia suhdekuvioita seurannut, usein joku tuntuu ennemmin tai myöhemmin voivan polyamorisessa suhteessa huonommin kuin muut, ja ylipäänsä ihmissuhdepähkimisen määrä elämässä kasvaa.
Ainakin itse pyrin ajattelemaan kaikenlaisia elämänvalintoja siitä näkökulmasta, mikä minun nähdäkseni on ihmisen tarkoitus, ja vievätkö valinnat enemmän tuota tarkoitusta - jonkinlaista yliajallista ääretöntä - kohti vai siitä pois. Palvelevatko ne kasvua vai ennemmin "maallista" pyrkimystä mielihyvään? Tämä on minusta olennaisempaa kuin ulkokohtaisesti määräytyvät moraalisäännöt.
Ja tätäkin näkökohtaa sovellan vain itseeni, muita ihmisiä pyrin kunnioittamaan ja arvostamaan ihan tasapuolisesti riippumatta heidän elämänvalinnoistaan.
On muuten tosi raadollinen kaavio, joka tiivistää hyvin sen miten Raamatun aikaan nainen oli jo alistettu selkeästi miehen omaisuudeksi. Vanha testamentti on kyllä muutenkin momessa kohtaa oikea toisen ihmisen alistamisen ja hyväksikäytön opas...
Amoria ja katimari, kiitos hyvistä pohdinnoista, hyvä hyvä, lisää näkökulmia.
Kysmys, en olisi leikkauttanut Johannksen päätä. Pitää sietää erimielisyyttä ja kritiikkiä eikä katkoa erimielisiltä päitä.
Et tiedä mitään minun Jumalan valtakunnan löytämisestäni tai löytämättömyydestäni sen enempää kuin minäkään sinun. Kiitos kontribuutiostasi kuitenkin!
Matteus: "Yksi kysymys, joka minulle herää, on se, onko kaikki kristillisellä etiikalla perusteltu toiminta kristillistä? Moni ateisti toimii kristillisen etiikan periaatteiden mukaan, mutta ei se heistä kristittyjä tee..."
Olisi mielenkiintoista tietää, miten määrittelet "krsitillisen etiikan"? Eli jos toimin jollain tavalla silkasta empatiasta eli lähimmäisenrakkaudesta, perustelenko silloin sinun mielestäsi toimintani kristillisellä etiikalla? Omasta mielestäni en - empatia on yleismaailmallinen asia, joka löytyy paitsi useimmista uskonnoista ja useimpien ihmisten luontaisesta omatunnosta, myös biologisesti peilisoluista ja rationaalisestikin sen voi halutessaan perustella. Tuntuu vain, että kristityt haluavat usein "omia" kaikki hyvät arvot (kuten lähimmäisenrakkauden) "kristilliseen etiikkaan" kuuluviksi.
Mutta ehkä tarkoititkin jotain aivan muuta?
minttumari, niinhän se on aika surkeaa luettavaa naisen asemasta, mutta sen ajan maailma oli erilainen, patriarkaatti oli se, minkä kautta asiat hahmotettiin, ja ihmiset pyrkivät sen käsityksissä varmaan hyvään aviolaeillaan- ja säädöksillään. En pysty ajattelemaan, ett ihmiset olisivat olleet huonompia tai vähemmän kykeneväisiä hyvään muutama tuhat vuotta sitten. Sosialisaatio on ihmeellinen voima.
Jälkeenpäin on niin helppo kauhistella. Meistä on varmaan outoa, että nainen ei saisi äänestää, mutta siitä ei ole kauan, kun näin vielä oli Suomessakin. Ja mietipä, että raiskaaminen avioliiton sisällä ei ollut rikos ennen kuin 1994 Suomessa.
Siksi Raamattu ei olekaan minusta mikään kirjaimellinen elämänopas vaan teos, joka kuvaa ihmisyyttä, ihmisen suhdetta Jumalaan, ihmisen käsityksiä Jumalasta kauan sitten. Ihmisyys on muuttumatonta, kai, mutta ihmisen toiminta on muuttuvaa, ja se muuttuu tiedon ja ymmärryksen kautta. Ihmisen käsitys Jumalasta muuttuu suhteessa ihmisen toiminnan muuttumiseen. Ehkä siksi, että ihminen on Jumalan kuva? Se muutos, minkä ihmisen toiminnassa näkee, onkin heijastus Jumalasta? Jumala on varmaan muuttumaton, mutta ihmisen käsitys Jumalasta on muuttuva. "Totuus" Jumalasta on ihmismielen ulottumattomissa, niin minä uskon.
Vielä kommentti itse aiheeseen :) :
Todella kiva huomata, että kristityt ihmisetkin rohkenevat pohtia tämänkaltaisia asioita avoimesti. Polyamoria, jos mikä, vaatii paljon itsetutkiskelua ja kasvamista ihmisenä - aivan kuten mikä tahansa elämäntapa, joka ei sovi "normiin". Siinä mielessä monenvälinen rakkaussuhde, jossa kaikki pyrkivät olemaan mahdollisimman avoimia ja aitoja toisilleen, voi toimia ns. "kilvoittelun" välineenä. Itse uskon myös seksin parhaimmillaan voivan olla jopa hengellinen kokemus - myös monen välillä, jos kaikki ovat asiassa aidosti mukana.
Tuon raamatullisen kaavion esittämistä tässä yhteydessä jonkinlaisena "raamatullisena perusteena polyamorialle" kyllä kritisoin suuresti. Kuvatun kaltaisilla aviollisilla omistussuhteilla kun ei ole mitään tekemistä vapaaehtoisuuteen perustuvan polyamorian kanssa: itse asiassa ne ovat sille vastakohta.
minttumari, kiitos kommentistasi. :)
Ja juu, sitä sillä kaaviolla ajoinkin takaa, että Raamattu kyllä esittää esimerkkejä kaikenlaisesta, mutta niiden "kannattavuus" ei perustu siihen, että ne on esitetty Raamatussa. Raamatun kuvaamat avioliitot ovat omistussuhdeliittoja, Laulujen laulu kyllä kuvaa rakkauttakin, mutta lakitekstit ovat no...lakitekstejä. En tarkoita puolustaa havaintokuvalla sen kuvaamia liittoja vaan ennemminkin vasta-argumentoida, että Raamatun ainoa käsitys seksin harrastamisesta olisi avioliitossa yhden miehen ja naisen välillä. Se mikä on Raamatussa ei ole yhtä kuin kristillinen. Ja mikä kaikki on kristillistä - se on minulle suuri mysteeri ja pohdiskelen ja pyörittelen sitä mielelläni tällä tavalla vaikka blogissa muiden pohdiskelijoiden kanssa. :)
Minttumari, hyvä huomio. Tarkoitin juuri kuvailemastasi näkökulmasta, ja "kristillinen etiikka" olisi voinut olla kysymyksessäni lainausmeerkeissä. En usko elämässä minkään periaatteen omimiseen.
Toisaalta esim. lapset, naiset ja sairaat, olivat Raamatun Jeesukselle rakkaita, aivan uudella tavalla tuona aikana. Hän halusi kohdata ihmisiä riippumatta puhtaussäädöksistä. Tämän takia minulle lähimmäisenrakkaus kytkeytyy nimenomaan kristinuskoon.
Parempi muotoilu olisi ollut ehkä, "Vaikka lähimmäisenrakkautta korostetaan kristinuskossa, ei se tee kaikkea lähimmäisenrakkaudella perusteltua toimintaa välttämättä kristilliseksi." Ja toisaalta, eikö voisi ajatella, että kristityksi itsensä määrittelevä ihminen tehdessään mitä tahansa, määrittele myös samalla kristittyjä ylipäätään. Missä kristitty minussa loppuu, ja missä "vain" yleisinhimillinen olento alkaa? (Itse en erottele niitä toisistaan)
Kommenttini oli myös vastine ensisijaisesti Vierailijan porttiteorialle, että "homojen jälkeen polygamia tulee jonossa seuraavaksi". Hänellä kun tuntui olevan sellaista tietoa "oikeasta kristinopista", mitä minä en uskaltaisi väittää omistavani.
Sitäpaitsi on varmasti myös ateisteja, joiden mielestä parisuhde kuuluu yhdelle miehelle, ja yhdelle naiselle.
Hyvä hyvä! Virkistävää, että myös kirkon sisällä näitä asioita uskalletaan vähän tuulettaa.
Jemina, joku meistäkin joskus saattanu seksiä harrastaa. Vahingossa. Ruoskinut itseään sen jälkeen. Tykännyt siitäkin. Eiku... ;)
"Vierailija tuossa yllä kertoi miten hän on löytänyt uskon ja sen seurauksena eronnut Tulkaa kaikki -liikkeestä. Minulle on käynyt suunnilleen päinvastoin. Eletyn elämän ja Jumalan lahjoittaman rauhan myötä minulle on avautunut mahdollisuus tutkia asioita ilman paniikkia ja pelkoa, jonka seurauksena ajattelu on lyötävä lukkoon ja asiat näyttäytyvät mustina ja valkoisina. "
Mukava kuulla. Myöskään minä en tunne paniikkia enkä pelkoa, en tunne tarvetta lyödä asioita lukkoon enkä katsele asioita mustavalkoisesti. Itse asiassa elämäni on seesteisempää ja levollisempaa kuin koskaan aikaisemmin elämässäni.
Kuitenkin tietyt asiat ovat Raamatun valossa päivänselviä. Liberaaliteologia voi toki yrittää vääntää mustasta valkoista, tai vaikka harmaa sävyjä, mutta loppujen lopuksi huijaavat eniten itseään.
Hemulille sanoisin, että tokihan asiaa kuin asiaa voi _tarkastella_ kristillisen etiikan valossa, mutta sen valossa kaikelle ei voi, eikä pidäkään voida, hakea hyväksyntää.
Vanhan Testamentin ihmisten elämäntapoihin on turha vedota, eihän missään kohtaa Raamatussa aseteta selvästi Jumalan tahtoa vastaan toimivia ihmisiä esimerkiksi ja ihanteeksi muille.
Tuosta ylläolevasta ei oikein voi sanoa muuta kuin että harmi, että joillekin usko ei näytä avaavan sydäntä, vaan sulkevan sen - kirjan kansien väliin.
Jos jotkut haluaa elää polyamorisissa suhteissa, niin mitä se on pois niiltä, jotka eivät halua? Toisen onni ei ole ainakaan multa mitään pois, joten mä hyväksyn. :)
Minä olen pohtinut tätä asiaa siltäkin kannalta, että monet hyvinkin "konservatiivisiksi" tai "raamatullisiksi" miellettävät/itsensä mieltävät ihmiset hyväksyvät kyllä polyamorian, silloin kun se rakentuu ajallisesti perättäisistä suhteista ts. uusista avioliitoista, ennen kaikkea leskeksi jäämisen jälkeen. Tällaisessa tilanteessa ei useinkaan nähdä mitään ihmeellistä. Jollain lailla samasta asiasta on kuitenkin kyse. Jos sovelletaan vaikkapa tuota Vanhan testamentin lakia uuden vaimon ottamisesta avioerotilanteeseen ja sitä seuraavaan uuteen liittoon, niin ei kai siitä itse asiassa kovin kaukana olla?
Minua kiinnostaisi kuulla, mitä bloginne pappi-parisuhdeterapeutti Minna T. ajattelee polyamorisista suhteista ja ennen kaikkea sellaisista polyamorisista suhteista, missä on lapsia.
Miltä polyamoria näyttää ja tuntuu lapsen näkökulmasta? Miten lapsi kokee perheen, missä äidillä tai isällä on kaksi elämänkumppania? Löytyykö asiasta tutkimustietoa lapsen näkökulmasta? Entä hakeutuvatko polyamoriaparit tai -perheet terapiaan ja jos hakeutuvat, aiheuttaako polyamorisuus joitakin erityisiä ongelmia?
Kiitos!
Hemuli,
vinkkaatko blogikamullesi Minna T:lle, että täällä olisi kysymys hänelle!
On vinkattu jo! :)
Hei!
Löysin tämän kirjoituksen vasta, mielenkiintoinen asia, jota olen itsekin pohtinut paljon. Ihailtavan kunnioittavaa mielipiteiden vaihtoa (pääosin) ilman että caps lockit päällä huudetaan toista kumoon - vaikka varmasti aihe herättää tunteita!
Olen pohtinut paljon etiikan ja uskon sisältöjen suhdetta, pysyvyyttä, monimuotoisuutta ja muutosta. Epäilemättä eettiset käsitykset ovat aikaan ja kulttuurin sidottuja ikiaikaisesta uskon perustasta huolimatta. Silti, etiikka heijastelee aina uskon sisältöjä. Kultaisella säännöllä voidaan perustella helposti lähes mitä tahansa toimintaa, jossa toiveena on tulla kohdelluksi haluamallaan tavalla. Mutta kun: on lukuisia tulkintoja siitä, miten ihmiset haluavat tulla kohdelluksi! Me emme halua samoja asioita. Paitsi ehkä rakkautta, hyväksyntää, kunnioitusta ja mitä näitä nyt on:)
En voi sille mitään, että mielestäni polyamorialla ei välttämättä ole tekemistä rakkauden kanssa. Ehkä ymmärrän ilmiötä sangen vajavaisesti. Itselleni - ja olen ymmärtänyt että kristityille yleensä - keskeisiä arvoja parisuhteeseen liittyen ovat uskollisuus, luottamus, tasa-arvo ja kunnioitus. Miten nämä arvot ilmenevät polyamoriassa? (Näiden arvojen vuoksi kannatan mm. tasa-arvoista avioliittolakia.) Tulee sellainen olo, että en voisi koskaan riittää toiselle tällaisena kuin olen, toinen etsii ja haluaa aina jotain muuta. Enemmän kuin rakkaudesta, siinä tuntuu olevan kyse omien itsekkäiden tarpeiden tyydytyksestä. Rajoista, joita on haettava kun "kaikki" on mahdollista. Jännityksestä. Vaihtelunhalusta.
Olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla vielä muiden blogistien, erityisesti Minna T:n ajatuksia asiasta.
Hei kaikki,
upeaa rohkeaa keskustelua. Kiitos Hemli kun nostit vaikean aiheen esille. Anteeksi, etten ole osallistunut tähän aikaisemmin. Minulla ei tietenkään ole vastausta näin vaikeaan kysymykseen.
Mutta... kaikki ne ihmiset, jotka tunnen ja jotka ovat eläneen polyamoriaperheissä lapsina ovat nyt jo aikuisia. Tuntemillani henkilöillä systeemi on mennyt niin, että isällä oli toinen perhe muualla ja kävi välillä tämän toisen perheen luona ja mm. viettivät lomia yhdessä. Lapsena heille se oli normaalia ja mukavaa, kun isä kävi ja suhde isään oli hyvä. Aikuisena ovat kokeneet huonommuutta isän pääperheeseen ja kovin hämmentäviä tunteita isää kohtaan. Mutta lapsuus itsessään oli heille hyvä.
Tärkeää lapsen hyvinvoinnin kannalta näissä ei perusperhekuvioissa (ja myös monissa uusioperhetilanteissa) on se, että kaikilta aikuisilta löytyisi aikuisuutta huomata lasten tarpeet (se on välillä vaikeaa myös ns. perusperheessä). Polyamoriaperhesysteemi vaatii siinä eläviltä aikuisilta paljon enemmän kypsyyttä ja kykykä ristiriitojen ja monien ihmisten tarpeiden huomioimiseen kuin sellaisissa kuvioissa, joissa ihmisiä ja rakkaussuhteita on vähemmän. Siksi ajattelen, että kahden ihmisen parisuhde on helpompi hallita ja siksikin ilmeisesti myös ns. perinteinen kristillinen ideaali.
Voiko montaa rakastaa yhtäaikaa kysymykseen ja onko polyamoria rakkautta vai itsekkäiden seksuaalisten tarpeiden tyydytystä en osaa antaa yksiselittäistä vastausta. Ihmiselo on kovin monimutkaista ja pitäisi jutella kunkin yksilön kanssa erikseen. Oleellista on mielestäni se noudatetaanko kultaista sääntöä ja yritetäänkö oikeasti etsiä toisen hyvää ja myönnetäänkö tarvittaessa omat epäonnistumiset ja kummallisuudet (kristinuskon kielellä syntisyys), ollaanko valmiit katsomaan tekojen seurauksia ja kantamaan niistä vastuu. Onko valmis pyytämään anteeksi jos on loukannut toista?
Moni ihminen rakastaa montaa ihmistä yhtäaikaa (toiset ovat koko avioliittoajan rakastaneet samalla myös jotakuta muuta kuin puolisoaan ja myös puolisoaan) ja silti ovat eläneet kristillistenkin ihanteiden mukaisesti etsien toisen hyvää ja olleet aviopuolisolleen uskollisia. Siis: uskon, että montaa voi rakastaa yhtäaikaa. Tunteena toisenkin ihmisen rakastaminen voi olla riipaisevaa ja kuluttavaa ja syyllistävää tai sitten ei. Tilanteen voi kokea myös niin, että siitä avoimesti puhuu aviopuolisonsa kanssa ja erikoiseksi koetusta tilanteesta tuleekin puolisoita yhdistävä aisia. (Tällaista tapahtuu).
En suosittelisi polyamorisia suhteita tai pitäisi niitä ihanteena. Silti niissä elävät ihmiset ovat Jumalan luomia ihmisiä ja syystä tai toisesta juuri sellaisissa suhteissa ja voivat elää paljon parempina kristittyinä kuin joku toinen, vaikkapa minä. Lähettäisin heidät kuitenkin varmuuden vuoksi vuorovaikutuskonsultaatioon jollekin supergurulle, ihan varmuuden vuoksi ja varsinkin jos mukana on lapsia. Lähtökohtaisesti pidän niitä kovin monimutkaisina ja minun on vaikea uskoa, että tasa-arvoisuus ja rakkaus ja kunnioitus todella toteutuisivat kaikkien osapuolten välillä. Siksipä yksiavioisuus on kristillinen ihanne.
Mutta kenen elämä on aina ihanteiden mukaista? Elämä tuo eteen välillä niin outoja tilanteita. Minun mielestäni me kaikki tarvitsemme Jumalan armoa ja anteeksiantoa ja Kristuksen sovitusta ristillä. Ja kaikki olemme syntisiä . Elämä ja elämätön elämä ja kummalliset tunteet ja kaikki se mitä jo vanhempamme meille valinnoillaan tekivät ajavat meidät ristin luokse Jumalan armon luokse. Tai toivon, että niin kävisi kaikille. Itseasiassa se on syvin toiveeni.
Keskustele