Rakkauden amatöörit

Ladataan...
Oisko tulta?

Katsoin viikonloppuna elokuvan The Beginners. Se kertoo nimensä mukaisesti aloittelijoista, aloittelijoista rakkaudessa.

Oliverin iäkäs isä on kuollut. Oliver reflektoi kuoleman myötä kaikkea kokemaansa ja näkemäänsä: lapsuus, isän ja äidin suhde, isän kaapista tulo, isän uusi poikaystävä, isän terminaalivaiheen syöpä, oma kykenemättömyys rakastaa. Tässä elämän syvävesivaiheessa tulee myös Anna, joka hänkään ei ole haka rakastamisessa.

Kaikki opettelevat rakastamaan: Oliverin äiti ja isä toisiaan tilanteessa, jossa heidän perheensä on vaatimusten mukainen lähinnä ulospäin, äidin kuoleman jälkeen isä opettelee rakastamaan itseään nuorempaa miestä, Andya, jonka käsitys parisuhteesta on erilainen, Andy opettelee rakastamaan itseään kaikista ennakkoluuloista huolimatta, Anna opettelee jäämään rakkaudessa, Oliver olemaan lähtemättä.

Rakkaus tulee monessa muodossa. Se ei aina ole ilmeistä, ei aina isä, äiti ja lapsia, ei aina monogamiaa, ei aina vakiintumista, ei koskaan pelkkää ruusuilla tanssimista, uskallan väittää.

Rakkaus on myös siellä, missä se ei totunnaisissa mielikuvissa ole: 60-luvulla eläneen homomiehen ja heteronaisen liitossa, 80- ja 30-vuotiaan miehen välillä, avoimessa suhteessa, kaukosuhteessa ja kuolleen miehen partnerin ja pojan välillä.

Rakkaus ei ole mustavalkoista. Se ei ole joko täysillä tai ei-lainkaan. Se on olosuhteiden, ympäristön paineen ja oman sietokyvyn mukaan, jos itsellä vain on halu rakastaa. Millainen rakkaus on riittävää, on kunkin itsensä määriteltävissä. Miten paljon painaa minä itse, tuo toinen, nuo muut.

Rakkaus on vaikeaa juuri siksi, että se on suhteessa itseen, toiseen ja muihin. Se haastaa kyseenalaistamaan kaiken, mitä valmiina on annettu: oman kasvuympäristön mallin, elokuvien mallin, oman rakkauden mallin. Se haastaa luopumaan ajatuksesta, että rakkaus tulee vain yhdessä muodossa. Mitä enemmän siitä ajatuksesta pitää kiinni, sitä vaikeampaa on oppia rakastamaan, rakastaa ja hyväksyä rakkautta. Rakkaus ei ole ehtojen täyttämistä.

Ja Jumala? Rakkaus on Jumala, Jumala on rakkaus? Jokainen sitä itsekseen tutkistelkoon, liian suuria asioita mihinkään normatiivisiin lausahduksiin.

Heh, nyt kun tarkkaan ajattelen elokuvassa esiintyviä hahmoja, niin ainoa, jolle rakastaminen on hyvin yksinkertaista, on pieni Arthur-koira, joka rakastaa kaikkia, joiden kanssa on viettänyt tarpeeksi aikaa tutustuakseen ja luodakseen luottamuksen. Ja kaikki rakastavat Arthuria.

Share
Ladataan...

Kommentit

Elämää nähnyt (Ei varmistettu)

Me ihmiset olemme tainneet tehdä rakkaudestakin 'taitolajin', jossa on amatöörejä ja ammattilaisia. Saisimme ehkä tulla tässä lasten kaltaisiksi, jotka eivät pelaa pelejä ihmissuhteissaan vaan ovat suoria ja aitoja tässä(kin) asiassa. Voisiko rakastaminen ja rakkauden vastaanottaminen olla meille aikuisille silloin helpompaa ja mutkattomampaa?

Ajattelen, että jos yrittää kovasti saavuttaa jotain valmiiksi mietittyä rakkauden ja parisuhteen ideaalia ja "sitä oikeaa", tavoittelee aina vain jotain harhaisaa mielikuvaa. Ehkä se välitön rakastaminen onkin enemmän toisen ihmisen vastaanottamista kaikkineen päivineen, eikä ainaista yrittämistä. Itsensä muuttamisen ja sen toisen ihmisen muuttamisen yrittämistä...

Elämää nähnyt (Ei varmistettu)

Kiitos Matteus kommentista! Tuossa oli paljon viisautta ja jos tuo toteutuisi parisuhteissa käytännön tasolla, niin monilta parisuhdekarikoilta varmaankin vältyttäisiin jo sillä. MinnaT on puhunut armosta ja rakkaudesta parisuhteessa, ehkä tuo voisi olla sitä käytäntöön soveltamista. Hyväksyn itseni tällaisenaan sekä myös kumppanin sen sijaan, että yritän epätoivoisesti muuttaa tosiasioita. Ehkä Jumalan ehdoton armo voi kasvattaa meitä tässä asiassa, kuten Tiituksen kirjeessä mainitaan.

Mä yritin tuossa kirjoituksessa myös tuoda ajatusta rakkaudesta vähän laajemmin, ei pelkästään sitä parisuhderakkautta. Musta rakkaus ulottuu siihenkin, miten antaa muiden elää, niidenkin, joiden kanssa ei ikinä kohtaa, ei joudu tekemisiin henkilökohtaisesti. Antaa ihmisten elää ja rakastaa tavallaan tahoillaan eikä koettaa ulkoapäin määritellä sitä, mitä sen elämän ja rakkauden pitäisit tai ei pitäisi olla. Kukaan teistä ei sanonut siis mitään sen vastaista, mutta senkin ulottuvuuden rakkaudesta halusin keskusteluun tuoda. :)

Hyvähyvä ja niinpä.. kyllä rakkaus ystävyydessä ja vanhemmuudessa ja koiranomistajana vaatii myös varmasti paljon toisen hyväksymistä. Ja edelleenkin ajattelen, että se on enemmän muiden vastaanottamista kuin toisten ajattelmista oman itsenstä jatkeena.
Haastavaa se on myös.

Vierailija (Ei varmistettu)

Haastavinta rakkaudessa on se jos kokee ettei tule rakastetuksi takaisin vaan rakkaus on enemmän tai vähemmän yksipuolista.

Kommentoi

Ladataan...