Rinnoista nainen tunnetaan

Ladataan...
Oisko tulta?

On monen mielestä epäkorrektia enää nykyään käyttää eri ammattien harjoittajista termejä, jotka kertovat heidän olevan naisia alallaan. Ei sovi sanoa tarjoilijatar, näyttelijätär tai lentoemäntä. Silti kerta toisensa jälkeen puhutaan papeista ja naispapeista.

Joskus huomaan, että se osuu korvaan oudolla tavalla, kun joku sanoo, että varasimme häihimme naispapin. Ikään kuin olisi oikeita pappeja ja sitten meitä, naispappeja. Niitä miehen kylkiluista rakennettuja epätäydellisiä miehiä, miehettäriä. Mutta tiedän, että eivät ihmiset sitä pahalla tarkoita.

Se ärsyttää kuitenkin, kun jotkut iäkkäämmät naishenkilöt välillä tituleeraavat nuorta naispappia tyttöpapiksi. Näissä tilanteissa kyse ei ole ollut mistään hellittelynimestä, vaan silkasta keljuilusta. Tuleekohan minustakin vanhana kärttyinen nainen, jonka on vaikea sietää nuoruutta ja elinvoimaa?

Välillä taas saa tuntea itsensä niin kovin vanhaksi, kun lastenkerhojen pienet pojat ja tytöt huutelevat perääni termillä tätipappi. En tietenkään siitä pahastu. On selvää, että lapsilla on tapana kutsua vieraita aikuisia tädeiksi ja sediksi.

Olin pitämässä hartautta eräässä kuurojen toimikeskuksessa. Paikka oli tarkoitettu vanhuksille ja iän tuomat rajoitteet olivat tehneet eräästä vanhasta herrasta myös sokean. Hän saattoi kuitenkin kuulla puheen, kun hänelle puhuttiin kuulolaitteeseen yhdistetyn mikrofonin välityksellä.

Hoitaja oli kertonut hänelle papin tulleen paikalle. Ja millä keinoin vanha kuurosokea herra saattoi nopeasti selvittää onko pastori mies vai nainen? Hän lätkäisi elämää nähneet kämmenensä kehoni etuosaan ja puristeli. Miksei hoitaja voinut vaan reippaasti sanoa, että naispappi tuli käymään?

 

Share
Ladataan...

Kommentit

Voi ei :D (Entä jos pappi olisikin ollut "rintava" mies? Silloin olisi käsikopelotuntuma vienyt harhaan...)

:) kyllä tämä herra tunnusteli myös kasvojani, joten rintavalla miehellä olisi saattanut parransänki paljastaa viimeistään.

Hui! Tervemenoa naisten todelliseen maailmaan. Haluaisin todistaa tilanteen, jossa miehiä puristellaan kiveksistään, ihan vain, että päästään varmuuteen mieheydestä... ja ehkä juuri siitä "mieheyden". Toivottavasti pokkasi piti; en tiedä mitä itse olisin tehnyt. Ammattisi vaatii tilannetajua. Tässä hyvä esimerkki siitä. Voimia ja työniloa!

tervetuloa blogiin Idamaria!

minulle ei ole onneksi noin käynyt, olisin saattanut vetää jonkin sortin karatepotkulla ohimoon refleksinomaisesti ;) 

:) ei teistä kumpikaan ois tohtinut sitä haurasta pappaa karatepotkulla ohimoon vetää:) 

 

Mä oisin saattanut sanoa, että pappa on hyvä ja pitää näppinsä erossa ja keksii jonkin muun tavan selvittää papin sukupuolen, jos se  hänelle tärkeää on. Enkä edes noin ystävällisesti välttämättä. :D

Kiitos. Nyt soi Juicen Daisarit päässä :D

Tuo tyttöpappi on kyllä aika kamala... Tytöttely nyppii muutenkin, sillä välillä ihmisillä on taito tehdä se todella alentavasti.

hyvä pointti Morrella et onhan noita sävyerojakin olemassa. Kohteliaisuudesta ei osaa loukkaantua, mutta muusta kyllä. täytyy muuten itse vroa tuota ettei edes leikillään ala tytötellä tms. sehän on hämmentävä kohta, ette todella olekaan enää nuorin vaan alkaa olla enemmän täti ja nuoremmat kolleegat hyvinkin 10 vuotta nuorempia...

Fiona (Ei varmistettu)

Itsellä myö tuo tytöttely ottaa päähän. Raskaana ollessani istuin viraston odotushuoneessa samaan aikaan kahden vanhemman naisihmisen kanssa, joista toinen oli huonokuuloinen. (Tai sitten minua vain haluttiin loukata.)
Toinen nainen nimittäin totesi toiselle kovaäänisesti:
"Voi tyttö raukkaa! Kamalaa kun lapset saavat lapsia!"
Siihen asti olin ymmärtänyt, että ennen vanhaan 16 vuotiaana lapsen saaminen oli normaalia ja itse olin sentään jo 18!
Kun sitten pääsin lopulta poistumaan odotustiloista, totesin yhtä kovaan ääneen:
"On se kamalaa kun vanhana ei ole enää mitään elämässä, niin täytyy löytää elämäänsä ilo arvostelemalla ja kommentoimalla toisten elämää!"
Niine hyvineni lähdin niskoja nakellen ja jätin kummastuneet "muorit" tuijottelemaan perääni. :)
Ehkäpä vähän lapsellista minulta, mutta niin oli heiltäkin.

Tuohon rintojen puristeluun vielä, vanhainkodeista löytyy kyllä jos jonkunlaista ihmistä, niin kuin kaikista ikäryhmistä. Sisareni oli joskus vanhainkodissa hoitajana ja kertoo usein tarinaa kuinka siellä eräs miespuolinen vanhus laski kaikki housunsa alas aina nuoremman naisen nähdessään. :)
Silloin täytyi vain nostaa vaarin housut ja taluttaa hänet sivummalle. :)

Finoa, musta ihan ymmärrettävä reaktio sulta sanoa noin mummeleille. :) Kyllä pitää saada, ja on hyvä osata, vaikka sitten lapsellisesti puolustaa itseään, ettei tarvi kerätä sisälleen kaunaa ja ehkä sitten myöhemmin purkaa se toisiin. En tiedä niistä mummeleista, että tarkoittivatko pahaa, mutta se onkin sitten toinen kysymys, että onko sukupolvien välillä niin iso kuilu, ettei ymmärretä mikä toiseen sukupolveen kuuluvaa loukkaa. Mustakin heidän kommenttinsa oli hyvin loukkaava ja ikävää, jos niin oli heidän tarkoituskin. Saa sitä ajatella, mutta kaikkia ajatuksia ei tarvitse huudella toiselle ääneen, varsinkaan kun se ei tilannetta mitekään muuta. Olit yhä kaikki edelleen raskaana, vaikka he olisivat mitä sanoneet. :)

 

Joskus tytöttelystä kuulee, että se on hyväntahtoista ja sitä ei ole tarkoitettu pahalla. Usein musta tuntuu, että juuri ne pahasti tarkoitetut tytöttelyt tulee itseäni vanhempien naisten suusta. Mutta tälla alalla joskus myös konservatiivisten setien suusta. Totta on myös se, mitä Fiona sanoit vanhainkodeista. Niitten työntekijöiltä kuulee välillä niin monenlaista, mitä pappojen kanssa on käynyt:) Onko "papattelu" nyt yhtä inhottavaa kuin "tytöttely"?:)
 

Vierailija (Ei varmistettu)

Mikä siinä nyt niin ärsyttää, jos sanotaan naispappi, kyllähän monesti sanotaan myös miespappi (ei pelkästään pappi). VAikka kuinka yritetään häivyttää sukupuolet ja pyritään samaaan neutri-ihminen niin kyllä se nyt vaan on Luojan luoma juttu, että meitä on NAISIA ja MIEHIÄ. Sitäpaitsi puhutaanhan opeistakin, että lapsellani on nais- tai miesope. Siks toiseks meitä on VANHOJA ja NUORIA. Ja tytöttely on ihan kaunis ilmaus. Yrittäkää hyvät tyttöpapit vähän kehittää toleranssia!

Eikä siinä vielä kaikki, meillä on muitakin Luojan luomia kuin naisia ja miehiä nimittäin transsukupuolisia. :) Idea Nannan kirjoituksessa lienee siinä, että viittaaminen sukupuoleen on ihan ok, jos sillä ei tarkoita pahaa. Kyllä sen usein kuulee, milloin toinen haluaa tieten tahtoen loukata sanavalinnallaan, kieli kuitenkin elää kulttuurissa, ja sanat saavat latauksia. Toivottavasti sinun tarkoituksesi, Vierailija, ei ollut loukata tyttöpapittelullasi.

Neiti M (Ei varmistettu)

Papin feminiinijohteinen muotohan on papitar. Papitar tuo omaan mieleeni vahvan, viisaan, salaperäisen ja ehkä vähän pelottavankin naishahmon. Johtuuko sitten kirkon konservatiivisesta asenteesta vai pakanauskojen pelosta, että naispuolisia pappeja ei uskalleta kutsua papittariksi?

Eikö naispappi taas jo sanana konnotoi sitä, että nainen jollain tapaa yrittää esittää pappia? Ja siksikö naispuoliset papit tästä ovatkin hiukan närkästyneitä? Olisikin oikeastaan mielenkiintoista selvittää, että kuka tällaisen naispappi-sanan on ylipäätään onnistunut vakiinnuttamaan kielenkäyttöön.

Sanelma (Ei varmistettu)

Tuo feminiinijohde on jännä juttu ja voi aiheuttaa sekaannuksia (esimerkiksi ystävätär on naispuolinen ystävä, mutta piispatar onkin piispan vaimo, vrt. kauppaneuvoksetar). Mulle taas tulee papitar-sanasta jotenkin eroottinen tai kevytmielinen mielikuva, "modernin seksin ylipapitar"... Ehkä siksi sitä ei otettu käyttöön luterilaisessa kirkossa kun naisia alettiin vihkiä papeiksi.

Toisaalta naispappi on sanana ärsyttävä, mutta kyllä aika monet puhuu nykyään myös miespapeista, samalla tavalla kun puhutaan vaikka mieslääkäreistä silloin, kun halutaan tietää henkilön sukupuoli.

Sanajutut on tosi mielenkiintoisia. Eihän sanassa "naispappi" ole sinällään mitään pahaa, hyvää tai muutakaan, mutta kun se asettuu tapahtumiin, se saa latauksia. Naisten pappeus Suomen ev.lut. kirkossa aiheuttaa edelleen nahinoita, ja sitä varten varmasti monet kokevat papin sukupuoleen viittamisen muistuttavan ikävästi näistä nahinoista, kun haluaisi, että tämä asia olisi jo käsitelty. Ja jotkut taas tahallaan viittaavat, jotta toisia ärsyttäisi. Monet toki aivan vailla mitään tarkoitusta sanovat esim. "naispappi", se sana on vain opittu neutraaliin kielenkäyttöön.

Vierailija (Ei varmistettu)

Pappi-sana tarkoittaa isää, siksi kai on erotettava naista tarkoittava ko. viran haltija lisäämällä nais-etuliite.

Fiol (Ei varmistettu)

"Miksei hoitaja voinut vaan reippaasti sanoa, että naispappi tuli käymään?"
Taisit itse vastata tähän kysymykseen kirjoituksesi alussa. Juurihan kerroit, että sana naispappi särähtää oudosti korvaasi. Ehkei hoitaja halunut loukata sinua. Mikset sinä voinut vain reippaasti esitellä itseäsi?

Pappi-sanan juuret johtavat isään, mutta nykyään sillä on muunlaisia merkityksiä. Kieli muuttuu, eikä kukaan omista sitä.

Fiona (Ei varmistettu)

Hemuli, samaa mieltä että itseään pitää puolustaa. :) En olisi varmaankaan antanut itselleni anteeksi jos olisin tuppisuuna istunut nöyrästi pää alhaalla. toisaalta keljutti jälkeenpäin että naisille sanoi takaisin, isäni kun opetti kunnioittamaan vanhempia ihmisiä.
Mutta siitä päästäänkin asiaan joka mielestäni on edelleen väärin. Vanhukset luulevat olevansa ikänsä pohjalta oikeutettuja mitä ihmeellisempään käytökseen itseään nuorempia kohtaan. Esimerkkinä kauppajonoissa etuilu, useammin näen vanhojen ihmisten sitä harrastavan, en nuorien. Toki varmasti nuoretkin sitä tekevät, omalle kohdalle ei ole vain sattunut.
Siinä sitä mennään kauppakärryt pullollaan tavaraa ja etuillaan ihmisiä joilla on vain pari ostosta, eli ei tarvitsisi kauaa odotella että etuiltava saa omat ostoksensa maksettua ja vietyä mukanaan. :(
Ja kaupan hyllyjen välissä jäädään juttelemaan menneistä ajoista sen Ainon kanssa tukkien tie muilta asiakkailta, koska molemmillahan on ne ostoskärryt poikittain keskellä käytävää.
Ja on käynyt, että ollessani kirkossa oman mummini kanssa pienempänä, talutin mummini ehtoolliselle ja saatuani hänet polvilleen , olin menossa hänen viereensä myös niin vanhempi naishenkilö tönäisi minut pois, että ehdin nuoruuttani seisomaan hetken.
Jäi ehtoolliset saamatta silloin, koska täytyihän minun taluttaa mummoni takaisin kirkon penkkiin. Huomasin kyllä papin vähän mulkaisevan naista ja sitten hymyilevän minulle harmissaan, mutta ymmärsin myös ettei hän voinut asiaan mitään sanoa.

Fiona, niinpä, valitettavsti minäkin olen törmännyt kiukkuisiin vanhuksiin. En tiedä mistä johtuu, joku heidän ikäpolvensa käsitys ehkä vanhemmuuden kunnioittamisesta, että siihen sisältyy myös oikeus olla röyhkeä? Ja varmaan heidän mielestään nuoremmat sukupolvet ovat niin kaukana heidän kunnioituskäsityksistään, että ottavat oikeuden omiin käsiin, kun eivät muuten ansaitsemaansa kunnioitusta saa.  He pitävät nuorempia röyhkeinä ja vastaavat siihen, eivät halua hekään olla kynnysmattoja. Eikä kuulukaan olla. Miten saataisiin yhteys toimimaan siten, että kaikki ymmärtäisivät kaikkien ikäpolvien käsitystä hyvästä käytöksestä eikä tarvitsisi kenenkään olla röyhkeä?

Fiona (Ei varmistettu)

Siinä ongelmaa kerrakseen, milläs paikkaat satoja vuosia syventyneen railon sukupolvien välillä?
Ei auta muu kuin jokaisen miettiä keinoja olla itse parempi elämän pienissäkin asioissa, iästä riippumatta.

Fiol, siinähän se ironia juuri piileekin, että vastasin siihen itse heti aluksi. Itse muka odotan, että sanotaan vain papiksi ja sitten, kun kerran sanotaan, niin miten minulle kävikään. Enkä minä pahastu todellakaan, jos minua sanotaan naispapiksi. Ei tässä mistään toleranssista tai sen puutteesta ole kysymys. Yritin vain kirjoittaa hauskasti. Tottakai ihmisiä kutsutaan tällä tavoin muillakin aloilla. Kuten tuo yllä mainittu mieslääkäri ja naislääkäri.

Edelleen Fiol, esittelin itseni tietysti heti ja reippaastikin, kun pääsin paikalle. Mutta kun nämä ihmiset olivat kuuroja ja minä olin siinä tulkin armoilla. 

Työyhteisö

Tytöttely on usein harmitonta, mutta musta siitä tulee aina huomauttaa, jos se ärsyttää itseä. Tosin kohteliaasti. Oma 5 vuotta vanhempi esimieheni tytötteli osastomme naisia ja kutsui myös assistenttejamme sihteereiksi. Se särähti aina korvaani. Vihdoin otin asian puheeksi ja totesin, että paras olisi kutsua nimellä, mutta jos haluaa kategorisoida sukupuolen mukaan, niin"naiset" on neutraalimpi termi. Tytöttely väheni, mutta ei loppunut kokonaan. Kerran osaston virkistäytymisillassa esimies jakeli saunavuoroja kommenteilla "tytöt ensin ja sitten miehet". Juuri joukkoomme liittynyt nuori ja kunnianhimoinen työntekijä vastasi siihen, että milloinkas on pojujen vuoro ja katsoin esimiestäni silmiin. Siihen loppui tytöttely.

Kommentoi

Ladataan...