Tuijottaa ei saa

Ladataan...
Oisko tulta?

Eräs nuori kertoi minulle kerran kuinka häntä ärsyttää, kun aikuiset tuijottavat. Hän oli värjännyt hiuksensa vihreiksi ja ajanut päänsä kaljuksi toiselta puolelta. Sanoin hänelle, että jos ajaa autolla harmaan betonilähiön läpi ja yhtäkkiä kaiken harmauden keskellä on vaaleanpunainen talo, jossa on mansardikatto, niin pää kääntyy väistämättä. Aina tuijottaminen ei ole pahantahtoista.

Kun meidän silmämme turtuvat näkemään jotakin, me emme enää tuijota. Muistan kun näin kerjäläisen ensimmäisen kerran. Olin 6-vuotias ja perheeni kanssa Marokossa. Suomessa ei ollut kerjäläisiä kadulla silloin. En muista kiellettiinkö minua tuijottamasta, mutta tuijotuskielto on kuitenkin oppi, jonka meistä moni on lapsuudessaan saanut.

Ei saa tuijottaa eri rotuisia, ei saa tuijottaa pyörätuolilla liikkuvaa, ei saa tuijottaa miestä, joka on pukeutunut naiseksi ja ei saa tuijottaa koditonta, joka kerjää. Tuijotus ei kuitenkaan ole yhtä kuin tuomio. Tuijotus kertoo usein vain siitä, että minua kiinnostaa se mitä näen, koska se on jotakin erilaista. Haluaisin tietää siitä enemmän.

Minä en tuijota kerjäläisiä enää. Heitä on kotikaupunkini keskustassa joka kulmalla. Minun silmäni ovat turtuneet ja kerjäläisistä on tullut arkipäivää. Onko se myös hiljainen hyväksyntä sille, että kerjääminen on jonkun osa, kun katseeni ei enää kiinnity lantin pyytäjiin?

Lapset tuijottavat monia asioita, koska heidän kirkkaat silmänsä eivät vähäisten vuosiensa aikana ole ehtineet turtua paljon mihinkään. Eräänä päivänä lapsen silmät tarttuivat kauppakeskuksen ovilla kerjäävään naiseen ja lapsi kysyi äidiltään: ”miksi tuon naisen pitää kerjätä kadulla?” Mutta hiljalleen hiipien lapselle opetettiin, että se on tässä maailmassa joidenkin osa. Sanottiin: ”tuijottaa ei saa!”

Share
Ladataan...

Kommentit

Hirmu hyvä aihe! Ainoastaan kysymällä/katsomalla voi oppia, mutta miten siihen yhdistää sen, että niin moni haluaa heti kertoa erilaisuuden pelosta kumpuavat mielipiteensäkin sitten? Miksi pitää avoimesti paheksua? Yritän ite ajatella jotain erilaista kohdatessani, että tuollakin ihmisellä on jokin täysin inhimillinen syy tuohon, jokin ihmisyyden ilmentymä, johon en vielä ennen tätä vain ole törmännyt, eikä se ole oikein eikä väärin, se vain on, eikä se ole multa mitään pois.

Mä aina hämmästyn suuresti, kun kohtaan ihmisen joka päättää oikein ääneen ilmaista, että paheksuu jotain. Toki ääneen saa paheksuakin, jos joku tekee jotain laitonta tms. Mutta se, että jos jokin ei miellytä omaa silmää tai ei vastaa omaa tapaa elää ja olla, niin miksi joillain on pakottava tarve sanoa se suureen ääneen. Olin itse jokin aika sitten töissä tilanteessa, jossa eräs seurakuntalainen tuli arvostelemaan vaatteitani, kun ne eivät häntä miellyttäneet. Pahoitin siitä mieleni, mutta vaatteet voi aina vaihtaa kuitenkin. Mitä on elää sellaista elämää, jota ei voi vaihtaa kuten paitaa, jos muut paheksuvat oman erilaisuuden pelkonsa vuoksi?

Kommentoi

Ladataan...