Ladataan...
Oisko tulta?


Olet varmaan nähnyt Ylen Kioskin halaustempauksen. Ehkä myös sitä seuranneen Maryanin ja Sadekin vastaavan luottamuskokeen. Videot ovat ehdottomasti katsomisen arvoisia, vaikken olekaan niihin yksiselitteisen ihastunut. Ensimmäisessä minua äkkiseltään oudoksuttaa asetelma, jossa oletetaan suomalaisen miehen ja muslimin olevan kykenemättömiä luottamaan toisiinsa. Toisessa minua taas häiritsee sukupuolijaottelu, vaikka tiedänkin sillä olevan uskonnollisen (tai kulttuurisen) perustelun. Molemmat jaottelut tuntuvat yhtä turhilta ja keinotekoisilta: jako muslimimaahanmuuttajiin ja rasistisuomalaisiin sekä jako miehiin ja naisiin. Tunnen jääväni kaikkien jakojen ulkopuolelle. Jaottelut tekevät surulliseksi, vaikka itse halaukset tuovatkin hyvän mielen. 


Videot ovat saaneet innoituksensa New Yorkin vastaavasta muutaman viikon takaisesta tempauksesta. Itse olen nähnyt videon samasta ideasta ilman jaottelua joskus aiemmin ja silloin se teki minuun suuren vaikutuksen. Ehkä siinä videossa kosketti sen piilotetumpi poliittinen sanoma. Video tuli enemmän kohti. Se vaati tutkiskelemaan itseä. Luottaisinko minä tuohon tuntemattomaan? Olisiko minusta seisomaan tuossa kädet levällään ja silmät sidottuina?


Minulle tuli yökylään 8-vuotias siskontyttöni. Kirjoitin tätä blogia ja katselin noita videopätkiä. Tyttönen tuli olkani taakse ihmettelemään. Hän ei ymmärtänyt tempausten ideaa. Yritin selittää jotain ennakkoluuloista ja eri uskontokunnista ja kansallisuuksista ja siitä, miten ihmiset pelkäävät vieraita ihmisiä ja asioita. Lopulta vaikenin. Ei minun kannata kertoa lapselle, että ihmisten ei tarvitse pelätä erilaisia ihmisiä, jos hän ei edes huomaa ajatella, että niin voisi tehdä.

Ehkä hän saa kasvaa maailmaan, jossa halataan enemmän ja pelätään vähemmän?


Halauksin, Mirka Maaria



 

 

Share

Ladataan...
Oisko tulta?



Blogissa on ollut menneellä viikolla teemana kirjoittaa omaa hengellistä elämänkertaa. Hyppään tässä kesken sijaistamaan ja ajattelin kirjoittaa aiheesta itsekin. Minulla on laukussani pieniä post-it lappuja ajatuksistani, mutta kaiken muutti tämänpäiväinen blogistien tapaaminen. Tapaamisessamme oli erilaisia kirjoitusharjoituksia. Yksi niistä oli sellainen, jossa kaikki kirjoittivat kolme riviä paperille. Viimeinen riveistä jätettiin paperiin näkyviin ja seuraava jatkoi samaa tarinaa kolmella rivillä.

Minusta nämä tällaiset alitajunnan tuotteet ovat jänniä. Kolmeen riviin tulee ajatuksia, joita ei ole niin tarkkaan punninnut, käynyt läpi ja harkinnut. Silti ne muodostavat jotain uutta, ehkä jotain tuttuakin. Tällä kertaa, oikeastaan tietämättäni, minun kolmesta rivistä alkanut osaksi salattu jatkotarina jollain tavalla kertoo minun hengellisestä tiestäni.

"Minkälainen päivä tänään oli? Sellainen, että tapaa vanhoja tuttuja kasvoja, mutta päähän tuleekin aivan uusia ajatuksia. Uudet ajatukset tuntuvat lahjalta. Minäkö? Minustako nämä ovat peräisin? Onko sisälläni tällainenkin maailma?

Joskus pohdin, että minkälaiset ajatukset ovat sallittuja? Onko paha ihminen, jos ajattelee pahoja asioita purkaakseen itseään? Ajatusten virta on kuin akun purkua.

Moni pelkää ajatuksiaan ja uimme niitä pakoon jatkuvassa viriketulvassa. Mutta mitä jos ajatukset ovat kuin unia, minusta lähtöisin? Niin onko silloin mitään järkeä yrittää muodostaa käsitystä todellisuudesta? Käsitykseni totuudesta on vain heijastuma siitä mitä itse olen. Kuinka tyhjää kaikki voikaan olla. Millään ei ole mitään merkitystä. Kukaan eikä mikään liikauta minussa mitään. Ei ole rakkautta, mutta toivoa, onko sitä?"

Tässähän sitä ollaan. Kaikista mahdollisista ajatuksista huolimatta. I tell you, toivoa, on sitä!

Ulla O. & Oisko tulta -blogistit + kirjoitusope

P.s. Siitä toivosta, mihin olen päätynyt ja miksi hengellisissä pohdinnoissani, voit myös kuunnella lisää Ylen Areenasta.

 

Share

Ladataan...
Oisko tulta?

 

 

Luin viime viikolla Helsingin Sanomien artikkelia Sri Lankan tamileista,  joiden perustama yritys huolehtii pääkaupunkiseudun linja-autojen pesusta öisin. Artikkelissa kerrottiin kuinka iso osa työntekijöistä oli tullut Suomeen laittomasti, lähtenyt olosuhteiden pakottamana salaa ja valtavalla riskillä kohti jotain käsittämättömän tuntematonta.

Luin tätä artikkelia Sri Lankalaisessa hostellissa, jonka olin varannut etukäteen netin kautta. Kaupungissa, josta olin kuullut veljeltäni, joka oli ollut siellä muutamaa kuukautta aiemmin. Lähdin siitä kohta rannalle, jossa minua odotti surffiopettaja ja (myöhemmin sain huomata) jalkani pahemman kerran polttava aurinko.

Löysin itseni kysymästä, mikä ihmeen oikeus minulla on nostaa opintolainaa ja mennä ja tutustua maailman suurisydämisimpiin ihmisiin, päästä heidän kotiinsa vierailulle ja syömään? Mikä oikeus minulla on lomailla? Mikä oikeus minulla on lähteä ja palata, olla lähtemättä tai olla palaamatta?

"Minä kaipaan ja himoan vapautta,
vaikken tiedä mitä se on.
Sitä että menee yöksi aina samaan paikkaan
vai että on juureton?" 

Vapaudesta - Kerkko Koskinen Kollektiivi.

Näitä minä pyörittelen aina silloin tällöin. Joskus tuntuu että ei ole oikeutta, on mahdollisuus.  Mikä oikeus minulla sitten on näihin mahdollisuuksiini? Vähentäisikö maailman epätasa-arvoisuutta se, että minä jättäisin mahdollisuuksiani käyttämättä? Onko mahdollisuuksien käyttäminen oikeutetumpaa jos tiedostaa niiden ainutlaatuisuuden? En voi sanoa, että en olisi tehnyt itse mitään niiden eteen, mutta sen kyllä sanon, että en ole tehnyt mitään ratkaisevan tärkeää.

En voinut vaikuttaa siihen, että synnyin Suomeen. En voinut vaikuttaa siihen, että synnyin terveenä ja olen välttynyt vakavammilta sairauksilta ja onnettomuuksilta. Olen käynyt elämäm kovaa koulua, mutta minulla on ollut pohja, joka on vakuuttanut minut siitä, että riskinottaminen kannattaa ja minulla on aina paikka, jonne palata. Että olen saanut ja minulle on tarjottu töitä, päässyt kouluun ja saanut rauhassa opiskella alaa, joka kiinnostaa ja tehdä sivupolkuja alueille, jotka kiinnostavat.

Kathmandun lentokentältä lähtee päivittäin tuhansia töihin ulkomaille.

Yksi isoimmista kysymyksistäni on siis se, että onko minulla oikeutta matkustaa? Toisinaan perustelen itselleni matkustamista melkein velvollisuutena. Yleisesti ottaen kun minulle tärkeä arvo on lisätä maailmanlaajuista ihmisten välistä yhteisymmärrystä. Siinä ihmisten kohtaaminen on olennaisen tärkeää. Jos olet käynyt jossain maassa, seuraat todennäköisesti paljon tiiviimmin sitä maata koskevia uutisia. Puhut niistä ja ehkä toimit tai kehotat muita toimimaan jos kyseistä maata koettelee esimerkiksi jokin kriisi. Ja totta on, että matkustaa voi monella tavalla. Kiinnittää huomiota paikallisiin olosuhteisiin, kysellä asioiden ja tapojen alkuperää, yrittää kuluttaa eettisesti tuotettuja tuotteita ja palveluja.

Vastuuta ja huolta on helppo kasvattaa tiedon myötä. Tieto voi myös lamaannuttaa ja kääntyä näin itseään vastaan. Ei ole aina helppoa antaa itselleen lupaa levätä, mutta se helpottuu kun muistaa, että se yleensä lisää toimintakykyä. Toisinaan huomaan ajattelevani, että elämä on sitä täydempää, mitä enemmän teen. Se on aika vaativa ja syyllistävä tapa arvottaa elämän laatua.

Meistä jokainen on elämässä kiinni niin omalla tavallaan, aina ei ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen, millainen se tapa on tai miten sitä voisi muuttaa. Toivottavasti sinun tavassasi ja elämässäsi on jotain, joka näyttää sinulle jotain kaunista - edes vähän edes joka päivä.

- Juudit

Share

Pages