Ladataan...
Oisko tulta?


 

00500HKI kirjoitti blogissaan viime viikolla: "Olen kaikkien self help -gurujen kanssa yhdestä asiasta samaa mieltä: haaveilu ja unelmointi auttaa tavoitteiden saavuttamisessa. Duunikentälläkin yleensä alkaa tapahtua, kun itsensä pystyy nauramatta tai nolostumatta kuvittelemaan haluamaansa hommaan. Kokeillaan siis samaa tässäkin ja hekumoidaan hyvillä parisuhteilla." 
 

Minusta ajatus on aina yhtä hurja. En osaa unelmoida, mutta olen (ehkä juuri siksi) maanisen kiinnostunut muiden haaveista. Kerran liftasin rekan kyytiin, jota ajoi parikymppinen sälli. Avasin keskustelun kysymällä hänen unelmistaan ja sain kuulla monta sataa kilometriä asioita, joita hän toivoi elämältään. Olin vaikuttunut, mutta kun tuli minun vuoroni kertoa haaveistani en osannut sanoa oikein mitään. Osaan kyllä unelmoida paremmasta maailmasta yleensä, mutta en erityisesti omasta tulevaisuudestani. Hallitusohjelman julkistamisen jälkeen sisuunnuin siitä niin paljon, että päätin unelmoimisen ja somessa nillittämisen lisäksi tehdä jotain konkreettistakin ja liityin puolueeseen.

Luulen, että unelmointikyvyttömyyteni johtuu siitä, etten usko minulle käyvän elämässä hyvin. Pelkään liikaa. Pelkään karkottavani ehkä joskus vahingossa ynnä epähuomiossa elämääni lähestyvän vienon ja ujon kauneuden ajattelemalla sitä tietoisesti. Mutta haaveilen siitä, että joskus osaisin haaveilla voimallisesti. 

00500Helsinki -blogin kommenteissa on kokemuksia onnistuneista parisuhteista. Siellä voi käydä kierimässä niissä, jos ei pelkää tuntevansa itseään lukemisen jälkeen onnettomaksi ja yksinäiseksi kuten allekirjoittanut.

Millaisia kokemuksia sinulla on haaveilusta? Oletko sinä löytänyt elämäsi työn tai ihmisen tai kodin tai jotain muuta unelmoituasi ensin siitä? 

- Mirka Maaria 

Share

Ladataan...
Oisko tulta?

 

Hesarissa oli jokin aika sitten Heikki Aittokosken kolumni Tis is Finland män. Kirjoitus nauratti minua kovasti. Siinä kuvattiin rallienglanniksi kirjoitettuna suomalaisen miehen elämää. Tapahtui elämässä kuinka suuria suruja tahansa, kolumnin suomalainen mies kuittasi tilanteet pysymällä lujana: not shou emousshiöns.

Viime viikolla olin karaokebaarissa. En tavallisesti käy karaokebaarissa ja minusta oli jännittävää tarkkailla ympäristöä siellä. Pyöreässä baarissa oli paljon pöytiä ja pöydissä istui miehiä yksin, kaksin tai kolmestaan. Näillä paikallisilla karaokekuninkailla ei ollut naisia pöydissään. He istuivat hiljaa. Eivät liiemmin puhuneet toisilleen. Hakivat uuden kaljan ja taas uuden kaljan ja hiljaisuuden vallitessa he odottelivat lauluvuoroaan estradilla. Oli tultu laulamaan, ei rupattelemaan.

Sitten karaokekuninkaat esittivät lauluja särkyneestä sydämestä, naisista jotka lähtivät, naisista joita kaivataan, unelmista jotka eivät toteutuneet. Kuinka paljon meillä on laulujakin sanoittamaan tuota sanomatonta tuskaa. Eräs mies oli esittänyt monta laulua illan aikana. Viimeinen laulu jonka häneltä kuulin ennen lähtöäni oli Yön Poika. Voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan, kunpa oppisit ajattelemaan.

Netin perhe – ja parisuhdepalstoilta löytyi lukusia keskustelunaloituksia, joissa naiset hakevat tukea ja neuvoja, kun puoliso ei näytä tunteitaan, ei hellyyttä, ei rakkautta, surua ja itkua. Ja kun asian yrittää ottaa puheeksi, mies lähtee pois. Telkkaria katsotaan sohvan eri nurkissa. Sanonta aiheesta on kaikille tuttu, suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. Eräässä keskusteluketjussa nainen kirjoitti, että älkää ehdottako minulle neuvoksi tähän tilanteeseen eroa. Minä rakastan puhumatonta miestäni.

Parisuhdeterapeutti kehotti etsimään rakkauden tunteita miehen toiminnasta. Se on rakkautta, kun kauppakassit kannetaan eteiseen, kun pihatie hiekoitetaan talvella, kun on tuotu vähin äänin kaupasta jäätelöä ja sujautettu se pakastelokeroon. Miehiä on monenlaisia. Toiset puhuvat, itkevät kun itkettää. Karaokekuningas ei ollut ostanut jäätelöä lähikaupasta naiselleen pakastelokeroon. Hän lauloi mitä kuuluu Marja-Leena, minä juomaan ratkenneena olen yksinäinen ja onneton.

Nanna H.

Share

Ladataan...
Oisko tulta?

Olisin ottanut näistä puista kuvan kevätasussa mutta ne on kaadettu pois

Kukahan viisas on joskus päättänyt että koulujen kesäloma on nimenomaan kesällä? Toivottavasti jokainen teistä on joskus saanut kokea sitä kesäloman odotusta, se on hieno ja kutkuttava tunne. Viimeisten viikkojen levottomuus pulpetissa auringonvalon tunkeutuessa luokkaan ja välitunnit, jolloin ei tarvitse takkia, ja jotka tuntuvat koko ajan lyhemmiltä.

Kevääseen liittyy monenlaisia ajatuksia ja ilmiöitä. Jotkut rakastuvat hulluna ja jotkut masentuvat tai vaipuvat syvemmälle alakulossaan. Toiset virkistyvät ja rohkaistuvat uusiin suunnitelmiin ja toiset saavat allergiakohtauksia ja viikkojen pituisia flunssakierteitä.

Vuodenajat ovat minulle tärkeitä. Ne auttavat paljon elämän rytmittämisessä, tulevan kaavailussa ja taaksejääneen tarkastelussa. Ne ovat toisinaan merkittäviä ja toisinaan huomaamattomampia taitekohtia, joissa toisia asioita voi ehkä helpommin jättää taakseen ja toisia ottaa mukaan. Ensi vuonna sitten, viime kesänä, ysin keväällä, rippikoulukesänä, abivuonna, työtalvena, kesälomalla.

Kevät ja luonnon uudelleenherääminen voi symbolisoida lukemattomia määriä asioita. Luomisen juhlaa on minusta aina tähän aikaan virsikirjan kaunein virsi. Sen lisäksi olen kuunnellut covereita Yesterdaysta. Nyt lemppareitani ovat Walk off the Earthin ja Gleen versiot

Tänäkin vuonna rakastan keväässä lehtien ensimmäistä vihreää ja lämmittävää aurinkoa. Voisin viettää päiväni ulkoillen mutta illalla särkee päätä ja pimeät tunnit eivät riitä kunnon yöuniin. Aamuaurinko valvottaa ja nyt valoisat illat korostavat itsenäisyyden sijaan yksinäisyyttä.

Viime aikoina minun on ollut vaikeampaa muistaa uuden mahdollisuuden ja elämän etenemisen tosiasia. Kuukausi meni jälkeenpäin katsottuna hurjassa tahdissa, aikamoisen työmäärän, valtavan huolen ja epävarmuuden ja luottamuksen kanssa tasapainoillessa. Nyt olen tarvinnut enemmän lepoa ja kaivannut ihmisiä lähelle. Viime viikonlopun jälkeen on taas askeleen helpompi pyytää apua, olla ja jatkaa itsensä kanssa. Ihmiset sen tekivät. Teitä tarvitsen edelleen.

-Juudit

Share

Pages