Ladataan...
Oisko tulta?

 

Nälkä, valehtelu, sairaudet, pettäminen, sodat, painostus, sorto, murhat, kiusaaminen, väkivalta, ihmisoikeusloukkaukset, syrjintä, pettäminen, ohittaminen, luonnonkatastrofit, sensuuri, epäluottamus, vapaudenriisto, aseteollisuus,

Listan asioista toiset kuuluvat yhteen vahvasti, toiset heikommin. Kaikkia niitä yhdistää se, että uskon että maailma voisi olla parempi paikka ilman niitä. Minusta ne kaikki ovat pahoja, huonoja ja epämiellyttäviä asioita. Yksi vaihtoehto voisi olla listata ne sen mukaan, mihin asioihin yksilö voi vaikuttaa ja mihin ei, mikä on sattumaa ja mikä valintaa. Sellainen jaottelu on kuitenkin samalla yksi vaikeimmista, kokeiles itse.

Miksi ihmeessä on pahaa?

Ehkä toistaiseksi vakavimman Jumala-kriisini sai aikaiseksi minulle aikaisemmin tuntematon brittiläinen koomikko, näyttelijä, kirjailija ja ohjaaja Stephen Fry, joka kertoi omasta jumala-kuvastaan haastattelussa The Meaning Of Life with Gay Burne

Burne kysyy Frylta, että jos kaikesta huolimatta hän kuolemansa jälkeen löytäisi itsensä taivaan portilta Jumalan edestä, mitä hän sanoisi.

Fryn vastaus vapaasti suomennettuna:

”Lapsia, joilla on luusyöpä, mistä siinä on oikein kyse? Kuinka kehtaat! Kuinka kehtaat luoda maailman, jossa on kurjuutta, joka ei ole meidän oma vikamme? Se ei ole oikein, se on kerta kaikkiaan pahuutta. Miksi minun pitäisi kunnioittaa oikukasta ja kapeakatseista Jumalaa, joka luo maailman joka on täynnä epäoikeudenmukaisuutta ja kipua?”

Niin, todellakin; Jos Jumala on kaikkivaltias ja kaikkivoipa ja niin edelleen, miksi tuota kaikkea tapahtuu ja on ja se jatkuu?

Perinteisesti olen saanut vastauksen että pahuus johtuu synnistä ja synti asuu ihmisessä ja aiheesta ja aiheen vierestä oli viimeksi eilen Hemulin postauksessa vilkasta keskustelua. 

Hyvin pitkään yhdyin tuohon syntikäsitykseen, vaikka en siltikään yhtään ymmärtänyt että miksi syntiä sitten pitää olla olemassa jos on kaikkivaltias Jumalakin. Silloin ”minä en tätä asiaa ymmärrä, mutta haluan olla uskomassa” oli ehkä vallitsevampi osa hengellistä elämääni ja se tarkoitti käytännössä (pahuuden lisäksi monien muiden) asioiden ajattelun ohittamista tuolla kommentilla.

Enää en pysty. Toisinaan on kyllä pakko päästää irti ja luottaa ja heittäytyä ja yrittää minimoida pahaa omassa arjessaan mutta kun se on mahdottomuus ja ei riipu minusta, pulassa ollaan. Toiminta ja epäoikeudenmukaisuuksien esiintuominen helpottaa joskus mutta ei aina.

Itse ristiriitaa se ei helpota. Ymmärrystä se ei monestikaan lisää. Vastauksia vielä vähemmän. Pahuuden alkulähdettä etsin vaihtelevasti ihmisestä, Jumalasta, Saatanasta, karmasta ja jostain sieltä väliltä. On vaikea hyväksyä, että ihmisen kykenemättömyys täydellisyyteen ja toisen ihmisen ymmärtämiseen johtaa niin järkyttäviin esimerkkeihin sorrosta ja sodasta.

Hyvää minun maailmassani on musiikki, ihmiset, joiden kanssa esimerkiksi tästä asiasta voi vapaasti puhua, ihmiset, joiden kanssa voi puhua muistakin asioista, metsät, vihreys, aurinko, lumi, pilvet, oppiminen, yllätykset, värit, ruoka, pyöräily, yhdessä tekeminen, vastuunkanto, toisen kokemuksen tunnustaminen ja kunnioittaminen, asioiden julkituominen, yksinäisyyden helpottaminen, rauha, rakkaus ja toivo. Sitä sain tänään kun kirjastolta lähtiessäni törmäsin ystävään, jonka olin nähnyt viimeksi viime vuonna ja joka tuli minulle kylään ja söimme mansikkajäätelöä.

­-Juudit

Share

Ladataan...
Oisko tulta?

"Sit mä sanoin sille, et joo, vapaa-ajalla me vaan rukoillaan."

Vietin sunnuntain seurueessa, jossa lähes kaikki olivat pappeja ja teologeja. Söimme, joimme ja leikimme jokseenkin ironisella otteella pari riparileikkiä ja lauloimme riparilauluja. Nauroimme, että jokaikisellä riparila, jolla olemme olleet, ovat rippikoululaiset leirin päätteeksi tunnustaneet, että tulivat leirille epäileväisin mielin, mutta onkin ollut ihan törkeän hauskaa ja pappikaan ei ollut yhtään tiukkis vaan tosi rento. Sama pätee kirkollisiin toimituksiin kuten häät, hautajaiset, kasteet – aina pappiskaverini kuulevat toimituksen jälkeen jonkun vieraan suusta, että "jos kaikki papit olis noin ihania kuin sä, niin kukaan ei erois kirkosta" tai jälkeenpäin kuulee jonkun sanoneen, että "voi että oli hyvä pappi, osasi puhua niin hyvin ja koskettavasti just meijän tilaisuuteen". Herää kysymys, missä ne paskat papit ovat?

Laskin, että tunnen 77 pappia. Lähes jokainen heistä on sellainen, jonka en voisi kuvitella muuta kuin olevan todella mukava nuorille ja kuin kala vedessä perheen juhlissa ja tilaisuuksissa. He ovat ihmisläheisiä, eivät tuomitsevia, empaattisia, eivät katso minkäänlaista erilaisuutta tai samanlaisuutta kieroon, vaan ottavat ihmiset ihmisinä. Onko niitä ihan kauheita pappeja lähinnä menneessä ajassa ja lehtien lööpeissä? Paitsi että ovathan ne lööppien papit jossain oikeasti. Silti, noin niinku perstuntumalla, mutulla, suurin osa papeista on todella hyviä työssään ja ihania ihmisiä. Miten se mielikuva tiukkispapeista sitten edelleen on niin vahva?

Musta olisi hirveän kiva kuulla teidän, jotka ette niin kovasti ole tekemisissä kirkon kanssa, että millaisia pappikokemuksia teillä on tai kokemuksia muista kirkon työntekijöistä. Nyt saa jakaa kaikki traumansa ja riemunsa. Vaikka itse olen ollut onnekas ja saanut kohdalleni vain kivoja pappeja ja kirkon työntekijöitä, niin en todellakaan vähättele sitä, että joillain on aivan kamalia kokemuksia. Avautukaa!

Hemuli

 

Share

Ladataan...
Oisko tulta?

Kirjoitan Tinder-profiiliin lyhyen kuvauksen itsestäni ja sen jälkeen kolme kriteeriä kiinnostavalle miehelle. Kriteerit ovat sivistynyt, empaattinen ja rohkea. Mietin myös hauskaa, koska se, että murhe hetkeksi väistyy on kuitenkin suurin syy olla jonkun ihmisen seurassa. Mutta koska hauskuutta on niin monenlaisia ja sanan voi ymmärtää väärin ja ajatella, että haluan jonkin vitsinikkarin, jätän sen pois. 

Jään odottelemaan mätsejä. 

Sivistyneen miehen kanssa haluan treffeille suhteeseen, jotta meillä riittäisi keskusteltavaa. On tylsää innostua yksin kaikesta kiinnostavasta. Empaattisen tilalle mietin myös kilttiä tai armollista, mutta ensimmäisellä on vähän huono kaiku, vaikka ominaisuus on sangen hyvä, viimeinen taas kuullostaa liian uskonnolliselta. Rohkeus tarkoittaa minulle ennen kaikkea sitä, että uskaltaa olla rehellinen itselleen ja muille. On rittävän voimakas uidakseen tarvittaessa myös vastavirtaan. 
 

Tunnen monta kuvauksen kaltaista miestä. He ovat kaikki parisuhteessa. Yksi sellaisista on Suomen kirkon ylin johtaja, arkkipiispa Kari Mäkinen. Lukeneisuutensa hän todistaa joka kerta avatessaan suunsa: 

Kirjan varsinainen paikka on yksinäisessä huoneessa, jossa lukija astuu kirjan maailmaan, yhden kirjan maailmaan kerrallaan. Markkinoiden hälinästä huolimatta kirja on ihmisen puhetta toiselle, ja se kuuluu vain jos sitä pysähtyy hiljaa ja tarkasti kuuntelemaan. Kirja on ovi maailmaan, joka on yhteinen ja jossa ihmisen kysymykset ovat yhteisiä. Päästäkseen siitä ovesta sisään ihmisen on vetäydyttävä erilleen, hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen.

Myötäelämisen kyky näkyy hänen yhteiskunnallisessa orientoitumisessaan ja asettumisessaan aina sorretun puolelle: 

Yhteisön ja yhteiskunnan tilaa ja tilannetta on aina katsottava ja arvioitava erityisesti heikoimmassa asemassa olevien silmin.

Rohkeus ei kai ole kenellekään epäselvää hänen pyydettyään anteeksi homojen kohtelua kirkossa ja iloittuaan julkisesti tasa-arvoisen avioliittolain läpimenosta: 

Tiedän miten paljon tämä päivä merkitsee sateenkaariväelle, heidän läheisilleen ja monille muille. Iloitsen täydestä sydämestäni heidän puolestaan ja heidän kanssaan. Käyty keskustelu on ravistellut myös kirkkoa myönteisellä tavalla. Minusta näyttää siltä, että tässä osat ovat kääntyneet. Yhteiskunta saarnaa nyt etiikasta, jossa ei puolusteta instituutioita ja periaatteita vaan ihmisiä. Sellaista saarnaa kirkko tarvitsee.

 Erityisen kiinnostavan ihmisen Kari Mäkisestä tekee se, että hän pukeutuu aina silloin tällöin, sunnuntaisin, mekkoon. Epäilen, että sivistyneitä, empaattisia ja rohkeita mekkoon pukeutuvia miehiä ei löydy Tinderistä. Vielä hankalammaksi asian tekee se, että vaikka Mies löytyisikin, minua ei ehkä kiinnostaisi pussata häntä sen enempää kuin kiinnostaa pussata arkkipiispaakaan. Eli ei yhtään. Ihmettelen, miksi edes odotan mätsejä.
   

 - Mirka Maaria, jonka kuvaus itsestä deittisovelluksessa kuuluu: pirun hankala feministi, hurmaava nainen  


 

Share

Pages