Harvinaisen selevinpäin

Otsikko viittaa suoraan muhun. Ensimmäinen juhannus täysi-ikäisenä viinatta, ja olihan se hieno kokemus. Ei turhaa draamaa ja faittia. Ei Kreivi Krapulaa, ei mitään negatiivisuuksia. Aamulla ei lentänyt yrjö pelkän tekilapullon näkemisestä kuten yleensä. Hienoa, hienoa. Voisi melkein ottaa tavaksi.

Ja Nauvo. Loistava saari. Sen tiesi ikävä kyllä aika moni muukin, joten täyttä oli, ja lauantai-sunnuntai-yönä satama muistutti lähinnä kaatopaikkaa. Onneksi saarella on muitakin paikkoja kuin tuo. Ja onneksi sunnuntai-iltaan mennessä roskaa ja paskaa oli raivattu niin, että ranta oli melkein entisellään. Mutta mikä hemmetti siinä on, että lasipullot pitää paiskoa rikki? Ja rantaveteen? On ihana paikallisten ja muidenkin uida loppukesä, kun jalkapohjat on sitä enemmän täynnä sirpaleita mitä useamman askeleen vedessä ottaa. Se suututtaa. Onneksi laiturilta voi hyppiä.

Ryynimakkara on maailman paras elintarvike. Vaahtokarkkeja ja metrilakujakaan ei koskaan ole liikaa. Energiajuomilla voi helposti korvata viinat. Oon polttopallon kruunaamaton kuningatar. Isonkin miehen saa pysymään vedessä ilman suurempaa väkivaltaa, jos siltä repii uimasortsit nilkkoihin kun laiturilla on lapsiperhe retkellä. Merivesi maistuu bensalta, sitä ei kannata juoda. Linkin Park ei ole paskempi bändi, eikä venäläinen rokki ole niin friikkiä kuin voisi luulla. Suurin osa suomen tuhmista sanoista taitaa alkaa peellä. Suomalaismiehen paljas takapuoli on juhannuksen yleisin näköhavainto, ja on näin naisenakin vaikeaa pitää vaatteet päällä. Ei kannata tulla kahden äjjän saunavihdoilla pieksämäksi; sehän on ku raipparangaistus ja jäljet näkyy monta päivää. Ei pidä päästää koko vierasjoukkoa lähtemään yhtä aikaa, siitä seuraa yhtäkkissen hiljaisuuden aiheuttama ahdistustila...vähintään vartiksi. Feta säilyy auringossa liian lyhyen ajan.Yöuinti on paras uinti. Lauttajono voi olla iloinen asia, ihmisten pitäisi muutenkin istua enemmän paikoillaan, ilman sipsipussia kummempia virikkeitä; saattaa vaikka syntyä elämää suurempia keskusteluja. Aurinko on mun kaveri, pulloja murskaavat turistinpirulaiset ei.

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.