Yhtä kukkaa koko päivä

Ladataan...

Otsikko kuulostaa ihan siltä, että oon imeskellyt jointteja koko päivän, mutta siitä ei siis ole ollenkaan kysymys. Tän päivän teema vaan tuntuu olevan kukat eri muodoissa ja paikoissa.

Aloitin työharjoittelun kukkakauppa Vivahteessa, jonka omistaja on auringonkukka ihmisen muodossa. Niin iloinen ja piristävä ihminen, että harvoin sellaisia näkee. Pääsin pitkästä aikaa käsiksi sellaiseen määrään leikkokukkia, että tottumattomampi pyörtyisi onnesta. Fiilistelin pulleita hortensioita, tumman violetteja eustomia, pieniä neilikoita, vanhan roosan värisiä ruusuja, valtavia gladioluksia, sööttejä morsiustähtiä ja ylväitä kalloja. Nam. 

Iltapäivällä laahustin peloissani hammaslääkäriin vain todetakseni, että jos Turun hammaslääkäreistä tehtäisiin kukkakimppu, tänään minua hoitanut olisi se kaikkein ihanin jalosyreeni. Se ei kiduttanut mua yhtään enempää kuin oli tarpeellista, ja huolehti koko ajan, ettei mulla ollut huono olo. Sillä oli aikaa mun kaikille hölmöille puolitärkeille kysymyksille, ja se jaksoi hymyillä koko ajan, vaikka edustaa yhtä pelätyimmistä ammateista ( heti sarjamurhaajan ja verottajan jälkeen). Sillä oli myös johonkin kukkaseen viittaava sukunimi, mutta tietysti unohdin sen, jotta kuulostaisi siltä, että kunhan nyt tässä keksin.

Myöhemmin lähdin siskon ja sen hoitolapsen kanssa älyttömän pitkälle lenkille, jonka aikana kuulin älyttömän monta kertaa sanan kukka. Suunnilleen yhtä monta kertaa, kuin parissa tunnissa voi kulkea ulkona kukan ohi. Jokaisen kohdalla se pieni ihminen ilahtui yhtä paljon, oli kyseessä sitten ohdake tai voikukka tai ruusu. Samaten jokaisen vastaantulevan koiran kohdalla piti murista ja jokaisen mopon kohdalla hurista.

Sulolla oli menoa, joten munkin piti keksiä sellaista. Lähdin Turun ehkä ihanimpaan puistoon (Petreliuksen Tähkäpuisto) kuvaamaan kasveja, koska mulle tuli tänään harjoittelussa sen tyyppinen olo, että oon unohtanut lähes kaiken, mitä oon kasveista ja niitten tunnistamisesta ikinä oppinut. Otin parisataa kuvaa, mutta koska olen täysi käsi kaikessa mikä liittyy tietokoneisiin, saatte tyytyä tähän vanhempaan kuvaan, joka muuten on ehkä paras kukka-aiheinen otos, mihin oon koskaan yltänyt:

Menkää hei ulos, vielä kun on kesä: Siellä kukkii

Share

Kommentit

von Paldanius

Varmaan ihanaa olla töissä hyväntuoksuisten kukkien keskellä :)

Miten kukkakauppias on pelätty ammatti? :D

 

Ps. jos olisin jo porvari, ostelisin viikottain kukkakaupasta kukkia ihan vain omaksi ilokseni :) Se olisi niin luksusta.

Niin onkin, aivan ihanata! Unelma-ammatti! .. Pelätyimmistä ammateista puhuessa oli kyllä kysymys hammaslääkäristä:)... Ja jos tykkäilet kukista mutta raha on propleema, niin osta yhden kukan mentävä maljakko tai käytä maljakkona vaikka tyhjää lasipulloa, ja osta siihen aina vaan yksi kukka, siitäkin tulee hyvä mieli. Eikä oo kallista; useimmat leikkokukat kestää maljakossa yli viikonkin, kun välillä vaihtaa veden ja leikkaa uuden imupinnan varteen:)

von Paldanius

Hitto olen käsittänyt väärin :D Mietin että mikä juttu toi voi olla, että kukkakauppias olisi yksi pelätyimmistä ammateista! Ehkä mä aattelin, että kukkakauppiasta pelätään koska sen tekemät huonot kukka-asetelmat voi mokata jonkun häät tms... :D Miten mä voin oikeesti ajatella näin! :)

Niin tuokin on hyvä idea. Ehkä ostan kukan itselleni yöpöydälleni palkinnoksi, kun saisin siivottua makuuhuoneen kuntoon (vihdoin, ollut kesken pari viikkoa). :)

Ihan totta, huono kukkakauppias on hirviö:P Pilaa juhlan ku juhlan!:D ..Kukista tulee iloine mieli, eikä yks maksa paria euroa enempää:) 

von Paldanius

...miten saisi sen poikaystävän joskus ostamaan kukkia, kas siinä pohdinta! :) Se olisi joskus suuuuperkivaa.

jankuttamalla päivästä päivään miten kukat on niiiiin ihania, jättämällä aina joku kukkasivusto esiin koneelle, laittamalla puhelimen ja koneen taustakuvaksi ruusujen kuvia, äjjät ei ihan yhdellä vihjeellä tajua:D tai sitte käskemällä:P

von Paldanius

Mä olen kerran sanonut, ja silloin hän sanoi että ostaa sitten joskus... hän on hieman ylikäytännöllinen mies, eikä oikein ehkä ymmärrä että miksi kukat on tarpeellisia kun niitä ei voi "käyttää" :D Mä sitten taas oon enemmän hömppä, tykkään kauniista asioista ihan muuten vaan.

Ehkä mä alan vihjailemaan että jätän "muka vahingossa" jotain artikkeleita kukkien ostamisesta naiselle esille yms...! :) Sitä vaan tykkäis leikkiä prinsessaa joka saa unelmiensa prinssiltä kukkia.

von Paldanius

PS. oon ehkä joskus miettinyt, että jos hyvät kukkakimput on sen mielestä liian kalliita niiden käyttötarkoituksen suhteen, repis edes Turun kaupungin kukkaistutuksista salaa yöllä jonku kimpun :D

niimpä, jokirantaan vähän rosvoamaan:P

Keskustele

Ladataan...
CAPTCHA
Todista että olet ihminen