Huolestumisviikko jatkuu: Vuorossa Black Mirror

Onnellinen keho

Alkuviikosta koululaiset huolestuttivat (kts.täältä), nyt paljon puhuttu Netflixin sarja Black Mirror.  Arvioita lukeneena olin varautunut siihen, että mitään perinteistä viihdettä sarja ei ole. Ensimmäinen jakso "The National Anthem", jossa pääministerin tuli panna sikaa suorassa TV-lähetyksessä, meni vielä vähän ihmetellessä, mutta tänään ei hymyilyttänyt senkään vertaa. Sen verran oikeaan jakso "Nosedive" osui ja upposi. Siinä ihmiset, tutut ja tuntemattomat, arvioivat älylaittein toisiaan kohdatessaan. Arviot näki joko laitteen näytöltä tai skannaamalla kasvoja erityisin silmään asennettavin linssein. Pisteet luokittelivat ihmisiä alempaan, keskitasoon tai ylempään luokkaan.  Esimerkiksi matkustaminen, asunnon ostaminen ja työpaikan säiöyttäminen edelltyttivät tiettyä määrää klikattavista tähdistä muodostuvaa keskiarvoa ja auta armias, jos jäit sen alle, olit automaattisesti sosiaalinen hylkiö. Hauskaa oli vartijan antama rangaistus miinusarvioin 24 tunnin ajaksi. Miinuksia kukaan ei missään tapauksessa halunnut, plussia sen sijaan jaeltiin anteliaasti paremmin arvioiduksi tulemisen toivossa. Voitte vaan kuvitella, miten mielistely kukoisti.

Syy, miksi sarja veti niin totiseksi, oli sen todenperäisyys. Tai no okei, ihan vielä emme näe päältä päin pistesaldoa, mutta samaan systeemiinhän esimerkiksi Instagram ja Facebook perustuvat. Tykkäyksiä ja seuraajia halutaan ja haetaan. Seuraajien väheneminen tai vähäisemmät tykkäykset ottavat itsetunnolle ja syitä huonommille arvioinneille pohditaan päivät ja yöt. Peukuttamalla jättäminen tulkitaan automaattisesti siten, että "olen huono" "olen huonompi kuin muut" tai "tuo ei tykkää musta". Kun julkkikset keräävät tuhansia tykkäyksiä ja "rakastan sua" kommentteja vähän sinne päin otetuilla selfieille, tulee mieleen, kuinkakohan aitoa tämä pidettynä oleminen sitten on. Kuinka monella klikkaaminen perustuu haluun saada vastaklikkauksia, kuinka monella käsi käy automaattisesti kuvan kuin kuvan kohdalla, kuinka moni oikeasti vaikuttuu?

Sitä ei tarina kerro.

Olen monesti miettinyt, kuinka onnekas olen, kun olen saanut kasvaa ilman sosiaalisen median paineita. Oletan siis, että herkät nuoret ovat riskiryhmässä tämänkaltaiselle arviointisysteemille. Kun lisäksi tunnistan ajoittain täydellistä someähkyä ja jätän tietoisesti facet, instat, tietyt blogit ja snäpit vähemmälle, mietin, kuinka moni kasvava nuori kokee samaa, mutta ei uskalla jättää seuraamatta, tykkäämättä tai kommentoimatta? Ettei vaan jää sosiaalisesti ulkopuolelle. Tai millaisia vaikutuksia someähkyllä kehittyville aivoille on? Tietääkö lapsi tai nuori itselle sopivat rajat? Kuinka paljon alkuviikon pohdinnoillani koulukäyttäytymisestä ja heikentyneestä opiskelumenestyksestä on tekemistä somevallan kanssa?

Black Mirror:n on sanottu sijoittuvan lähitulevaisuuteen. Valitettavan harmillisen uskottava tämä lähitulevaisuus. Onko jossakin back-nappulaa, jonka avulla voisin palata Nintendon, Vili Vilperin ja Tohtori Sykerön aikaan, fanittaa Spice Girlsejä etäältä ja kutsua kaveri lankapuhelimella tekemään lumilinnoja pihalle? Jos on, ottaisin yhden sellaisen, kiitos.

-Katja

Ps. Koko viikko on mennyt opiskellessa tietokoneen ääressä ja voin kertoa, että se tuntuu eikä hyvällä tavalla. Päätä särkeää, väsyttää ja niskat ovat jumissa. Onnellisesta kehosta on tullut onneton keho. Tämä 80-luvulla syntynyt keho ei ole pysynyt tietoteknologian kehityksessä mukana... 

Kommentit

Katja Mäkelä
Onnellinen keho

Itse en ahdistu ihan helposti, ja odotin arvioiden perusteella jopa jaksojen tulemista uniin, mutta ei ole tullut :D. Lähetän sulle linkin siihen back-nappulaan, kun löydän :D

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.