Kun ”pitäisi” ei riitä

 

Arvatkaapa, mikä on yleisin sana, joka vilisee ihmisten muutospuheissa? Aivan. Otsikon mukaisesti sana on ”pitäisi”. ”Pitäisi nousta aiemmin syömään aamupalaa”, ”pitäisi käydä illalla kävelyllä”, ”pitäisi tehdä ruokaa valmiiksi seuraavalle päivälle”, ”pitäisi alkaa syömään enemmän kasviksia”, ”pitäisi ottaa eväät mukaan”. Esimerkiksi säännöllisempään syömiseen, liikunnan tai kasvisten määrän lisäämiseen ja pidempiin yöuniin liittyen lentää kuin apteekin hyllyltä ratkaisuehdotuksia ja ideoita tilanteen petraamiseksi. Mutta arvatkaapa johtavatko ne käytännön tekoihin asti?

Harvoin.

Tiedämme helposti, miten toisten tulisi tehdä. Tiedostamme myös, missä asioissa meidän itse tulisi kehittyä, mitä "pitäisi" tehdä. Mutta miksi ne ideat jäävät sille pitäisi-asteelle? Miksi aamupala ei tule syötyä tai miksei ulos tule lähdettyä työpäivän jälkeen? Miksi kaupasta ei osteta kerralla kunnolla ruokaa useammalle päivää ja miksi kasviksia ei lisätä lautasen reunalle? Miksi muutos on niin hankalaa?

Tässä päästäänkin sitten itse asian ytimeen. Tässä kohtaa ideointi-innostus yleensä tyssää tai ainakin hidastuu. Kun joutuu miettimään vakavammin, miksi ei toimi, kuten voisi tai haluaisi, tulee usein hiljaista. Veikkaan, että taustalla ovat paitsi arjen realiteetit, myös pelko siitä, että joutuu kohtaamaan muutoksen tuomia epämukavuuden tunteita. Kuka nyt haluaa ehdoin tahdoin kokea pahaa oloa? Veikkaan myös, että osa siitä pahasta olosta on häpeää, syyllisyyttä ja itsesyytöksiä ihan vain siksi, että joutuu myöntämään itselleen toimineensa itseä kohtaan väärin, ehkä jo pidemmän aikaa.

Ja toki muutos tuntuu ikävältä. Se ei ole helppoa, ei ole, koska rutiinit ja tottumukset ovat ihan aivojen tasolla muotoutuneet vahvoiksi reiteiksi. Muutos tarkoittaa uusien polkujen tallaamista ja sehän ei tapahdu ihan hetkessä. Ei, se vaatii toistoja ja toistoja, ja sittenkin vielä toistoja. Mieli ja keho pyrkivät takaisin aiempaan olotilaan, vaikka se olisi kuinka huono tahansa. Tämä on helppo ymmärtää esimerkiksi ryhtiä korjatessa, jos on tottunut aiemmin istumaan ja seisomaan lysyssä. On tietoisesti ajateltava sekä istuessa, seisoessa että liikkuessa, missä asennossa jalkojen, keksivartalon ja niska-hartiaseudun tulee olla. Alkuun asento tuntuu todella luonnottomalta, mutta hiljalleen siihen oppii. Työtä joutuu tosin tekemään jatkossakin uuden asennon ylläpitämiseksi, mutta se ei tunnu enää niin vaivalloiselta kuin alussa. Siitä saattaa jopa oppia tykkäämään.

Ihan samalla tavalla syömiseen liittyvät muutokset voivat olla alkuun luonnottomia. Mutta se, että jokin ei heti tunnu omalta, ei tarkoita sitä, että on syytä jättää leikki heti sikseen. Varsinkaan, jos muutoksesta olisi jotakin selkeää hyötyä vaikkapa terveydelle tai omalle elämänlaadulle. (Ja huom! Terveys ja elämänlaatu eivät ole sama asia. Jollekin luopuminen vaikkapa runsaasta voin käytöstä voi merkitä elämänlaatuun miinusta, kun taas verisuonet kiittäisivät. ) Miksi-kysymysten lisäksi tarvitaankin minkä vuoksi-kysymyksiä. Mitä tapahtuisi, jos söisit aamupalan? Miten hyötyisit siitä?

Ja jotta homma ei menisi liian yksinkertaiseksi, on vielä ilmoille heitettävä pari olennaista muuttujaa: oma halu ja mahdollisuudet tehdä muutoksia. Jos ”pitäisi”-puheet eivät johda mihinkään, ei ehkä ole sopiva aika muutokselle. Tai oma halu astua epämukavuusalueelle ja oma sietokyky kestää muutoksesta mahdollisesti kumpuavia epämieluisia tunteita ei ole tarpeeksi vahva. Itse uskon vahvasti tähän jälkimmäiseen. Muutoksessa kun harvemmin on kyse vain uusista teoista. Muutos voi herättää itsessä sellaisen tunne- ja ajatusmyrskyn, että sitä mieluummin välttelee kuin tarkastelee uteliaana. Aletaan siis puhua tunnesäätelykyvyistä ja ylipäätään itsesäätelykyvyistä. Ollaan siis jo huomattavasti syvemmällä mielen toiminnassa.

Toisaalta, onhan joskus kyse myös pelkästään laiskuudesta. Tai siitä, ettei vain jaksa tai tykkää tehdä sitä, mitä pitäisi, vaan valitsee mieluummin jotakin mukavaa tekemistä. Tai no, sitten päädymme kuitenkin siihen, että muutos tuntuu ikävältä ja jostakin syystä sitä ei halua kokea. Ei vaikka, kuinka pitäisi. Eli summa summarum, pitäisi-puheet heijastavatkin vaikeilta tuntuvia asioita? No, mites tehtäisiin muutoksista mukavampia?

Kertokaahan omia kokemuksianne siitä, millä tavoin olette saaneet itsenne liikkeelle, vaikka ei millään hotsittaisi?

-Katja

Share

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.