Millainen liikkuja sinä olet?

Miten sinä suhtaudut liikuntaan? Mikä liikkumisessa saa sinut syttymään, vai saako? Millaiset asiat saavat sinut liikkeelle esimerkiksi luontoon, salille, jumppatunnille, lenkkipolulle tai pyörän selkään? Millainen liikkuja sinä olet?

Tästä aiheesta keskustelimme tänään erään potilaan kanssa. Keskustelun pohjalla oli varmasti tälle aikakaudelle hyvin tyypillinen tarina: Instagramissa alkujaan motivaatiosyistä, sittemmin vertailun polttoaineena, henkilö alkaa seuraamaan smoothiekulhoja ja ateria-asetelmia, tiukoissa trikoissa hyppiviä, juoksevia ja pumppaavia fitnesspirkkoja sekä iskeviä elämäntapasloganeita. Mitä enemmän kuvia eteenpäin selaa, sitä alemmas omanarvontunto laskee. Kompensoidakseen huonommuuttaan henkilö yrittää enemmän ja enemmän, tai lakkaa yrittämästä. Sisäinen moittiva puhe ei silti lakkaa. Mikään ei riitä, aina tulee hienompia, iloisempia ja hikisempiä kuvia, jotka mieli tottakai ottaa vastaan toteta. Täytenä totena.

Ja soppa on valmis.

Joskus vertailu voi auttaa buustamaan itsestään enemmän irti, saavuttamaan nextejä leveleitä. Mutta minä tapaan myös heitä kolikon toisia puolia. Heitä, joita vertailu vain painaa entistä alemmas, saa lakkaamasta yrittämästä. Saa jättämään lenkkarit eteiseen ja pyörän talliin, koska ei kuitenkaan ole mahdollista yltää riittävään ja hyvään. Aina tulee heitä, jotka tekevät asiat nopeammin, tehokkaammin, paremmin. Miksi edes yrittää?

Ymmärrän pointin.  Mutta miksi edes pitää yrittää tehdä kuten joku toinen tekee?

Keskustelun lomaan annoin nimittäin potilaalleni tutustuttavaksi Jaana Karin vuonna 2016 julkaistussa väitöstutkimuksessa "Hyvä opettaja: luokanopettajaopiskelijat liikuntakokemustensa ja opettajuutensa tulkitsijoina" esille tulleet 7 erilaista liikkujatyyppiä. Kilpailija. Uurastaja. Elämysliikkuja. Liikunnan tuottaja. Liikunnan kolhima. Terveyden korostaja. Liikunnan suurkuluttaja. Seitsemän erilaista, mutta täysin samanarvoista liikkujaa, joista vähintään yhdestä voi itsensä löytää. Seitsemän tyyppiä, joita ei voi asettaa paremmuusjärjestykseen. 

Liikkujatyyppi kertoo siitä, miten ihminen suhtautuu liikuntaan, mitä asioita liikkumisessa arvostaa ja millaiset asiat saavat hänet liikkeelle. Liikkujatyyppi kertoo myös siitä, millaisessa liikuntatilanteessa ihminen innostuu liikkumaan. Tyypityksessä sen sijaan ei ole kyse liikkumisen määrästä, vaan laadusta, suhtautumistavasta. Jokainen tyypeistä voi liikkua vähän tai paljon. Lisäksi Karin mukaan liikkujatyyppi voi muuttua tai saada uusia ulottuvuuksia iän myötä. 

Kuka sinä niistä olet?

Itse tunnistan useampaakin tyyppiä itsessäni. Toisaalta olen kilpailuhenkinen ja haluan edetä, oppia ja voittaa. Toisaalta kaipaan elämyksiä: musiikkia, ihmisiä, luontoa, rentoutumisen tunnetta. Arvostan myös terveysvaikutuksia ja seuraan kehoni muuttumista jaksavammaksi, notkeammaksi ja paremmin arkea kestäväksi. Joskus haluan hikoilla kunnolla sykkeet korkealla, välillä vain olla ja hengittää. Hyötyliikunta on mielestäni parasta liikuntaa ja se toimiikin muun liikkumisen pohjana, pitää kuntoa yllä. Kokemuksen myötä olen oppinut, millaisista lajeista pidän ja että liikkumiseni pitää olla vaihtelevaa, kivaa, leikillistä ja tarjota sopivasti haasteita. Salipirkoksi minusta ei ole, enkä innostu ympyrän juoksemisesta. Pallopeleihin minut saa aina mukaan enkä kieltäydy tanssista. Vastapainoksi on ihana venytellä illalla ennen nukkumaanmenoa tai vain olla. 

Muista, että liikkujatyypit ovat samanarvoisia. Vertailuun taipuvaiset nimittäin varmasti löytävät tästäkin parempia tai huonompia tuloksia, haluavat olla jotakin muuta mitä ovat. Pointtina onkin hyväksyä oma suhtautuminen liikuntaan. Todennäköisemmin liikunta kiinnostaa tai innostaa, kun sitä tekee omista lähtökohdistaan ja intresseistään käsin, ei yrittämällä omaksua toisten tapaa suhtautua liikuntaan. Toki suhde liikuntaan voi muuttua iän ja kokemusten myötä, mutta itsensä muuttaminen ei saisi olla lähtökohta, vaan olemassaolevan hyväksyminen ja arvostaminen.

Voi nimittäin hyvinkin olla, että ne Instagramissa otetut lentävät lenkkikuvat tai saliposeeraukset ovat vain kertaluonteisia mielijohteita ja tyyppi makaa loppuviikon sohvalla. Sen sijaan se tyyppi, joka ei omista liikkumisistaan paljon sosiaalisessa mediassa huutele, saattaa painaa tukka putkella työmatkoja fillarilla, kävellä portaita, käyttää koiraa pissatuslenkeillä ja kerran viikossa nauttia lavatanssien tunnelmasta. Mitä veikkaatte, kumpikohan siitä liikkumisesta lopulta vetää pidemmän köyden? ;)

Säännöllisyys on kaiken a ja o. Ei se, mitä tekee ja kuinka kovalla temmolla, ei se, kuinka monta kiloa rautaa kyykkytankoon saa ladattua tai millaisen ajan maratonilla vetää. Vaan se, että liikkuu, mieluiten jotenkin joka päivä. Kehomme nauttii liikkeestä, jokaisesta käden, jalan ja selän ojennuksesta, supistuksesta, heilautuksesta ja venytyksestä. Se pitää veren liikkeessä ja nivelet liukkaina. Se pitää kehoa eloisana, kimmoisana ja liikkuvaisena eläkeiässäkin. Jokainen askel lasketaan. Ei suorituksena, vaan elämisenä. Omasta kehosta ja mielestä huolehtimisena, itsestäänselvyytenä kuten ruoka, vesi ja hengittäminen. 

Siksi, pohdi, mitä liikkujatyyppisi sinusta kertoo. Älä yritä muuttaa sitä toiseksi, vaan mieti kunnolla, pääseekö se tyyppi todella oikeuksiinsa tällä hetkellä? 

Palatakseni vielä potilastapaukseen, päättyi keskustelu mukavissa merkeissä. Koiran kanssa ulkoilua ja luonnosta nauttimista arvostaa varmasti eri tavalla jatkossa, hyvällä omallatunnolla. Ainakin toivon niin :)

Tiistai-illan jatkoja!

-Katja

 

Lähde: Neuvokas perhe http://www.neuvokasperhe.fi/liikunta/liikkujatyypit-tunnistatko-oman-liikkujatyyppisi

 

Share

Kommentit

Suvi K.
Sisunainen

"Voin kehittyä jopa intohimoiseksi liikkujaksi, jos saan hyvää ohjausta, kannustusta ja onnistumisen kokemuksia."

Tää on just se mitä kävi mulle. Koska en edelleenkään ole muihin harrastajiin verrattuna hyvä missään liikunnassa (okei joogassa ehkä ihan ok), mun pitää etsiä motivaatio jostain muualta kuin mitattavista suorituksista tai kilpailemisesta.

Mulle on nykyisin tärkeetä elämykset, liikunnan aiheuttama välitön hyvä olo ja ehkä kaikkein tärkeimpänä henkisten raja-aitojen kaataminen. Ihan sama kuinka hidas tai heikko olen muihin verrattuna, teen juttuja jotka olisi tuntuneet mulle täysin mahdottomilta vielä muutama vuosi sitten, ja se jos jokin on palkitsevaa. :)

Katja Mäkelä

En varmasti itekään jaksaisi käydä vaikkapa pallopelejä pelaamassa jos aina sais kokemuksen, ettei onnistu. Positiivinen palaute ja tsemppihenki ja tunne, että mimä, osaan, minä pystyn, pärjään ja kehityn on äärimmäisen tärkeää! Ja nimenomaan ne vertailu itsensä kanssa, koska aina löytyy parempia ja osaavampia kuin ite on ja itelläkään ei oikein se motivoi, että sellasiin itseä vertaisi. Jollakin voi motivoida, mutta kyllä munkin pitää lähteä aina liikkelle itsestäni ja omista saavutuksista.

Tavoitteita en oikeastaan edes aseta, koska koen niiden alkavan herkästi stressamaan ja viemään iloa liikkumisesta ja luomaan kynnystä lähteä liikkeelle. Tavoitteiden sijaan lähen viihtymään ja nauttimaan muiden seurasta. Joskus hiki lentää enemmän, joskus vähemmän, mutta hyvä mieli on aina takaisin tullessa ja sen on tärkeintä :). Siinä sivussa kunto kohoaa ja taitoja karttuu, vähän kuin sivutuotteena. Uskon, että mitä enemmän paineita liikkumiselle asettaa, sitä todennäköisemmin homma kosahtaa jossain vaiheessa. Koska ei aina jaksa tehdä parastaan eikä keho kehity joka kerta.  

Ihana kuulla tuo, että aiemmin mahdoton tuntuu jo mahdolliselta!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.