Nyt on aika sokerikeskustelulle! osa 1

No niin, kun viime kuussa vähän ravistelin majoneesikammoa, on aika ottaa kantaa toiseen pahikseen, nimittäin sokeriin. Pakko heti kärkeen myöntää, että ihan yhtä lempilapsi kuin rasva ei sokeri ole minulle koskaan ollut. En osaa kauhistua siitä jostain syystä. Näen väestössä suurempana ongelmana liian vähäisen tai huonolaatuisen rasvankäytön kuin sokerinkäytön. Pidän makeasta, mutta pidän kaikesta muustakin, joten sokerinmäärä ei omassa ruokavaliossani ole ongelma. Herkuttelut vaihtelevat kausittain, mutta määrät pysyvät aina kohtuullisina. En kiellä itseltäni mitään enkä kompensoi seuraavana päivänä edellisillan karkkipussin tyhjentämistä. Tämä pistää miettimään, miksi näin on? Mitä teen, miten voisin auttaa ihmisiä saavuttamaan samankaltaisen rauhan sokerin kanssa? Miten vähentää omaa sokerinkäyttöään ilman paniikkia?

Tästä seuraakin sitten ihan oikea postaussarja aiheesta!

Siltä, miten sokeria syödään, ei tässä tai tulevissa postauksissa sokerista voi välttyä. Jos kaipaat tarkemmin tietoja sokerinhaitoista, kannattaa kääntyä muun sivuston puoleen. Minun tapanani ei ole heittää ilmoille kieltolistoja tai pelotella yksittäisen ainesosan riskeillä. Ei ole, koska pyrin katsomaan aina kokonaisuutta ja näen suurempana hyötynä keskustella siitä, millaiset ruokailutottumukset ovat henkisellä, fyysisellä ja sosiaalisella tasolla. Koska niissä on suomalaisilla petrattavaa ja PALJON!

Varmasti kaikki tietävät jo lapsesta lähtien, mitä ei saa syödä ja mitä pitää syödä, mutta harvempi tietää, miten sitten olisi hyvä syödä. Eli jos kiellät itseltäsi vaikkapa sokeria, niin mitä sitten syöt, mitä valintoja teet kotona ja kodin ulkopuolella, millä sokerin tarvittaessa korvaat jne. Sillä näissä asioissa homma ontuu ja pahasti. Ja mitä siitä sitten seuraa? No palataan vanhoihin tottumuksiin takaisin.

Se, mistä toivoisin yleistä keskustelua enemmän, on miten suhtautua sokerinsyömiseen ja miten muovata omia makutottumuksia vähempisokerisuutta tukevaksi. Kuten jo makuasia-postauksessa toin esille, meillä on todella yksilölliset tavat maistaa ruokia ja juomia. Voimme opetella uusia makuja harjoituksen avulla, mutta kaikesta emme välttämättä ikinä opi pitämään. Ja koska makeusmieltymys on meissä jo vauvasta lähtien, on sokerinvälttämisessä mielestäni tärkeää huomioida myös makuasiat.

Tässä en tarkoita sitä, että makuasiat täytyisi vain hyväksyä ja ikäänkuin piiloutua sokeriverhon taakse, mutta kyllä reilulla kädellä armollisempaa asennetta toivoisin varsinkin silloin, kun ruokavalio muuttuu merkittävällä tavalla. Mielestäni tavallisen maustetun jogurtin vaihtamista ei voi kuitata pelkällä "ota maustamatonta jogurttia ja lisää vain marjoja tai hedelmiä itse" tyylisellä ohjeistuksella. Jos ihmiset toimisivat pelkällä järjellä ja robottimaisesti neuvosta toiseen, niin ei kai meillä ongelmia ravitsemuksessa olisikaan?

Se muutos esimerkiksi jogurtissa voi olla yksittäiselle ihmiselle iso asia. Se voi olla ainoa, mitä vaikkapa lapset suostuvat kotona kiireisenä aamuna suuhunsa pistämään. Kun asiaa tarkastellaankin näin arjen tasolla, nouseekin esille useampia kysymysmerkkejä kuin pelkästään korvaavan jogurtin löytäminen kaupanhyllyltä. Tälle tasolle toivoisin ravitsemuskeskustelua yleensäkin. Alaspäin korkeuksista. Alaspäin sellaisten ihmisten taholta, jotka ovat ravitsemusasioista päättämässä, mutta joilla asiat ravitsemuksen suhteen saattavat olla keskimäärin hyvin. Jos oma syöminen sujuu, osataanko ottaa huomioon tarpeeksi ruohonjuuritason maallikoita, jotka eivät ole selvillä ravitsemusdiipadaapasta, jota terveysuutisisissa viljellään. Tieto ei ole vielä taitoa.

Ja uudet taidothan eivät synny yhtäkkiä luontevaksi osaksi omaa elämää. Ne vaativat harjoittelua ja aikaa.  Hyvää on elintarviketeollisuuden mukaanlähteminen sokerinvähentämistalkoissa. Hiljalleen opetetaan makuaisteja ja toisaalta tarjotaan parempia vaihtoehtoja. Teollisuus tarvitaan tukemaan kodeissa, kouluissa, päiväkodeissa ja työpaikoilla tehtävää työtä. Se ei toki poista yksittäisen henkilön omaa vastuuta, mutta helpottaa. Helpottaa varsinkin silloin, kun muutoksia pitää tehdä, mutta voimavarat ovat vähissä, on kiirettä tai syöminen syystä tai toisesta pitkälti valmistuotteiden varassa. Samantyylistä elämäntapaa on huomattavasti helpompaa jatkaa viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, kun siihen saa tukea ympäristöltä.

Olennaista sokerikeskustelussa on myös mielestäni tiedostaa, missä mennään oman sokerinkäytön kanssa: Onko syytä vähentää vai ei? Koska vaikka missä naistenlehdessä tai uutisessa lietsottaisiin millaista hysteriaa tahansa mihin tahansa ruokaan tai ravintoaineeseen liittyen, eivät ne kosketa jokaikistä. On porukkaa, jolla asiat on hyvin. On porukkaa, jolla asiat ovat tosi huonosti. On porukkaa, joilla on vähän petrattavaa. Mutta arvatkaapa, ketkä niistä terveysuutisista eniten ovat kiinnostuneita? Niinpä. Ne, joilla asiat ovat jo hyvin tai keskinkertaisesti vähintään. Terveysuutisointi ei valitettavasti tavoita sitä porukkaa, jolle muutoksista olisi eniten hyötyä. Tällä hetkellä väestötasolla sokerinsaanti on suositellulla tasolla muilla paitsi lapsilla. Eli erityisesti lasten kohdalla sokerinsaantiin on syytä kiinnittää huomiota.

Uskokaa tai älkää, mutta hyvin häviävä murto-osa omasta kokemuksestani katsottuna aikuisista sokerinvähentäjistä on niitä, jotka hehkuvat hyvää oloa ja homma toimii. Ei, kyllä minun todellisuudessani sokerinvälttäjät päätyvät lopulta juuri siihen pisteeseen, mitä pelkäävätkin, eli sokerimättöihin ja takaisin sokerinmussuttamiseen päivästä toiseen. Ojasta allikkoon siis. Siksi en näe mieltä rajuille välttämisille tai väkisin tehdyille korvaamisille. Ne eivät kestä. Elleivät valinnat tule ikäänkuin luonnostaan, rutiinilla, tottumuksella, makusyistä jäävät muutokset tähdenlennoiksi. Hysterisointi voi hetkellisesti näkyä radikaaleina muutoksina, mutta en usko radikaaliuteen. Ihmismieli ei pysy sellaisessa perässä. Jos et ole todella oppinut, mitä olet tekemässä ja ellei siinä ole ajatusta ja tunnetta mukana, se on kuin matikankaavojen ulkoaopettelua. Kestää tasan sen hetken, kun sitä pakolla tarvitsee.

Ja millaiset terveysvaikutukset tällä sitten on, minä vaan kysyn. 

En sano, etteikö sokerilla ole tutkitusti terveyteen haittoja. Koska tiedetään, että edelleen sokeria vähentämällä saataisiin merkittäviä terveyshyötyjä, kuten ehkäistään tyypin 2 diabetekseen sairastumista. Enkä sano, etteikö muutoksia kannata tehdä. Kannustan kuitenkin tekemään valintoja tietoisesti ja harkiten, mieluummin vähän kerralla. Sillä pitkässä juoksussa juuri pienet, mutta säännöllisesti toistuvat ja vuodesta toiseen mukana pysyvät muutokset tuovat ne terveyshyödyt. Yhden kuukauden mittainen lakkoilu ei auta viiden vuoden päästä, jos tavat eivät pysyvästi muutu.

Koska tästä tosiasiasta, sokerin riskeistä terveydelle, emme pääse yli emmekä ympäri, on tätä asiaa tärkeä käydä läpi nimenomaan käytännön tasolla. Eli millaisia muutoksia ja millä tavalla olisi syytä tehdä, jotta suositeltuun sokerinkäyttöön päästäisiin tai edes saataisiin käyttöä vähemmälle. Tästä aiheesta lisää seuraavassa postauksessa.

Millaisia ajatuksia sokerinkäyttö ja sen vähentäminen teissä herättää? Heittäkää kysymyksiä ja kommentteja ilmoille :)

-Katja

Share

Kommentit

Pyjama
Pyjamapäiviä

Päiväkoti-ikäisen lapsen äitinä olen ajatellut, että parasta olisi olla totuttamatta lasta makeisiin makuihin niissä asioissa, joihin se ei "luonnollisesti" kuulu. Siis ruoka ruokana ja herkut herkkuina. Eli ei viljatuotteita ja sokeria sekaisin (puuroon sokeria tai sokerisia muroja) tai jogurttiin sokeria. Tottumisesta kun yleensä on kysymys. Joskus herkutellaan ja syödään herkkuja, leivonnaisia, vanukkaita ja karkkiakin.

Vaikeaahan se on kun päiväkodissa näköjään on viikottain tarjolla sokerimuroja, joiden päälle saa laittaa sokerijogurttia. Minä antaisin mieluumin lautasellisen puuroa ilman makeutusta ja sitten vaikka pari palaa suklaata päälle tai palan kakkua. Siis jos sitä sokeria olisi "pakko" aamupalalla antaa. Noissa kun tuppaa käymään niin, että sokeriton ei sitten enää maistukaan.

Itse olen perso makealle, mutta se vaatii usein sen rasvan siihen rinnalle (eli kakkuja, keksejä, suklaata jne). Irtokarkkeja vajaa 100 grammaa ja on jo paha olo. Sellaisen satsin syön kerran, pari kuussa elokuvissa.

Samaa mieltä puurosta ja jogurtista! Mun mielestä on tosi luontevaa jatkaa vauvaiän sokerikiellosta ja yksi ruoka-aine kerrallaan -maistelusta ruokavalioon, missä maustamaton jogurtti on yksi maku, sen kanssa marjoja ja mahdollisesti makeuttamatonta mysliä. Karkit, kakut ja keksit pitäisin juhlaruokina niin pitkään kuin mahdollista. Me muuten teemme edelleen omiin juhliin lähinnä Luomuruokaa lapsille vähäsokerisempia jälkkäreitä. Ja meidän lapsille menee ihan hyvin läpi jälkkäriomena tai -juustonpala arkiaterialla.

Vaikuttaisi myös siltä, että kun ateriarytmi on hyvä, pääsee aika pitkään ilman, että lapsi edes oppii sellaista matalan verensokerin makeanhimoa ja karkkityydytystä siihen päälle. Itselläni oli valitettavasti lapsena karkkipäivä aika pienestä, ja vaikka muistan, etten silloin enkä edelleenkään edes pidä karkista, niin se miltä päässä tuntuu karkkipussin jälkeen on aiheuttanut sen laatuisen psyykkisen riippuvuuden, että saan fläsäreitä!

Lukioikäisenä opin ihan itse, kuinka hyvä välipala Snickers-patukka koulun automaatista on, kun ei halua tuhlata aikaa paikallaan syömiseen. Siten myös palaan sokeriherkkuihin stressin ja mielipahan sekä kiireen äärellä. 

Taustatiedoiksi sen verran, että olen aina ollut perusliikunnallinen ja yleensä normaalipainon alarajoilla, mutta tunnesyömistä ja -syömättömyyttä selvästi on.

Katja Mäkelä

Eikö olisikin yksinkertaista, kun aikuisetkin söisivät, kuten vauvaikäisestä lapsille suositellaan? :) Yleensä lapsen ruokavalio heikkenee 1 v:stä alkaen, kun lapsi siirtyy syömään hiljalleen, kun muu perhe syö. Siinä mitataan hyvin kodin ruokailutottumuksia! Toisaalta lapsen makumieltymykset voivat olla hyvin omanlaiset vaikka vanhempiin verrattuna ja siten pelkästään vanhempien ohjaus tietynlaisiin ruokiin ei riitä.

Makumieltymykset ja -tottumukset ovat periaatteessa simppelit muovata ja käytännössä haastavia, mutta se ajatus, että aina voi edes jonkin verran vaikuttaa, olisi hyvä pitää mielessä. Lapsuuden kokemukset ja muistot ruoasta ja siitä aiheutuvista fiilareista kun ovat todella pitkäkestoisia aikuisuuteen :)

Katja Mäkelä

Tuo on mielestäni kiva periaate "ei luonnollisesti kuulu", näin voi parhaimmillaan välttää ruokiin syntyviä kieltoja, jotka voivat myöhemmässä iässä kiinnostaa entistä enemmän :). Ja toisaalta, kun kokonaisuus ratkaisee, niin valittavaksi jää edelleen yksilötasolla se, herkutellaanko kerralla kunnolla ja syödään muut ruoat yksinkertaisesti vai syödäänkö muut ruoat vaihtelevammin ja herkkuja vähennetään. 

Tuo päiväkoti-asia on käytännössä hankala, kun päiväkodeissa ruokailut vaihtelevat todella paljon ympäri Suomea. Osassa tilanne on se, että välipala on päivittäin todella sokerillista ja toisissa päiväkodeissa taas pyritään hyvin vähäsokeriseen. Sellainen kultainen keskitie on ehkä löytämättä. Kuitenkaan pelkkien päiväkotien syömisiä ei saa mielestäni liikaa pelkistää, sillä myös kodeilla on oma vastuunsa lapsen ruokavalion kokonaisuudesta. Siitä osasta, mitä päiväkoti ei ole täyttämässä. Keskusteluita on hyvä käydä, kuitenkin puolin ja toisin muistaen realiteetit. Käytännön haasteina sekä kotona että päiväkodeissa ovat erityisesti huonosti syövät ja toisaalta runsaasti syövät lapset. Siinä on soutamista ja huopaamista. Kannatan yhtenäisiä linjoja lapsen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi, mutta päiväkodeille asetettavien ukaasien sijaan molempien osapuolien tulisi kantaa oma kortensa kekoon. 

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.