Oletko onnellinen?

Kuva: Pixabay

Olen viime aikoina pohtinut onnellisuutta. Sitä, mistä se syntyy. Sitä, mitä ihminen tarvitsee voidakseen hyvin. Sitä, mistä tietää olevansa onnellinen. Sitä, miten voi säilyttää ja kokea uudelleen ja uudelleen.

On ehkä klisee todeta, että onnellisuus on mielentila. Mutta sitä se on. Onnellinen tai onneton voi olla rahasta, työstä, opiskelupaikasta, parisuhteesta, perheestä, iästä, sukupuolesta, koosta ja yleisestä terveydestä huolimatta. Onnellinen tai onneton voi olla missä ja milloin vain. Silti sitä helposti ajattelee ”sitten kun”. Sitten kun koti on siisti. Sitten kun olen kokoa x ja painan verran y kg. Sitten kun saan vatsapalikat näkyviin. Sitten kun olen saanut vakiotyöpaikan. Sitten kun löydän miehen /vaimon/ystävän/koiran/kissan. Sitten kun lapset ovat lentäneet pesästä. Sitten kun olen voittanut lotossa.

Oi, että me ihmiset rakastamme kylpeä hohdokkaissa haaveissa ja rajattomuuden olotilassa! Samaanaikaan kun sidomme itseämme erilaisin velvottein ja vaatimuksin, aikatauluin ja säännöin työhön, opiskeluun, perhe-elämään, parisuhteeseen ja projekteihin, kaipaamme vapautta. Vapautta tehdä, mitä itse haluamme milloin ja miten vain. Päiväunelmoimme maksavamme velat pois, matkustelemme lämpimissä maissa, juoksemme pitkin hiekkarantoja ja syömme kauniita salaattiannoksia ja juomme värikkäitä cocktaileja. Vailla huolen häivää vain nautimme olostamme.

Kuinkahan realistista tämä on, kysyn vain?

Kuinka moni etenee mielikuvissaan hetkiä eteenpäin noista haavekuvista? Että mitä sitten, kun rahaa jääkin enemmän tilille tai matkoilta on palattu? Mitä sitten kun juoksureissulta on palattu ja salaatit syöty? Mitä sitten, kun tavoitefarkut mahtuvat jalkaan ja selfie unelmakehosta otettu? Mikä todella muuttuu? Muutummeko itse sisältäpäin, vaikka ulkoiset puitteet vaihtuisivatkin? 

Sain suosituksen kirjasta Vapaudu riippuvuudesta –addiktiivisen persoonallisuuden paraneminen, jossa korostetaan onnellisuuden sisäsyntyisyyttä. Että ennen oivallusta siitä, kuinka rauha ja tyytyväisyys on meistä itsestämme kiinni, haemme aina vain uudestaan ja uudestaan kuin vaikkapa päihderiippuvainen uutta annosta kuvittelemaamme onnea tuovaa esinettä, asiaa tai ihmissuhdetta koskaan riittävää määrää saavuttamatta. Pelko ja yksinäisyys ajavat meitä toistuvasti etsimään ratkaisuja kokemiimme ongelmiin, mutta samalla toistuvasti päädymme umpikujaan. Toistamme samoja toimintamalleja aina vain uudelleen, kun pidämme kiinni uskomuksestamme, että onnellisuus rakentuu tietyin ehdoin ja merkkipaaluin. Että on ensin saavutetta se ja se, jotta tämä ja tuo voi onnistua. Keskitymme niin kovasti itse ratkaisun löytämiseen, että kadotamme ongelman ytimen. 

Mikään ei kuitenkaan riitä, jos ongelman ydin ei muutu. Meihin on lapsesta asti iskostettu illuusio ulkoisten asioiden onnea tuovasta vaikutuksesta ja roikumme kuin henkemme hädässä siinä käsityksessä. Vasta irtipäästäminen voi todella täyttää sen tyhjiön, jota olemme yrittäneet erilaisin keinoin täyttää. Vasta kun ymmärrämme, ettei onnellisuutta voi ostaa ja uskallamme pysähtyä itsemme äärelle kuuntelemaan, mitä todella olemme vailla, voimme oivaltaa, mistä onnellisuudessa on kyse. 

Kirjassa muistutetaan perustarpeiden merkityksestä.  Kun haaveilemme esimerkiksi etelän lomasta, saatamme kaivata lepoa, omaa aikaa ja rauhaa. Kun haaveilemme uudesta työstä, saatamme kaivata älyllisiä haasteita tai mahdollisuutta vaikuttaa omaan työnkuvaan. Kun haaveilemme kumppanista, saatamme kaivata lämpimiä sanoja ja arvostavia katseita. Kun haaveilemme ravintolaillallisesta, saatamme haluta ravita itseämme kunnolla. Perustarpeista on silloin kyse.

Ihmettelen välillä, miten vähän loppujen lopuksi perustarpeista puhutaan. Unesta, ruoasta, läheisyydestä, turvasta, luottamuksesta, rakkaudesta, arvostuksesta, itsensä toteuttamisesta. Jos tarjotaan pilleria tai pulloa, kuntokuuria tai uusia tavaroita ihmiselle, jolla nämä eri osa-alueet eivät ole kunnossa, hoidetaan vain pinnallisia oireita. Ei buranakaan päänsärkyä korjaa. Itse syy jää hoitamatta, jolloin pahan olon uusiutuminen on erittäin todennäköistä. 

Tiedän, ettei itsensä hoitaminen, itsestä huolehtinen ole todellakaan itsestäänselvää eikä helppoa. Kuulen usein perustarpeiden olevan sillä kuuluisalla "sitten kun"-listalla, mikä jaksaa hämmästyttää itseä kerta toisensa jälkeen, kun perustarpeiden tyydyttämisen pitäisi olla kaiken perusta. Aivan kuten pienen lapsen kohdalla, niin myös aikuisen kohdalla. Silti se ei ole näin käytännössä.

Kirjassa korostetaan omia valintoja, itseä tekijänä, ei uhrina, jolle asiat vain tapahtuvat. Onnellisuus on siis itse rakennettua, itse valittua? Tämän merkitys on helppo allekirjoittaa, tosin varmasti myös tuomita ja kieltää. Emmehän pysty vaikuttamaan kaikkeen. Emme niin. Mutta tarvitseeko kaikkeen edes pystyä vaikuttamaan? Onko onnellisuus jälleen kerran ehdollisesti rakentuvaa vai sittenkin se mielentila, tilanteesta riippumaton kokemus? Jos jäämme jumiin ajatukseen, että kaikkeen pitää pystyä vaikuttamaan, luoda ihanteellinen elämä onnellisuutta varten, etsimme taas onne palasia itsemme ulkopuolelta. Mutta jos lähdemme liikkeelle olemassaolevista olosuhteista, resursseista ja elämäntilanteesta itsessään, meillä on paremmat mahdollisuudet saada kokea hallinnan tunnetta omaan elämäämme ja onnellisuuteemme. 

Tämä voi kuulostaa kukkahattutätipuheilta, lässyttämiseltä tai liian softilta kovaan maailmaan. Samalla kuitenkin näen tässä juuri piilevän kaiken olennaisen omista perustarpeista huolehtimiseksi. Jos jäämme vain odottamaan, että joku muu tarjoaa meille sen, mitä tarvitsemme, olemme ikuisesti riippuvaisia ulkoisista tekijöistä, myös onnellisuutemme riippuu näin muista. Mutta jos haluamme itse vaikuttaa, on narut otettava omiin käsiin ja ryhdyttävä huolehtimaan siitä, että saamme sen, mitä tarvitsemme. Näin myös onnellisuutemme on omissa käsissämme. 

Kysymyksen "oletko onnellinen" voisi kysyä myös "pidätkö huolta itsestäsi". Jos vastauksesi on ei, sinulla on käsissäsi sekä ongelma että ratkaisu. Ehkä pitäisikin kysyä, tahdotko olla onnellinen? Tahdotko pitää huolta itsestäsi? Tahdotko ottaa avaimet omiin käsiisi, irrottaa muiden avaimista ja pysähtyä kokeilemaan, mikä käsissäsi olevista avaimista sopii lukkoon. Ja muista, ettei olennaisinta ole se, kuinka nopeasti löydät oikean avaimen vaan ne kysymykset, jotka heräävät, ja se pohdinta, jota teet etsiessäsi oikeaa avainta.

 

Näihin mietteisiin näin keskiviikko-iltana,

Katja

 

 

Share

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.