Sitä jotakin kahvin kanssa nautittavaksi: Inkivääriset kvinoa-kaurakeksit

Joskus kahvi vaan tarvitsee kaverinsa. Ei aina, mutta joskus. Tapa, tottumus vai pientä jäämänälkää, en tiedä, mutta parempi fiilis siitä jää, kun aamu-,päivä-, iltapäivä- tai päivällisen jälkkärikahviin dippailee jotakin. Kun ensimmäistä kertaa kokeilin tätä keksireseptiä, tiesin, ettei minun tarvitse enää etsiä parempia enää. Nämä keksit sopivat hyvin pieneen arkiseen herkutteluun ja raaka-aineidensa puolesta eivät ole hullumpia mukana kulkeviksi välipaloiksikaan. Vatsalle tärkeää kuitua, vatsaystävällisesti. Ja hyvää gluteenittomasti, kunhan muistaa valita kaurahutaleiksi nimenomaan gluteenittomat kaurahiutaleet.

Löysin reseptin seikkailtuani vatsaystävällisiä kokkailuja ja kauniita kuvia tarjoavalla sivustolla Vatsan vapaapäivä. Kyseistä sivustoa ei enää päivitetä, mutta se ei haittaa. Ainakin ne ruoat ja leivonnaiset, joita itse olen testannut, kestävät kyllä uusintoja. Uudelleen tekemisessä on taatusti hyvän maun lisäksi sekin plussapuoli, että uskaltaa hyvin lähteä tuunaamaan vanhan pohjalle uusia versioita, kun tietää suurinpiirtein, mitä reseptissä tapahtuu. Ja tämä resepti kestää hyvin uusinnat ja tuunaukset! 

Inkivääriset kvinoa-kaurakeksit

3,5 dl kvinoahiutaleita (Ostin Kokkolan Punnitse&Säästä-liikkeestä. Myös hirssihiutaleet käyvät, olen testannut)

1,5 dl kaurahiutaleita

2 dl kaurajauhoja

1/2 tl leivinjauhetta

1/2 tl soodaa

2 tl inkivääriä (jauheena tai tahnana, itse olen käyttänyt vain jauheena, mutta tahna menee seuraavaksi kokeiluun)

100 g vähälaktoosista tai laktoositonta margariinia (käytin perusrasiamargariinia)

1,5 dl intiaanisokeria (tai muuta tummaa, aromikasta sokeria)

3/4 dl kylmää vettä

 

1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

2. Yhdistä hiutaleet, jauhot, leivinjauho, sooda ja inkiväärijauhe, jos sitä käytät.

3. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri sähkövatkaimella vaahdoksi. (Lisää inkivääritahna, jos sitä käytät ja sekoita kunnolla.)

4. Lisää kuivat aineet vatkaamalla. Seoksesta tulee murumainen. 

5. Lisää vettä hiljalleen samalla kädellä vaivaten. Lisää vettä tarvittaessa, jotta saat helposti litteiksi kekseiksi muotoiltavaa massaa.

6. Muotoile leivinpaperilla peitetylle uunipellille keksejä, isoja tai pieniä, makusi mukaan. Omani ovat siitä väliltä ja niitä tuli n. 30 kpl. Jos haluat keseistä tasakokoisia, tasaa reunat vaikkapa desimitan avulla.

7. Paista noin 15 minuuttia. Varo keksien palamista reunoilta.

8. Anna jäähtyä rauhassa esimerkiksi ritilän päällä ja sitten nauti! Maku vain paranee ajan kanssa. Keksit voi säilyttää ilmatiivissä rasiassa. 

Näitä tuli viikonloppuna tehtyä muutama pellillinen. Riittää ainakin vähäksi aikaa ;)

Hyvää sunnuntai-illan jatkoa!

-Katja

 

Share

Kommentit

Tilhi (Ei varmistettu)

Kiitos tästä reseptistä - lähtee tällä viikolla kokeiluun. Oletko kokeillut voin tilalle kookosrasvaa/-öljyä?

Katja Mäkelä

En oo testinyt, mutta voisin kuvitella, että jos kookoksen mausta tykkää, nii sopinee :) Jos kokeilet jommallakummalla, kerrohan lopputuloksesta :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.