Ladataan...

Nyt vihdoin viimeinen ja se konkreettinen postaussarjan osa sokerikeskusteluun :). Pahoittelen pientä blogitaukoa.

Eli eli. Minun mielestäni sokeriasiasta on tehty liian iso mörkö. En suinkaan kehota syömään mitä sattuu ja miten sattuu, mutta yleensä perusasioihin keskittymällä pääsee pitkälle tarvitsematta laskea tai miettiä syömisiä liikaa. Hyvä kommentti, joka on yksi esimerkki tällaisesta maalaisjärkisestä ratkaisusta, esitettiin ekassa sokerikeskustelupostauksessa. Ideana oli olla lisäämättä sokeria sinne, mihin se ei luontaisesti kuulu esim. puuro tai jogurtti. Näin ollen selkeät makeat herkut ovat oma lokeronsa ja perusruoka, johon arkiruoan tulisi pohjautua, oma lokeronsa. Niinhän sitä lapsillekin sanotaan, että ruoka ensin ja jälkkäri vasta sitten. Ruoka on nälkää varten ja makeat aterian täydentäjiä. Ylipäätään toinen maalaisjärkinen tapa syödä on syödä kuten lapsillekin opetetaan. 

Oma lukunsa on tietty porukka, jolle sokerinkäyttö mahdollistaa riittävän energiansaannin, sillä kehon kannalta riittävä energiansaanti on ihan ykkösjuttu elintoimintojen pyörittämiseen. Siksi sokeriasiassa ei ole aina kyse vähentämisestä tai tiettyjen tuotteiden poistamisesta, vaan veikkaisin, että keskimäärin ihmisten tulisi lisätä ihan kunnon ruokaa ja kasviksia ruokavalioonsa sokerinhimon taltuttamiseksi. Eli en koskaan lähde liikkelle asiakkaiden tai potilaiden kanssa herkkujen vähentämisestä, vaan aina ensin tsekkaan kokonaisuudessaan ruokavalion ja arvioin, mitä tarvetta herkuttelu paikkaa. Tunnesyömisessäkin ruokavalion kuntoonlaittaminen on ensimmäisiä askelia kohti tunteiden käsittelemistä muulla kuin ruoalla ja toisaalta syömisen hallinta onnistuu ylipäätään paremmin kun syö säännöllisesti, riittävästi ja monipuolisesti, toisin sanoen värikkäästi kunnon ruokaa aamusta alkaen noin 3-4 h välein. 

Kolmas maalaisjärkinen keino kohtuulliseen sokerinkäyttöön on juuri miettiä, millaista roolia sokeri omassa ruokavaliossa näyttelee. Onko se vain makeuttajana vai nälän taltuttamiseen vai pika-apua heikkoon oloon vai hetkellinen mielihyvän lähde ahdistavassa olotilassa. En ota nyt tässä kantaa mielihyväasioihin sen kummemmin ja nälkäasioista olikin jo yllä puhe. Sen sijaan tuo makeuttajan rooli on asia, johon liittyy kaksi pointtia: tottumuskysymys ja toisaalta korvaaminen.

Vaikka sanotaan, että makuasioista ei voi kiistellä, niin toistojen avulla on mahdollista opetetella tiettyyn pisteeseen asti uusiin makuihin ja esimerkiksi runsaan sokerin tai suolan käytön kohdalla vähentämisellä saadaan selkeästi makuaistit herkistymään ja ihminen pärjäämään vähemmällä makeutuksilla.  Suu tottuu, mutta tottuuko mieli?  Käytännössä se voi mennä hetkellisen totaalikieltäytymisen avulla tai korvaamalla sokerin roolia muilla makeuttajilla esimerkiksi luontaisesti makeilla marjoilla ja hedelmillä samalla omaa hedelmien ja marjojen syöntiään kohentaen. Tiedän keinotekoisia makeuttajiakin käytettävän, mutta itse en ole niiden kannattaja. Meillä on ihania makuja ihan luonnon omalta puolelta.

Hyviä makeuttajia esimerkiksi puuroon tai jogurttiin ovat lasten hedelmä- ja marjasoseet, lasten smoothiet, banaaninpalaset, mango, hunajameloni, mansikat, vadelmat ja vaikka pensasmustikat. Välipalaksi tai jälkkäriksi voi hyvin tarjota vieraillekin hedelmänpalasia, en usko kenenkään pahastuvan kauniin värisisestä reiluiksi lohkoiksi palotellusta hedelmäsalaatista. Eivät ehkä ekalla kerralla uppoa täydestä creme bruleen rinnalla, mutta onko se tarkoituskaan? Uusiin makuihin tottuminen vie aikaa ja toisaalta vaatii myös kärsivällisyyttä ja tahtotilaa. Ratkaisuna voi olla myös vaihtelu, välillä vanukasta, välillä marjarahkaa pienellä sokerilisällä ja välillä smoothie vain hedelmistä, marjoista ja maidosta. Lisänä toki reilu ripaus uteliaisuutta ja avointa mieltä. 

Ei sen tarvitse olla joko tai...

Joskus tottumus ajaa meitä runsaamman sokerin luokse. On totuttu, että herkkupäivänä vedetään säkkitolkulla karkkia tai litratolkulla jäätelöä maistamatta todella, miltä yksittäinen suupala oikeasti maistuu. Niin herkkuja kuin viinaakin vai? Herkuttelu voi olla määrämitallinen suorite pahaan oloon asti, huiput saadaan vasta sokerihumalassa. Tässä kohtaa voisi kysyä, että miten se kohtuukäytön käsite? Ehkä kourallinen karkkia ei tunnu miltään jättipussin rinnalla, mutta vertaus alkoholiin on siinä mielessä osuva, että nautintoainehan sokerikin on. Vaikka itse sokeririippuvuuteen en suoranaisesti usko, vaan näen sen seurauksena muista elintavoista, niin yhtä vakavalla asenteella runsaaseen sokerinkäyttöön kuitenkin saa suhtautua. Tarvittaisiinko kieltoja, jos sokerinkäyttökulttuuri olisi meillä hanskassa?

Tottumusta voi olla, että aina kahvin kera pitää olla jotakin, mistä voi tulla ongelma, jos kahvikupillisia kertyy useampia päivän mittaan. Tai, että pöydässä pitää olla katettuna sen seitsemän sorttia pullaa ja pikkuleipiä, jos vieraita tulee kylään tai juhliin, vaikka tänä päivänä arvostetaan enemmänkin minimalistisuutta, ympäristöystävällisyyttä ja terveellisyyttä. Eli ei se määrä, vaan laatu.

Vaikka elintarviketeollisuus tuottaa yhä parempaa sisältöä kauppojen hyllyille, on meidän myös kuluttajina ymmärrettävä pysähtyä nauttimaan niistä erilaisista makuvivahteista, mitä purkit ja pussit pitävät sisällään. Ja toki päästävä irti siitä pula-aikaisesta ajatuksesta, että kerralla pitää syödä niin paljon kuin irti saa. Ei nimittäin tarvi, kun meillä on 24/7 mahdollisuudet ostaa ja saada mitä vain mistä vain ihan kotinurkilla.  Saa syödä hyvää ja saa nauttia makeasta, mutta vähempikin riittää, jos vain oikeasti keskitymme maistamaan sitä, mitä syömme. 

Itse asiassa tottumuksista puheenollen pinttyneitä uskomuksia saisi päivittää myös vierasvarojen suhteen. Miksi jääkaapissa tai kaapeissa pitäisi lojua vuoden ympäri keksejä, kakkua ja jäätelöä? Ihan vain varmuuden vuoksi? Jos ennen kylään pamahdettiin yllättäen niin, että kahvin kera ei ollut mitään tarjolla, ei edes maitoa, nykyään taidetaan suunnitella vierailut vähän liiankin tarkasti ja aikataulutetusti. Eiköhän siihen tilaisuuteen ehdi ostaa, jos tarvitsee, vaikka lähikaupasta Pirkan känttypitkon tai paketin Ingmanin parasta. Ja jos ei, niin tuokoon vieraat itse sen, mitä tarvitsevat, jos liian tiivillä aikataululla hektiseen arkeen tunkeutuvat.

Ihan oikeasti, eikö olennaista ole se ihmisten eikä lusikoiden kohtaaminen?  Sillä kyllä ne vierasvarat menevät lopulta omiin suihin, vaan "koska on pakko, etteivät ne pilaannu". Ei sillä, että herkuttelussa olisi mitään pahaa, mutta jos omassa sokerinkäytössä juuri vierasvarat ovat ne suurin lähde, niin tässä kohtaa suosittelen päivittämään omat käsitykset vieraanvaraisuudesta.

Tottumus voi liittyä myös tapaan ostaa suklaapatukka tai kaksi aina kaupassa käydessä. Ymmärrän itselle pienen kivan ostamisen ilon, mutta jos kaupassa käy useana päivänä viikossa ja herkuteltua tulee muutenkin, voi pidemmän päälle olla tarpeen korvata pikku makea jollakin muulla. Tai ylipäätään tyytyä perusostoksiin. Kuten sanoin jo aiemmin, arki saa näyttää ja tuntua arjelta. Kaikkea ei tarvitse saada, vaikka haluaisi.

Kuitenkaan en lähtisi tilannetta ratkomaan kielloilla, vaan pohtimalla, mikä merkitys omalla pikku ostoksella on? Mikä voisi tuoda vastaavaa iloa? Lehti? Purkkapaketti? Vai onko kyseessä sittenkin nälkä, joka piinaa kesken kauppareissun ja saa haluamaan äkkiä jotakin energiaa helpotukseksi? Siinä tapauksessa kehottaisin syömään välipalan ennen kauppaan menoa.

Itse saan iloa uusien tuotteiden ostamisesta tai uusien reseptien kokeilemisesta. 

Välillä tuntuu, että yksinkertaistan, mutta vaikka kuinka asioita eri kantilta pohdin, päädyn usein samaan lopputulokseen: nälkä on monen ongelman ytimessä tottumusten ja suhtautumistapojen ohella. Toki nälkään johtaneita syitä ja tarinoita taustalla voi monia ja niitä yhtään väheksymättä totean silti, että riittävällä kunnon ruoan syömisellä aamusta alkaen päästään pitkälle monen asian suhteen. Olisiko meillä ongelmaa sokerin kanssa ja toisaalta niin suurta tarvetta sen ympärille rakentuneeseen kohuun, jos meillä olisi perusasiat syömisessä kunnossa? Jos söisimme perusruokaa, niin leipää, maitoa, rasvaa, lihaa, perunaa ja riisiä ilman suurta hysterisointia ja rakentaisi keinotekoisia rajoitteita perusruoan ympärille? 

En kiellä, etteikö maito tai vilja tai liha yms. voi aiheuttaa jollekulle oireita, jotka pitää huomioida, mutta uskallan kokemuksellani väittää, että suurimmalle osalle ihmisistä nämä rajoitteet tuhoavat luontaista ja omaa tapaa syödä järkevästi. Suurin osa joutuu hakoteille ja suhde syömiseen häiriintyy. Suurimmalle osalle syntyy turhia pelkoja syömistä kohtaan. Syömisen ei kuulu olla vaikeaa ja juuri sellaiseksi se muuttuu, kun hyvää systeemiä, joka meissä jokaisessa on käyttöottoa vailla valmiina sisäänrakennettuna, ronklitaan ulkoapäin tulevilla säädöksillä. 

Pahoittelen, että en pysty tarjoamaan teille hienoja kaavioita, listoja ja reseptejä sokerinkäytön vähentämiseen, jos niitä klikkasitte hakemaan. Koska tämä blogi ei ole niitä varten. Eikä tämä ravitsemusterapeutti niin toimi. Minun vastaanotollani pysähdytään perusasioiden äärelle, puhdistetaan pöytä rajoitteista ja aloitetaan uudelleen rakentamaan omannäköistä syömistä ja rentouttamaan suhdetta syömiseen. En peruskorjaa resuja ruokavalioita, en kikkaile erityisruokien kanssa, en tee pilkuntarkkoja ja aivan liian vähään ruokamäärään perustuvia ateriasuunnitelmia. Minä kyseenalaistan nykyisen ruoka- ja ulkonäkökulttuurin, joka palvelee syömishäiriöitä, nuutunutta aineenvaihduntaa, väsymystä, masennusta, turvotuksia, kipuja ja ahdistusta. Minä kannatan eri näköisiä ja -kokoisia ja eri tavalla eläviä ihmisiä ja maalaisjärkisiä sääntöjä.

Tämän postauksen tärkein sanoma ja piste sokerikeskustelulle tulee tässä: Syökää kunnon ruokaa aamusta alkaen. 

Huh. Tulipa hyvä olo päättää tämä viikko näihin sanoihin, joita niin monesti minun suustani kuulee, mutta joka aina vaan on niin totta. Pitkän aikaa tätä postausta olen mielessäni pyöritellyt ja kuvitellut, miltä se näyttää ja mitä infoa antaa. Se ei kuitenkaan tullut ulos sellaisena tähän koneelle. Ei tullut, koska itse pyrin näkemään ja katsomaan pinnan alle. Miksi, mitä varten ja vielä kerran miksi. Pyrin ratkaisemaan sen, mikä todellinen ongelman ydin on, en maalaamaan pintaa nätimmäksi tietäen, että vaikutus kestää vain hetken. Burana on sitä varten, jos oireet haluaa pois. Ravitsemusterapeutti sen sijaan on sitä varten, että syömisiä katsotaan kunnolla monelta eri kantilta. Lopputulos ei aina näytä mediaseksikkäältä, mutta voin kertoa, että toimii!

Hyvää viikonloppua kaikille!

-Katja

Share

Ladataan...

Kuva: Pixabay

Tällä postauksella en ota kantaa mielialalääkeiden käyttöön. Lääkitysasiat ja lääkityksen tarpeellisuus ovat potilaan ja lääkärin välisiä. En myöskään vähättele kenenkään ahdistusta tai tuskaa mielialan vaihteluista tai mielenterveydellisistä häiriöistä kärsiviä. Tämä postaus on vain yksi näkökulma mielenterveyteen.

Kaikenlaiset tunteet kuuluvat ihmiselämään. Niin ikävät ja pelottavat kuin iloiset ja mukavat. Ja sitten on kaikkea tältä väliltä, voimakkuudeltaan ja  kirjavuudeltaan vaihtelevia. Joskus omista tunteista on helppo saada kiinni, nimetä ja ilmaista tai kokea ja hillitä. Tunteet heräävät ja laantuvat aaltojen ja tuulien lailla. Joskus kehossa ja mielessä myllää vaikealta tuntuvien tunteiden möykky, jota yleisesti ahdistukseksikin kutsutaan. Se menee yleensä ohi. Aivan kuten muutkin tunteet. Mikään tunnetila ei ole pysyvä.

Paitsi, että joskus jokin tunnetila tuntuu jäävän päälle. Masentaa, ahdistaa, tuntuu pahalta koko ajan tai pitkän aikaa. Mikään ei tunnu miltään ja olo on toivoton. Mikään ei kiinnosta, innosta, tunnu järkevältä ja omalta. On vain harmaan tai mustan värinen loppumaton tunneli, jonka päässä ei näy valoa. Sitä tunnetilaa ei kukaan omaehtoisesti valitse, mutta joskus, jossain vaiheessa elämään se saattaa ottaa vangikseen kenet tahansa. 

Masentuminen ei katso ikää, sukupuolta, varallisuutta tai ulkonäköä. Siinä ei ole mitään järkeä ja toisaalta taas on paljonkin järkeä. Se saattaa suojata muilta tunteita. Kun omilta haaveilta viedään toistuvasti pohja, kun yrityksistä huolimatta mikään ei tunnu onnistuvan ja tulevaisuudessa näkyy vain usvaa, on täysin ymmärrettävää antaa periksi, lakata aktiivisesti uskomasta parempaan, lopettaa yrittämästä. Ei mieli kestä kolhuja kerta toisensa jälkeen ilman suojakuorta. Masennus voi tarjota sen suojan.

Masennuksen syvyys ja kesto vaihtelee. Masentunut voi olla kausittain tai jatkuvasti, masentua voi hetkellisesti vaikkapa elämänkriisin yhteydessä ennen vahvistumista uuteen elämänvaiheeseen. Masentunut voi olla kuukautiskierron loppupuolella tai töistä tai muista arjen kuormituksista uupuneena. Mieli voi tummua väsyneenä, nälkäisenä tai toimettomana. Masennus ei tarkoita automaattisesti samaa kuin mielisairas, se ei vie välttämättä sängyn pohjalle koko päiväksi makaamaan. Masentunut voi olla ulkoisesti toimintakykyinen, mutta kokea itsensä silti tarpeettomana ja elämisen turhana.

Masennukseen voi saada apua. Lääkitys ei suinkaan ole ensisijainen tai ainoa vaihtoehto, joskus muutama juttutuokio masennukseen perehtyneen asiantuntijan luona voi riittää nostamaan tolpilleen. Yksikin läheinen ystävä tai tuttava, jolle voi uskoutua ja olla oma itsensä, voi riittää. Jos masentuneeseen mielialaan selvästi liittyy liian vähäinen tai yksipuolinen syöminen, hormonaaliset vaihtelut, unen tai liikkumisen määrä, korjautuu se vaikuttamalla näihin perustarpeisiin. 

Perustarpeista puheenollen. Jo kuuluisa apinakoe aikanaan todisti eläinlapsen masentuvan ilman hoitajaa. Yksinäisyys, turvattomuus, hoivan puute ja ulkopuoliseksi jääminen ovat tarpeeksi vahvoja särkemään ihmismielen kestävyyttä. Jos perustarpeisiimme ei vastata, tai jos emme itse huolehdi omien perustarpeidemme toteutumisesta, olemme vaarassa masentua. Uskallan väittää, että mikään summa rahaa, mikään työpaikka, parisuhde, harrastus tai muu ulkoinen seikka ei riitä paikkamaan perustarpeiden puutetta. Tai näitä ulkoisia toimenpiteitä tarvitsee toistuvasti mielensä lujittamiseksi. Kuinka kestävää on roikkua kulisseissa?

Joskus paras lääke ei löydy apteekista, vaan omasta arjesta, tai oikeammin omista ihmisistä. Tiedän itselleni äärimmäisen tärkeiksi voimavaroiksi riittävän syömisen, ulkoilun, liikkumisen ja unen. Haasteena saattaa olla näiden toteutuminen silloin, kun mieli on apea. Kun ei jaksa tai välitä mennä ajoissa nukkumaan tai lähteä ulos raittiiseen ilmaan, vaikka järjellä tietäisi sen merkityksen. Tällöin tarvitsen aimo annoksen tehobuustausta huumorista. Läheiseni tietävät, miten minut saa hyvälle tuulelle hölmöjen eläinvideoiden tai hölmöjen ilmeiden avulla. Olenko minä yksinkertainen vai onkohan yksinkertaisin lääke sittenkin paras? 

Mieli voi olla myös maassa, vaikka olisikin tehnyt kaiken kuten oppikirjassa. Myös tällöin huumori on minusta paras tapa nopeaan (tai nopeahkoon) piristymiseen ja parempaan oman elämän hallintaan. En tarkoita, että apea ei saisi joskus olla tai että piristystä pitäisi väkisin hakea. Ei suinkaan. Väitän, että joskus sitä vain tarvitsee hetken omaa masistelua, omaa hetken rauhaa kaikelta ja kaikilta. Itse asiassa tietoiset apeushetket tai -päivät voivat olla erittäin terapeuttisia. Lepohetki kaikesta, hetkellinen luovuttaminen oman arjen hallinnasta, voi antaa tarvittavat voimavarat seuraavan päivän haltuunottoon. Joskus tekee todella hyvää vain maata koko päivä sohvalla ja haistattaa paskat koko maailmalle.

Ja sitten kun siihen kyllästyn, pistän Youtubesta suomalaista standupia tai vanhoja putousjaksoja pyörimään. Huumori, ja nimenomaan tietynlainen huumori, on minulle se tärkein lääke harmautta vastaan. Aina kun ei voi olla hyvä päivä, tai edes viikko. Jotain ihmeellistä taikaa siinä nauramisessa vain on :D

Tämän viikon sää ei muuten ole ollut mikään mieltäylentävin. Onneksi ensi viikosta on luvattu aurinkoisempaa. Koska on silläkin merkitystä mielialalle, miltä ulkona näyttää. En usko, että kovin moni väittää vastaan ;)

Hyvää loppuviikkoa ja onnea valmistuville!

-Katja

Share