Ladataan...

Seuraan Instagramissa Naiseuden voima -nimistä sivustoa (@naiseudenvoima) ja tänään kuvia selatessani huomioni vangitsi tämä ensimmäinen kuva ja sen sisältämä lause. Selaamista jatkaessani toinen, Hidasta elämää-sivuston (@hidasta) kuva pysäytti minut. 

Olen joskus aiemmin kertonut, että suhteeni hyvinvointisloganeihin ja -mietelauseisiin on ristiriitainen. Olen tullut siihen lopputulokseen, että ne asiat, jotka itse on voimalla oivaltanut suhteellisen vasta, resonoivat, kun taas sellaiset lauseet, joihin itsellä ei ole mitään suhdetta tai joita yksinkertaisesti vaan hoetaan vähän liikaa itsestäänselvyyksinä, lähinnä ärsyttävät. Ärtymyksen taustalla olevia asioita toki voisi penkoa enemmän, mutta siihen en nyt tässä lähde sen kummemmin pureutumaan. Joskus asiat vaan saavat ärsyttää.

Nyt sitten itse postausaiheeseen. 

"Kuka minä olen" on tarina, ei lause

Nämä kaksi kuvaa resonoivat, koska olen koko kuluneen vuoden ajan työstänyt sitä, kuka minä olen. Lienee kolmekymmentä täyttämisen peruja tai sitten nyt on ollut sopivasti tilaa ja aikaa tämän minä-teeman tutkimiselle. Koko kuluneen kevään olen elänyt melkoista muutosten aikaa, erityisesti sisäisesti. Ulkoisesti olen aikalailla sama tyyppi kuin ennenkin, mitä nyt muutaman vuoden ajan kasvatettu tukka lyheni ja hiusväri raidoilla vaaleni, mutta kokemus minänä olemisesta on erilainen kuin vaikka viime tai sitä edellisenä vuonna. Enkä toisaalta tiedä, onko ulkoisille muutoksille juuri edes tarvetta, ne tulevat, jos ovat tullakseen. 

Olen pitkälti tarkastellut omaa elämääni ja sen erilaisia käänteitä ja kokemuksia pyrkien muodostamaan niistä eheää tarinaa. Sitä, että minulla on juureni ja historia, nykyhetki ja lähitulevaisuus. Tarinani tarkentuu päivä päivältä eheämmäksi ja kokonaisvaltaisemmaksi. Valmista siitä tuskin tulee koskaan, enkä sitä tavoittelekaan. Tavoitteena on olla sinut itseni kanssa tässä ja nyt, voida hyvin, tehdä itselle mieluisia asioista ja saavuttaa sitä, mitä haluan saavuttaa.

Tarinani tarkentumisen myötä olen havainnut myös huomioni ja muun kapasiteettini tarkentuvan enemmän siihen, mitä minä ajattelen ja haluan, mitä minä olen. En ole etukäteen siis päättänyt lopputulosta, mutten myöskään ole väkisin pitänyt kiinni oletuksista, joita minulla on itsestäni ja elämästäni tähän mennessä ollut.

"Kuka minä olen" ei ole päätettävissä etukäteen

Ei ole ollut helppoa nöyrtyä muutoksen edessä, luopua etukäteen tehdyistä päätöksista ja tehdyistä tulkinnoista ja havainnoida asioita uudesta näkökulmasta. Nöyrtyminen ei ole sama asia kuin alistuminen, vaan nöyrtyminen on pikemminkin aktiivista valmiutta tutkia asioita erilaisista, joskus kipeistäkin, näkökulmista. Valmiutta myöntää oma ja toisten erehtyväisyys. Jakaa vastuuta niille, joille se kuuluu ja ottaa vain oma vastuu kantaakseen. 

Veikkaanpa, että tähän samaan prosessiin en olisi aiemmin ollut valmis. Minulla ei ole ollut niitä tietoja, taitoja, ihmisiä, kokemuksia ja mahdollisuuksia asioiden tutkiskeluun, mitä minulla on nyt. Ja niistä olen äärimmäisen kiitollinen.

"Kuka minä olen" on omien rajojen tarkastelua

Kaikista haastavinta on ollut työskennellä omien rajojen hahmottamisen ja niistä kiinnipitämisen parissa. Monta kertaa olen kuvitellut homman jo hanskaavani, miellyttäväni vähemmän muita ja enemmän itseäni, mutta niin vain kaatumiset ovat osoittaneet totuuden toisenlaiseksi. Toisaalta kaatumiset ovat opettaneet minulle sen, että omat rajat eivät ole aina samanlaiset, vaan ne joustavat tilannekohtaisesti sopivasti itsen ja muiden suuntaan. Ne ovat alue, jossa minun on hyvä olla, ja joiden sisällä voin tarjota apuani, tukeani ja rohkaisuani muille sitä tarvitseville. Ne eivät nimittäin ole minulta pois. 

Omat rajat liittyivät myös miellyttämiseen, jota havaitsin itsessäni olevan aika runsaalla kädellä. Tästä tietoiseksi tuleminen oli ensimmäinen heureka-elämys, josta veikkaan aika monen muun oivalluksen lähteneen liikkeelle. Vielä tietoisuuden lisääntyminen ei "poistanut" ongelmia, se oli vasta ensimmäinen askel konkreettisiin muutoksiin. Oivalsin myös jälkikäteen, ettei kyseessä edes ole ongelma, joka täytyy poistaa, vaan ilmiö, monen tekijän summa, joka itse asiassa paljasti enemmän itsestäni kuin olin kuvitellutkaan.

Melkoiselle tutkimusmatkalle se minut siis johti. 

"Kuka minä olen" - omissa silmissäni?

Monien mutkien kautta päädyin lopulta sinne, mistä jälkimmäisessä kuvassa on kyse. Ymmärtämään, ettei minun tarvitse nähdä itseäni muiden silmin, vaan minun on katseltava ihaillen sitä kuvaa, mitä minä omilla silmilläni näen. Se tunne, kun voi nauttia itsensä kanssa olemisesta aivan eri tavalla kuin ennen, on juovuttavalla tavalla ihana. Kun voi tuntea hymyn nousevan huulille ilman mitään syytä. Kun voi olla tyytyväinen itseensä ja silti havaita epäkohtia itsessään ja ympäristössään. 

Ja oikeastaan tajuta, että siitähän tässä elämässä on kyse. Inhimillisyyden, epävarmuuden ja epätäydellisyyden sietämisestä,  jatkuvasta matkanteosta ilman varsinaista valmiiksi tulemista, mutta silti matkanteosta nauttien. 

Ethän vähättele toisen tekemää työtä?

Tässä kirjoittaessani huomaan edelleenkin ajattelevani, että ne tietyt mietelauseet ärsyttävät. Samalla myös syy ärsytyksen taustalla avautui. Nimittäin niihin muutamaan sanaan ei tahdo mahtua se kova työ, joka on täytynyt tehdä päästäkseen nauttimaan niistä tunnetiloista ja ajatuksista, jotka niihin muutamaan sanaan on yritetty pukea. Ei vaan mahdu. Pikemminkin tuntuu, että sitä työmäärää, mitä on tehtävä voidakseen tuntea itsensä esimerkiksi kauniiksi, arvokkaaksi, riittäväksi ja merkitykselliseksi, aliarvioidaan. 

Mutta sitten kun eteen ilmestyy sellainen kuvateksti, johon tuntuu tiivistyvän kaikki se, mitä on viime kuukausina kokenut ja ajatellut, haluaa niistä kirjoittaa blogipostauksen, jakaa ystävilleen ja keskustella aiheesta. Koska se vaan tuntuu niin hiton tärkeältä ja arvokkalta. Koska se ei ole itsestäänselvyys, vaan olennainen havainto elämästä. Elämänviisaus.

Toivon, että näitä elämänviisauksia ei ladeltaisi puolihuolimattomasti toisille, jotta ne eivät menettäisi merkitystään niille, jotka ovat vatsa matkalle oivallusta kohti. Tuntuu oman työn väheksymiseltä saada kasvoille heitettynä jotakin tyyliin "ole armollinen" yms., jos sillä hetkellä todellakaan ei siltä tunnu ja eniten kaikesta haluaisi vain tulla nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin on. Elämänviisauksien käyttäminen muutokseen pakottamisena ei toimi. Hokemalla hoetut sloganit eivät aukea sen nopeammin.

Säästä nämä kauniit ja arvokkaat mietelauseet mieluummin johonkin sopivampaan ajankohtaan tai jätä ne kokonaan toisen itse löydettäväksi. Silloin ne ovat ihan parasta. 

Tiistaiterveisin

Katja

Ladataan...

Photo by Daniel Tafjord on Unsplash

Tätä aihetta minulta on pyydetty jo kauan aikaa sitten, mutta vielä silloin en kokenut olevani valmis aiheesta kirjoittamaan. En ole vieläkään asiantuntija, mutta koen varmemmaksi kuitenkin kirjoittaa aiheesta nyt, kun myös psykofyysisen opinnoissani trauma-asioita käsitellään. Trauma ja syöminen alkoivat kiinnostaa minua erityisesti tartuttuani Jäljet kehossa-kirjaan, josta kerroinkin aiemmassa postauksessa.

Tästä alkaa kolmiosainen postaussarja, jonka ekassa osassa kerron hieman taustaa traumoista ja niiden vaikutuksista.

Trauma järkyttää mielen ja haastaa selviytymiskyvyn

Traumaksi voidaan kutsua vaikkapa liikenneonnettomuutta, kodin tai läheisen menetystä, koulukiusaamista, vanhempien eroa, seksuaalista hyväksikäyttöä, pakkohoitoa, pakkosyöttöä, kiinnipitelemistä tai emotionaalista ja fyysistä kaltoinkohtelua tai laiminlyöntiä. Trauma voi olla yksittäinen tapahtuma tai pitkään, vuosia, jatkunut tilanne, joka uhkaa olemassaoloa, järkyttää mieltä ja on liian vaikea käsitellä. Siksi se jää integroitumatta mieleen eli traumaattinen tapahtuma tallentuu mieleen osiksi hajonneena.

Ennen integroitumista osat saattavat aika ajoin muistuttaa tapahtuneesta satunnaisina takaumina ja pitää ihmistä näin kiinni trauman kokemisessa. Pitkään jatkuvina traumat muovaavat aivojen rakenteita ja vaikuttavat esimerkiksi persoonallisuuden kehittymiseen ja keho-mieliyhteyden kehittymiseen.

Ymmärrettävästi lapsi on herkemmässä asemassa traumatisoitua vasta kehittymässä olevien aivojen ja selviytymiskykyjen vuoksi. Aikuiset ja heidän toimintansa on avainasemassa pienen lapsen tarpeissa kokea turvaa, rakkautta, huolenpitoa, kuulluksi ja nähdyksi tulemista. Siksi esimerkiksi kiintymyssuhteessa tapahtuvat häiriöt ovat niin haitallisia lapsen kehityksen kannalta. Vaurioittavaa on myös se käytännön ristiriita, että samanaikaisesti pärjäämisen kannalta välttämätön läheinen saattaa myös vahingoittaa lasta.

Trauma on aina henkilökohtaisesti koettu tapahtuma. Trauma ei ole itse tapahtumassa, vaan kokijan mielessä. Samassakin tilanteessa olleet ihmiset voivat kokea tapahtuneet hyvin eri tavoin riippuen taustatekijöistään,  jotka voivat vaikuttaa myöhemmässä elämässä tapaan kokea ja reagoida. Uusi trauma voi nimittäin aktivoida menneisyyden traumoja.  

Trauman lyhytkestoiset vaikutukset

Äkillinen uhkaava tilanne virittää kehon taistelemaan tai pakenemaan. Tällöin lihasjännitys kasvaa ja energiavarastot otetaan käyttöön valmiina toimintaan. Sekä sympaattinen että parasympaattinen hermosto aktivoituvat. Tilanteessa toimitaan vaistojen, viettien ja tunteiden varassa, järkiaivot eivät ole pelissä mukana. Jos tilanne on täysin toivoton, eikä taistelu tai pakeneminen ole mahdollista (kiinnipito, sitominen yms.), laskee vireystila voimakkaasti ja uhattu joutuu alistumisen tilaan, elimistö valmistautuu kuolemaan. Uhattu ei ole tällöin psyykkisesti eikä fyysisesti läsnä tilanteessa. 

Ylivirittyneessä tilassa ihminen ei siis kykene loogisesti käsitellä asioita ja niiden syy-seuraussuhteita. Traumaattiset kokemukset tallentuvat muistiin eritavoin kuin arkipäivän tavanomaiset tapahtumat. Ne tallentuvat ainakin osittain ei-kielellisinä kuvina, hajuina, tunteina, ääninä, liikkeinä. Vasta kun hermosto rauhoittuu, on kokemuksia mahdollista käsitellä keskustelun ja loogisen ajattelun avulla ja tarkentaa kokemusta kielellisesti ja realisoida, sulauttaa tapahtumia osaksi omaa elämäntarinaa.

Kun ns.terve aikuinen kohtaa yksittäisen traumaattisen tapahtuman, hänen arkensa saattaa tilapäisesti muuttua. Keho voi olla jännittynyt, mieli kierroksilla ja arki tuntua epätodelliselta. Tapahtumat tunkeutuvat mieleen. Kun alkushokista on selvitty, voi mieli masentua, ahdistus, syyllisyys ja häpeä tapahtuneista nostaa päätään ja toimintakyky laskea. Trauman käsittelemisen myötä olotila hiljalleen kuitenkin palautuu ja arki alkaa taas rullamaan.

Energeettisesti taistele ja pakene-tilanne on kehon ja mielen uudelleen organisoitumisen kannalta helpompi lähtökohta kuin alistuminen.  Elimistössä jyllännyt energiapommi pääsee purkautumaan toiminnassa, kun taas alistuessa ylivirittynyt energia ikäänkuin lukkiutuu kehoon. Tällöin keho ja mieli jäävät junnaamaan kehämäisesti paikoilleen. Vasta energian vapautuminen esimerkiksi terapian avulla voi avata loopin ja auttaa ihmistä jatkamaan ihmisluonnolle tyypillisiä perustoimintoja, ympäristöön suuntautumista ja suvunjatkamista. 

Posttraumaattinen stressihäiriö PTSD

Joskus traumasta selviytyminen häiriintyy. Ihminen elää tällöin traumaa uudelleen ja uudelleen kykenemättömänä jatkamaan elämässään eteenpäin. Realisoitumista ei tapahdu. Menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat. Arkista toimintakyky alkavat värittää vaikeus rentoutua, unihäiriöt, jatkuva varuillaan olo ja traumasta muistuttavien paikkojen, ihmisten ja tilanteiden välttäminen. Olo on jatkuvasti epätoivoinen, tulevaisuutta on vaikea nähdä ja aiemmin kiinnostaneet asiat menettävät merkityksensä. Mikään ei oikein tunnu miltään. Syyllisyys ja häpeä painavat mieltä, pinna kiristyy tavallista herkemmin ja käyttäyminen voi muuttua aggressiiviseksi. Minäkäsitys muuttuu negatiiviseksi. 

Kun ongelmat ovat jatkuneet yli kuukauden, puhutaan traumanjälkeisestä stressihäiriöstä, PTSD:sta. Siihen liittyy usein myös muita psykiatrisia häiriöitä, kuten masennusta, paniikki- tai muuta ahdistuneisuushäiriötä ja päihteiden väärinkäyttöä.  PTSD:stä voivat kärsiä kaikenikäiset vauvaikäisestä alkaen.

Vaikutukset näkyvät selkeiten ihmissuhteissa sekä iltaisin ja öisin. Päivisin rutiinit ja muu puuhailu pitävät traumamuistoja poissa. Kun traumatapahtumat vievät toistuvasti tilaa ja huomiota, esimerkiksi oman kehon viestejä ei enää jakseta huomioida tai omasta kehosta tulee jopa vaarallinen, kun viestit eivät tule trauman värittämää todellisuutta. Viestit halutaan turruttaa. Päihteiden käyttö ei olekaan tavatonta PTSD:stä kärsivillä.

Kompleksinen PTSD

Kompleksisesta PTSD:sta eli äärimmäisen stressin aiheuttamasta häiriöstä puhutaan puolestaan silloin, kun taustalla on pitkäänjatkunutta, erityisesti lapsuusiässä tapahtunutta, traumatisoitumista. Myös tähän yhdistyy usein muita psykiatrisia häiriöitä, kuten persoonallisuushäiriötä tai vaikeaa dissosiaatiohäiriötä. Käyttäytymisessä näkyy esimerkiksi impulsiivisuus, syömishäiriöoireilu, itsetuhoisuus, päihteet, tunteiden ilmaisun ja hallinnan vaikeudet sekä muutoksia ajatusprosesseissa ja muistiaukot.

Monilla kompleksisesti traumatisoituneilla on vaikeuksia säädellä elimistön vireystilaa, jolloin vireystila heilahtelee herkästi yli- tai alivireyden suuntaan. Tyypillisiä ylivireystilasta kertovia oireita ovat mm. vaikeudet keskittyä, rauhoittua, nukahtaa ja nukkua. Tyypillisiä alivireydestä kertovia oireita ovat sen sijaan jatkuva väsyneisyys, alentunut tietoisuuden taso, kehon ja tunteiden turtuneisuus. Krooninen yli- tai alivireys ja vireystilojen heilahtelu on erittäin kuluttavaa sekä henkisesti että fyysisesti. Omaa oloa saatetaan yrittää helpottaa pyrkimällä krooniseen alivireyteen. On myös mahdollista, että näitä muutoksia ei itse edes havaita, kun keho-mieliyhteys on poikki. 

Vireystilan vaihtelun lisäksi ote nykyhetken todellisuuteen voi olla myös häiriintynyt ja toistuvat yli- ja alivireystilat tuottavat hallitsemattomuuden kokemuksia sekä traumatyyppistä reagointia. Itsestä huolehtiminen voi tuntua vaikealta ja oma suhde kehoon voi olla voimakkaasti häpeällä, vihalla, pelolla ja inholla värittynyt.

Seuraavassa osassa enemmän trauman yhteydestä syömiseen liittyviin ongelmiin. 

-Katja

Lähteinä käytetty: Bessel van der Kolk: Jäljet kehossa, Trauma ja dissosiaatio-nettisivusto, Traumaterapiakeskus, Introspekt- Traumojen vaikutus kehoonAnne Suokas-Cunliffen ja Onno van der Hartin artikkeli dissosiaatiohäiriöstä, Anne Suokas Cunliffen artikkeli traumasta, Laila Piiroisen artikkeli kehollisista menetelmistä trauman vakauttamisessa

Ladataan...

Photo by Rita Morais on Unsplash

Törmäsin Instagramissa tällä viikolla Tomi Valtasen vlogiin, jossa hän kertoi Dunning-Kruger-efektistä. Minulle täysin tuntematon termi aiemmin, mutta itse asiasisällön voin allekirjoittaa täysin. Itse asiassa juuri samaisesta aiheesta keskustelimme sunnuntaina teekupillisten ääressä psykofyysisen psykoterapian perusteista tutun opiskelukaverini kanssa. Mitä enemmän opiskelee, sitä enemmän tajuaa, kuinka vähän itse asiassa tietääkään. 

Tomi kertoi videolla havainnostaan oman itsevarmuuden laskemiseen sitä mukaa, mitä enemmän hän on kuvaamisen maailmaan tutustunut. Hän nosti samaisen ilmiön esille myös nykyisessä ravitsemuskeskustelussa, joka käy vilkkaana asiantuntijoiden ja ”asiantuntijoiden” välillä (nämä omia termejäni, eivät Tomin).  Omaa agendaansa oikeaoppisesta syömisestä julistavat niin itseoppineet kuin kouluttautuneet ja arvatkaapa, kummatko meluavat äänekkäämmin. 

Huom! Tämän postauksen tarkoituksena ei ole dissata ketään, vaan pikemminkin nostaa esille tämä David Dunningin ja Justin Krugerin, kahden amerikkalaisen Cornell Universityn tutkijan havainto kognitiivisesta vääristymästä, ylivertaisuusvinoumasta, liittyen siihen, että, että omia taitoja yliarvioidaan silloin kun taitoa ei vielä kunnolla hallita ja samalla aliarvoidaan taitavampia.

Emme voi tietää, mitä emme tiedä

Ilmiö perustuu siihen, että samat kyvyt, joilla teemme jonkin asian, ovat samoja, joilla arvioimme suoriutumistamme. Emme siis voi tajuta osaamisemme rajoittuneisuutta ellemme tiedä, millaisesta asiasta kaiken kaikkiaan on kyse. On siis mahdollista, että itsensä erittäin osaaviksi kuvailevat ihmiset pärjäävät heikommin kuin itseään aliarvioivat henkilöt. Kovaäänisimmät saattavat siis tietää vain pintapuolisesti vaikkapa painonhallinnasta tai suolistoasioista ja olla hyvin ehdottomia puheissaan, kun taas asiantuntijat tietävät, miten vähän vaikkapa suolistoasioista vielä tiedetään ja miten yksilöllistä painonhallintakin on.

Tiedän, lautasmalli ei ole kovin mediaseksikästä (ainakaan vielä ;)) ja olisi välillä niin helppoa kertoa tarkat ohjeet, miten toimia supertulosten saamiseksi, mutta valitettavasti totuus on paljon monisyisempää. Ja ainakin itse koen, että on reilumpaa kertoa rehellisesti, miten paljon tai vähän asioista vielä tiedetään ja ollakin varovaisempi antamissani ohjeissa. Toisaalta mielestäni on myös paljon mielenkiintoisempaa ja nimenomaan yksilöllisempää ohjausta pohtia yhdessä asiakkaan tai potilaan kanssa erilaisia näkökulmia ja vaikuttavia tekijöitä kuhunkiin asiaan liittyen. Se on nimittäin elämää.

Mutu vs. tutkittu tieto

Välillä se, miten vähän loppujen lopuksi itse tietää, turhauttaa, välillä taas motivoi ottamaan asioista selvää ja pähkäilemään syitä ja seurauksia. Koen myös Valviran laillistamana ravitsemuksen asiantuntijana olevani velvollinen kantamaan myös vastuuta antamistani neuvoista ja materiaaleista. Samaa velvoitetta ei ole kaikilla tällä hetkellä ravitsemuksen asiantuntijoina esiintyvillä henkilöillä.

Mutu-tuntumalla ja kokemustiedolla on oma paikkansa elämässä ja joskus ne toimivat tärkeinä laukaisevina tekijöinä tarkempiin tutkimuksiin. Lisäksi kaikkea ei edes voi tutkia. Silti on hyvä muistaa, että kaikille sopivina yleistyksinä ei kokemustietoa voi pitää. Se, miten ihminen asiat kokee, voi selittyä monella eri tekijällä lähtien liikkeelle esim. perimästä, kehon toiminnasta, lapsuusajasta, eletystä elämästä, ympäristöstä yms. Meillä ihmisillä on myös taipumus tulkita, olettaa ja yksinkertaistaa, valikoida tietoa ja olla alttiita lumevaikutukselle. Näitä tekijöitä pyritään tutkimusolosuhteissa kontrolloimaan, mutta arkisessa keskustelussa niiltä ei voi välttyä.

Uutta vanhan tilalle

Toistuva aihe omilla vastaanottokäynneilläni on hiilihydraattipelon hillitseminen ja viljavalmisteiden, kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttöön kannustaminen. Onneksi suolistotutkimukset tukevat tätä osin karppauksen ja yksipuoleisen laihdutuskeskustelun lopputulosta: hyvisbakteerimme nimittäin rakastavat näitä värikkäitä kuidun ja polyfenolien lähteitä. Ja kukapa ei haluaisi toimivaa suolistoa, hyvää vastustuskykyä ja pelittäviä aivoja.

Suosittelen katsomaan Tomin videon. Erityismaininta ja kiitos Tomille hienosta havainnollistavasta itsevarmuus-pätevyysakselista. Lisää Tomin mietteitä ja videoita voi seurata Youtubessa nimellä Tomi Valtanen tai Instagramissa @Ravitsemustalo.

Keskiviikkoterveisin Katja

Pages