Ladataan...

Toinen seminaariosuus psykofyysisen psykoterapian perusteiden koulutuksesta on takana. Jos viimeksi koulutuspäivinä asetuin epämukavuusalueelle fiilistelemään, ei kuivin jaloin (eikä silmin) selvitty tästäkään osuudesta. Ja hyvä niin.Toistan ehkä itseäni kun sanon tämän, mutta olen ravitsemustieteen opintojen jälkeen parhaassa koulutuksessa juuri nyt. En osannut edes kuvitella koulutukseen viime syksynä ilmottauduttuani millaiselle matkalle itseen ja elämään se minut veisikään. 

Tällä kertaa koulutus järjestettiin Kartanohotelli Karolineburgissa, joka oli edellistä paikkaa, Kajaanin Scandic-hotellia ehdottomasti parempi tila koulutuksen sisältöä ajatellen. Kartanossa oli sopiva yhdistelmä hienostunutta ja kodinomaista tunnelmaa luoden mukavan intiimit ja henkisesti turvalliset puitteet erittäin elämänmakuisten teorioiden ja tarinoiden tutkimiselle. Jo viime kerralla koulutusporukkamme hiotui yllättävän nopeasti toimivaksi kokonaisuudeksi ja tällä kertaa jatkettiin toisiimme ja itseemme tutustumista luottavissa tunnelmissa. Luottamus ja turva kun ovat ehdottoman tärkeät kulmakivet kehollisten ja psyykkisten prosessien tarkasteluun. 

Ja tällä kertaa auto vei minut turvallisesti perille Kajaaniin Kuopiosta ja takaisin. Yövyin Kartanohotellissa molemmat yöt takaisinajamisen sijaan ja vietin iltaisin aikaa muiden koulutukseen osallistuvien kanssa. Päivän aikaiset keholliset ja mielelliset prosessit veivät voimia, joten hotellissa yöpyminen oli erittäin hyvä idea. En yleensä nauti erityisemmin hotellissa yöpymisestä, mutta tässä kohtaa se tuli tarpeeseen, jotta edestakaisin ajaminen ei väsyttäisi entisestään. Huone oli yhdelle yöpyjälle jopa iso, mukavuudeltaan perustasoa. Tosin kylppärin amme nosti pisteitä, vaikka en sitä ehtinytkään testata. Aamupala oli myös perusaamupalatasoa, joskin jogurtit ja hillo kerrostettuina pikkulasipurkeissa olivat sen verran söpöjä, että ansaitsevat maininnan :). Kuva jäi valitettavasti ottamatta.

Sen sijaan erityismaininnan arvoisia olivat ruoat Anorakissa, pohjoismaiseen keittiöön nojaavassa ravintola-kahvila-baari-yhdistelmässä Kajaanin keskustan tuntumassa, jossa söimme ekana päivänä lounasta ja toisen koulutuspäivän iltana päivällistä ateriaan sopivine viineineen. Anorak on vuodesta 2017 alkaen toiminut ravintola- kahvila-baari-yhdistelmä vanhassa kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa hirsitalossa, jossa toimii lisäksi R-Collectionin kauppa, tämän ehkä nimestä olisi voinut päätelläkin. Ruokailujen jälkeen poikkesimme myös kaupan puolelle ihastelemaan kaupan vaatteita, koruja ja laukkuja. Tuoksusaippuoitakin kassalla taisi olla tarjolla. R-Collection vei mieleni ala-asteaikaan, jolloin muistan luokkakavereilla olleen hupullisia tai huputtomia RCollectionin collegepaitoja. 

Anorakiin suunnittelimme tulevamme toistekkin, sen verran ison vaikutuksen Anorak meistä moneen teki!

Mitä itse koulutuspäivien antiin tulee, en olisi jälleen kerran voinut etukäteen edes aavistaa millaisille vesille joutuisin. Oivalsin muun muassa, että ärtymyksellä voi olla monet kasvot. Ärtymys voi piilottaa sisäänsä vaikkapa surua, levon tarvetta tai tyytymättömyyden tunnetta. Oivalsin, että kehon vasen puoli voi ottaa kantaakseen piilotettuja tunteita ja rentoutua, kun tunteet saavat nimen ja pääsevät esiin. Eräs koulutukseen osallistuva kertoikin teoriasta, jonka mukaan keho jakautuu feminiiniseen ja maskuliiniseen puoleen. Arvatkaapa, kumpaa puolta vasen puoli edustaa...

Oivallusten vyyhti jatkui koulutuksen jälkeen kotona. Katsonkin tällä hetkellä sekä omaa elämääni että elämää ylipäätään aivan uudesta näkökulmasta.  Kiitänkin kovasti sekä kouluttajia että koulutukseen osallistuvia keskusteluistamme, harjoitteluistamme ja kohtaamisistamme, joiden myötä itsensä tutkiskelu syvempää kuin aiemmin oli mahdollista. Olin jälleen kerran epämukavuusalueella, mutta luottavaisemmin kuin viimeksi. Opinkin, että omat rajat ja omat tärkeät suojamekanismit voi säilyttää, vaikka paljastaakin itsensä toisille ja ennen kaikkea itselleen. Taputan myös itseäni olkapäälle rohkeudesta katsoa uuteen suuntaan. Sillä ainahan vaihtoehtona olisi sulkea silmänsä ja korvansa ja pitää vanhasta tutusta ja turvallisesta kiinni. Tein kuitenkin jo viime koulutuspäivillä sen päätöksen, että katson pintaa syvemmälle, sillä haluan oppia, kehittyä ja kasvaa. Niin ihmisenä kuin työssäni. 

On mielenkiintoista, että mitä syvemmälle mielen ja kehon syövereihin sukeltaa, sitä helpompaa on hengittää. Haluankin tähän loppuun linkata yhden ehdottomasti suosikkibiiseistäni, joka kuvastaa tunnelmiani juuri nyt.

-Katja

Ladataan...

Kun perjantaina mietin, mitähän hyvää voisin viikonlopun kunniaksi nauttia, muistin viimeksi lukioaikoina syömäni superherkullisen rahkan.

Olen aina tykännyt erilaisista rahkoista ja kun olin lapsi meillä kotona niitä syötiin esimerkiksi keiton jälkkärinä. Tätä versiota söin silloisen luokkakaverini luona, en ole varma teimmekö tätä koskaan kotona. Mitä tosin ihmettelen suuresti.  Olennaista tässä rahkassa on yhdistää erilaisia hedelmiä piparmintun ja suklaan kanssa yhteen. Luvassa on siis sekä raikasta että täyteläistä jälkiruoaksi tai välipalaksi sopivaa tarjottavaa. Suosittelen!

Tähän karkki-hedelmärahkaan tarvitset (1 tai useammalle hlölle):

- erilaisia hedelmiä esimerkiksi banaania, kiiviä, viinirypäleitä, appelsiinia, ananasta

- 1 prk kermaa

- 2 prk maitorahkaa

- 1 pss ranskanpastilleja

1. Pilko hedelmät sopivan kokoisiksi paloiksi. Sekoita ne keskenään omassa kulhossa.

2. Vatkaa kerma omassa kulhossaan, lisää siihen rahkat. Sekoita hyvin.

3. Hienonna ranskanpastillit esimerkiksi nuijalla omassa pussissaan murusiksi. Sekoita kermarahkan joukkoon. 

4. Yhdistä kulhon sisällöt keskenään TAI annostele kerroksittain jälkiruokakulhoon. Nauti heti! (Tai mahdollisimman pian, mehuisat hedelmät nimittäin vetistävät melko nopeasti kermarahkaseosta)

 

ps. Oli muuten mieluisa yllätys tuo Valion luomuversio laktoosittomasta rahkasta. Ostin, kun vakkariversioni oli kaupassa loppu. Älyttömän pehmeän makuinen. Hintakin oli suhteessa peruslaktoosittomaan versioon suht sama, joten todennäköisesti tulen ostamaan tuota toistekin!

 

Ladataan...
Onnellinen keho

Kuva: Pixabay

Varmasti meillä kaikilla on omat suosikkiruokamme, vastaavasti omat inhokkimme tai ainakin ne vähemmän mukavat ruoat syödä. Niin myös minulla. Jo lapsesta saakka olen pitänyt kovasti pinaattikeitosta.

Olin haltioissani, kun koulussa oli lounaaksi tätä vihreää keittoa kera keitetyn kananmunan ja karjalanpiirakan. Erittäin toimiva kombinaatio! Edelleen yhdistän nämä kolme ruoka-ainetta toisiinsa kuuluvaksi. Joskus olen tehnyt pinaattikeittoa itse, joskus ostanut valmiina tai syönyt lounaspaikoissa. Olen kokeillut niin pakaste- kuin Pirkan, Rainbown, Kokkikartanon yms. versiot, suuresti en ole eroja havainnut. Olen ollut vain tyytyväinen saadessani pitkästä aikaa nauttia lapsuuden herkkuruoastani.

Tai no, olin vielä tähän viikkoon asti. Minulle on nimittäin käynyt niin, että tässä kuluneen vuoden aikana olen ostanut töihin evääksi tätä keittoa useammin kuin muutaman vuoden aikana yhteensä. Lopputuloksena...  kyllästyminen. Enää ei pinaattikeitto edes ajatuksena herätä kiinnosta. Päinvastoin. 

Kun tämän ajatuksen totesin ääneen, pohdin hetken, mistä se johtuu. Ja päädyin vain yhteen syyhyn: olen syönyt lempiruokaani niin usein, että siitä on tullut tavallista. Itse asiassa jopa syy sille, miksi pinaattikeitosta alun perin on tullut lempiruokaani taitaa piillä siinä, ettei meillä kotona sitä juuri syöty. En muista kertaakaan äitini sitä itse valmistaneen ja vain pari kertaa muistan kotona pakastekeittoa sulattaneeni kattilassa. Ei ole siis ollut mikään tavanomainen ruoka perheessäni, joten ehkäpä juuri siksi, harvinaisuuden vuoksi, keitto on niin hyvältä maistunut aina koulussa tai muualla, missä sitä on tarjottu. 

Mitä opimme tästä? Tutuiksi, tavallisiksi, ei-rajoitetuiksi päätyneet ruoat menettävät hohdokkuutensa. Ja toisinpäin, harvoin, spesiaalitilanteissa tai rajoitetusti saatavat ruoat houkuttelevat enemmän, maistuvat paremmilta ja palkitsevat enemmän. 

Samaa tulosta kertovat syömiskäyttäytymistutkimuksetkin, joissa ruokien houkuttelevuutta tai palkitsevuutta on tarkasteltu. Esimerkiksi tämän kuun alussa Hesarissa julkaistiin artikkeli ruokahimojen synnystä. Artikkelissa haastateltiin Itä-Suomen yliopiston tutkijaa Leila Karhusta, joka mainitsi muun muassa ruokien kieltämisen lisäämässä tiettyjen ruokien himoamista. Vaikka yleensä puhutaankin herkkujen himoamisesta, mihin olemme taipuvaisia luontaisten makean ja rasvaisen mieltymyksiemme vuoksi, on niihin liittyvää psykologista puolta tärkeä myös nostaa esille myös arkiruokakeskusteluun.  Mitä jos söisimmekin suklaata täysin sallitusti ja hyvällä omallatunnolla? Maistuisiko se enää yhtä taivaalliselta ja houkuttaisiko se enää syömään sitä paljoa kerralla?

Jos tähän vastaisin omalla pinaattikeittokokemuksellani, sanoisin, että mitä arkisemmaksi, jatkuvasti saatavilla olevaksi syömämme asiat muuttuvat, sitä vähemmän ne kiinnostavat. 

Jos siis koet tiettyjen ruokien olevan sinulle ongelma, kysy itseltäsi kaksi asiaa:

1. Milloin viimeksi olet kyseistä ruokaa saanut?

2. Saatko kyseistä ruokaa milloin vain haluat vai rajaatko sen saamista jotakin?

Jos vastaat ensimmäiseen kohtaan, "ettet muista" tai "kauan aikaa sitten" ja jos vielä rajoitat sen syömistä jollakin tapaa, mitä todennäköisemmin kyseinen ruoka tulee pysymään korokkeella, maistumaan taivaalliselta ja houkuttamaan sinua syömään sitä niin paljon kuin vatsa vetää, kun kerrankin sitä itsellesi suot.

Jos taas vastaat 1.kohtaan esim. "eilen", "tänään" tai "vasta" ja rajoitat syömisiäsi jollain tapaa, on kielletyn hedelmän himo silti suuri. Niin suuri vaikutus mielellämme on. 

En kannusta tekemään kaikesta hyvästä ruoasta arkista, lemppareita saa edelleen olla. Kannustan olemaan tekemättä syömisestä liian hienoa ja mahtavaa, jotta ylilyönneiltä ja turhilta syyllisyyden tunteilta vältyttäisiin. Syömisen on tarkoitus olla tavallista, luonnollista, vain osa arkea. Isompi rooli voi kieliä ongelmista ruokaan suhtautumisessa. 

Ja mitä minun pinaattikeittosuhteeseeni tulee, veikkaan, että se palautuu vielä ainakin jossain määrin ennalleen ajan kanssa. Ja jos ei palaudu, niin ei se mitään. Olen jo monet keittoni saanut. Onneksi maailmassa on muitakin hyviä ruokia ja ennen kaikkea hyviä asioita, joista iloita ja saada onnen tunteita :)

-Katja

Pages