Lukemattomuus.

Ladataan...

 

Mun mies ei lue mitään, ei kirveelläkään. Nykyään ei enää ees akuankkaa huussissa.

"Mä en vaan lue." Ja mä nään vaan punasta. Kehuskeleekin vielä sillä, kuinka vähän on elämänsä aikana lukenut, puolet jostain harry potterista pakosta yläasteella, kuulemma. (Mua hävettää aina tässä vaiheessa.)

Kun se ei lue sanomalehtiä saati aikakauslehtiä, se ei lue maitopurkin kylkeä ruokapöydässä, eikä kaunokirjallisuutta varsinkaan. Netissä surffaa, mutta silloinkin pelaa, ei lue foorumeita uutisia blogeja, mitääääään minkä henkiin herättämiseen vaaditaan omaa mielikuvitusta. Miten se voi elää niin?! Jos se ei olis viittä vaille valmis insinööri, niin voisin helposti uskoa, että se ei osaa lukea. (Meidän luokalle tuli yläasteelle siirryttäessä poika naapurikunnasta, eikä osannut lukea. Seiskaluokalla. 1990-luvulla.)

Ja mä olen yrittänyt houkutella, tarjonnut kaikkea Sinisalon novelleista romanialaiseen perinnekirjallisuuteen, yrittäny jopa kiristää uhkailla lahjoakin. Mut ei. Meinasin jopa ostaa äänikirjan, mutta toisaalta, sehän EI ole lukemista, joten...

Mä luulen, että vaikka aihe ei oo mitenkään joka päivä puheissa ja täten tulehtunut, ei tuo lue mitään ihan vaan siitäkään syystä, että on niin mulle kiusaksi eikä halua tavallaan nöyrtyä lukemaan.

 

Ja mä olen myös alkanut miettimään, että ehkä se ei oikeasti pidä lukemisesta. Ehkä sen mielikuvitus on niin näivettynyt, että teksti ei vain herää henkiin. Että sille kirjan lukeminen on kuin söis sahajauhoa, ja se ihmettelee, miten "me muut" voidaan hehkuttaa sitä kuin hanhenmaksaa.

Mulle on luettu paljon kun olen ollut lapsi, vanhempani lukevat paljon (isä varsinkin, ja äiti on ihan hiilenä, kun isi on nenä kiinni kirjassa 24/7), ja mun mielestä kunnon kodissa on kirjahyllyssä kirjoja eikä oluttuoppeja.

Avokin vanhemmilla ei taida olla edes kirjahyllyä.

Sukuvika?

 

Ja.. entäs sitten, jos se ei tykkää lukea? Omapa on häviönsä, eikä vaikuta mun elämään - paitsi silloin, kun se vetää esiin "vain puolikkaan harry potterin" -kortin, tai haluaisin keskustella jostain lukemastani tai suositella kirjaa tai jos keskustelu ylipäätään kääntyy kaveriporukassa kirjallisuuteen...

 

Onko sen pakko lukea? Ei.
Onko mun pakko tuputtaa sille lukemista? Ei..

..ja on, koska, lukeminen nyt vaan on niin pirun hyvä juttu, ehkä paras ikinä. Sääli, että joku jää siitä ilman.

 

--

Avautuminen sai inspiraationsa tästä jutusta.

Share
Ladataan...

Kommentit

Pelkäsin seurustelun alkuajoilla, että oma poikaystävä olisi samanlainen, koska lukeminen on itselle sen verran tärkeä juttu. Onneksi se sentään lukee Aku Ankkaa vakituisesti kerran viikossa ja kesälomilla itseni oikolukemia, hyväksi todettuja trillereitä ja mysteerisettiä. Itselläni on aina joku kirja kesken. Aina. Luen melkein aina syödessäni, jos en muuten ehdi.

Omassa kaveripiirissäni on pari sellaista, jotka eivät varmaan koskaan ole lukeneet kokonaista kirjaa. Siis mitään. Edes koulun esitelmiä varten jotain Lokki Joonatania. Tai puolikasta Potteria (niissä nyt on sentään sivujakin jo...) Lukion käyneitä ihmisiä. En käsitä miten ihminen voi elää yli parikymppiseksi eikä koskaan lue ensimmäistäkään kirjaa loppuun asti. Omaan kalloon se ei vain uppoa. Tulisin varmasti hulluksi miehesi kanssa, voimia ja jaksamista sinulle :D

 

Kyllähän tää tässä, ei ole lopulta lainkaan niin haasteellista, kuin voisi kuvitella ;)

Ja ehkä vielä joskus, vielä joskus!

Kommentoi

Ladataan...