Avocadopuu

Onnenpäivä

Enpä olisi reilut viisi vuotta sitten uskonut, että vielä jonain päivänä istuttaisin pihan perälle avocadopuun. Sen lisäksi, ettei Tuusulan perämetsän kallioisella tontilla olisi avocadopuulla ollut kovinkaan lupaava tulevaisuus, en edes pitänyt avocadon mausta enkä ylipäätään tiennyt kasvaako tuo outo hedelmä puussa vai pensaassa. Mutta niin teki Kalifornia ja meksikolaissävytteinen ruoka tehtävänsä ja tuli päivä, jona löysin itseni lapioimasta kädet rakoilla eteläisen Kalifornian kuivuuden kovettamaan maaperään avocadopuun taimen mentävää monttua.


Itse puun löytäminen ei ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelin ja toisaalta taas sen hankkiminen oli paljon helpompaa kuin uskalsin edes haaveilla. Koska en ensivilkaisulla löytänyt lähikaupoista kuin sitruspuiden taimia, päätin kokeilla onneani internetissä. Ja kyllä vaan, netistä saa näemmä tässä maassa ostettua lähestulkoon mitä tahansa. Sen lisäksi, että olen tilannut Alaskasta poronlihaa ja suunnitellut customoidun jäätelön tilaamista kotiovelle, olen nyt ostanut myös puun internetistä. Miten siistiä! Hintaa puulle kotiintoimituksineen tuli reilut 50 taalaa. Ei paha.


Kun puuntaimi sitten saapui suuressa kuljetuslaatikossa ovellemme, minua varoiteltiin, että puu saattaisi pimeästä laatikkokuljetuksesta suivaantuneena pudottaa kaikki lehtensä. Ensimmäisen viikon puu näyttikin varsin alakuloiselta vaikkei kaikkia lehtiä pudottanutkaan, mutta nyt muutaman viikon jälkeen pienenpieni puuntaimi näyttää jo huomattavasti reippaammalta ja oksissa on näkyvissä pieniä lehdenalkuja. Laatikkokuljetus ei kuitenkaan jäänyt puun ainoaksi alkutaipaleen haasteeksi, sillä jo ensimmäisenä päivänä olivat pihalla vilistävät muurahaiset käyneet syömässä sen ainoat hyvinvoivat lehdet täyteen reikiä. Myrkytysoperaation jälkeen muurahaiset onneksi tajusivat siirtää buffettinsa johonkin toisaalle ja avocadopuuni on saanut jatkaa rauhassa kasvuaan.


Nyt sitten vain odotellaan, että puu juurtuu kunnolla, saa lisää pituutta ja hyvällä tuurilla tuottaa ensimmäiset hedelmänsä jo ensi vuonna. Onkohan se oman pihamaan avocadoista tehty guacamole kovasti erimakuista kuin kaupan avocadoista tehty?

 

 

 

Share

Kommentit

pelagia
päivät kuin

Oih, menestystä puullesi! :) 

Mä kasvatin lapsena syömieni avokadojen kivistä taimia. Sain aikaiseksi 12 lähes metristä yksilöä, eli varmaan aika helppo kasvi? :D tosin viikkoa isäni vastuulla ne eivät kestäneet...

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Nyt vähän jännittää. Mun taimella on oma kastelulaite, mutta se saattaa vaatia myös lisäkastelua... ja minä olen seuraavat 6 viikkoa Suomessa... Oi ja voi. ONNEKSI ostin puulle takuun, eli jos se syystä tai toisesta kuolee, saan tilalle uuden :D 

pelagia
päivät kuin

Kokeiluversio :) ei mutta hyvä juttu tuo takuu, eihän noista koskaan tiedä.

Veikkaan kyllä että mun taimet paleltui, kastelemattomuus oli vaan sivuseikka. Faija piti vieressä olevaa parvekkeen ovea auki, ei hyvä idea maaliskuussa.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Täällä ei oo sitä ongelmaa. Tasaista +28-35 pukkaa seuraavat pari kuukautta...

Elisa// (Ei varmistettu) http://liiallisuuksia.blogspot.com

ITSE. SUUNNITELTUA. JÄÄTELÖÄ. KOTIOVELLE.

Muutan sinne. -->

A. Sinivaara
Onnenpäivä

No älä! Eihän se ihan halpaa ole, mutta hitto vie, toi on pakko testata!

edgybeauty
Edgy Beauty

Niiiiiiiin utopistinen ajatus omasta avocadopuusta! Niin houkuttelevan herkullinen ajatus myös, ah. Kasvatathan tomaatteja ja sipulia ja sitruunaa niin saat sen koko guacamolen pihalta kasaan ;)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Meidän pihalla on myös sitruunapuu, joka tänä vuonna alkoi tuottamaan jopa hedelmiä. Lisäksi mulla on yksi pieni tomaattikin pihanperällä :D Se sipuli puuttuu, mutta harkinnassa on jo sekin :D

Matkaaja (Ei varmistettu)

Onnea puulle!! Olen sitä mieltä, että jokaisen ihmisen tulisi istuttaa ainakin yksi puu. Minulla se oli kirsikkapuu. Se ei tee hedelmiä, otin sen ihan koristeeksi pihaan. Päijät-Hämeläistä hanamia odotellessa... ;) Mutta onko siellä puutarhoja tai muita lähellä, joista voisi käydä katsomassa paikan päällä ja valitsemassa kasvin/puun, mikäli niin haluaisi tehdä? Vai onko pakko ostaa netistä? Ei varmasti tykkää pimeästä kuljetuksesta. Puu tosiaan vaatii kovasti vettä ainakin alkuunsa, että juurtuu ja lähtee kasvamaan hyvin. Tottakai oman pihan avocadot maistuu varmasti parhaalta! Muuten tiedoksi, jos täällä Suomessa kerrot avokadopuusta niin kaikki kysyvät, että aiotko tehdä avokadopastaa a la Hanna Gullichsen. Joten pliis niitä meksikolaisruokareseptejä sitten kunhan saat ekat avokadot omasta puusta maistettua. :)

annemi

Onnea puulle! ja hei, mistä täällä saisi takuun omalle kasvimaalleen?! kylmän kesänkuun jäljiltä on tuo kasvimaa vähän surullinen näky, viime vuonna tähän aikaan oli jo ihan eri meininki. 

annemi

Onnea puulle! ja hei, mistä täällä saisi takuun omalle kasvimaalleen?! kylmän kesänkuun jäljiltä on tuo kasvimaa vähän surullinen näky, viime vuonna tähän aikaan oli jo ihan eri meininki. 

Kommentoi