Dieetillä ystävä tunnetaan

Onnenpäivä

Tehdäänpä mielikuvaharjoite. Eletään kiireistä aikaa. On töitä, lapsia ja kotitöitä. Appiukon perunkirjatkin pitäisi tehdä ja katolta pudottaa lumet. Samaan aikaan, kun maa peittyi valkoisten nietosten alle, kaksoset sairastuivat vatsatautiin ja autossa on edelleen kesärenkaat, jäi se hyvin alkanut liikuntaharrastus vähemmälle, tai itse asiassa lakkasi kokonaan olemasta. Kilot alkoivat kertyä toinen toisensa perään ja vyöstä loppua reiät kesken. Onneksi on ystäviä, joiden kanssa istua silloin tällöin iltaa, käydä ulkona ja järjestää pikkujouluja. He eivät tuomitse vaikka aviomies on asiasta vähän jo ollut huolissaan. Ota vaan lisää pullaa ja hei, sun viinilasikin on jo tyhjä.

Lumet sulavat. Kaksoset ovat terveenä, appiukon perintö jaettu ja autollakin pääsee kulkemaan ilman jatkuvaa kuolemanpelkoa. On aika herättää talviunilla ollut liikuntaharrastus uudelleen henkiin, suunnata jumppaan ja laittaa ruokavalio remonttiin. Ensimmäisessä naisten saunaillassa kieltäydyt ensin siideristä, sitten suklaakakusta. Edessäsi seisoo viisipäinen naisrivistö silmiään pyöritellen ja lausuu yhteen ääneen, "älä nyt höpötä, ei yksi siideri ja kakkupala sua lihota. Sitä paitsi sä oot hyvä just noin".

Tästä päästäänkin asiaan.

Kun lihoat, tai keräät massaa tietoisesti lisää kuten minä, ei kukaan yleensä kommentoi asiaa millään tavalla. Vai oletko kuullut jonkun sanovan, "hei, älä enää liho, sä oot hyvä just noin"? Enkä minä sitä sano, että kenenkään pitäisi välttämättä puuttuakaan muiden painonnousuun. On tilanteita ja ajanjaksoja, kun ei vaan jaksa tai ehdi keskittyä omaan hyvinvointiinsa tai ulkoiseen olemukseen eikä siinä tilanteessa varmasti kukaan koe kannustavana ystävätären nalkutusta siitä, kuinka olet lihonnut. Ja toisekseen, toiset vain tuntevat olonsa paremmaksi ja terveemmäksi hieman pyöreämpänä eikä silloin kenelläkään ole oikeutta tulla sanomaan, että laihduttaisit nyt vähän. 

Kuitenkin jostain syystä, erityisesti naisilla, sanallinen arkku aukeaa ystävätären alkaessa pudottamaan painoaan. Tämän olen jo itsekin kokenut niin tällä kuin aikaisemmillakin dieeteilläni. Sen sijaan, että kannustettaisiin kaveria, äimistellään kerta toisensa jälkeen kuinka se taas kieltäytyy pullasta ja viinilasillisesta, "ota nyt, ei se tapa eikä sun muutenkaan tarvii laihduttaa, sä oot ihan hyvä just noin". Kun sitten voimakkaasta vastustuksesta huolimatta onnistut pääsemään tavoitepainoosi, sanoo se samainen ystävätär joka ei maininnut sanaakaan ylipainostasi silloin, kun harmittelit ettet mahdu enää vaatteisiisi, että "hei, sä oot ihan liian laiha jo".

Mistä tämä sitten johtuu? Koska ystäviä ollaan, en suostu uskomaan, että kyse olisi ilkeydestä tai kateudesta, kuten yleensä ensimmäisenä ajatellaan. Sen sijaan minä uskon, että järjestelmä on hokenut naisille niin pitkään mantraa "olet hyvä juuri noin", että naiset nyt vain sokeana toistelevat sitä toisilleen. Olet hyvä juuri noin, mutta jos yrität muuttaa itseäsi, et enää olekaan hyvä. Minä kuitenkin ymmärrän tuon mantran niin, että olet hyvä silloin, kun itse tunnet niin, olitpa sitten mitä tahansa

Mitä jos annettaisiin sille laihduttavalle, kiinteytyvälle tai kiristyvälle kaverille tukea ja tsemppiä matkallaan kohti hyvää oloa ja ihannepainoa sen sijaan, että taivasteltaisiin miten kohta ollaan jo liian laihoja? Syitä painonpudotukselle on monia. Toisilla, kuten allekirjoittaneella, se on osa harrastusta, jollekin se voi taas kuulua jopa työnkuvaan. Toisille painonpudotus on ehkä pelkästään ulkonäköseikka ja toisille osa hyvinvointia. Oli se syy mikä tahansa, on laihduttaminen aina sen verran työlästä hommaa, ettei sitä ihan huvikseen tehdä. Pieni kannustus on siis paikallaan arvostelun sijaan.

 

Share

Kommentit

tiiti
ite puin

Mää jotenkin luulen, että tuo "oot just hyvä noin" -perustuu siihen, että aika iso osa dieettaajista kuitenkin on niitäkin, jotka vain kurjistavat elämäänsä jojoilemalla ikuisesti sitä "viimeistä viittä kiloa", ja stressaamalla muiden ihmisten mielipiteestä painoista, jota kukaan muu ei edes huomaa, sen jonka lähdettämisen jälkeen elämä olisi sitten maagisesti jotenkin täydellisempää. Jos tiistaina vastentahtoisesti kieltäytyy siitä pullasta ja keskiviikkona sitten syö kaksi, ja toistaa tätä viikko toisensa jälkeen, olisi se suurinpiirtein sama olla kiusaamatta itseään, ja oikeasti olla "just hyvä noin".

Tosin ainakin itselle on suht helppo erottaa ne harrastuksen/oman motivaation takia tosissaan dieettaajat ja ne huvittaa-eihuvita-jojoilijat, mutta kaikille ei välttämättä ole edes selvää, että näitä jälkimmäisiäkin ylipäätään on.

tiiti
ite puin

Ei kun siis, että ensimmäisiä ylipäätään on :D

(yst. terv. Osaan kirjoittaa ry)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Haha, niin juu, voihan se olla noinkin. Mutta mä itse kyllä mieluummin kannustaisin sitä jojoilijaakin kuin että tyrkyttäisin sille lisää pullaa ja käskisin unohtaa koko homman typeränä haahuiluna.

Oon tässä nyt itse huomannut, että omalla kohdalla on tuntunut muodostuvan ongelmaksi se, että en kilpaile. Toisin sanoen se, että teen tämmöistä vain huvikseni, harrastuksen nimissä, on jotenkin turhaa ja ajan haaskausta. Aika moni ei näe tätä harrastuksen kannalta ollenkaan. Vähän kun kieltäisi tenniksen pelaajalta harjoittelun tai veisi mailat piiloon...

Mia-Elina

Amen to that. (Olen pahoillani, jostain syystä, vaikka koko kirjoituksessa ei sanallakaan mainita mitään jenkkilään viittaavaa, niin aina kuvittelen sinut siellä amerikkalaislähiössä ja minkälaista mahtaa olla... niin kaikki tietenkin värittyy niiden lasien kautta. :D)

Onneksi itse taidan liikkua niin valikoidussa seurassa, ettei mun tarvitse taistella pullan yms. tuputtajia vastaan. Eikä siideriäkään enää oikein tule juotua (tai sellaisissa bileissä käytyä), ei tule ryhmäpainetta. Mutta kieltämättä kyllä ehkä varon antamasta turhan paljon viitteitä siitä, mitkä mun projektit harrastustasolla ovat. Voi saada ortorektikon maineen, kun ihmiset on niin nopeita arvioimaan eivätkä hevillä luovu niistä värittyneistä laseistaan.

Tiitillä myös on varma pointti: kaikki ei varmaan ymmärrä, ettei tämä ole "vaihe", jonka yli kasvetaan kun kyllästytään/ei jaksa enää, vaan se voi pysyä elämässä pullaa ja mössöä säännöllisempänä asiana.

Joo todella tuttua! Olen kanssa pohtinut tota että mistä se oikeen juurtuu! Missä tsempit ja tsemppien päälle tsempit kun on päättänyt tehdä jotain :D

A. Sinivaara
Onnenpäivä

En oikeastaan tiedä onko tämä edes niin kansallinen ilmiö. Rapakon kummaltakin puolelta löytyy niitä, jotka eivät aina ihan ymmärrä ja samalla tavalla niitä löytyy niin urheilevista kuin ei-urheilevista ihmisistä. Ja toisaalta, ei kaikkien tarvitsekaan ymmärtää, mutta silti voisi hiljaisesti hyväksyä, että joku nyt tekee asiat vähän eri tavalla.

Mia-Elina

Joo, en tarkoittanutkaan itsekään, että olisi kansallinen ilmiö. Kunhan eksyin huvittumaan omista pinnan alla kuplivista ajatuksistani ja jostain syystä oli "pakko" jakaa. Anteeksi hämmennyt ja sivuseikkoihin meno. :)

Joskus ei voi ymmärtää toisten ymmärtämättömyyttä, mutta ei siitä pidä mielestäni paineita ottaa, vaikkei toiset ymmärtäisikään. Elämäni tarina. :)

Luminosa

Joo, kuulostaa samalta kuin se, että Suomessa voidaan todeta, ettei ole pakko juoda alkoholia illanvietoissa. Jos ei juo alkoholia, joutuu sitä kuitenkin perustelemaan kaikille. Kaikki selitykset eivät myöskänä ole tarpeeksi hyväksyttäviä, vaan alkoholia voidaan joka tapauksessa tuputtaa.

Itselleni tulee sekä tuosta alkoholin juomisesta että herkkujen syömisestä mieleen se, että ehkä tämä vahvatahtoinen ihminen aiheuttaa niille muille huonon omantunnon, kun he sortuvat. Tästä syystä sortujatkin haluavat houkutella sen vahvan ihmisen mukaansa.

Hölmöähän tuo tosiaan on. Ei kai sitä oma syöminen ja juominen pitäisi olla muista riippuvainen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Totta tämä, mutta vähän ymmärrystä myös noille ystäville, jotka kommentoivat : eräs minulle tärkeä ihminen sairastui anoreksiaan ja tsemppaavat kommentit eivät välttämättä tuossa tapauksessa edistä paranemista. Ehkä toppuuttelevat puhet ovat vain merkki siitä, että ystävä pelkää ruuasta ja liikkumisesta tulevan pakkomielle, ja menettävänsä ystävänsä sairaudelle?

Hyvää joulun odotusta!

FFFifi
Fitness Führer

Samaa mieltä tiitin kanssa. Ja olen kyllä sitä mieltä, että jokainen saa itse päättää (terveyden rajoissa) minkä kokoisena on sopiva ja mitä haluaa syödä. On myös toivottavaa, että ystävät kannustavat ja tukevat. Mutta tuollaisista juhlien kakkupaloista ja siidereistä olen vähän eri mieltä. Eli jos ei ole kyseessä jokin tiukka kisadieetti tai vastaava, niin kenenkään laihdutus (tai terveys) ei oikeasti kaadu kakunpalaan ja pariin siideriin. Eri asia sitten on jos ne laukaisevat hirveän mässäämishimon tms., joka jatkuu päiväkausia, tai jos jostain syystä niitä on tarjolla tosi usein.

En siis oikein ymmärrä tuollaista ehdottomuutta, jolla ei mielestäni ole perusteita. Monien on paljon vaikeampi noudattaa hirveän tiukkoja rajoja, ainakin pitkään. Saati koko elämän ajan... Mun mielestä parempi vaihtoehto on syödä pääasiassa terveellisesti, ja silloin juhlissa voi ihan hyvin ottaa kakkua tai siideriä tai mitä nyt haluaakin. Mielestäni voi myös kohteliaisuudesta ottaa hiukan, vaikka ei varsinaisesti haluaisikaan, kun ei siitä ole pysyvää tai pitkäkestoista haittaa ja ruoan laittaneen henkilön vaivaa on syytä arvostaa.

Enkä todellakaan pidä herkkujen syömistä tai alkoholin juomista sortumisena, vaan ihan normaalin elämän osana. Siksi minulle ei myöskään tule mitään syyllisyydentuntoja siitä, että vedän paakkelisia vaikka joku ei. Se nyppii, jos oikeasti ei ymmärretä, että yksi makupala ei ole sama kuin kaksi kiloa isompi lukema vaa'alla vaan tehdään asiasta hirveä numero. Kuten myös se, että ei osata nauttia vaikka nyt juhlaruoista vaan voivotellaan niiden kaloreita. Tämähän on näin joulun aikaan hyvin tyypillistä...vaikka kuten sanonta kuuluu, sillä ei ole väliä, mitä syö joulun ja uuden vuoden välissä, vaan sillä mitä syö uuden vuoden ja joulun välillä. Enkä tarkoita sitä, että jouluna olisi pakko syödä kilo joulutorttuja ja kolme rasiaa konvehteja, vaan sitä että torttu jouluglögin seurana ja muutama konvehti jälkiruoan päälle kerran vuodessa ei ole mikään katastrofi, eikä niitä syödessä tarvitse huokailla, miten hirveen lihottavia nää on.

Toisaalta, mulle ei koskaan tuputeta (hhmmm varmaan siksi, että otan mielelläni :D) eikä mulle ole ikinä ihmetelty, jos en ole ottanut alkoholia. En pidä miksi et ota tai haluatko kuitenkin alkumaljan tms. kysymyksiä tuputtamisena niitäkään.

sinisiipi
Seikkailu Aasiassa

Edelliseen vielä jatkaakseni, se onkin varsin raivostuttavaa, että nykyään melkein aina, kun on vähänkin herkutellut jossain seurassa, täytyy jonkun aina mainita ruuan epäterveellisyys tai "läskimässäily" heti hyvän nautinnon päälle. Eihän yksi  (tai useampikaan) herkkuhetki läskiä teen, olen minäkin mässäillyt ties kuinka paljon ja silti pysynyt suht samassa painossa viimeiset 7 vuotta. Minä tosin myös liikun paljon.

Olen myös Luminosan kanssa osittain samaa mieltä, ehkä nämä tuputtajat alkavat tuntea huonoa omaatuntoa, jos seurassa on joku, joka ei syö. Ainakin jos olisin kahdestaan jonkun kanssa, tuntuisi hölmöltä mussuttaa kakkua, kun toinen kieltäytyy. Kyllä syöminen on myös todella sosiaalista, ainakin itse syön yleensä pahimmat överit ystävien illanistujaisissa, en suinkaan yksin.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Vierailija: Jätin kokonaan mainitsematta, että käsittelin jutussani terveitä ihmisiä ja ns. normaalin rajoissa tapahtuvaa laihdutusta, kehonmuokkausta ja painonhallintaa. Syömishäiriöiset ovat sitten luku erikseen ja käsiteltävissä ihan eri tavoin...

FFFifi: Tuosta ehdottomuudesta, itsehän syön normaalisti kaikkea mitä tarjolla on ja herkuttelenkin aika usein. Minä kun olen aina kokenut, että liikun paljon ja syön yleisterveellisesti, niin voin sitten syödä herkkuja aina kun niitä tarjotaan. Eikä se koskaan ole kyllä missään näkynyt, vaikka ulkona syödessä viimeistelen ateriat melkein aina jälkiruoalla. Mutta nyt on sitten tämä dieetti...

Ja kyllä, tämän dieetin aikana haluan olla aika ehdoton, vaikka en kisoihin ole menossakaan. Minähän olin tuossa jokin aika sitten massakaudellakin, joten massaa todella tuli lisää ja luonnollisesti suurin osa oli sitä itseään, eli ihraa. Ja toden totta, sen ylimääräisen haluan nyt pois ja kyllä se aika ehdottomaksi tekee. Ehkä tuon takia minä en koe tätä dieettiä edes erityisen hankalana vielä. Ei tee edes tiukkaa kieltäytyä ylimääräisestä, ruokavalioon kuulumattomasta pöperöstä. Tosin tällä hetkellä dieetti on vielä niin löysä, että pystyn kyllä etukäteen sovittamaan erinäisiä erikoisruokailuja päivän ruokavalioon. Eli aika kivasti tässäkin kuussa on pikkujouluja vietelty, heh. Niistä vain pitää tietää etukäteen. Tässäkin on varmaan avainsana se motivaatio. En tunne, että kidutan itseäni, ainakaan vielä. Ja kun motivaatio katoaa, niin voin antaa periksi. Olen nimittäin kamalan huono tekemään asioita joista en oikeasti pidä.

Niin, vaikka en kilpailekaan, niin haluan silti kerran elämässäni kokeilla mihin minusta oikein on ja pystyisinkö samaan kuin ammattilaiset, tai edes puoliammattilaiset. Olen haastanut itseni ja nyt katsotaan kuinka käy.

FFFifi ja sinisiipi: Minäkin koen rasittavana ne ihmiset, jotka illanvietoissa ja muuten ruokailun yhteydessä taivastelevat sitä miten nyt ei pitäisi syödä sitä eikä tätä ja lihon varmasti kymmenen kiloa, kun syön tämän pullan. Samalla tavalla ärsyttää, jos ruoasta kieltäytyjä tekee kieltäytymisestään valtavan numeron ja heittäytyy marttyyriksi. Nyt kun itse kieltäydyn ylimääräisestä ruoasta niin en tee sitä siksi, että ajattelisin sen yhden ylimääräisen lohileivän lihottavan. Ei, se vaan sotkee sen päivän ruokavalion ja makrot. Ja varsinkin tässä kuussa on ollut aika paljon kaikenlaisia erikoistilaisuuksia ja jos jokaisessa lipsuisi (tai ei laskisi ns. ruokakiintiötä etukäteen) ei dieetistä tulisi yhtään mitään. Mutta en minä tee kieltäytymisestäni numeroa, sanon vain ei kiitos. Mutta toisinaan kansa vaatii selityksiä, huoh!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ajatelkaa, ei kukaan kommentoi miehen sohvarituaaleista kaljapullon ja makkaran kera, paitsi ehka vaimokansa kotona!! Kylla miehena oleminen on lahes autuus, on naisilla kylla vaikeaa huh huh

ninoh

Sama juttu mutta alkoholilla suomessa varmaan verratain ruoka jenkkilässä,ei oo kivaa jos toinen ei dokaa kun mielipuoli ,kun si alkaa miettiin omia juomisiaan tai syömisiään eikä sitten oo yhtään niin hauskaa.Esim jos ei huvita juoda syödä niin sitten siitä väännetään juttua puoli iltaa,.Itse uskon ,että suurin osa tälläisestä nimenomaan sitä kateutta ja lauman ahdistusta siitä,että joku tekee toisin,mitä jos siitä tuleekin onnellisempi..

Mia-Elina

Tuohon ninohin pohdintaan tulee mieleen, että itse diggaan seuraavasta elämänneuvosta: "Be so happy that when others see you, they become happy too." Toinen tavoite voisi olla, että ryhtyy itse niin onnelliseksi, että muutkin haluaa tulla yhtä onnelliseksi kuin itse on. :)

Että rohkeasti omaa onnea ja muiden onnea toteuttamaan vain. Ei muiden hyssyttelyyn taipumalla missään asiassa tulla onnelliseksi. Ja tässä en nyt siis viittaa siihen, että "herkuttomuus" olisi omantunnon asia, vaan puhtaasti hyvän olon, jos kieltäytyy (tietenkin kohteliaasti) jostakin itselle sopimattomasta ruoka- tai juoma-aineesta.

On niitä nimenomaan hyvän olon herkkujakin olemassa, mutta valitettavasti ne harvemmin kuuluvat "normitarjontaan" - paitsi silloin, kun hyvänolon herkuista rupeaa itse omalla esimerkillään tekemään normaalia. Se on ainakin oma tavoitteeni. :)

Dieetillä kun olin huomasin välttäväni vierailuja. Pelkkä kahvikuppi ei riittänyt, ota nyt keksi. Voi voi, ottaisit sitä tai tätä. Vai laihdutatko?

Sitten ihmeteltiin kun kieltäydyin ruuasta. Voi kun et voi syödä meidän kanssa!  Ai voitko? Minä en osaa tuollaista kuria. Mitä sä sitten syöt? Kun et syö meidän ruokaa? Ai, mittaatko ruokia..jooo okei.

lopuksi kaikki tiesi miun dieetistäni. Aina kyseltiin paljonko laihduit. Voi voi 15kg.. Huhhu. Itse en pystyisi. Lopulta aihe oli aina minun kova kurini ja muitten epäonnistuminen.

minun "epäonnistuminen" oli yllätysraskaus ja nyt on kilot tulleet turvotuksen ja tekemättömyyden myötä takaisin. Että sellaistakin " jojoilua" voi olla. Nyt kaikki vaan sanoo, no sulla on lupa hieman lihota? Lupa lihota?

(Ei varmistettu)

Minulla tuo laihdutus ja muu oli terveys kysymys, kolesteroli oli ylhäällä ja viittä vaille lääkitystä ja keski-ikä painaa päälle. Sukurasitteena sepelvaltimot. Nyt voi kohtuudella syödä melkein mitä vain kun käy jolkottelemassa 200-250 km kuukaudessa. Tässä alkaa olemaan elämänsä kunnossa! Paremmassa kuin koskaan ennen. 30 km pitkis menee lähes rutiinilla.

Kommentoi