Eksoottisia herkkuja maalaiselle

Ladataan...
Onnenpäivä

Ajauduin menneellä viikolla tilanteeseen, jossa valaisin paikallisia siitä minkälaisen ravintoympyrän äärellä oikein puuhastelen. Keskustelu johti pian ruokailutottumuksiin suomalaisella maaseudulla ja lopulta vuosien taakse aina siihen faktaan saakka, että söin ensimmäisen oikean hampurilaiseni vasta 15-vuotiaana. Suuren hämmennyksen vallassa kamppaileva amerikkalainen ikätoverini kertoi syöneensä ensimmäisen McDonald's-ateriansa jo syöttötuolissa.

Mutta sehän on hampurilainen!

Enpä olekkaan sellaista nähnyt kuin televisiossa.

 

Mutta niinhän se on, ei meillä Haapavedellä ollut oikeita hampurilaispaikkoja. Kaupasta sai kyllä Saarioisten valmishampurilaisia, mutta ei niitä nimestään huolimatta voinut hampurilaiseksi kutsua. Aito ravintolapizzakin oli lapsena harvinaista herkkua eikä vähiten siksi, että lähin oikea pizzaravintola sijaitsi vajaan tunnin ajomatkan päässä kotoa. Niinpä meillä syötiinkin yleensä kotona. Ei pikaruokaravintoloissa eikä ulkona, ellei sitten takapihalla grillattua makkaraa lasketa.

Kun sitten teini-ikä koitti ja reissasin itsekseni junalla Ouluun ja pääkaupunkiseudulle, minä tutustuin vähitellen kaikenlaisiin herkkuihin, joita siihen mennessä olin nähnyt vain telkkarissa tai kotitaloustuntien epämääräisinä tuotoksina. Olin kai neljätoista, kun siskoni vei minut ensimmäistä kertaa Oulussa kiinalaiseen ravintolaan. Opettelin pyydystämään kastikkeessa killuvia kananpaloja syömäpuikkojen väliin ja taisin ensimmäistä kertaa elämässäni nähdä ihan oikean kiinalaisen. Vuotta myöhemmin matkasin silloisen poikaystäväni perässä Helsinkiin ja kohti uusia kulinaristisia elämyksiä. Kun hän ilmoitti, että menisimme syömään Mäkkäriin, olin innoissani vaikken tiennytkään mikä se sellainen paikka on. Muistin kyllä etäisesti nähneeni jossain ämceedonaldsin logon.  Tiskille päästyäni oli hämmennys suuri. Niitä hampurilaisiahan on erilaisia! Maalaisen tyttöystävän ruokakulttuurishokit eivät vielä päättyneet tähän. Kun poikaystäväni ehdotti, että lähtisimme kebabille, minä pyörittelin tyhmänä silmiäni. Mennään vaan, mutta mitä se kepappi oikein on? Minulla ei ollut aavistustakaan siitä onko kebab lihaa, kanaa, jäätelöä vai jotain ihan muuta.

Onko siellä joku muu, joka on tutustunut näiden eksoottisten herkkujen maailmaan vasta vähän vanhemmalla iällä vai olenko ainoa maalainen koko Lilyssä? Itsehän olen häpeilemättömän ylpeä maalaisuudestani ja siitä, että olen saanut kasvaa oikealla koti- ja kouluruoalla.

 

 

Share

Kommentit

Vieraileva Hessu (Ei varmistettu)

Ensimmäinen hampurilainen taitaa mullakin mennä teini-ikään, lukiossa taisin olla, ranskalaisia olin syönyt pikaruokalassa ennenkin. Taisin syödä elämäni ensimmäisen kebabin teidän seurassa oman kotini tyhjän keittiön lattialla. Kiinalaisessa olen käynyt kerran, Milanossa rankkasateen yllätettyä. Seuraavan yön olin vatsataudissa. Sen jälkeen ei ole tarvinnut käydä. Vähensi myös kummasti "eksoottisten" ruokien kokeiluintoa, joka ei ennenkään päätä huimannut.

Hertta
Lilou's Crush

Vedän vielä vähän vanhemmaksi, söin nimittäin ekan hampparini kuusitoistavuotiaana -ja vielä vähän ironisesti voimistelunohjaajaksi kouluttautuessani toisessa kaupungissa :) En ollut yhtään innoissani: sämpylä, jossa on pihvi välissä. Hmpf.

 

Lotta Katariina
Pumpui

Mä muistan kuinka hienoa oli, kun pääsi luokkaretkellä Helsinkiin ja pääsi käymään Mäkkärissä. Ja oi sitä ilon päivää, kun sellainen tuli meidänkin kaupunkiin. Tuntui tosi juhlalliselta, kun isä ehkä kerran vuodessa suostui meidät sinne viemään :D

Minäkin söin ekan hampparin vasta joskus varhaisteininä. Ihan eka hamppis taisi olla ihan vaan joltain pikku snäkäriltä mutta eka ketjukokemus on Hesburgerista ajalta jolloin se ei vielä ollut ketju. Olen siis Turun seudulta kotoisin. Joten ei siinä mielestä tarvitse edes kauhean maalainen olla. Meillä ainakin vaan syötiin terveellistä  kotiruokaa ja eihän niitä hamppispaikkojaan kasikyt-ysikytluvulla niin kauheesti ollut.  Ja aina kun hampparin tai vaikka pitzaa sai niin se oli juhlapäivä, jotain erityistä :)

Kristaliina
Puutalobaby

Maalainen täälläkin! Maistoin ensimmäistä Mäkkärihampurilaistani 16-vuotiaana kielikurssilla Brightonissa ja se oli PAHAA. Loppukielikurssin muiden syödessä hampurilaisia minä nykersin kananuggetteja. Kokonaisen hampurilaisen taisin syödä ensimmäistä kertaa vasta pääkaupunkiseudulle muutettuani 19-vuotiaana.

Hih, ystäväni oli muuten melkein aikuisiälle asti kuvitellut, että hampurilaisia syövät vain jotenkin köyhät ja vähäosaiset ihmiset, joilla ei ole varaa syödä "oikeaa ruokaa". Hämmästys oli kuulemma ollut suuri, kun hän isompana oli nähnyt hampurilaispaikan hinnaston :D

Sano Aa

Et ole ainoa maalainen! Söin kebabia ensimmäisen kerran 21-vuotiaana, ja olin hämmästynyt siitä, että se oli lihaa.... :D Niin että terkkuja vaan Ylivieskasta :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ekan "oikean" hampurilaiseni söin muistaakseni seiskaluokan luokkaretkellä Tampereella, sitä ennen oltiin kyllä syöty kotona tehtyjä versioita. Kebabiin tutustuin tosin jo varmaan alle kouluikäisenä Ruotsissa tädin luona. Siitä samasta paikasta saa edelleen maailman parasta kebabia. Niin ja sushia maistoin ekaa kertaa tänä keväänä, ja vielä tykkäsinkin siitä. Olen 29-vuotias ja asun kaupungissa josta löytyy useampikin sushipaikka :)

Oma sivu

Et ole ainoa maalainen :). Mun eka hampurilaiskokemus ketjupaikoista taisi olla 16-vuotiaana, kun Hese avasi ravintolan kotikaupungissani (pienempi kaupunki maaseudulla). Paikallisen grillin hamppareihin olin tutustunut jo joskus yläasteella.

Kebabia en ole maistanut vieläkään, sillä en ole viimeiseen 12 vuoteen syönyt ns. punaista lihaa.

lone star (Ei varmistettu)

Täällä tosi maalainen! Ensimmäisen hampurilaisen olen varmasti syönyt vasta aikuisiällä, mutta pizzaa olen syönyt eka kerran ehkä joskus 1980-luvun alkupuolella Kajaanissa, Casa Biancassa(?). Joskus lapsena ihmettelin mitä on ranskanleipä :), ja itse piti kokeilla sitä leipoa kun ei mistään saanut muuten. Kebabia en syö, mutta olen kerran syönyt kun Kajaaniin tuli ihan oikea kebab-ravintola, joskus kauan sitten. Se paikka ei tainnut kauan olla pystyssä kun oli ehkä hieman liian eksoottista siihen aikaan. Oli minusta erilaista kuin tämän päivän kebab, jota en voi syödä ollenkaan.

Oikeasti vasta tänne Amerikan kultamaille muutettuani ruokamaailma avautui ihan eri tavalla. Amerikkalaista, kiinalaista, vietnamilaista, japanilaista, korealaista, meksikolaista, intialaista, saksalaista, italialaista...

Turhat jorinat

Ou jee! Suomessa on vielä Haapavettäkin paljon syrjäisempiä kolkkia... mun kotikylästä on edelleen toistasataa kilsaa lähimpään mäkkäriin. Pizzeria kuulemma on.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Oli pakko tarkistaa paljonko Haapavedeltä on lähimpään Mäkkäriin matkaa. Lähin löytyy Kempeleestä, 85 kilometrin päästä :)

Miks luulin että oot Nivalasta etkä Haapaveeltä? 

Haapavetinen minäkin ja ekan kerran olisinko Mäkkärissä käynyt reilu 10-vuotiaana, oli aina suuri juhlahetki kun pääsi "hampparille" :D Tosin oon vähän nuorempi, mun lapsuudessa Hampurilaispaikat oli jo yleisempiä, mutta Nivalan Kuutamosta (?) on lapsuuden pitsat haettu :)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

eleonoora: Olen minä Nivalasta, alunperin. Ennen kouluikää ehdin kuitenkin asua niin Nivalassa kuin Ylivieskassakin. Haapavedellä asuin kuitenkin pisimpään, kävin koko peruskoulun siellä :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hömm, tosiaan 28-vuotias nainen täällä hei ja maistoin tänä vuonna ensimmäistä kertaa kebabbia. Semmosen yhden suikaleen mieheni lautaselta. Ei nyt varsinaisesti ollut niin hieno makuelämys että olisin ihan omaa annosta tuota vieläkään syönyt. Tosin me nyt käydään niin harvoin ylipäätään missään "ulkona" syömässä, ja jos käydäänkin niin ei se kyllä mikään pizza/kebab-paikka oo.

Kommentoi

Ladataan...