Farkkujen hankkimisen vaikeudesta (ne reidet, ne reidet)

Onnenpäivä

Lilyssä vietetään tällä viikolla farkkuviikkoa ja toimituksen yllytyksestä myös minä päätin vetäistä Las Vegasin viileydessä jalkaani ehdat farmarihousut. Tuo muutaman päivän mittainen pelikaupunkivisiitti oli muutenkin kovin denim-sävyinen, sillä veikkaisin vierailleeni lähemmäs kymmenessä eri farkkuja myyvässä liikkeessä ja sovittaneeni pikaisesti laskettuna kaikkiaan yhdeksät farkut. Luku ei varmasti ole himoshoppaajalle huima, mutta minulle, jonka kärsivällisyys loppuu farkkuostoksilla yleensä siihen ensimmäiseen pariin joka ei nouse reisistä ylös, tuo luku on ennätyksellinen.

Viime viikon asuste Las Vegasista, jalassa Laguna Beachin farkut.

 

Jos mahdollista, inhoan farkkuostoksia ehkä vielä enemmän kuin bikiniostoksia. Ongelma, joskin positiivinen sellainen, on reisivarustukseni, joka vaikeuttaa farkkujen hankkimista radikaalisti. Kun farkkujen pituus on sopiva ja vyötärönympäryskin kohtaisi oman ympärykseni, eivät housut yleensä nouse reisiä ylemmäksi tai ainakin ne kiristävät reisipalojen kohdasta niin, että verenkierto alaraajoissa lakkaa tyystin. Jos kärsivällisyyteni riittää ensimmäisen pettymyksen jälkeen vielä toisen farkkuparin sovittamiseen, kipaisen hyllystä yleensä ne ympärykseltään kokoa suuremmat pöksyt todetakseni vain, että vyötärön selkäpuolelle jäävän tilan täyttämiseksi saisin syödä seuraavat neljä viikkoa McDonaldsilla joka päivä, kolmesti. Kun reisien kokoon lisätään vielä dieettaamisen, urheilun ja syömisen aiheuttama painonvaihtelu, jonka ansiosta puoli vuotta aikaisemmin ostetut farkut kiristävät vyötärölle epäseksikkään bratwurstin, on soppa valmis. Jos siis käy niin onnellisesti, että reisistä sopivat farkut löytyvät, pitäisi niitä teoriassa olla kaapissa kahta eri kokoa.

Mutta mistä niitä reisistään väljempiä farkkuja sitten löytyy? Henkkamaukat, Guessit ja muut sellaiset liikkeet, joiden ikkunoissa patsastelee vain hoikkasäärisiä mallinukkeja, kannattaa suosiolla jättää välistä. Pitkällisen etsinnän jälkeen olenkin löytänyt muutaman merkin, joiden farkunlahkeissa on tilaa muullekin kuin luille ja jänteille. Näitä merkkejä ovat Rock Revival, Laguna Beach ja Miss Me. Toki näidenkin sopivuus on mallikohtaista, mutta pääsääntöisesti vyötärökoon 27-29 farkuissa vaikuttaisi olevan tilaa kookkaammillekin reisille. Kaiken lisäksi näiden merkkien farkuissa on kivoja yksityiskohtia, jotka tekevät näistä alunperin duunarihommiin suunnitelluista housuista hitusen koreammat. Ja vink vink, farkkujen takataskuissa olevat läpät auttavat meitä persgeeniperimän hylkimiä luomaan illuusion terhakammasta perästä!

 

Share

Kommentit

A. Sinivaara
Onnenpäivä

(Las Vegasissa oli kylmä. Päivisin tarkeni juuri ja juuri t-paidassa, mutta heti auringon laskiessa ilma viileni nopeasti ja öisin mentiin melkein pakkasen puolelle. Meillä kotona eteläisessä Kaliforniassa on sen sijaan helleaalto meneillään. Päivisin lämpötilat nousee kolmenkymmenen tietämille, vaikka öisin onkin viileämpää.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Menee aiheesta ohi, mutta kirjoitustyylistäsi (jälleen kerran) vaikuttuneena eksyin lueskelemaan vanhoja tekstejäsi ajatuksella (tosin oikomalla ja lähinnä luetuimmat-palkista).. Täysin pinnallisesti ja ennakkoluuloisesti olin olettanut, että blogisi sisältää lähinnä dieetti- ja treenipäiväkirjatekstejä, joissa toki niissäkään ei mitään pahaa ole.. mutta hemmetti, että olet kirjoittanut hienoja, tärkeitä, rohkeita ja viisaita tekstejä! Pistävät miettimään ja tekevät lukijastaan astetta paremman ihmisen. Kiitos.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Oho. Todellako sellainenkin vahinko tapahtunut, että näppäimistöstäni on jotain viisasta syntynyt. Eli kiitos, mukavaa, kun joku on löytänyt viisauden sanoja kaiken höpöhöpön seasta ;)

Susannaaa (Ei varmistettu)

Hei, edellinen kommentoi juuri, mitä olen ajatellut ja itsekin pitänyt se tänne julkaista, vaan julkaisematta on jäänyt. Mietin kerran postausta lukiessa, että mikset kirjoita kirjaa, mutta jossain postauksessa selvisikin, että sekin on käynyt mielessä. Tykkään niin kirjoitustyylistäsi! Sujuvaa, hauskaa ja niin hyvin kuvailevaa tekstiä ei jokainen osaakaan. Tämä on suosikkiblogini, ehdottomasti!

Mannu (Ei varmistettu)

Ou, kuulostaa tutulta. Ja sen lisäksi, että farkut eivät nouse polvista ylemmäs, minua ei todellakaan ole persegeeni hylkinyt, joten jos löydän kuin ihmeen kaupalla farkut, jotka menevät reisistä, eivät ne takuulla mahdu takapuolen kohdalta. Tietenkään treenaaminen ei mitenkään helpota asiaa.. Kuukausi sitten löysin Levikset. Myyjä kertoi, että Leviksellä on pikkuhiljaa ymmärretty, että naisia on eri mallisia ja minulle istuva malli oli yllättäen Curvy. Periaatteessa samaa farkkua on olemassa kolmena eri mitoituksena. Myyjä mittasi reiden ympäryksen, takapuolen(/lantion) ympäryksen ja vyötärön. Enpä ollut itse koskaan mitannut ja hieman tuli yllätyksenä, että tuo istumaosasto on niinkin suuri :D Reisi 68, takapuoli _127__ (herrajumala!) ja vyötärö 63. Koitappa siinä sitten ostaa istuvia farkkuja. Mutta löytyi!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Hitsi. Nyt mullekin tuli kiusaus käydä mittaamassa paljonko ahterini on leveä, tai ulottuva. Ihan vain mielenkiinnosta, että montako metriä jään jälkeen laatikoineni :D Täältä jenkeistähän löytyy omat housumerkkinsä mm. tummahipiäisille naisille, joilla usein on takamusta meitä valkoisia enemmän :)

Anna-Maija (Ei varmistettu)

Netistähän saa tilattua mittojen mukaan farkkuja (ja Helsingistä jostain liikkeestä vissiin myös). Ja käsittääkseni vielä rahat takaisin, jos ei sittenkään istu. Hintakaan ei ihan pöyristyttävä ole.

Jos löydän hyvät farkut, ostan yleensä useammat samalla kertaa. Jossain tyyliohjelmassa sanottiin, että keskimäärin pitäisi sovittaa 30 farkut, jotta löytää istuvat :). Jos on farkkuihminen, siihen kannattaa eka kerralla käyttää aikaa.

Saari (Ei varmistettu)

Leviksen curve ID - nyt voin taas jatkaa kyykkäämistä huoletta! ;) Kokeilkaa ihmiset, reidet mahtuu, äässi mahtuu, vyötärö on napakka ja mittoja tosiaan löytyy kurvikkuusasteesta riippuen. Olen valaistunut!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Enpäs ole Leviksiin koskenut sitten teinivuosien, ehkä nyt vihdoin on aika kokeilla taas :)

Sinie (Ei varmistettu)

Hep sama juttu täällä! Teini-ikäisestä asti kyykänneenä siihen tosin alkaa jo pikkuhiljaa sopeutua. Jos sattuu löytymään reisistä edes suunnilleen sopivat farkut niin vyötärö menee liian isoksi. Ja jos housut sisältää jotain venyvää materiaalia ja sattuvat olemaan sekä reisistä että vyötäröltä istuvat niin liikkeessä reidet alkavat vetämään housuja alas. Voin vain kuvitella miltä se jatkuva housujen ylös kinnaaminen näyttää ulkopuolisen silmin. Eka ja ainoa hyvä pari farkkuja löytyi syksyllä JC:ltä, Crockerit :) Tsemppiä housuostoille! Hyvien löytyminen on aika palkitsevaa :)

Anna-Maija (Ei varmistettu)

Heh, mä oon aina ajatellut, että tuo housujen nostelu on aivan normaalia :D

Kommentoi