"Hei mä oon lukenu sun blogia!"

Onnenpäivä

Kolmisen vuotta sitten, blogin alkutaipaleella, en tullut edes ajatelleeksi, että minut saatettaisiin jonain päivänä tunnistaa blogin perusteella. Sen lisäksi, etten yksinkertaisesti uskonut blogillani olevan kovinkaan montaa seuraajaa, tuntui muutenkin epätodennäköiseltä, että täällä rapakon takana voisi edes törmätä suomalaisiin lukijoihin. Niinpä yllätys onkin ollut melkoinen, kun sekä Suomessa vieraillessa että täällä kotikonnuilla pyöriessäkin tulevat ihmiset joskus kysymään, että "Ootsä SE Sinivaara? Mä oon lukenu sun blogia!".

Okei, eihän se täysin yllätyksenä tule, että joku jossain tunnistaa, kirjoitanhan sentään omalla nimellä ja naamallani, mutta etenkin täällä rapakon takana se jaksaa yllättää kerta toisensa jälkeen. On mukavaa, että teihin lukijoihin aina silloin tällöin törmää, sillä silloin ikään kuin konkretisoituu se, että blogillani todella on seuraajia ja että te lukijat olette ihan oikeita eläväisiä olentoja siellä nimimerkkien takana. Mutta samaan aikaan se tunnistettavuus on myös vähän pelottavaa.

No tästä kuvasta minua ei ainakaan tunnista. Ehkä...


Viime päivien aikana on useampikin uusi tuttavuus tunnistanut minut blogin perusteella (blogini on siis ilmeisen suosittua luettavaa ulkosuomalaisten parissa) ja en tiedä johtuuko se sitten viime kevään tapahtumista vai mistä, mutta tuo lähtökohta, jossa minä en tiedä toisesta osapuolesta mitään, mutta toisella osapuolella on kyllä minusta vahva mielikuva ennen kuin olen edes ehtinyt suutani avaamaan, saa oloni hieman vaivaantuneeksi. Ehkä minä pelkään, että se juttujeni perusteella syntynyt mielikuva minusta on väärä, että minun oletetaan olevan jotain mitä en oikeasti ole. Sillä vaikka toinen osapuoli minusta paljon tietääkin, en anna julkisesti itsestäni läheskään kaikkea ja suljen tietoisesti blogin ulkopuolelle sellaisia asioita, jotka tekevät minusta minut. 

On sinänsä hassua, että olen avautunut täällä blogissa melko vaikeistakin aiheista, ollut toisinaan kai turhankin rehellinen, mutta se ei koskaan ole tuntunut kovin hankalalta tai kaduttanut myöhemmin. Mutta sitten, siinä kasvokkain tuntemattoman ihmisen kanssa, ne kaikki kirjoitetut lauseet saavat minut tuntemaan itseni alastomaksi enkä yht'äkkiä muista ensimmäistäkään positiivista ja iloluontoista kirjoitusta vaan kaikki ne, joissa paljastan heikkouteni, elämäni varjopuolet ja kieroutuneen mieleni. Voi elämän kevät, mitähän tuo musta ajattelee.

Toivon tietysti jatkossakin, että ihmiset tulevat rohkeasti juttusille ja kertovat jos ovat blogiani joskus lukeneet. Kai minä vain haluan pahoitella etukäteen, että tavatessa saatan aluksi olla hieman normaalia jäykempi, hämilläni ja tavoistani poiketen jopa hetken hiljaa, mutta ei hätää - onnekseni kykenen unohtamaan tuon omituisen asetelman hyvin nopeasti ja pian jo kerron autuaasti juttuja, jotka vastapuoli on todennäköisesti jo lukenut blogistani edellisellä viikolla. Että sori vaan.

Kiinnostaisi muuten tietää, että onko teillä kanssabloggaajilla ikinä samanmoisia fiiliksiä lukijoita kohdatessa?

 

ps. Terkkuja viime päivien uusille tuttavuuksille <3

 

 

Share

Kommentit

jatuva

Mielenkiintoinen teksti! Itse en kirjoita omalla nimellä mutta omalla naamalla kyllä eli ne jotka tietää, tietää. Se on kyllä tosiaan outo fiilis kun joku yhtäkkiä sanookin että eiks sulla oo blogi Lilyssä? Varsinkin kun ei tule kirjoittaessa jotenkin ajatelleeksi että oikeat tyypit oikeesti lukee näitä :D Mutta kyllähän se tosiaan tuntuu oudolta kun toinen tietää juttuja musta enkä mä mitään niistä.. Vaikka itse en nyt suurimpia salaisuuksia ookaan paljastanu. Ainakaan vielä.

CougarWoman
CougarWoman

Hah, "siviilissä" harvemmin törmään blogini lukijoihin, koska kirjoitan anonyymina; mutta esimerkiksi siellä Aussien blogigaalassa porukka tunnisti ja tuli juttelemaan. Ensimmäinen mieleen tuleva ajatus oli että "toikin tietää mun seksielämästä kaiken" :D Toisaalta oli hauskaa tulla tunnistetuksi ilman, että on kertaakaan naamaansa näyttänyt. 

FFFifi
Fitness Führer

Mua ei ole vaivannut kuin kerran, olin katsomassa Helsinki City Marathonia ja sieltä juoksijoista joku kysyi olenko minä minä, ja sanoi olevansa lukija. Se ahdisti vähäsen myöhemmin, koska olin ollut juuri Terässiassa ja siten hieman humalassa :O Tosin en ole ikinä antanutkaan sellaista kuvaa, ettenkö joisi välillä kaljaa :D

Ylipäätään olen ollut tosi tarkka sen kanssa, että en kaunistele mitään, koska musta olisi hirveää olla tuolla kadulla murjottamassa ja sitten joku lukija näkisi ja kirjoittaisi vauvapalstalle että "siellä se murjotti kadulla vaikka on blogissa aina niin pirteä ja iloinen". Nyt toivon mukaan kukaan ei ylläty, jos näkee mut murjottamassa kadulla.

Miltsukka
Varpaillaan

Monella tutulla bloggaajalla on sama juttu, itselläni ei ole ollut koskaan. En ole niin suosittu bloggari. :) Olisihan se joskus jännä törmätä tälläiseen tilanteeseen.

Rahkamuija (Ei varmistettu) http://rahkamuija.blogspot.fi

Mä en tiä oppiiko sitä koskaan oleen sellanen smoothi ja viehättävä, kun joku lukija tulee morjestaan. Monesti oon aatellu, että tää oli varmaan nyt sellanen tuleva entinen lukija kun olin niin jäätävä. :D

LP (Ei varmistettu)

Itse olen tarkka yksityisyydestäni ja liiankin kriittinen siitä mitä muut minusta ajattelevat, vaikka olen yli kolmekymppinen ja asiantuntijatyössä. Ei tulisi mieleenkään bloggata ;) Joudunkin välillä muistuttelemaan itseäni, ettei ketään oikeasti kiinnosta minun pikku elämäni, sanomiseni ja tekemiseni.

Muistutan sinuakin, että luultavasti kukaan ei muista tekstejäsi murto-osallakaan siitä tarkkuudesta kuin itse muistat. Sinulle ehkä jää mieleen joku poikkeuksellisen analyyttinen ja pohjilla vellova teksti, lukijalle ei. Luulen että useimmille muillekin tulee blogin perusteella sinusta sellainen kuva, että olet fiksu, hauska, analyyttinen, rehellinen, et vielä täysin amerikkalaistunut suomalainen... Mutta ei kukaan oleta että pamautat nämä kaikki ominaisuudet heti kättelyssä esiin :)

AnitaN
Tervetuloa Suomeen

Meillä oli hauska tilanne, kun mentiin SkiExpoille ja meille ojennettiin bloggaajapassit meidän nimillä. Mietin hetken, että ollaankohan me ainoat bloggaajat täällä, koska tiesivät antaa heti oikeat laput käteen. Sitten ihanan ystävällinen työntekijä kertoi, että on lukenut tekstejäni. Mietin, että jestas, hauska sattuma :)

annemi

On niin jännää kun joku ilmoittaa lukevansa blogia - tuntuu että "hei, joku oikeasti lukee sitä" vaikka kyllähän tuolta tilastoista näkee että joku muukin kuin lähisukulaiset käy lukemassa blogia, se vaan konkretisoituu ihan eri tavalla kun tuntematon henkilö ilmoittaa lukevansa blogia :D viimeksi tulin tunnistetuksi joogasalin vastaanotossa, menin ihan punaiseksi ja aloin hymyilemään niin että suu meinasi ratketa. On se omalla tavallaan tosi hurjaa mutta silti aina niin kivaa :)

Annimanni84 (Ei varmistettu)

Hei MÄKIN oon lukenut sun blogi jo nyt jotain vuoden verran! Sun blogi on suht ainoa jota luen säännöllisesti (vaikka hyviä blogeja on varmasti ihan mahdottoman paljon, ettei sikäli!) Syy on ihan yksinkertaisesti se että kirjoituksissasi yhdistyy kolme asiaa jota arvostan ja johon pystyn samaistumaan.
1. Ulkosuomalaisuus - itse melkein koko elämäni ulkosuomalaisena olleena (samalla kuittaan kaikki alla olevat omat kirjoitusvirheeni sen piikkiin!)- on niin hauskaa lukea toisen ihmisen havaintoja suomalaisena, muualla. Me ollaan loppuen lopuksi pieni kansa isossa maailmassa.

2. Treenaat ihan tosissaan ja ilman turhia hienosteluja. Ihan vaan liikunnan ilosta ja aikuisen naisen näkökulmasta. En kestä yhtään enään yhtään ainutta 21 vuotiaan fitnessmimmin selfie-peppukuvaa (vaikkakin nekin on varmasti hienoja ja kovan työn tuotoksia, respect!)

3. Sä oot hyvä kirjottaja. Ihan oikeasti kirjoitat hienoa, hauskaa ja lentävää lausetta. Ellet olisi jo alalla niin suosittelisin sua mainosmaailmaan.

Niin että kiitos vaan kun saan lukea sun hyviä juttuja. Ne sopii mun makuun just hyvin :) Keep 'em coming! Ja hyvää joulun odotusta etc

Nina Enroth
Ninan verkkareissa

Musta sä olit oikeesti ihan samanlainen livenä ku Lilyssäkin <3

Mua ei mitenkään ihan jatkuvasti seuraa fanilauma, mutta joskus joku tunnistaa. Tuntuuhan se vähän oudolta. Ai, sä oikeasti luet mun juttuja? Ööö, miks? Mutta mä yritän muistaa kirjoittaa sellaisia postauksia, joista kehtaan jutella oikeastikin. Niin ei kait siinä sitten muu auta kuin ryhdistää selkää ja olla vaan muina verkkarimuijina. 

Kommentoi