Hetkessä voi kaikki muuttua

Ladataan...
Onnenpäivä

Eilen aamulla mies täytti maantiepyörästäni renkaat, nosti pyöräni ulos tallista ja lähti seurakseni lenkille kohti lähivuoria. Tuona ihan tavallisena aamuna yksi ratin takana väsymyksestä ummistunut silmäpari oli muuttaa kaiken. Aamu vaihtui silmänräpäyksessä hätään ja menettämisen pelkoon. 

Me ihmiset olemme vähän hassuja. Vasta kun menetämme jotain, tai käymme menetystä lähellä, ymmärrämme kuinka paljon meillä itse asiassa onkaan menetettävää. Koko elämäni perustan vavistessa jalkojeni alla, minä tunsin itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan aikaisemmin.

Et nyt *#%* jätä mua tänne yksin.

Tuona aamuisena epätietoisuuden hetkenä en niinkään miettinyt mitä kaikkea olen suutuspäissäni tullut sanoneeksi. Mietin, mitä kaikkea jäi sanomatta ja mitä jäi tekemättä. Muistinko kiittää siitä, että hän aamulla täytti pyöränrenkaat? Annoinko herätessä suukon? Hymyilinkö, kun hän kääntyi kotiin päin ja minä jatkoin vielä matkaa? Sillä hetkellä juuri niillä kaikkein pienimmillä asioilla oli eniten väliä.

Se, että selvittiin, jos ei nyt pelkällä säikähdyksellä, niin olosuhteisiin nähden helpolla kuitenkin, opetti paljon. Vaikka tulevaisuudessa kitisen todennäköisesti edelleenkin pesemättä jätetystä paistinpannusta tai tuolin syrjälle heitetyistä farkuista, niin en koskaan unohda sitä miltä eilinen huoli ja pelko menettämisestä tuntui. Se, kuinka paljon toinen merkitsee, onkin paljon enemmän kuin olin aikaisemmin kyennyt edes ymmärtämään.

Jos tällekin tapahtumalle on pakko keksiä jokin tarkoitus, niin ehkä se on se, että ymmärrän nyt toisen todellisen arvon ja merkityksen, kun hän vielä on täällä kanssani, herää samasta sängystä, jättää likaiset sukat lattialle, pussaa ennen töihin lähtöä ja tekee maailman parhaita Excel-taulukoita.

Minun rakkaani on vieläkin rakkaampi.

 

 

Share

Kommentit

Surku (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/laurareissaa

Apua. Tähän haluaisi osata sanoa jotain fiksua ja lohduttavaa, mutta sanat jää aika vähiin, kun rintaa alkoi puristaa niin hurjasti pelkkä ajatuskin niiden tärkeimpien menettämisestä. Etenkin kun on jo kokenut tärkeän perheenjäsenen menetyksen, niin on joutunut kohtaamaan sen, etteivät nuo olekaan kuolemattomia. Eri asia, osaako sitä edelleenkään kohdata mitenkään fiksusti. Ette. Vittu. Mene. Mihinkään.

Onneksi teille ei käynyt tuon pahemmin! Hirvittävää ajatellakin, miten pienestä kaikki voi olla kiinni. :( Menin tosiaan niin tunneherkäksi tästä, ettei sanoja oikein löydy, mutta kaikki sympatiat sinne!

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen kanssasi samaa mieltä, että me ihmiset todella tarvitsemme silloin tällöin jonkin muistutuksen siitä, ettei mikään olekaan itsestään selvää, jotain joka kertoo, että kaiken voi menettää ihan tuosta noin vain.

Itse olen käynyt itseni, ja erityisesti elämän kanssa keskustelua jo useamman vuoden ajan tästä nimenomaisesta aiheesta. Menetin rakkaan ihmisen yhteisenä kesänäyönä tuosta noin vain; hetki sittenhän se vielä oli tuossa...
Pitkä ja erityisen kivinen tie tässä on asian kanssa tallusteltu tähän päivään. Monenlaisia jälkiä ja ruhjeita on reissu jättänyt meikäläiseen, mutta eteenpäin mennään.
Kuitenkin yksi raskaimmista jäljistä on se, että _joka_ikinen_ puhelu tietyltä henkilöltä tai tietynlainen keskustelunaloitus tai uutinen tai huokaus herättää aina uudelleen sen tunteen, että "Entä jos se tapahtuu uudelleen? Entä jos mennettää taas!"
Olenkin sanonut ystävilleni joiden kanssa asiasta keskustellut, että vaikka olenkin kantapään kautta oppinut arvostamaan tätä elämän ainutkertaisuutta ja yllätyksellisyyttä sekä sitä kautta rakkaiden ihmisten merkitystä, ottaisin silti koska tahansa takaisin sen turvallisen kuplan, sinisilmäisyyden ja viattoman ajatuksen maailmasta, joka minulla ennen oli. Elämä oli silloin neljäsataatuhatta kertaa kevyempää ja yksinkertaisempaa. Jäljelle jäisi mahdollisuus aitoon nauttimiseen elämästä, eikös sitä jokainen halua? En haluaisi tätä ainaista pelkoa pahimmasta pahimmalle vihamiehellenikään, niin raastavaa se on.

Eli summasummarum: mielestäni on hyvä todella kyseenalaistaa tämä elämän luonne, se antaa, mutta välillä valitettavasti myös ottaa, niin epäreilua kuin se onkin. Oppisimme, mitä rakkaat ihmiset meille merkitsevät ja olla kiitollisia heistä. Silti yrittäisin mahdollisimman nopeasti palata siihen lapsen uskoon, että "ei mitään voi tapahtua, ei ainakaan minulle".
En tiedä kuulostaako karulta, mutta en tiedä onko muuta vaihtoehtoa selviytymiseen ja jaksamiseen ja täysipainoiseen elämästä nauttimiseen.

Voimia järkytykseenne, olkaa onnellisia toisistanne! :)

ps. ihana blogi!

Aino Salminen (Ei varmistettu) http://ainosalminen.com

Asia on juuri niin kuin sanot! Kokemuksesta voin todeta, että jos tuota ajatusta ei helli mielessään jatkuvasti, se tahtoo unohtua. Itsekin pyrin palauttamaan säännöllisesti mieleen sen, että elämä on tässä ja nyt. Huomenna tilanne voi olla aivan toinen. Muistuttajana toimi viimeksi kesäkuussa appiukon terveys ja heti heinäkuussa oman äitini onnettomuus. Kirjoitin asiasta otsikolla Elämä lyhyt, vesituoppi pitkä. http://ainosalminen.com/2014/06/13/elama-lyhyt-vesituoppi-pitka/
Hyvää jatkoa teille. Pitäkää huoli toisistanne.

phocahispida

Onneksi siellä selvittiin olosuhteisiin nähden ilmeisesti aika vähällä!

Mä en kyllä myöskään hevillä unohda sitä säikähdystä ja turvattomuuden tunnetta, mikä tuli pari vuotta sitten, kun miehen kimppuun hyökättiin kotitalon etupihalla. Siinä oli hengenlähtö poliisienkin mielestä tosi lähellä.

Jotenkin se että jotain tapahtuu, vieläpä ihan ns. omalla reviirillä, yhdistettynä siihen että toiset ihmiset koettavat ihan tahallaan (vaikkakin päästään sekaisin) vahingoittaa itselle rakasta ihmistä oli monella tapaa raskasta. Se menettämisen pelko ja huoli ja sitten vielä viha siitä, että jotkut toimivat noin...

Tapauksen jälkeen mietin pitkään erityisen tarkkaan, mistä asioista lähden nahistelevaan tai valittamaan, kun tiedosti paremmin sen, miten helposti kaikki menee rikki.

(http://www.lily.fi/blogit/ilman-sinua-olen-lyijya/jannittava-lahtopotku-aitienpaivaan)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Mies tuossa pyysi kommentoimaan, että turhaa huolin, että jäisi jotain tärkeää sanomatta tai tehtyä <3 Tästä eteenpäin kaikki on extraa :)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Niin ja huolestuneille tiedoksi, että mies on lähestulkoon loistokunnossa tilanteen vakavuuteen nähden, vaikkakin joutuu parantelemaan hajonnutta olkapäätä vielä monta viikkoa ja on toki muutenkin melko mojovilla ruhjeilla. Että vaikka tuolla mun vastakappaleella oli ihan kirjaimellisesti Paska Päivä, niin silti oli valtavan suuri onni onnettomuudessa eikä voi kuin olla onnellinen, ettei käynyt pahemmin.

Finski (Ei varmistettu)

Halit ja parantavia viboja miehellesi myos. Pelon riisuttua mustan viittansa rakkaus peittaa teidat pehmealla hunnulla.

Kommentoi

Ladataan...