Ihonhoidosta Kalifornian auringossa

Iho
Onnenpäivä

Minua on aina välillä täällä blogissa kehaistu hyvästä ihostani. En oikeastaan koskaan ole ajatellut, että atooppiseen ihottumaan taipuvainen hipiäni olisi erityisen hyvä tai kaunis, mutta tarkemmin asiaa mietittyäni ihoni kyllä on melko virheetön muutamia maastopyöräillessä syntyneitä arpia lukuunottamatta. Pelkkiä geenitekijöitä ei ihoni sileydestä käy kuitenkaan kiittäminen, sillä kuivumiseen taipuvainen nahkani vaatii melkoisen määrän huolenpitoa ja rasvojen kanssa läträämistä.

Muutama vuosi sitten huomasin kauhukseni, että ihoni alkoi menettämään kimmoisuuttaan. Käsivarsien iho näytti ohuemmalta kuin aiemmin ja omituisen elottomaltakin, ainakin jos kasvavan paniikin ruokkimaa mielikuvitusta oli uskominen. Avauduin asiasta ystävälleni, joka totesi kuivakasti, että niin, sehän alkaa sinullakin tulla kolmekymmentä ikävuotta mittariin eikä asiaa ainakaan paranna se, että asumme nyt alati paistavan auringon alla Kaliforniassa. Niinpä niin, kun katsoo hieman ympärilleen niin huomaa kyllä, että aurinko tekee täällä tehtävänsä. Jo nuorilla ihmisillä on kasvoissaan syviä uurteita ja iho on muuttunut laikukkaaksi. Tuosta hetkestä lähtien päätin ryhtyä panostamaan ihoni huoltoon entistä tarkemmin. Minähän en ennen aikojani rupsahda.

Aamukaffet Kalifornian auringossa.
Villasukat // Kirpputori, Haapavesi

 

Näin suomalaisena minulle on opetettu jo lapsuuden etelänmatkoilla, että siellä missä kasvaa palmuja, käytetään aurinkorasvaa. Nyt kun asun täällä palmujen alla (kirjaimellisesti, meidän etupihalla kasvaa palmu), käytän aurinkorasvaa kasvoissa, käsivarsissa ja jaloissa aina ulos mennessäni, olinpa sitten menossa lenkille tai ihan vaan pihahommiin. Vaikka en pala erityisen helposti (paitsi takapuoli aurinkoa ottaessa, koska se on niin lähellä aurinkoa), niin käytän lähes poikkeuksetta läpi kesän kolmen- tai viidenkympin suojakerrointa. Talvikuukausina sen sijaan tyydyn hitusen kevyempiin rasvoihin, yleensä viidentoista suojakertoimeen. Aurinko ei kuitenkaan ole pelkkä vihollinen, sen voin atooppisesta ihottumasta kärsineenä ja talvisessa Suomessa ihoni kuorineena vannoa. Hyvin suojattu ja hoidettu iho pysyy täällä etelän auringossa eloisana ja kosteana, huomattavasti parempikuntoisena kuin Suomessa.

Lempituotteet auringossa.
 

Nuo ikääntymisen ensimerkit katosivat lopulta yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin ryhtyessäni panostamaan ihon hoitoon sekä ulkoisesti että myös sisäisesti. Kun lisääntyneen liikunnan myötä ryhdyin jokunen vuosi sitten syömään kaikenlaisia ravintolisiä, niin etenkin niiden naisille suunnattujen hiusten, ihon ja kynsien vahvuuteen vaikuttavien monivitamiinivalmisteiden vaikutus todella alkoi näkyä iholla. Ihon hyvinvointiin vaikuttaa myös selvästi ruokailutottumukset, sillä ravintopuolen ollessa retuperällä ja sitä myötä kehon rasvakerroksen lisääntyessä, romahtaa ihon kunto samaa tahtia kuin muukin kunto.

Aurinkorasvalla itseni valelun lisäksi läträän tavallisten kosteusvoiteiden kanssa lähes jokaisen suihkuvisiitin jälkeen, eli toisinaan jopa sen pari kertaa päivässä. Minulla on aina varastossa muutamaa erivahvuista rasvaa, joita käyttelen ihon kunnosta riippuen. Kun ihoni on erityisen kuivakka, käytän rasvaukseen selluliittivoidetta (ei geeliä, vaan ehtaa rasvaa). Mihinkään selluliittia häivyttävään vaikutukseen en usko, mutta nuo rasvat tekevät ihosta valtavan pehmeän ja kosteuttavat erinomaisesti.

Vaikka suihkussa läträämistä vieroksunkin, suoritan silti kerran viikossa perusteellisen kokovartalokuorinnan. Ja voi kuulkaa, tähän tarkoitukseen sain kosmetiikan parissa puuhastelevalta ystävältäni tuliaisiksi ehkä maailman parasta vartalonkuorintavoidetta. En voi liiaksi kehua sitä, kuinka pehmeäksi, kosteaksi ja sileäksi Naobayn Body Scrub Shower Booster ihon oikein tekee! Jos se täydellinen suihkuttelu-kumppani on vielä hakusessa, suosittelen ehdottomasti tätä! Suomesta tuotetta saa kynnet.comin nettikaupasta sekä tämän viikonlopun ajan Luonnonkaunis 2014 -luonnonkosmetiikkamessuilta Helsingin Kaapelitehtaalta. Kuulin muuten huhupuhetta, että Naobayn tuotteet olisivat tämän viikonlopun ajan messualennuksessa!

Ehkä maailman ihanin kuorintavoide! Sekä lähestulkoon yhtä kiva, saman merkin hitusen sitruunantuoksuinen kosteusvoide.

 

Nyt suuntaan ihoineni vielä vähän lähemmäksi aurinkoa, lomanviettoon Costa Ricaan. Blogissa voi siis olla tavallista hiljaisempaa seuraavan viikon ajan, sillä olen todennäköisesti hivenen normaalia kiireisempi aurinkovoiteiden levittelyn kanssa. Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Botuliinitoksiini on paras auringosta aiheutuvien ilmeryppyjen estäjä. Aurinkorasva ei nimittäin estä silmien siristelyä tai otsan rypistelyä.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Botox? Ei varsinaisesti kuulosta ryppyjen estäjältä vaan poistajalta...

Ehkä kuitenkin pistän ihan vaan aurinkolasit päähän niin ei tarvitse siristellä ;)

FFFifi
Fitness Führer

Ai siksi se hanuri palaa! Mä en ollut tajunnut mistä se johtuu :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Botox estää varhain aloitettuna ilme/siristelyryppyjen synnyn lamaamalla ko.lihakset. Pieninä annoksina rinnakkaispistoksina myös tasoittaa ihoa supistamalla laajenneita ihohuokosia. Eli kaikenkaikkiaan hyvä aine, jos ei luontoäiti tai kaupantädin tuotteet riitä:) Mutta ei tietenkään ole verrattavissa aurinkorasvaan tai mekaaniseen suojautumiseen.

Laura00

tiiätkö mä suosittelisin sulle ihan kookosöljyä kosteutukseen :) se on todella ravitsevaa ja estää ikääntymisen merkkejä. Voisit kokeilla laittaa sitä illalal suihkun jälkeen kropalle ja kasvoille, auringossa en suosittele olemaan kookosöljyn kera (iho saattaa palaa tosi pahasti).

 

Jos kiinnostaa enemmän, kirjotin just äsken postauksen öljyjen merkityksestä ihonhoidossa:)

www.lily.fi/blogit/cupcakes

ninoh

kookosöljyssä on luontaisesti suojakerros 4..Noista ei luomu aurinkorasvoista olen  itse aika kriittistä mieltä.

Tuolta voi lueskella mielenkiintoista amerikkalais tutkimusta..

http://www.collective-evolution.com/2014/04/18/avoid-the-toxic-sunscreen-try-coconut-oil-instead/

This is no longer seen as alternative news or ‘conspiracy,’ not long ago what alternative health research has been saying for years is now admitted in the mainstream: most sunscreens on the market actually speed up your risk of skin cancer; as opposed to protecting you due to their ingredients. Although they can protect against sunburns, what is the health related cost of using them? And are we getting the vitamin D from the sun that our bodies need if we use sunscreen? Can the sun really cause cancer? This is tough to say to be honest. In research found throughout medical journals there isn’t a clear answer for this. After all, in the 1930′s rates of skin cancer were incredibly low and people were outside as much -if not more than we are today. Yes rates of cancer have gone up 1800% in the past 30 years, but is the sun and depleted ozone to blame?

Anna-Maija (Ei varmistettu)

Ilmeisesti kookosöljy sekoitettuna kaakaovoihin toimii aivan loistavana aurinkorasvana. Noin yleisestihän ihoa ei kannattaisi edes altistaa suoralle auringonpaisteelle kuin pieniä hetkiä kerrallaan, ainakaan jos on vähänkään helpommin kärähtävää tyyppiä.

ninoh

ainakin vältellä tuotteita joista löytyy näitä myrkkyjä..

Toxic Sunscreens

Not long ago it became mainstream news that various chemicals found in popular sunscreens actually cause cancer. How ironic.

  • Para-aminobenzoic acid (PABA), including octyl-dimethyl PABA
  • Benzophenones, especially benzophenone-3, Oxybenzone
  • Cinnamates, namely octyl-methoxycinnamate (OMC)
  • Homosalate
  • 4-methyl-benzylidene camphor (4-MBC)
  • Retinyl Palmitate

The two most popular chemicals you will notice as an active ingredient are retinyl palmitate and oxybenzone.

Retinyl Palmitate is a form of topical vitamin A used in sunscreens. However, when exposed to sunlight for long periods of time, it has been found to increase the development of skin lesions and tumors. Due to its harmful effects, The Environmental Workings Group recommends that consumers avoid ALL products containing Retinyl Palmitate.[5] This means sunscreens and many cosmetic products.

Oxybenzone is a potential endocrine-disrupting chemical that can cause hormone disruption and cell damage. It is found in well over the majority of sunscreens on the market. I took a walk down to the local drug store to check out sunscreen before writing this and found that every single sunscreen available in the store contained Oxybenzone!  On top of this, there was not one mineral based (safe) natural option on the shelf!

youjizz (Ei varmistettu)

Imagine if Kunta Kente grabbed the move <a href="http://youjizz.bz" rel="nofollow">youjizz</a> nimbly from the inspector, whipped him back and kept his African name.

Kommentoi