Ja niin katosi pala sydämestäni vuoristoon

Onnenpäivä

Lomalta paluu -shokki alkaa vihdoin helpottamaan ja loppuelämäni ensimmäinen arkipäiväkin saatettiin kunnialla päätökseen. Palataan kuitenkin vielä hetkeksi viime viikkoon ja aktiivilomaan kuvankauniilla Mammoth Lakesilla. Alunperin tarkoituksemme oli viettää vuoristossa vain neljä päivää, ajella sen jälkeen San Franciscon kupeeseen itsenäisyyspäivän viettoon ja sieltä kierrellen kaarrellen merenrantaa pitkin takaisin kotiin etelään. Mutta niin kävi, että neljä päivää Mammoth Lakesilla oli aivan liian lyhyt aika, jaloissa oli vielä ruutia muutamaan vuoristoajeluun ja olin kadottanut palan sydämestäni johonkin vuoristoon. Niin palasimme itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien jälkeen takaisin vuorille muutamaksi lisäpäiväksi.

Ensin kiivettiin vuorelle.
 

Niin mukavia kuin molemmat loma-asuntomme olivatkin, emme niissä juuri ehtineet aikaa viettää. Jokaisena aamuna heräsin intoa täynnä, valmiina kiipeämään vuorelle joko jalan tai maastopyörällä. Majapaikoissamme ehdimme käydä lähinnä vain syömässä ja nukkumassa. Uni ja ruoka kyllä maistuivatkin kaiken urheilun jälkeen poikkeuksellisen hyvin. Normaalien 6-7 tunnin yöunien sijaan vetelin ulkomaailmasta autuaan tietämättömänä hirsiä jopa 8-9 tuntia yössä ja uneksimisen väliin jäävänä aikana söin niin paljon kuin suinkin ehdin, eikä se ollut ihan vähän se.

Ja vuorella oli lunta.
 

Mutta mitä kaikkea sitä kuuden päivän aikana ehtikään puuhata?
No, Suunnon sykemittari paljastaa treenien olleen seuraavanlaiset:

Maastopyöräily, reilu 8 tuntia
Vaellus, vajaa 4 tuntia
Maantiepyöräily (maastopyörällä), reilu 3 tuntia
Kävely kylän ympäri, reilu tunti
 

Oman eksotiikkansa treeneihin toi Mammoth Lakesin korkeus merenpinnasta. Kaikki treenit suoritettiin noin 2200-3200 metrin välimaastossa. Paikan korkeuden huomaa lähinnä ylenpalttisesta puuskutuksesta ja tunteesta, ettei hengittäessä tahdo millään saada happea niin paljon kuin lihakset toimiakseen vaatisivat. Tuo rasittava tuntemus häviää kuitenkin pikkuhiljaa ja yleensä puolen tunnin huohotuksen jälkeen syke tasaantuu vähitellen. Herkkänahkaisimmat kuitenkin suosittelevat, että jopa noissa korkeuksissa ensimmäinen vuorokausi vietettäisiin rauhallisesti ilmastoon totutellen, mutta itsehän kiipesin heti ensimmäisen aamun valjetessa kilometrin verran itse kylää korkeammalle, Mammoth Mountainin huipulle. Ja vielä ollaan hengissä.

Tulivuorenpurkauksen aiheuttamaa kraateria ihmettelemässä.
 

Minä kuulun niihin asennevammaisiin, jotka pyöräilisivät ainoastaan ylämäkeen jos se suinkin olisi mahdollista. Kun paikalliset nousivat vuorelle pyöriensä kanssa hiihtohissillä, me hullut suomalaiset pyöräilimme sinnikkäästi myös ylämäet. Ja pakko myöntää, että meinasihan siinä hetkittäin loppua usko, kun ylämäki vain jatkui ja jatkui kolmatta tuntia ja olimme ainoat, joiden suunta oli ylöspäin. Vastaantulijoiden säälivät katseet kertoivat, että kiipeämistä olisi jäljellä vielä tovi jos toinenkin. Kun polku sitten vihdoin kääntyi alamäkeen, olivat kroppa ja mieli jo melkoisen väsyneet ja sain käyttää kaiken keskittymiskykyni selvitäkseni alamäen haastekohdista kompuroimatta. Jännityskerrointa alamäkeen ajaessa lisäsi polun toisella puolella oleva jyrkänne ja jossain kaukana laaksossa näkyvät puolen tulitikkuaskin kokoiset rakennukset. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun tunsin korkeanpaikankammoa pyöräillessäni. Hidastelu ja varovaisuus kuitenkin kannatti, en nimittäin pudonnut rotkoon, törmännyt puuhun tai muutenkaan telonut itseäni, yllättävää kyllä.

Parisuhdetta ja maastopyöräilyä.
 

Nyt olo on hitusen vaisu. Kaipaan vuoriston puhdasta ilmaa ja uljaita maisemia valtavasti. Eilinen lähijärven ympäri tehty juoksulenkki sujui viikon vuoristoilmassa oleskelun jälkeen kevyesti, mutta kuumuus tekee olosta helposti huonovointisen ja väsyneen. Onneksi seuraava aktiiviloma puhtaassa ja viileämmässä ilmassa häämöttää vain kuukauden päässä. Silloin treenataan täkäläisittäin kovinkin eksoottisissa maisemissa; Kaarinassa, Nivalassa, Luohualla, Vantaalla ja ties missä muualla. On sanomattakin selvää, että odotan reissua jo kovasti!

Ja muuten, en parin lisäpäivän aikanakaan löytänyt sitä vuoristoon kadonnutta palaa sydämestäni. Palasia alkaa olla ripoteltuna niin paljon pitkin maailmaa, etten enää tiedä mihin kuuluisin.

 

 

Share

Kommentit

Satu (Ei varmistettu) http://kaunishetki.blogspot.fi

Käyt kiipeämässä Karhuviian kivelle. Ei kyllä pääse kovin korkealle merenpinnasta, mutta ehdotonta extremeä, mikäli sinne sääskien sekaan viitsii mennä :)

Kommentoi