Kalifornian lumesta (ja kotimaankaipuusta)

Onnenpäivä

Perjantai-aamun aurinko kohosi pilvettömälle taivaalle kirkkaana. Mikä täydellinen talvipäivä ajella vuorille katsomaan lunta! Kalifornian lumihan on siitä mukavaa, että sitä ei sada tänne meille, mutta tarpeen vaatiessa sitä voi käydä vuorilla katsomassa. Niinpä aamusalin jälkeen suuntasimme keulan kohti etupihalle näkyvää lumihuippua.

A. Sinivaara ja taustalla kohoava lumihuippu.



En tiedä olenko lapsena pulkkamäessä lyönyt pääni vai mikä on, mutta vaadin joka talvi päästä lunta katsomaan. Ehkä minä haluan kokea talven edes sen pienen hetken, että oikeasti tajuaisin mitä vuodenaikaa nyt eletään. Toisinaan tuntuu suorastaan syntiseltä, kun ihmiset Suomessa kiroavat lunta ja pakkasta ja minä täällä vain katselen horisontissa häämöttävää lumihuippua palmun katveesta. 

Tämän kuvan perusteella on vaikeaa sanoa ollaanko

Suomessa vai Kaliforniassa.



Lumeen peittyneen maan näkeminen ravisteli myös pinnan alla kytevää kotimaankaipuutani. Vaikka olenkin sopeutunut tänne ihan hyvin enkä tunne suurta kiirettä muuttaa täältä pois, tulee silti hetkiä, jolloin tunnen olevani muukalainen, ulkopuolella kaikesta. Kulttuurierot ovat Yhdysvaltojen ja Suomen välillä pienet verrattaen moniin muihin meidän näkökulmastamme eksoottisiin maihin. Mutta silti, kyllä me suomalaiset, tai ainakin minä, olemme ajatuksiltamme ja toimiltamme hyvin erilaisia kuin amerikkalaiset.

Kauniita, lumisia vuoristomaisemia matkalla Big Bearille.

 

On ehkä vähän masentavaakin tajuta, että minä en todennäköisesti koskaan opi ymmärtämään paikallisia aivan täysin, saati että minusta tulisi samanlaista. Paikalliseen systeemiin pitäisi syntyä, tai ainakin muuttaa hyvin nuorena, että osaisi hymyillä puhuessaan, kertoa silmät kirkkaana monta kertaa päivässä, että kaikki on tosi hienosti, kiljua ja hyppiä tasajalkaa onnesta, lässyttää aikuiselle kuin lapselle, vannoa rakkauttaan joka puhelun päätteeksi ja olla muutenkin ylenpalttisen innoissaan ihan kaikesta. En ole koskaan ajatellut olevani erityisen synkkämielinen ja apaattinen, päin vastoin, mutta paikallisiin verrattuna olen varsinainen mörkö.

Jenkki saa ruuhkan ja jonon aikaiseksi pulkkamäessäkin.



Olen sanonut tämän aikaisemminkin ja sanon uudelleen, vain suomalainen ymmärtää toista suomalaista. Vaikka minulla on paikallisiakin ystäviä, tuntuu silti, että emme ole aivan samalla aaltopituudella vaikka he yrittävätkin ymmärtää minua ja minä heitä. Tärkeintä kuitenkin on, että hyväksymme toisemme sellaisena kuin olemme, vaikka emme aina ymmärtäisikään.

Big Bear Lakella. Järvellä oli ohut jää ja keli viitisen astetta plussalla. Hassua, että kuivassa vuoristoilmassa ei lumi muutu plussakelilläkään sohjoksi.

 

Katsokaas minkä pitäjän kautta ajeltiin takaisin kotiin! Heh, en muuten ole tähän päivään mennessä katsonut kyseisestä kulttisarjasta jakson jaksoa.

 

 

ps. tuli tunne, että on aika muuttaa vähän blogin ilmettä ja aloitin kuvakehyksistä. Mitä tykkäätte? Itsestäni tuntuu, että kuvat ovat nyt ihan valtavan suuria (hah, erityisesti ne kuvat joissa olen itse), mutta se on varmaan vaan hyvä asia :)

 

 

Share

Kommentit

Eerika
Bättre liv

Yksi tykkää uusista kehyksistä, antaa lisää tilaa ja huomiota itse kuville :) Hyvää kotikaipuuta sinne, täällä kärsitään kaukokaipuusta ja haaveillaan matkoista ja josko sitä joskus täältä poiskin muuttaisi..

Vierailija (Ei varmistettu)

Uusille kehyksille plussa, kuvien upeat maisemat ja upea nainen pääsevät paremmin esille. ;)

tiiti
ite puin

Peukut uusille kehyksille! Näkyikö siellä Big Bearilla Kaunareiden Ridgeä ja Thornea (Tai eikös niillä ollut mökki siellä? Jostain syystä muistan tämän, vaikka edellisen jakson katsomisesta on varmaan yli viisitoista vuotta. Ja jotkut sanoo, ettei tv:n katselu ole sivistävää!) :D

tiia_

Mä taidan olla suomalaiseksi aika puhelias, joten en itse kokenut jenkeissä asuessa, että olisin ollut ulkopuolinen. Tuttavapiirissämme ei ollut ollenkaan sellaisia stereotyyppisia kovaäänisiä älämölöamerikkalaisiakaan, mutta mahtaakohan se olla jokin alueellinen juttu... onkohan siellä Kalifornian auringon alla enemmän sellaisia tyypillisiä reality tv:stä tuttuja jenkkejä? Jäin pitkäksi aikaa pohtimaan myös sitä, voiko suomalaista ymmärtää kukaan muu kuin toinen suomalainen. Itse en ole kokenut niin, mutta ehkä se johtuu siitä, etten sinänsä koe olevani ensisijaisesti suomalainen, vaan uskon ihmisten väliseen kohtaamiseen ihan aidosti, kansallisuuksista riippumatta. Joskus musta tuntuu siltä, että olen ilmaissut itseäni niin kauan englanniksi amerikkalaisten kanssa, että se tuntuu aidommalta ja helpommalta kuin suomeksi kommunikoiminen suomalaisten kanssa. Tai ainakin näin paluumuuton osittaisessa kulttuurishokissa siltä usein tuntuu. No, ei ollut tarkoitus rustata romaania. Kiitos ajatuksiaherättävästä postauksesta! :)

tiia_

Ja ai niin, uudet kehykset on pop! :)

iity-
Puolivahingossa

Määkin tykkään! Ja voi hitsi, oot niin älyttömän kaunis! 

Vierailija (Ei varmistettu)

Kylla, Kalifornian ameriikkalainen on aivan oma rotunsa Yhdysvaltojen sisalla. Taysin omaa luokkaa joka tavalla - realityshitti on kasin kosketeltavissa. Itarannikolla syntyneet kalifornialaistuneet sanovat aivan samaa

A. Sinivaara
Onnenpäivä

tiia_: Kuulemani mukaan (en tiedä itse, kun en ole muualla asunut) kalifornialaiset ovat aika omanlaistaan porukkaa, enemmän sitä reality tv:stä tuttua, pumpulissa pyöriskelevää ihanaa, ihanaa -kansaa. Siis, poikkeus vahvistaa tietysti säännön ja omasta tuttavapiiristä rajautuu sujuvasti ulkopuolelle ne pahimmat tapaukset (joissa heissäkään ei varmasti lopulta ole mitään vikaa, ovat vain kovin erilaisia). Mutta voin kuvitella, että esimerkiksi Texasista löytyy myös ihan omanlaistaan sakkia... Eikös sinulla ollut amerikkalainen mies? Se on varmasti tasoittanut paljon tietä ja toisaalta jos muutenkin on elämässä paljon jenkkituttavia. Minä tulin tänne tietämättä ja tuntematta ketään, joten sillä on varmaan jotain tekemistä asian kanssa. Mutta kaikki kunnia paikallisille, he kyllä tekevät parhaansa, että täällä viihtyy ja toivottavat aina kovasti maahansa tervetulleeksi!

tiiti: Ei näkynyt :( Ja kyllä, Forrestereiden vuoristomaja sijaitsee tarinoiden mukaan juurikin Big Bearilla. En itsekään ole nähnyt jakson jaksoa vuosikausiin mutta ah, muistan edelleen, kuinka miehisyyden ruumiillistuma Ridge huolittelemattomassa parransängessään ajaa sydänsuruista verta itkien moottoripyörällä mutkaisia vuoristoteitä pitkin Big Bearin majalle pakoon pahaa maailmaa...

tiia_

Joo, mun mies on upstate NY:sta, jossa puhutaan myös City folkista ihan omana ihmistyyppinään, kuten myös kalifornialaisista ja mid-West-porukasta, josta mulla on omakohtaisia kokemuksiakin. Kyllähän tonne Jenkkilään mahtuu kaikenlaista populaa! :) Mun asettumista NY:iin helpotti kyllä aikoinaan ihan tosi paljon se, että tulin maahan morsianviisumilla. Miehen perhe ja kaveripiiri oli valmiiksi tuttua ja turvallista, joten elämä asettui helposti uomiinsa aika nopeasti. Tosin joskus tuntui siltä, että omaa elämää oli vaikea luoda, koska oli miehen kautta niin paljon ihmisiä ympärillä jo valmiiksi. Tsemppiä koti-ikävään! 

P.S. Pakko nauraa Ridgen Big Bear-kriisiparralle! :D

Eerika
Bättre liv

Oi, mun mielessä käy juuri sama mielikuva kuin A. Sinivaaralla kun edes kuulen sanan Big Bear!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

ridge.jpgRidge ja kriisiparta.

Eerika
Bättre liv

Hahhaha, eikös ne jääneet Brooken kanssa lumen vangeiksi Big Bear cabinille jossain jaksossa? Lapsuusmuistot herää henkiin! :)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Kyllä. Sen lisäksi Taylor jäi vuoristomajalle jumiin dr. Warwickin kanssa ja samalla, kun kuolemanpelko valtasi heidät, kertoi James, ettei hän ollut vielä menettänyt poikuuttaan. Taylor varmana tulevasta kuolemasta auttoi miestä hädässä lumimyräkän keskellä, jakoi ruumiinsa lämpöä (jos asian haluaa näin ilmaista) ja kuin ihmeenkaupalla he selvisivät koettelemuksesta (siis siitä myrskystä) hengissä...

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Ah, ihan tässä Ridgen pauloissa unohdin...

Kiitos kaikille kommenteista! Ja Iitylle ja vierailijalle kiitokset kehuista! <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Puit sanoiksi mietteeni prikulleen. Reilu nelja vuotta USAssa takana ja kokemusta kahdesta osavaltiosta. Viihdyn hyvin, mutta juuri tuo kuvailemasi tunne ulkopuolisuudesta iskee aina valilla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanaa kaunari-muisteloa täällä, tulee rakas lapsuus mieleen &lt;3

Erittäin mielenkiintoista aina kun saa kuulla ulkosuomalaisten kokemuksia ihmisten eroista Suomessa ja muualla!! Itse olen vuoden saksassa asunut, mutta siellä ei nyt niin hirveän suurta eroa huomannut, mitä nyt sellainen yleisesti ottaen hieman sosiaalisempi meininki, kuten olettaa saattoikin.

Uskon kyllä vahvasti itsekin siihen että suomalaista mentaliteettiä ymmärtää parhaiten vain toinen suomalainen, ja että helposti muualta tullut saattaisi kokea täällä ihmiset tylyiksi tai jotenkin oudon hiljaisiksi. Mutta kai me vaan ollaan niin rauhallista ja suht vakavamielistä porukkaa :)

Hippu

Meillä tulee joskus puhetta muuttamisesta, ja viime aikoina puheissa on vilahdellut Amerikkakin. Toivon todella, että Amerikka jää tosiaan vain puheen tasolle. ;-) Tuntuu varmaan hullulta, mutta minusta tuntuu, että sopeutuisin paremmin melkein minne tahansa muualle - jopa tänne omituiseen Intiaan, hih - mutta Amerikkaan sopeutuminen voisi olla minulle ylitsepääsemättömän vaikeaa.

En ole mikään epäsosiaalinen erokko (paitsi joskus!), mutta kaikki se amerikkalainen ylitsevuotavuus ja tekopirteys saisi minut varmaan hulluuden partaalle. Olen käynyt Amerikassa (New Yorkissa) vain kerran, mutta jo muutamassa viikossa olin ihan kypsä siihen teennäiseen jutusteluun ja kuulumisten kyselyyn, jota ilman ei pystynyt asioimaan edes tavan kaupassa. Sen verran juroa suomalaista minussa on, että ärsyttää toisen voinnin ja kuulumisten kysely, kun tietää, että toista ei oikeasti kiinnosta pätkän vertaa se, miten mulla menee. :-D

Minäkin kaipaan lunta, ja olisi tosi kiva, jos sitä voisi tuolla tavalla piipahtaa katsomassa. Täällä ei tainnut tänä vuonna talvea tullakaan, ja olen jo ihan kypsä näihin jokapäiväisiin 33-34 asteen (talvi)lämpötiloihin. Onneksi pääsen parin viikon päästä Suomeen palelemaan! :-D

Tykkää uusista kuvakehyksistäsi. Kuvat pääsevät nyt enemmän oikeuksiinsa, kun on sitä kehystä vähemmän.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Tiedätkös Hippu, aina kun meillä on puhuttu muuttamisesta muihin maihin (on ollut ajankohtaista aina välillä...), olen aina tuumaillut, että kyllä minä voin mihin tahansa lähteä paitsi kiihkomielisiin muslimimaihin ja Intiakin on siinä kiikun kaakun :D

Olen muuten pohtinut tuota tekopirteyttä paljon. Lähinnä sitä, onko se lopulta niin tekopirteyttä? Se kun taitaa tulla täkäläisiltä ihan luonnostaan. Ja jos et tietoisesti näyttele iloista niin eihän se silloin voi olla tekopirteää. Heh.

JM (Ei varmistettu)

Hienoja maisemia kerrassaan . Ja kannattaa vilkaista joskus se Twin Peaks sarjakin . On se vaan niin hyvä :) Sarjan tapahtumathan sijoittuu jonnekkin Seattlen takametsiin .

Polly Biscuit / Sunshine Recorder (Ei varmistettu) http://thesunshinerecorder.blogspot.com/

Big Bear! Eikös siellä syntynyt joku lapsikin, oliko Brooken?

Kiintoisaa lukea muiden kokemuksia jenkkiasumisesta. Mä olen asunut nyt täällä LA:ssa vähän yli vuoden ja sitä ennen ramppasin pari kuukautta kerrallaan pari vuotta ensin Nykissä ja sit täällä Losissa.

Mies on kotoisin New Yorkista eikä ihan hirveesti viihdy täällä - täällä on kuulemma "liikaa juntteja", hah! (Kamalaa, nyt mun mies kuulostaa ihan hirveältä. Se on oikeasti tosi kiva.) Itsellenikin oli ehkä helpompaa Nykissä, kun ihmiset olivat inauksen eurooppalaisempia, siis suorempia eikä ihan koko ajan yhtä hymyä. Mutta en mä kyllä haluaisi sinne ainakaan ihan heti muuttaa. Täällä on halvempaa, säät on hyvät ja on enemmän duunia. Ja kyllä sitä on jo aika hyvin tottunut siihen yltiöpositiivisuuteenkin...

Mä olen aika rauhallinen tyyppi, ja yleensä sanon uusille ihmisille, että olen Suomesta, missä ihmiset on varautuneita ja hiljaisia, ja se, että en ole puhelias, ei tarkoita, että mulla olisi jokin vialla. Kyllä ne yleensä ymmärtää. Monesti ehkä suurin ongelma juttuseurassa, jossa olen ainoa suomalainen, ei ole niinkään erilaiset tavat tai oleminen, vaan yksinkertaisesti yhteisten kokemusten puute. Se on just jännä yhdistelmä, että USA on niin tuttu ja samanlainen, mutta kuitenkin tosi kaukana ja erilainen. Esimerkiksi jenkkiläisestä Trivial Pursuitista ei tule yhtään mitään! Mä en ikinä tiedä, mistä niissä kysymyksissä edes puhutaan.

Nykissä olisivat miehen perhe, sen ja mun omiakin ystäviä ja halvemmat lennot Suomeen... Huoh. Mun yhden suomalaisystävän (jonka tunsin jo entuudestaan) lisäksi meidän ehkä parhaimmat ystävät täällä Losissa on amerikankorealaisia. Niiden kanssa löytyi nopeasti yhteinen sävel! On se jännää... Tällä hetkellä ehkä eniten nyppii se, ettei kenenkään kanssa mitään ikinä voida sopia hyvissä ajoin ja aina suunnitelmat muuttuu ja on niin epämääräistä. Argh! Toisaalta, olen jo oppinut perumaan menoja ilman suuria omantunnontuskia. Olenko amerikkalaistumassa? Hui!

Anne Rajala (Ei varmistettu) http://rajalaphotography.blogspot.fi/

Peukut uusille kehyksille. Täällä kun ei edes klikkaamalla saa kuvia suuremmaksi, joutui aiempia kuvia tihrustelemaan nenä ruudussa että mitään näki - nyt elämä hiukan taas helpompaa ^^

How are you, How am I? (Ei varmistettu)

"Olen muuten pohtinut tuota tekopirteyttä paljon. Lähinnä sitä, onko se lopulta niin tekopirteyttä? Se kun taitaa tulla täkäläisiltä ihan luonnostaan. Ja jos et tietoisesti näyttele iloista niin eihän se silloin voi olla tekopirteää. Heh."

Olen itse myös tuota mieltä, ainakin joskus. Tietyt käytöstavat, joiden puuttuminen suorastaan huutaa epäkohteliaisuutta, eivät ole enää ponnistelujen takana vaan tulevat sosiaalistuneelta ihmiseltä ihan luonnostaan ja niiden poisjättäminen olisi kivuliasta ja epämukavaa. Tämä vaatii tietenkin kulttuurisen sisäänajon.

Toisaalta ihmettelen sitäkin, että miten voi puhua "amerikkalaisista" yleensä. Minä koen itseni hyvin ulkopuoliseksi Suomessa ja löydän samanhenkisiä harvoin ja uskon että sama fiilis olisi ulkomailla asuessa. Joten jos minut leimattaisiin siellä friikiksi, jota ei kutsuta mihinkään bileisiin, en olisi luultavasti moksiskaan.
Toisaalta on meitä Suomessakin moneen junaan ja ihmettelen näitä ihmisten eroja oikeastaan ihan joka päivä.

Kommentoi