Kuinka kuva muuttuu

Onnenpäivä

Edellisen, kovasti kuvapitoisen postauksen kommenteissa muuan lukija kysäisi, että onko todella niin, että sekä minä että mieheni ja nyt jo meidän kaveritkin, osaavat kaikki ottaa hyviä kuvia vai olenko vain velho kuvankäsittelyssä. Totuus on lienee jotain sieltä välimaastosta.

Rakastan ihmisten ja asioiden kuvaamista, mutta teknisesti en ole erityisen taitava kamerankäyttäjä, en tunne virallisia termejä ja teoriakin on hämärän peitossa. Tarkoitukseni on ollut viimeiset neljä vuotta opiskella teoriaa ihan tositarkoituksella, mutta se on sitten aina jäänyt ja olen säädellyt kameraani enemmän perstuntumalla kuin taidolla. Näkemystä minulta ei sen sijaan puutu, tarvitsenhan sitä työssäni Art Directorina, ja usein tuhahtelenkin turhautuneena, kun en saa otettua kuvaa sellaisena kuin sen mielessäni näen. Vahvasta näkemyksestäni joutuu miehenikin kärsimään, sillä tiedän tasan tarkkaa millaisen kuvan itsestäni haluan, mutta kun telepatia-yhteys pätkii, joutuu mieheni räpsimään melkoisen määrän ruutuja ennen kuin kuvakulma ja asettelu ovat sitä mitä mielessäni olen ajatellut.

Koska tekninen osaamiseni ei ole hääppöinen, en oikeastaan koskaan käytä kuvia sellaisenaan suoraan muistikortilta. Julkaisukelpoisia kuvista tulee vasta, kun annan niille loppusilauksen Photoshopissa. Jos ei siis kamerankäyttöni ole kovin ammattimaista, niin kuvien käsittely sen sijaan on, teenhän sitä työkseni. 

Kaivoin teille esimerkiksi lomamatkamme suosikkikuvan, jonka kaverini venematkalla minusta ja miehestäni räpsäisi. Ensisilmäyksellä kuva ei ole hääppöinen; huono valotus, puhki palanut taivas, vino horisontti ja katkenneet nilkat (onneksi kyseisestä kuvasta sentään rajautui pois pöytä, tupakka-askit ja kaljatölkit...).

Näin tuossa kuvassa kuitenkin potentiaalia ja oli vähän pakkokin nähdä, sillä meistä ei turhan montaa yhteiskuvaa reissulta ole, minä kun olen aina kameran väärällä puolella. Kuva tarvitsi vain hieman kovakouraisempaa käsittelyä. Kas näin.

Kuvaa olisi voinut hinkata enemmänkin, mutta koska käsittelypöydällä oli loman jälkeen noin tuhannesta kuvasta viitisenkymmentä parasta, en kuluttanut räpeltämiseen juuri viittä minuuttia kauempaa. Mutta jo vain, tiukemmalla rajauksella, säätämisellä ja kääntämisellä kuvasta tuli kovin tunnelmallinen ja silti aito.

 

Ps. vielä: kaikki blogini kuvat eivät suinkaan ole otettu kunnon kameralla vaan esimerkiksi suurin osa treenikuvista on peräisin kännykkäkamerasta, jonka laatu on mitä on.

 

Share

Kommentit

Sanph
Sanph

Moikka!
Mietiskelin, että millainen koulutus sulla on ja kuinka päädyit AD:n hommiin? Itse päätän parin viikon päästä opintoni ja työnhaku on kovasti meneillään, niin tämmöiset hommat pyörii nyt paljon mielessä. Kiitos, niin blogista kuin vastauksestakin jo etukäteen.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Heippa!

Kävin kouluni 90-luvun lopussa Turun ammatti-instituutissa, josta valmistuin painopinnanvalmistajaksi (kammo sana :D). Kouluja ei silloin vielä ollut montaa, taisi olla kaksi ammattikoulua, joista tuo linja löytyi ja yksi opisto. Tuohon aikaan koulutus kesti kaksi vuotta ja valmisti kirjapainoalan ammattilaiseksi, mutta toimi hyvänä ponnistusalustana myös mainostoimistomaailmaan. Nykyisin opiskeluvaihtoehtoja on huomattavasti enemmän ja ne todennäköisesti vastaavat paljon paremmin mainostoimistotyönkuvaa (joo, minun aikanani asemoitiin ja valotettiin painolevyjä KÄSIN).

Koulutukseen kuului työharjoittelujakso, jota pääsin hirveällä mäihällä suorittamaan helsinkiläiseen mainostoimistoon. Jäin samaiseen mainostoimistoon ensin kesätöihin, sitten syksyksi, talveksi... etenin pienessä toimistossa nopeasti AD:ksi ja vietin puljussa lopulta peräti kuusi vuotta. Nykyisin teen hommia ison yrityksen sisäisellä markkinointiosastolla :)

Terhiii (Ei varmistettu)

Muutuihan tuo tunnelmaltaan ihana kuva teknisesti paremmaksi, mutta taustalta poistui silmissä siintävät meri ja vuori... Molempi parempi. :)

Kommentoi