Kun treeneistä puuttuu se juttu

Ladataan...
Onnenpäivä

Toisinaan se treeni-into on meikäläiselläkin koetuksella. Varsinaisesta motivaation puutteesta ei kuitenkaan tällä kertaa ole kyse, päinvastoin. Motivaatiota ja tavoitteita olisi, mutta se jokin juttu on vaan viime aikoina treeneistä uupunut. Ja se juttu on oma mies.

Olemme treenanneet yhdessä yhdeksän vuotta, juosseet, pyöräilleet ja nostaneet rautaa. Välillä on sujunut, välillä ei ja kun toinen on hyytynyt, on toinen potkinut eteenpäin. Viime aikoina olen kuitenkin yhä useammin joutunut treenaamaan yksin. Pullistuneen välilevyn vaurioitettua jalan hermostoa, ei mies ole enää muutamaan vuoteen pystynyt osallistumaan juoksulenkeille tai pidemmille vaelluksille. Samainen vaiva yhdistettynä vanhaan olkapäävammaan on tämän tästä pakottanut miehen tauolle myös salitreeneistä ja lopulta viime syksynä rattiin nukahtanut autoilija oli lopettaa miehen urheiluharrastukset lopullisesti. Vaikka mies selvisikin tällistä lopulta vähällä, hajosi rytäkässä se ehjempi olkapää ja mahdollisuudet saliharrastamiseen kuihtuivat entisestään. Pyöräilyn jäädessä lopulta ainoaksi sellaiseksi harrastukseksi, jota pystyimme tekemään molemmat, loppui viimein sekin hauskuus, kun kiipesin vuorelle ja hajotin polveni. Se niistä yhteisistä pyörälenkeistäkin sitten.

Niin kurjia kuin kaikki terveysongelmat ja hajonneet paikat jo itsessäänkin ovat, latistaa treenifiilistäni vielä entisestään yksinäisyys. Treenaaminen on aina ollut meille yhteinen harrastus ja intohimo, jonka parissa olemme viettäneet valtaosan vapaa-ajastamme. Nyt kun lähden salille ja jätän miehen yksin kotiin, tunnen lähestulkoon syyllisyyttä. Tuntuu kurjalta, että se ennen yhdessä vietetty vapaa-aika kuluukin nyt erikseen ja epäreilulta, kun minä voin treenata ja mies ei. Puhumattakaan sitten siitä, kuinka paljon koko homma harmittaa miehen puolesta.

Ei ole enää treenikuviakaan, kun ei ole kameramiestä!
 

Toki minä salitreenistä pidän edelleen, suoriudun yksin ihan hyvin ja peesaamaankin löytyy aina joku vieraileva uros, mutta silti kaipaisin omaa miestä kaverikseni. Tiedän, että moni haluaa tietoisestikin treenata ilman puolisoa - onhan suurin osa meidänkin perheriidoista saanut alkuunsa salilla adrenaliinin jyllätessä - mutta kaipaan siitäkin huolimatta miestä spekuloimaan, opastamaan, pelleilemään sarjojen välissä, peesaamaan ja auttamaan oudoissa liikekokeiluissa. Yksin salilla käyminen on vain.... no, salilla käymistä, hyvä jos ei nyt melkein tylsääkin. Ja se on muuten meikäläiselle ihan uutta se.

Pakko siis myöntää, että aina silloin tällöin tekisi kovastikin mieli jättää treenit välistä tai ainakin hoitaa ne alta pois tavallista nopeammin, jotta saisin työpäivän jälkeen viettää laatuaikaa miehen kanssa puuhaillen. Onneksi tilanne tästä vielä joskus parantuu, kunhan itse kunkin raajat on leikattu ja parsittu uudelleen kasaan.

Toivottavasti teillä muilla on treeni-into huipussaan ja treenikaverit terveenä. Meikäläisen treeni-into kamppailee täällä nyt vähän suurempien tunteiden kanssa, mutta onneksi mies potkii minua treeneissä eteenpäin puoli-invalidinakin ja on vähän sitä mieltä, että minun pitäisi oikeastaan treenata nyt kahden edestä.

 

 

Share

Kommentit

Ennen kävin salilla reenailemassa yksin, ja joka kerta tunsin syyllisyyttä (paitsi jos mies oli töissä juuri samaan aikaan). Nyt otettiin salijäsenyys myös miehelle, ja salilla on tuplasti kivempaa. Toivottavasti tekin pääsette jatkamaan pian yhdessä :)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Eiköhän tässä vielä päästä! Ensin pitää vaan hoidella vähän leikkauksia ja kuntoutuksia pois alta. Tänä keväänä käytetään sairasvakuutusta koko rahan edestä! :D

Ootteko miettineet muita treenivaihtoehtoja, joita pystyisitte ehkä kumpikin tekemään? Eikös uinti ja muu vedessä puljaaminen ainakin ole aika käypää liikuntaa vähän rikkinäisellekin keholle? Tämä siis tuli mieleen vain siksi, että liikunta vaikuttaa niin vahvasti henkiseen olotilaan. Ja jos treenaaminen on ollut "teidän juttu", sitä kannattaa vaalia, tavalla tai toisella. Omassa parisuhteessa ainakin on mukavampaa käydä liikkumassa edes jollain tavalla kuin että toinen jäisi kotio köllöttelemään toisen huhkiessa salilla. Tai sitten otat miehen mukaan salille vaan omaksi personal traineriksi vahtimaan kehitystä :P

A. Sinivaara
Onnenpäivä

No siis joo. Mutta ku mä en tykkää vedestä! En tajua mikä siinä on, mutta se ei vaan iske.

Itse asiassa mies on aina välillä mun mukana salilla ihan vaan peesaamassa ja jeesaamassa ja siinä sivussa treenaa niitä muutamaa lihasta mitä pystyy. Mutta ei sillä motivaatio riitä sitä kuutta kertaa viikossa mun kanssa sinne tulemaan muuten vaan. Onneksi se sentään voi pyöräillä.

Maltan tuskin odottaa sitä, että joku päivä pääsen taas pyöräilemään! Tai sitä, että joku päivä mies pääsee taas takaisin salille tositoimiin :)

Fiski (Ei varmistettu)

Lisaa seksia,se kay mainiosti liikunnasta ja onnistuu ihan kotona, wink wink!! Mieskin innostuu varmasti useamman kerran viikossa tahan urheiluun! Tsemppia teille molemmille!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Eikös jossain lehdessä ollut just juttu siitä, miten seksistä voi tehdä voimaharjottelua? Mulle käy kyllä vähemmän extremeki, ei tarvii tehdä samalla punnerruksia ilman käsiä tai käsilläseisontaa jaloilla... Pirun hyvä idea! Saatan pian mokomalla korvata tämän bloggaamisenkin.

Finski (Ei varmistettu)

That's the spirit!!! Menehan kuntoilemaan!

Kommentoi

Ladataan...